Olen pahoillani jos juhlan aikaa on loukannut jotakuta, olen kirjoitellut, kun palsta on ollut muutaman päivän hiljaa, pohjiksissa ja karhukoirissa, kun kirjoitellaan päivittäin, täällä on välillä viikkokin, eikä kukaan pukahda mitään.paketti kirjoitti:Niinpä niin, tämä on erjanin ja pikkupyyn oma viestiketju, tänne älkööt ulkopuoliset vaivautuko kommentoimaan. Suurella mielenkiinnolla odotan mitä teillä seuraavaksi tapahtuu, koirianne ja itseänne olette jo kehuneet, seuraavaksi astutatte koiranne ja piilomyyntinä myytte pentunne tällä palstalla. Nämä viestinne voitte varmaankin käydä keskenänne, ei niitä tarvitse koko pystisväelle tiedottaa. Palstan ylläpitäjä voisi poistaa tämän viestiketjun tarpeettomana sillä ketä oikeasti kiinnostaa mitä teillä tapahtuu. Asiaa eikä lässytystä.
Olen myös kirjoittanut Mörkön 0/1 polvista ja tehnyt tiettäväksi, etten teetä enää Ronjalla pentuja, olemmehan selvittäneet, että tarvitaan perimä molemmilta puolilta ennen kuin näitä tulee.
Toisaalta, eihän näitä riipustuksia ole pakko lukea, ihan oma valinta.
Toivon myös, että valvoja hävittää tämän ketjun, sekä muut kirjoitukseni, häiritsevinä ja loukkaavina.
Koska tunnen itseni, en lupaa olla koskaan kirjoittamasta tänne, mutta teen sen mahdollisimman vaikeaksi, tuskin enää viitsin kirjautua uudelleen.
Ja tosiaan, alkuperäinen tarkoitus oli jakaa iloa, mutta Suomalainenhan ei osaa iloita toisen ilosta, vaan se pitää rikkoa, hinnalla millä hyvänsä.