Mieleenpainuvia metsästystarinoita!

Tämän otsikon alla keskustellaan kaikista kotimaisilla metsästyspystykorvilla metsästämiseen liittyvistä asioista

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

JariTapani
Viestit: 385
Liittynyt: 04 Elo 2011, 16:15
Paikkakunta: Ivalo

Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!

Viesti Kirjoittaja JariTapani » 09 Elo 2011, 11:35

Akionlahden taistelu käytiin vuonna 2004 Oulunsalossa ja se muistuttaa hämmästyttävän paljon muukalaislegioonan Cameronen taistelua vuodelta 1863 Meksikossa.

Akionlahdelle Välitörmän kannakselle asettui 50 miestä asemiin 19.8.2004 aikomuksenaan pitää asemansa viimeiseen mieheen. Tilanne oli jo maihinnousun jälkeen toivoton, koska vihreät olivat vallanneet lintutornit ja ostaneet lähikaupan kaljatiskit tyhjiksi. Lisäksi viinakauppiaat olivat lakossa, mutta miehet päättivät taistella loppuun saakka hamstrattujen varastojen avulla. Akionlahdelle oli annettu myös tsunamivaroitus, joka tosin peruttiin aika pian, mutta koko paikka oli menossa rauhoitukseen seuraavana syksynä. Miehet päättivät taistella ja pitää Välitörmän hallussaan loppuun saakka. Vihreät räpsivät lintutorneista valokuvia jahtimiehistä ja se aiheutti naamioitumiseen tottuneissa jahtimiehissä taistelumoraalin laskua. Komentajan esimerkki ja päättäväisyys sekä jaloviina saivat miehet pysymään rivissä kaikesta huolimatta. Jaloviinasta johtuen miehistötappioita alkoi vähitellen tulla, sammuneita jäi kusireissuille sekä puunhaku reissuille, aina kun joku irtaantui asemista niin häntä ei sen jälkeen näkynyt. Tämä nakersi taistelutahtoa, mutta komentaja päätti kaikesta huolimatta lähettää 19.8.2004 klo 23:00, kymmenen miehen tiedustelupartion Vihiluodon suuntaan ja tehtävänä oli tiedustella Vihiluodon Torppa nimisen anniskeluliikkeen toimintaa sekä siellä asioivien ihmisten mielialoja. Tehtävä oli usean tunnin jaloviina urakan väsyttämille miehille miltei mahdoton, mutta Akionlahden metsästäjien kunnian vuoksi he kuitenkin lähtivät matkaan.
Torpalle matkaaminen oli erittäin vaarallista, koska matka jouduttiin tekemään tilataksilla, ei olisi tarvinnut päästää kuin yksi eurokossu kiertämään ja koko porukka olisi sammunut siihen paikkaan. Miehet kuitenkin onnistuivat, kuin ihmeen kaupalla torjumaan tämän houkutuksen ja he pääsivät Torpalle olosuhteisiin nähden suhteellisen vaivatta. Torpalla tilanne muutui dramaatisesti, koska paikalle oli alkavan jahdin vuoksi tullut lähes kaikki Pohjois-Pohjanmaan miesten vaimot ja tyttöystävät. Näiden seireenien houkutukset olivat väsyneille miehille ylivoimainen este. Tilanne karkasi käsistä jo ensimmäisten tuoppien jälkeen ja se oli käytännössä koko partion loppu. Pahimmin kävi partion johtajalle, joka erehtyi iskemään paikallisen nyrkkeilijän vaimon, partionjohtaja tipahti samantien pelistä, koska nyrkkeilijä oli itsekin samassa baarissa. Miehistö jäi vaille johtajaa ja seireenit veivät suurissa jahdeissa karaistuneita miehiä, kuin pässiä narussa. Osa lähti kaupunkiin jatkoille jääden sille tielle, yksi eksyi Tyrnävälle ja pari taistelijaa joutui pitkän piirityksen jälkeen putkaan.
Eikä tilanne leirissäkään juuri helpottunut yön aikana, leirin komentaja yritti turhaan saada gsm-yhteyttä tiedustelupartioon ja noin kello 03:45 partio todettiin menetetyksi. Tämä aiheutti leirissä surua ja suunnattomia ponnistuksia, koska tiedustelupartiolta jäi reppuihin aikamoinen kasa hamstrattua viinaa. Komentaja päätti, että viinat on juotava pois ennen 20.8.2004 klo: 1200 alkavaa jahtia. Komentaja itse korkkasi ensimmäisen ekstrapullon ja miehistö hieman kankein ottein päätti liittyä joukkoon, siitä kehittyi metsästäjille aikamoinen taistelu. Aamun valjetessa miehistö – ja kalustotappiot olivat jo suunnattomat. Laavu oli osittain palanut , vene oli karannut ja komentajan ympärillä istui enää muutama tokkurainen ukko. Vihreät lähettivät noin klo: 0700 lintutornista partion paikalle valkoista lippua heilutellen. He ehdottivat komentajalle, että loput metsästäjistä antautuisivat suosiolla, koska missään tapauksessa tämä porukka ei alotusta tule näkemään. He tarjosivat jäljelle jääneille miehille mahdollisuutta saunaan, muutamaan huurteiseen olueen, pitsaan ja pitkiin päikkäreihin. Komentaja keskusteli asiasta jäljellä olevien miesten kanssa ja lopputulos oli kerrassaan hurja, miehet päättivät taistella loppuun saakka komentajan rinnalla. He ajoivat vihreät takaisin lintutorniin ja asettuivat nuotion ympärillä entistä tiiviimpään ympyrään. Miehiä kaatui pitkin aamua, mutta jäljelle jäänyt porukka asettui vain entistä tiiviimpään ympyrään ja jatkoi juomista. Noin kello 11:50 miehiä oli jäljellä enää vain neljä ja komentaja päätti, että loput viinat kaadetaan perämoottorin tankkiin ja juodaan siitä. He päättivät kaikesta huolimatta ryhmittyä viimeiseen aloitukseen ja hyökätä rantaan. Komentaja käski teipata ilmastointiteipillä makkaratikut mosbergien piippujen kärkeen ja näin he lähtivät komentajan johdolla syöksymään kohti sateen kastelemaa Akionlahden rantaa. Laavun kulmalla tapahtui jo katastrofi, kun perämoottorin tankissa oleva viina kaatui maahan. Tilanne oli erittäin kriittinen, mutta kaikesta huolimatta viimeinen aloitus akionlahdella lähti käyntiin. Viinojen maahan kaatumisen jälkeen seurasi hyvin pian laskuhumala ja krapula. Krapula aiheutti välittömästi kahden miehen menetyksen ja jäljellä oli enää kometantaja sekä uskollisin kaveri, joka oli tosin aika huonossa kunnossa. Komentaja antoi viimeisen käskyn ennen sammumistaan, joka kuului näin ”tässä on sinulle minipullo kossua, mosberg ja yksi panos, rannassa on sotka, mene ja ammu se”. Mies peitteli sammuneen komentajan naamioverkolla ja lähti itkua pidätellen suorittamaan tätä viimeistä tehtävää. Usean tunnin konttaamisen jälkeen hän pääsi kuin pääsikin hollille. Hän nousi liejusta haparoiden pystyyn ja näki sotkan komentajan kertomassa paikassa. Pelkkä nouseminen polvien varaan aiheutti suunnattoman pahan olon ja mies näki sotkan kolmena. Hän päätti tähdätä keskimmäistä ja laukaisi aseen, samalla hetkellä mies menetti tajuntansa. Haulisuihku räpsähti kohdalleen ja sotka sukelsi samantien, mutta mies näki ennen sammumistaan, että sotka nousikin kuolleena pintaan.

