Riistakamera
Valvojat: Valvoja1, Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7
Riistakamera
Joko olette riistakameroita laittanet? Olisi kiva saada kuvia syksyn mittaan tänne palstoille muiden ihmeteltäviksi.Siihen pitää varautua,että kaikki kuvat ei välttämättä ole julkaisukelpoisia ja näinollen ei kestä kaikiltaosin päivänvaloa.Voin kertoa siitä yhden varoittavan esimerkin miten kävi yhdelle tuttavalle(Useat varmaan tietävät tämän kaverin) tuolla itärajan pinnassa viime syyskesällä.Kaveri oli tilannut riistakameran postimyynnistä ja asettanut sen riistapellon reunaan joka oli rakennettu suojaiseenpaikkaan,missä hirvet ja karhut olivat jo useana vuonna käyneet.Paikka oli siinämielessä vähän huono,koska hilla-aikana marjastajat olivat kulkeneet saman pellon reunaa vieressä olevalle hillasuolle.Kamera oli ollut puussa muutamanpäivän,niimpä kaveri oli päättänyt käydä vaitamassa muistikortin,että kotona vois sitten katsella,onko riistapellossa minkäverran ollut liikettä.Ja olihan siellä ollut. Ei ollut karhuja eikä hirvejä siihen mennessä käynyt,mutta eräs kyläläinen,naispuolinen tietenkin oli pyllistänyt pellon reunassa kameraa kohti.Tietenkin.Aluksi ajattelin että kaveri valehtelee,mutta kun sain häneltä sähköpostia,ei ollut muutavaihtoehtoa kuin uskoa.
-
- Viestit: 247
- Liittynyt: 24 Touko 2008, 08:23
- Paikkakunta: Karhumailla
Re: Riistakamera
Ka kun ei täällä muut tunnusta kameroita etes omistavansa, niin mie avaan pelin. Neljä kameraa on ollut metässä pyytämässä huhtikuusta lähtien ja karhuista ja ahmoista on kertynyt kieltämättä aikamoinen määrä, +1000, kuvaa ja videota. Tuommoisia kuvia en ole vielä saanut, mistä aloitusviestissä kerrottiin.
Tuomo Turunen
Kuvia kotimaasta, kotimaisista koirista ja metsästyksestä:
www.pystykoira.kuvat.fi
Kuvia kotimaasta, kotimaisista koirista ja metsästyksestä:
www.pystykoira.kuvat.fi
Re: Riistakamera
Kyllä kateeksi käy! Itsekki on tullut hurahdettua tuohon karhunmetsästykseen niin olis se hienoa jos edes kerran kesäs pääsis koirillaan varsinkin nuorilla karhun jäljille vähän jäljitteleen (valjais), mutta ei yhtäkään karhunjälki saati näköhavaintoo ole ilmoitettu petoyhdysmiehille tänäkään vuonna täällä päin. Toisilla sitä tuntuu olevan ihan jokapäiväistä toi karhujen kans pelaileminen ja mahdollisuudet varsinkin koirien koulutukseen!
Pasi Ahola
Re: Riistakamera
Minkälaiset vermeet tuo kaipais,jotta kotisohvalta vois katsella,että nyt se tuo sarvipää on tuolla nuolukivellä tai kontio kuolleella lehmän raadolla?
Re: Riistakamera
Onko kellään kokemuksia Erätukun riistakamerasta? Varsin kohtuuhintainen kampe, pelittääkö? Ja toimiiko ihan tehdasasetuksilla kun laittaa patterit ja kortin paikoilleen?
Kari Malinen
Re: Riistakamera
Eikai se ku tilaa Erätukusta sen riistakameran ja sille kaveriksi sitten tämä:paukku kirjoitti:Minkälaiset vermeet tuo kaipais,jotta kotisohvalta vois katsella,että nyt se tuo sarvipää on tuolla nuolukivellä tai kontio kuolleella lehmän raadolla?
http://www.cyberncam.com/?do=open&page=2
Sitten vain vermeet ja koira lähtövalmiiksi ja eikun yöpuulle(varmuuden vuoksi nukutaan vain toinen silmä kiinni). Kun kuvaviesti sitten tulee aamuyöstä puhelimeen, niin eikun viemään koiria sinne lehmänraatoa pyörittelemässä olevalle karhulle. Kilometristä kun löysää koiran niin voi siinä samalla vertailla karhun löytymistä ihan hirvikoepohjalta. Kun(jos) haukku alkaa niin sitten karkotellaan nallea sopivasti(edellyttää että koirasta löytyy tarvittavasti paukkuja), että saahaan haaskaan joku puolenkymmentä kilometriä etäisyyttä ja eiku nappi karhun turkkiin. Sitten voipi illalla röyhäkkäästi kertailla konjakkihuuruissa kavereille aamun tapahtumia -tosin jutuista tulee muistaa jättää se haaska pois

--------------------------------------
Yllämainitulla tavalla saattaisi joku asetuksista ja laeista piittaamaton kieroilija tehdäkin, mutta ei perinteinen karhunmetsästäjä


Re: Riistakamera
Eikös se mene niin että kun sanotaan savoksi haaska tarkoittaa suomeksi hauskaa ja sitä ei ole laissa kielletty?