Täällä on kielletty myös:täällä palstalla on anonyymius kielletty hallituksen toimesta.
• Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, henkilöön tai muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen kuten koiriin tai koirarotuihin liittyviä asiattomia viestejä.
• Valheellisen tai perättömän tiedon levittäminen on kiellettyä. Älä ylipäätään puutu toisten ihmisten yksityiselämään.
• Rikokseen tai väkivaltaan kehottavat viestit ovat kiellettyjä.
Apassilla myös lukee allekirjoituksessaan sukunimensä kokonaan ja etunimensä alkukirjain, mielestäni ihan riittävästi ja foorumilla on useita muitakin vastaavasti esiintyviä ihmisiä.
Pointti oli se, että kanahaukka ottaa yhden kerrallaan ja kanalinnuilla on edes mahdollisuus siirtyä pois kanahaukan ulottuvilta ennen sen seuraavaa saalistusreissua. Lisäksi kanahaukka ei koske muniin, joten munapesät ovat siltä rauhassa, toisin kuin ketuilta ja supikoirilta. Ei se kanahaukka seuraile yhtä kanalintupoikuetta tai pysty niitä jäljittämään. Toki jos se sama poikue uudelleen sen kohdalle osuu, voi sieltä mennä toinenkin poikanen, mutta todennäköisyys että kanahaukka putsaa koko poikueen, on pienempi kuin jos poikue kohtaa nisäkäspedon.Kanahaukka ei jätä pesuetta yhden ruokailun varaan, kyllä se käy nappaamassa siitä ravintoa useampana päivänä.
Meillä on selvästi eri totuus tästä asiasta, mutta se ei tee minun näkemyksestäni ja kokemuksistani sen huonompia tai väärempiä kuin sinunkaan. En kai minä täällä kirjoittelisi, jos minulla ei olisi mitään kokemusta puhumastani asiasta, ei sellaisessa olisi mitään järkeä. Mutta kuten olen täällä jo useasti todennut, minulla sattuu olemaan kanahaukasta niin paljon omakohtaisia kokemuksia ja lähipiirissä ja ystävissä henkilöitä, joilla sitä on vielä kymmeniä kertoja enemmän. Miksipä siis en jakaisi tietämystäni kommentoidakseni ja kyseenalaistaakseni täällä esillenostettuja asioita. Sinun totuutesi ei ole ainoa ja oikea. Jos edes joku tätä keskustelua lukevista avartaa omia näkemyksiään kanahaukasta kertomani perusteella, se on hienoa ja tämä kaikki on ollut kannattavaa.Kyllä sitä joutuu herkästi ristikuulusteluun, kun pyrkii esittämään asioita oman ideologiansa sokaisemana, ja tuputtamaan väitteitään totuutena.
Koska huuhkaja suosii nimenomaan sitä kallioista tai muita korkeuserollisia maastoja sekä vesistöjen läheisyyttä, eikä Pohjanmaa ylipäätään tällaisia maastonmuotoja yleisesti edusta kuten hyvin tiedetään. Siellä huuhkajat varmasti pesivätkin enimmäkseen hakkuilla ja juurikin jonkun kannon, ison kiven tai juurakon alla. Huuhkaja ei ole niinkään metsälintu, eikä se varsinaista metsää ympärilleen vaadi. Se idylli on tosiaan niillä kallioisilla seuduilla.Miksi Lapua ei edusta idyllistä pesimisaluetta?
Se, että sinulla on jokin käsitys lajista tai sen kannasta, ei tarkoita että näin todellisuudessa olisi. Et kuitenkaan ole mikään maailmannapa, jonka mielipide asiaan kuin asiaan on ainoa oikea tai minkäänlaisia toimenpiteitä aiheuttava.osaa sitäkään pitää kovin uhanalaisena.
Ja mitä uhanalaisuuteen tulee, tänään tuli taas tieto kolmesta uudesta kuolleesta sat.lähetinhuuhkajanpoikasesta.. Tätä menoa on enemmän kuin todennäköistä että yksikään näistä tämänvuoden poikasista ei tule saavuttamaan sukukypsyyttä ja pääse pesimään tulevina vuosina.
Tässäpä niitä on sivutolkulla tullut esitettyä, mutta mikään niistä ei kelpaa sinulle. Koska et halua näin olevan, niin miksipä sitä haluaisi minkäänlaisia perusteluja asian suhteen hyväksyäkään. Ja edelleenkään, se että perustelu ei kelpaa sinulle, ei tarkoita sitä etteikö se kelpaisi päättäjille tai yleisesti muille ihmisille.Yhtään perustetta ei sen täysrauhoitukselle ei ole ikinä kukaan pystynyt esittämään.
Päättäjätkin luultavasti kuuntelevat mielummin tutkittua ja todistettua tietoa asioista, ei ole kyse mistään tuputetusta propagandasta tai vedätyksestä lintuharrastajien osalta. Mitä luulet, kumpaa mielummin käytetään luotettavana, vakaana, tilastollisena pohjana esim. virallisille kannanarvioille: petolintujen pitkäaikaisseurannasta saatuja tuloksia vai metsästäjien satunnaishavaintoja vuoden ajalta? Sama kuin metsästäjien tekemästä työstä huomioidaan riistakolmiolaskennat ihan luotettavina arvioina vuosittaisista tilanteista, eikä siinä huomioida satunnaisen rengastajan havaitsemaa kauriinjälkeä hänen mennessään vaikkapa nyt sille kanahaukan pesälle.
En minäkään 'rakasta' kanahaukkaa, se on lintuharrastukseni kannalta minulle henk.koht aika yhdentekevä laji, vaikka niiden kanssa tulee luonnollisesti oltua tekemisissä. Jos maailmankirjat kääntyisivät niin, että kanahaukkoja olisi sen 700 000 paria ja teeriä 5000 paria ja kanahaukka olisi vaarassa hävittää alkuperäislajeja maastamme kokonaan, niin toki hyväksyisin kanahaukan metsästettäväksi lajiksi, eikä siinä ole mitään ongelmaa. Minulle ei ole ylivoimaista vaihtaa näkemyksiäni vallitsevien olosuhteiden mukaan, tai esitettäessä vahvoja ja todistettuja perusteluita omiani korvaamaan. Tämä ei nähtävästi toimi toisinpäin, Kytösavunkaltaiset pitänevät mielipiteestään kiinni vaikka kanahaukkakanta putoaisi kolmasosaan nykyisestä - yksikin on liikaa? Eikä siihen kauaa mene että kanta oikeasti on pudonnut rajusti nykyisestäkin huonosta tilanteesta vielä huonommaksi, mitään ylimääräisiä vähenemisen vauhdittajia ei todellakaan tarvita. Mutta tilanne on nyt se mikä on ja tällähetkellä olen kanahaukan rauhoituksen poistamista ja ominluvin tehtyä kannanverottamista vastaan.