Tarina on historiaa ja tänä päivänä keskuudessamme kulkee näitä taistelussa olleita miehiä. Heitä kutsutaan vanhanliiton Akionlahden veteraaneiksi. Muistona tästä aloituksesta on Välitörmän laavulla kunniapaikalla mustunut perämoottorin tankki, hiiltynyt mosbergin etutukki sekä yhdet puoliksi palaneet JahtiJakt sukat. Näihin henkilöihin saattaa törmätä Oulunsalon shellillä tai kauppakeskus kapteenissa. Aina kohdatessaan he juttelevat hiljaa ja repivät salaperäisenä ryhtiä. Kukaan ei tiedä, mitä mieltä he todella ovat Akionlahden rauhoituksesta, kaipaavatko he todella takaisin noihin raskaisiin taisteluihin. Kaikki heistä metsästävät edelleen, mutta porukka on hajaantunut harrastuksissa. Osa on siirtynyt Averyn-erikoisjoukkoihin, osalla on ajokoirat, osa metsästää jousella ja muutamat ovat hirviporukoissa. Vihreiden komentaja näki taistelun lintutornista ja huudahti, että ”nuo miehet eivät ole metsästäjiä, he ovat paholaisia”
Akio Patria Nostra!
-Jari Sarre- Jos metsään haluat mennä nyt niin todella yllätyt.

Pentti Koskelo

Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!

Viesti Kirjoittaja Pentti Koskelo » 14 Syys 2011, 19:14

Aika mieleenpainuva metsästystarina. Ainakin karhukoiramiehelle.Kuulin sen viime viikolla.Pojat olivat olleet hirvenhaukkukokeissa Merijärven suunnalla.Kokeet olivat menneet kaikinpuolin hyvin ja koira oli tehnyt kelpo työt ja jäänyt erän jälkeen vielä metsäänkin.Se mikä sydäntäni lämmitti kovasti oli se että kysymyksessä oli ollut karhukoira.Pojat siinä koiraa etsiessään olivat tulleet asumattomalta näyttävän kesäasunnon pihapiiriin vähän niinkuin takapihan kautta .Karhukoiramies oli siinä sanonut että hänpä käy tuolla ulkohuusissa.Koiramies siinä asettuu tarpeellen niin taloväki olikin kotona ja kaks poijan hulttiota eivät tienneet että siellä koiramies istuu huusissa. Ajettelivat että nyt kaadetaan tuo torni huussin alta mikä sinne ajansaatossa oli kertynyt.Pojille oli armeijasta "jäänyt" pari tulen osoitus panosta ja ajettelivat että sillä se kyllä lähtee.Ja lähti.Koiramies oli juossut autoon housut kintuissa ja tuumannut tuomareille että oli se hyvä etten pierassut autossa.

halttjou
Viestit: 4
Liittynyt: 21 Marras 2011, 13:25

Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!

