Pevisa vs. Jalostus
Alkuun terminologiaa.
PEVISA on ja tarkoittaa, kuten suurin osa meistä entuudestaan tietää, perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaa.
Jalostaminen, kuten meistä suurin osa ei vieläkään tiedä, on pyrkimistä löytää keinot, ja saada aikaan haluttua kehitystä halutuissa ominaisuuksissa haluttuun suuntaan suunnitellusti ja hallitusti.
Näillä kahdella lähes päivittäin koiraharrastuskeskusteluissa esille tulevalla termillä on voimakas vastakkainasettelun leima. Eikä syyttä, sillä ne ovat sisällöltään ja vaikutuksiltaan pääasiallisesti toisiaan vastustavia, ainakin haastavia.
Eikä siinä kaikki. Molempien liiallinen huomioiminen, tai huomioimatta jättäminen aiheuttaa merkittäviä seuraamuksia.
PEVISA:n huomiotta jättäminen aiheuttaa nykykäsityksen mukaan lisääntyviä terveydellisiä ongelmia ainakin niissä vioissa / sairauksissa joita ko. ohjelmassa seurataan. PEVISA:n liiallinen huomioiminen taas rajoittaa voimakkaasti populaation lisääntyvää yksilömäärää.
Jalostamisen huomiotta jättämisestä seuraa vääjäämättä tavoiteltavien ominaisuuksien taantuminen, ja liiallisesta jalostamisesta seuraa vääjäämättä populaation yksipuolistuminen, eli geneettinen rappeuma.
Kumpaa, eli mitä kummassakin tulisi huomioida?
PEVISA:ssa pidän haitallisempana liiallista huomioimista.
Jalostuksessa pidän haitallisempana huomiotta jättämistä.
Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä johtavat erityisasiantuntijat, muutkin kuin minä, ovat mieltä.
PEVISA vs. JALOSTUS
Valvojat: Valvoja1, Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7