Viesti Kirjoittaja halttjou » 25 Marras 2011, 12:51

Tämä liittyy yhden Suomen pystykorvan koulutukseen.
Minulla oli nuori vajaan vuoden ikäinen Suomenpystykorva mukana Tuntsasassa. Koulutustilanteessa olen aina pitänyt tiukasti siitä etten ammu lintua muuten kuin haukusta. (En muutenkaan ammu kanalintuja muuten kuin haukusta)
Kuljin kiran kanssa jyrkkäseinämäistä purouomaa ylöspäin toisella harjanteella. Koira ajoi lentoon metsopoikueen joista yksi lensi vastakaiseen rinteeseen kuuseen ja muut eteen päin. Koira lähti parven perään, minä pysähdyin metson kohdalle ja jäin odottamaan koska tiesin että pentu palaa pian takaisin. Kun pentu tuli takaisin, osoitin koiralle että tuolla on metso, hauku.
No ei koira havainnut sitä. Vein koiran purouomaan kuusen alle ja osoitin ylös katso metso - hauku. Ei koira havainnut metsoa.
Vein koiran vastapäiseen rinteeseen sammale tasolle kuin metso oli puussa, käänsin koiran pään kohti metsoa sa sanoin hauku. Ei koira havainnut metsoa.
Mutta olin opettanut koiran jo noutamaan heitetyn kalikan, joten otin kalikan maasta ja heitin sillä metsoa. Metso väisti oksalla keppiä jolloin koira seuratessaan kepin lentoa, havaitsi sen ja juoksi puun alle ja alkoi haukkua. Annoin vähän aikaa haukkua ja kehuin koiraa ja sitten ammuin metson alas niin että putosi koiran eteen.
No sen jälkeen koiraa ei enää tarvinnut opettaa haukkumaan metsoja. Oppi meni kerralla perille.
Jouko Halttunen

Heini
Viestit: 518
Liittynyt: 04 Elo 2004, 20:52
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!

Viesti Kirjoittaja Heini » 25 Marras 2011, 17:42

^ Onpa hyvä tilanne sattunut kohdalle, onneksi lintu istui puussa kiltisti koko opetustuokion ajan :) Varmasti mieleenpainuva tilanne.
Heini Lehisto

lehkari
Viestit: 180
Liittynyt: 18 Syys 2006, 14:23
Paikkakunta: Tampere

Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!

Viesti Kirjoittaja lehkari » 25 Marras 2011, 21:25

Halttjou:lla loistava kertomus. :D
Taitaa olla kuitenkin niin, että siellä Tuntsan mailla tämä on mahdollista, mutta täällä etelässä ei enää jahtiaikaan noin mukavasti opetuskäyttöön sopivia lintuja löydy.Itselläkin kokemusta lapista muutamista kesyhköistä, mutta ei sentään tuollaisista.
Kari Lehtinen

erämies
Viestit: 125
Liittynyt: 16 Touko 2005, 15:17

Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!

Viesti Kirjoittaja erämies » 27 Marras 2011, 00:41

Ensi syksynä suunnataan Tuntsalle!
Teemu Huhtaniska, Ensilumen Mielikki

mkmk
Viestit: 24
Liittynyt: 28 Kesä 2011, 14:25

Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!

Viesti Kirjoittaja mkmk » 27 Helmi 2013, 21:30

Pittääpä tuossa talven ratoksi kirjotella tarinaa tulilta.

Juttu tapahtu metästysuran alussa ku ikä ei vielä riittäny yksin kulkemiseen ja oli isä mukana. Mettälintuja oltiin etitty ja mitään ei oltu nähty. Siinä tietenki tuli ajankohtaseksi makkaranpaisto ja tekastiin tulet sellasen kallion päälle missä kasvo vain yks mänty. No eipä aikaakaan ku makkaratikkua vuoleskellessa huomasin, että jukoliuta sieltä lensi parikymmenen mustan teeren parvi ihan vierestä ohi ja itelä makkaratikku vain kädessä. Isä oli reppua kaivamassa ja siinä sitä toljotettiin hölmönä tuota ohilentoa. Mutta sitten siinä kohilla yks teeri käänsiki suuntaa ja laskeutu siihen kallion päällä kasvavaan ainoaan mäntyyn. Matkaa teereen oli alta kakskyt metriä. No sillä sekunnilla havahduin toimimaan, nappasin haulikon ja teeri samoilta jaloilta alas. Oli siinä ihmettelemistä, että miten se nyt silleen siihen istu ku muut vain lens ohi. Vois olla että nykysin jättäsin ampumatta, mutta silloin se oli minun ensimmäinen teeri ja jäi kyllä mieleen. :)
M a t t i
Kes kin ark aus

Ati Hast
Viestit: 4
Liittynyt: 05 Touko 2013, 14:14
Paikkakunta: Kemi

Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!

Viesti Kirjoittaja Ati Hast » 05 Touko 2013, 22:26

Ehdottomasti mieleenpainuvin, eikä niin kovin hauska juttu sillä hetkellä kun se tapahtui, mutta jälkeenpäin on naurattanut kovastikin.
Eli siis kaikista surkein metsäpäivä ikinä:
Kyseinen Waterloo sattui Sorvortan alueella, jossa olimme kaverini kanssa jahtaamassa lintuja.
Varustuksena reissulla oli miesten lisäksi asuntovaunu, sekä koiria meillä oli mukana 3, minun pystykorvani Kontiokummun Riko, sekä kaverini kks-seisoja ja hänen pystykorvansa. Ensimmäinen aamu valkeni kirkkaana syksyisenä ja miehet innosta puhkuen uudenkarhean Nissan Terranon kyytiin. Otimme minun koirani ja kaverini seisojan mukaan ja sovimme, että käytetään aamupäivä Rikoa, jonka jälkeen lähtee seisoja hakemaan kokemuksia ja pystykorva autoon nukkumaan. Molemmat koirat olivat nuoria tuolloin, en muista tarkkaan, mutta taisi ainakin alle 2-vuotiaita kaverit olla siinä vaiheessa. Asuntovaunuun siis jätimme koirista vanhimman spn Murun odottamaan seuraavan päivän pitkää reissua.
Satavarmoina muhkeasta metsosaaliista siis hyökättiin metsään nuoren pystykorvan kanssa, aikaa ei kulunut kuin 20 minuuttia, kun koira hävisi. Tässä vaiheessa tuli pahat aavistukset, koska olimme nähneet heti autosta noustuamme maakotkan taivaalla. Tunnin jälkeen aloimme jo vähän vihellellä ja kiertää ympyrää. Kaksi tuntia "häipymisestä" Riko kuitenkin jolkotti vastaan täysin kieli vyön alla, näki että lujaa oli menty ja pitkään. Ajattelin että josko koira olisi ottanut herkkäjalkaisen hirven eteensä ja painellut sen perässä. Katseltiin kartalta sopiva kierros joka kuitenkin aiottiin tehdä autoa kohti. Jossain vaiheessa koira tuli hakulenkiltä sivulta ja painoi kuonon maahan ja lähti suurimmalla sallitulla nopeudella jäljittämään, katselin ihaillen, että perskules, onpa kyllä innokas maajäljelle, nostin katseeni, niin 300 metrin päässä oli kaksi poroa :twisted: Jokainen varmaan arvaa, että tämä hetki söi miestä rotan lailla, loppujen lopuksi vielä koira paineli porojen perässä useita kilometrejä erotusaitausten viereen, eikä siinä mitään, mutta siellä oli erotukset menossa. Hieman äkeänä olivat poromiehet, kun puolen tunnin maanittelun, karjumisen, uhkailun ja taas maanittelun jälkeen sain koirani kiinni. Tempaisin koiran remmiin kiinni ja lähdin korvat punottaen tallustamaan tietä pitkin autolle päin. Kaveri odotti kauempana ja tuumasin hänelle, että eiköhän tämä päivä ollut Rikon osalta tässä, kun saihan tuo ainakin juosta vähän reilummin.
Tallusteltiin autolle innokkaina ottamaan seuraava sesse metsään, sillä törmäsimme muutamiin lintuihin poroepisodin aikana ja nyt oli hyvä tilanne reenauttaa koiraa. Autolla odotti suhteellisen mielenkiintoinen näky, kun seisoja oli repinyt takapenkin pehmusteet niinsanotusti mäjelle... Tässä vaiheessa oli kaverini vuoro ottaa vähän reilummasti kierroksia, eikä tuo nyt tietenkään itsestäkään kauhean kivalta tuntunut katsella uusiutunutta sisustusta sillä silmällä.
Tässä vaiheessa -piip- oikeasti molempia niin raskaasti, että päätimme ajella takaisin vaunulle tekemään pikku whiskyt ja huuhdella harmituksen pois kropasta Kairijoen eräkeskuksen saunalla.
Mieli mustana ilman sananvaihtoa kaadeltiin eräkeskuksen pihaan ja tempaistiin vaunun ovi auki. Se haju... se oli niinkuin olisi tempaistu vähän reilumman kokosella luuvitosella päin näköä, nimittäin vaunuun jätetyllä spn-Murulla oli ollut vatsa leikkisänä, eli toisinsanoen ripuli :shock: Vaunussa oli sitä itseään aivan älyttömästi ja paineella oli näemmä tullut, koska -piip- oli pöydällä, 1,5m korkeudella kaapin ovissa ja sitten ihan pikkuisen lattioilla :evil:
Tässä vaiheessa ei enään parku ollut miehillä kaukana, kun lainattiin eräkeskukselta pesuaineita ja luutuja, että päästään aloittamaan urakkaa.. Siinä meni litran pullo Grantsia kahteen mieheen siivotessa, eikä muuten paljoa naurattanut.
Saunassa sitten urakan jälkeen istuessa totesimme yhteen ääneen, että oli muuten ehkä paras metsästyspäivä ikinä ja hörähdettiin infernaaliseen ja lähes päättymättömään nauruun :D
Onneksi kuitenkin loppureissu meni ihan normaalisti ja jokunen onnistuminenkin taisi sitten kuitenkin tulla, mutta täytyy sanoa, että oli henkisesti suhteellisen raskas päivä :)
Ati Hast

Ati Hast
Viestit: 4
Liittynyt: 05 Touko 2013, 14:14
Paikkakunta: Kemi

Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!

Viesti Kirjoittaja Ati Hast » 05 Touko 2013, 23:18

Toinen tarina Savukoski/Salla reissuilta tuli mieleeni.
Lähdimme erään metsäkaverini kanssa jälleen Savukoskea kohti, tarkoituksena vaellella Härkätunturin kämpälle Sallan puolelle yötä vasten ja metsästellä lintuja seuraavat 5 päivää sieltäkäsin tämän jo edellisessä tarinassa esiintyneen Kontiokummun Rikon kanssa.
Kun pääsimme Savukoskelle ja metsätien päähän turjalaisen rinteelle oli jo säkkipimeä. Ei se meitä haitannut, koska tiesimme, että Ukk vaellusreitti menee turjalaisen läpi Härkätunturia kohti, joten oletimme, että ei tarvitse yösuunnistusta harjoittaa kuitenkaan. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että marketin led-otsalamppu oli suoraan sanottuna heikko kapistus, eikä me vaan jostain syystä hoksattu reittiä, vaikka risteiltiin ja mutkiteltiin kohti Härkätunturia. Vähän siinä jouduimme ämpyilemään ja aikaahan siinä meni, kun taivalsimme rinkkojen kanssa säkkipimeässä kompassisuunnalla. Perille kuitenkin löydettiin ja osuttiinpa reittiinkin noin kilometriä ennen salla-savukoski poroaitaa. Matkalla Riko nappasi koppelon itse kiinni, koira otti pimeässä koppelon ylös ihan nokan edestä, lintu lensi kuusta päin ja tippui suoraan koiran suuhun :)
Seuraavana aamuna lähdimme sateiseen keliin jälleen into piukassa, hyvin päivä alkoikin, kun jo alle tunnin jälkeen oli lintu repussa hienon haukun jälkeen. Tässä vaiheessa alkoi tuulla todella paljon ja vettä tuli vaakasuorassa. Päätimme oikaista Härkätunturin murustan yli mökkiä kohti ja tuulta pitelemään. Murusen päällä katselin maahan ja huomasin karhun jätöksen. Ei siitä pystynyt tuoreusastetta kauheasti arvailemaan, koska sen verran kovaa tuli wasseria, että oli pieksänyt ulosteenkin jo huonoon kuntoon. Tästä 10 minuuttia ja meistä noin 200 metrin päässä alarinteen puolella alkoi koiralla armoton haukku, todella äkäinen haukku, jota tuli vähintäänkin sen 150 iskua minuutissa, suoraa huutoa siis. Lähes samantien lähti "elukka" painelemaan itää kohti ja koira perässä ääntä antaen. Melko pian lakkasi ääni kuulumasta kelistä johtuen ja me siirryimme vähän matkaa eteenpäin retkeilyreitille odottelemaan koiraa. Hirveksi kuvittelimme otusta ja sanoinkin kaverilleni, että ei Riko kauaa jaksa jahdata jos ei pysähdy ja jossain vaiheessa tulee ottamaan yhteyttä, niin otetaan kiinni. Meni tunti, meni kaksi ja kaverini lähti edeltä jo saunanlämmitys puuhiin kämppää kohti. Kämppä ei ollut kuin rapean kilometrin päässä tästä, joten muutamien tuntien odottelun jälkeen lähdin itsekin kämpälle ja ajattelin, notta kyllä se Riko sieltä osaa tulla jahka lopettaa hirven paimentamisen.
Ilta meni koiraa odotellessa ja kävimme välillä rikospaikan lähistöllä kuuntelemassa, mutta ei pihaustakaan mistään suunnasta. Illalla mentiin kuitenkin 9 aikoihin saunomaan, tässä vaiheessa oli ilma tyyntynyt ja oli tullut pikku pakkanen. Tulimme saunasta ulos jäähylle, ja kas kova haukku kuului melko tarkalleen Savukoski-Salla välisen poroaidan kohdalta. Koirasta kuuli, että siellä annetaan lähtöjä, koska kiivas haukku aina päättyi kirkkaampaan haukaukseen hetkeksi, alkaakseen taas uudelleen. Ei muutakuin suurimmalla sallitulla nopeudella kamppeet päälle, pyssyt varuiksi mukaan ja haukkua kohti säkkipimeässä metsässä. Oli todennäköisesti meidän onni, että oli pakkasta ja rouskeen takia "otus" otti karkon jo noin puoli kilometriä ennenkuin pääsimme paikalle. Jälleen kuului, kuinka koira antoi ääntä silloin tällöin jahdatessaan elukkaa, ääni kaikkosi pikkuhiljaa myötätuulta kohti... katseltiin siinä toisia hetken ja tuumittiin että myötätuuleen lähti :shock:
Ei auttanut kuin lähteä kämpälle nukkumaan ja aamulla metsään katselemaan jälkiä ja josko jotain havaintoa koirasta tulisi. Jälkiä oli poroaidan luona, muttei hirven eikä poron. Karhunketale siinä oli juoksuttanut koiraa. Koirasta ei saatu minkäänlaista havaintoa koko päivänä. Puheltiin, että jos ei seuraavaan aamuun mennessä näy koiraa, niin kävellään autolle ja ajetaan Tulppioon yöpymään ja levitetään sanaa hukassa olevasta pystykorvasta rajamiehille ja radioon.
Ei näkynyt koiraa, eikä auttanut kuin lähteä tallustamaan mieli mustana kohti Turjalaista ja autoa. Tässä vaiheessa olin ihan varma, että koira oli tehnyt viimeisen reissun nyt ja metsän kuningas oli pimeässä metsässä ottanut selkävoiton.
Päästiin autolle, niin kuinkas muutenkaan, takarengas tyhjänä ja vettä tuli kuin esterin takapuolesta. Ei siinä mitään, Tulppion Tiskossa hieman myöhemmin check in ja tarinan kerronta. Tulppion pitäjä Seppo soitti rajamiehille ja mekin kerroimme paikallisille poromiehille tilanteesta ja he aikoivat pitää silmänsä auki. Koirasta ei saatu havaintoja sinäkään päivänä.
Seuraavana aamuna lähdimme ajelemaan Naruskan pubille ja levitimme sielläkin sanaa, josko olisi koira päätynyt sille puolelle. Siinä pubinomistajan kanssa puhellessa minulla soi puhelin, rajamies sieltä soitteli, että oli pystykorva hypännyt suoraan auton kyytin kun avasi oven. Koira oli matkalla tietä pitkin Ainijärven raja-asemalta tulppioon päin. Mies lupasi viedä koiran Tulppioon ja me lähdimme kaatelemaan Tulppiota kohti. Ei siinä parku ollut kaukana (saattoi siinä salaa jokunen onnen kyynel poskelle tipahtaa), kun Tulppion pihalla koettiin jälleen näkeminen. Koirallakin oli asiaa niin mahottomasti, kun uristen ja puristen hyppäsi vasten ja nuoli naamaa.
Kovasti paistoi koiralla kylkiluut parin vuorokauden reissun jälkeen ja uni maittoi seuraavan pari päivää, jonka me vielä tulppiossa majailimme ja saunoimme. Monasti olen miettinyt, että mitähän mahtoi koira käydä läpi tuon reissun aikana? Missä se kävi ja kuinka kauan se oli todellisuudessa sen karhun kanssa käsikynkässä.... koskaan ei saa noita asioita tietää, mutta tuon reissun jälkeen on minun koirillani ollut tutka kaulassa :)
Metsästyksellisesti reissu meni ihan hyvin, saatiin pari lintua eräksi, vaikkakaan ei keretty metsästää kuin muutama tunti ennen koiran reissua. Täytyy silti sanoa, että ei se tuollainen karhun juoksuttaminen silloin kun ollaan linnunpyynnissä mitenkään toiveiden kärkipäässä ole. Tuon reissun jälkeen puri meikäläistä karhunpyynti kärpänen ja joksa syksy viime syksyyn asti on suunnattu Rikon kanssa karhujahtiin itäkairaan, hieno koira oli Riko kaikkinensa, viime syksynä lähti autuaammille metsästysmaille haukkumaan riistaa. Nyt on uusi sukupolvi kasvamassa ja Kontiokummun koiria tottakai :)
Ati Hast

jps
Viestit: 56
Liittynyt: 25 Elo 2004, 09:14
Paikkakunta: etelä-savo

Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!

Viesti Kirjoittaja jps » 25 Loka 2014, 17:23

Mieleenpainuva metsästystarina videolle kerrottuna: http://youtu.be/iC00e_lwFeo

Töissä olivat karjalankarhukoirat Manta, Elmo, Panu ja Juuso.

Rukajärven Tankkari
Viestit: 18
Liittynyt: 21 Loka 2014, 17:13
Paikkakunta: Kemi
Viesti:

Punaisen koiran ja pyylevän miehen seikkailut 2014

Viesti Kirjoittaja Rukajärven Tankkari » 16 Marras 2014, 01:06

Tänä syksynä kaikki piti tahdin muuttua, tapio oli mielestäni julma ja epäoikeudenmukainen vuonna 2013, lisäksi vielä maahiset löivät kitkerän mausteen metsäeväisiin ja kommelluksitta ei mennyt edellinen syksy. Kaamoksen ajan silmä kovana vahtasin metsästyselokuvia, videoita, aiheeseen liittyviä valokuvia ja suoritin koirien lenkityksen yhteydessä tiukkaa mentaaliharjoittelua tulevia koirien (ja miehen) urotekoja varten. Kuume pääsi nousemaan siinämäärin kovaksi, että piti keväällä jo useamman viikonlopun verran suorittaa kuivaharjoittelua erään metsästysseuran kämpällä ilman aseita ja amizuunia. Pentuharakka totutteli näillä reissuilla metsän hajuihin ja hieman myös verijälkeenkin samalla kun jo aikuinen suomenpystykorva mellasti ja mökötti juoksunaruun kahlittuna. Kuivaharjoittelu on ehkä huono sanavalinta näille viikonlopuille, mutta se onkin jo toinen tarina.
Suunnitelma oli kristallinkirkas, oman alueen metsästysonnistumisten lisäksi tulisi elo/syyskuun vaihteessa karhunkaato itäkairan erämaasta, syys/lokakuun tienoilla moniaita metsoja ja tarkasti merkittyjä uusintahaukkuja samoilta seuduilta.
Talven aikana lisääntyi perhe yhdellä harakanvärisellä koiralla nimeltään Hemmo, suomenpystykorva Gubbe sai siis vertaisensa vastuksen kiusakseen.
Niin se syksy sieltä tuli hitaasti mutta varmasti, ensimmäinen pidempi reissu oli suunniteltu karhujahdin ja lintujahdin aloituksen tienoille. Mukaan piti lähteä harakanvärinen kokeneempi yhteisomistuksessa oleva koira sekä punainen metsonsurma Gubbe. Metsän valtiaalla tapiolla oli kuitenkin vielä ilmeisen paha kiiri meikäläisestä, sillä harakalla tuli kurkkutulehdus ja punaisella koiralla alkoi sitkeä ripuli viikkoa ennen reissuunlähtöä... Pikkuisen siinä rauhallisellakin miehellä pukkasi änkyrän väristä naamaa ja mustia ajatuksia, mutta reissu oli suunniteltu ja sehän toteutettaisiin. Mukaan valikoitui uusi tulokas, 7 kuukauden ikäinen Hemmo, koiravalinta vaikutti ehkä minimaalisesti reissueväiden laatuun ja tuliannoksen kokoon. Metsästysreissu erämaassa muuttui siis koirankoulutusreissuksi erämaassa.
Kahden viikon reissu typistyi viikoksi, ettei nuorta koiraa liikaa väsytettäisi. Välipäiviäkin pidettiin ihan säästelemättä, mutta reissu oli kaikkinensa onnistunut. Koira kasvatti kivekset tuolla reissulla, haku ja liike parani, ensimmäiset riistahaukut paukahtivat varovaisena ilmoille ja olipa siinä haukussa yhden kerran kaksi saksanseisojaa ja kolme miestäkin :mrgreen: Löytyi karhunpesä ja paljon mielenkiintoisia hajuja nuorelle koiralle, miehilläkin pääsi jokunen selkäkeikkanauru viikon aikana.
Punainen koira siitä ripulista sitten aikanaan toipui ja kuntoa haettiin Merilapin vähälintuisilla mailla, jotta jaksaisi kahdelleen äijän kanssa viikon temmeltää itäkairassa lokakuun alussa. Kotijalasta ei hirveästi kerrottavaa lintujahtipuolella jäänyt, ne harvat linnut mitä reissuilla tuli vastaan saivat jäädä kasvamaan ja tuottamaan.
Toiselle pääreissulle starttasi voittajaluokan Volvo yöllä yhden tienoilla, pitihän miehen ja koiran keretä aamun valjetessa jo metsään 400 kilometrin ajomatkan päälle. Aamulla perimmäisen tien päähän päästiinkin, raskas viikon rinkka selkään ja harppaus kohti satumetsiä ja niitä aiemmin mainittuja moniaita metsoja tapahtui hyvässä järjestyksessä, ehkä kuitenkin hieman liian innokkaalla jopa hyperaktiivisella mielentilalla huonosti nukutun yön ja väliin jääneen aamupalan vuoksi. Parin tunnin ja jonkun epäselvän tilanteen jälkeen kajahti kiivas ja tarkasti merkattu haukku komeaan syysaamupäivään, tuloksena syksyn ensimmäinen ja koiran toinen lintu muksahti rahkasammalmättäälle. Hymy oli leveä, mutta mielessä jossain kellarinoven tienoilla kaikui edellis syksyn reissut, tuli epätodellinen tunne "mikäs p e r k e l e tässä nyt mättää.. tämähän alkoi täydellisesti :)
Pudotuksen jälkeen jossain puolivälissä matkaa välillä auto-autiotupa väsäsin tervastulet ja pudotin rinkan selästä levähtämään että jaksaisi miehen matkassa perille asti. Into oli kuitenkin vähän vahvempi kuin järki, sillä siinä tulistellessa jäi itsellä eväät maistamatta, kahvit miehelle ja tankkausta varovasti koiralle ja eikun matkaan. Oman valistuneen arvioni mukaan noin puolitoistakilometriä ennen määränpäätä, viimeisessä jyrkässä ylämäessä ei ne jalat vaan enään vieneet eteenpäin, kädetkin tärisivät kuin haavanlehti vaikka lepuutin hyvinkin tarkoin rinkkaa neljä tuntia aiemmin tulilla. Siinä pyylevä metsästäjä pyllähti niille sijoilleen, mietiskelin siinä että mikähän tässä nyt mättää. Edellinen ruoka oli nautittu edellispäivänä noin 20 tuntia aiemmin, yöllä lähtökahvit ja tulilla pannukahvit, ei auttanut kuin väsätä kynsitulet niille sijoille ja alkaa evästämään... Miten sitä voikin olla noin tollisko :oops: Evästä nautittuani ja sen puolituntisen syntyjä syviä mietittyäni kuitenkin energiat palasivat ja eihän se loppumatka ollut kuin maistaa enään. Huomionarvoinen seikka oli kuitenkin se, että tuota viimeistä nousua oli enään noin 20 metriä jäljellä, loppu oli alamäkeä. Niin väsynyt oli mies, ettei tuota loppunousua päässyt enään ylös ennen ruokataukoa.
Kämpälle pääsin ja vielä hyvissä ajoin, saunan ja ruokailun jälkeen nukkumatti vei voiton. Seuraavana aamuna heräilin kauniiseen syysaamuun ilman herätyskellon ahdistavaa pirinää, aurinko teki nousua, muutama aste pakkasta ja sellainen pieni ilmavirta liikkui hiljaisessa erämaassa, täydellinen pystykorvamiehen aamu 8) Koirallakin tuntui olevan virtaa, koska aamupuuron syönnin ajan istui pöydän vieressä, örisi ja mörisi, tuijotteli vuoroin miestä, ovea, miehen housuja ja läähätti. Siinä kahvia keitellessä osui käsivarsi koiran pantaan joka virkku kilahtaen tipahti lattialle, siitä se vasta pörinä alkoi kun koira kuvitteli että juuri sillä sekunnilla sitä lähdetään metsään, vaikkei ovikaan ollut vielä auki :)
Olin jo etukäteen päättänyt että toinen päivä olisi lyhyempi, tarkoitus oli kiertää sellainen kolmen - neljän tunnin lenkki autiotuvan ympäryställä. Tämä toteutuikin, koiralle tuli hyviä haukkuja ja onnistumisia. Isännälle ei :oops: erityisesti eräs tilanne jäi mieleen. edellisenä päivänä kiittelin mielessäni, kun mäntyjen lisäksi maastossa oli paljon nuoria ja vähän vanhempiakin kuusia. Haukulle meno tuntui lastenleikiltä, mietiskelinkin siinä että ehän se oo ku kävelee niinku baariin ja koppaa linnun reppuun... niinpä niin, haukkuäänestä päätellen oli kohteena metso, käpyttelin haukulle mieli aurinkoisena ja varmana hienosta pudotuksesta. Mieli oli hyvä sillä aiemmin aamulla oli koppeloa haukuttu, karkotettu ja uusintahaukkukin saatu. Koppelo jätettiin jatkamaan sukua ja nyt metso mielessä päätin haukulle mennessä että palkitaanpa koira ihan tuosta vaan :) Nyt ne kuuset kuitenkin kääntyivät miestä vastaan, koiraan ei ollut enään kuin 15-20 metriä matkaa enkä saanut koiraa näköpiiriin millään kuusten takia, ei hajuakaan mitenpäin koira on, metson kirvauskin loppui sopivasti vähän ennen haulikkokantamaa. Niinhän siinä kävi, että harmahtava todella vanha ukkometso hyppäsi lentoon kutakuinkin 13,5 metrin päästä, mustaa ei ollut juuri enään kuin mieli ja nokkakin oli kuin Lapinmiehen leuku :evil:
Nielin tappion kuitenkin kuten Suomalaisen miehen kuuluukin ja lähdin kämpälle, lämmitin saunan ja naukkailin metsokuvioisen kuksan uumenista uutta lempijuomaani Extra Jaloviinaa, seuraava päivä tulisi olemaan miehellä ja koiralla kalsari ja puidentekopäivä. Täytyy sanoa että tuo metsotilanne korvensi mieltä, mutta siinä kuksaa kallistellessa ja koiralle vitsejä kertoessa alkoi kummasti laulattamaan ihmisenpoikaa. Virittelin hiljaisen erämaan keskellä tunnettuja iskelmiä suurimmalla mahdollisella äänivolyymillä välillä ääneen nauraen ja kertoen koiralle kaks mummoa meni mustikkaan sarjan vitsejä. Koira kuunteli pää kallellaan, välillä meni sängyn alle tuhisemaan ja mulkoili sivusilmällä että eikö tuo meinaa ollenkaan hellittää. Siinä illan hämärtyessä availin bravuuriani surujen kitaraa monttu ammollaan, kun ikkunan takana sivusilmällä huomasin liikettä, yksinäinen kulkija se käveli pihalla :oops: Mies Kuusamosta tuli autiotuvalle, menin ulos vaihtamaan sanasen. Siinä praatatessamme silmäili kamraati vähän siihen malliin että tuskin ainakaan täysin yhteiskuntakelpoista kuvaa olin antanut naurunremakalla ja laulullani, varsinkin kun yksin koiran kanssa kaiken tämän sain aikaan. Huomasin selvästi että koiraa hävetti käytökseni :roll:
Loppureissulla se metsokin sitten tuli eräksi, nuori yksilö mutta minulle ja koiralle se kelpasi. Siihenkin pudotukseen liittyy melko koomisia piirteitä mutta ehkä seuraavalla kerralla siitä enemmän. Kuitenkin reissun aikana selvisi että en minä tapiota lopun iäksi ollut suututtanut, elämän tähän asti hienoin reissu tuli tehtyä. Kaipuu kairaan on jatkuva, mutta tuollaisen reissun jälkeen on mahtava päästä kotiin halaamaan vaimoketta ja muuntautumaan takaisin isäksi. SieppaajaRölliä piti leikkiä heti kun kengät sai jalasta, olen uskotellut itselleni että tuo rölli ei liity ulkonäkööni mitenkään vaan se on vain lasten mielikuvituksen ansiota :) Viikko siellä kairassa taas vierähti, terapeuttinen reissu siinämielessä että tuota Kuusamon miehen kohtaamista lukuunottamatta en muita ihmisiä nähnyt. Sain rentoutua rauhassa, kulkea koiran kanssa satumetsiä, välillä pimeästä pimeään, välillä puolipäiviä kulkien. Maailman hienoin harrastus pystykorvametsästys sai maailman hienoimman lopun kun sain palata rakastavan sekä rakastetun kihlatun ja rakkaiden lasten luokse, lapsetkin on siinä iässä etteivät vielä edes usko että isin on edes mahdollista mokata metsohaukkua, enkä sitä kyllä vielä heille edes kerro. Ehkä sitten kun ovat oluenostoiässä eli joskus neljänkymmenen vuoden päästä ;)
Kiitos ja anteeksi
Ati Hast

rukajarventankkari.blogspot.fi

Rukajärven Tankkari
Viestit: 18
Liittynyt: 21 Loka 2014, 17:13
Paikkakunta: Kemi
Viesti:

Erikoinen tilanne ja Metsonpudotus

Viesti Kirjoittaja Rukajärven Tankkari » 18 Marras 2014, 11:49

Edellisessä tarinassa mainitsemaani metsopudotukseen ajattelin tässä raapustella vähän tarkennusta.
Itäkairan ikimetsissä, metsojen ja karhujen mailla siis olin edelleen Spu-Gubben kanssa. Olikohan tämä jo muistaakseni neljäs päivä reissussa ja kolmas päivä koiralla metsässä, kun paarustelin mukavassa pakkassäässä hiljoskellen vastatuuleen vaaranrinteessä. Koira haki mahtavasti, vauhti oli hiipunut hieman alkupäivistä, mutta laajuutta ja vauhtia piisasi edelleen ainakin senverran että isäntä oli tyytyväinen. Tänä aamuna oli lintutilanteet olleet vähemmällä kuin aikaisempina aamuina, todennäköisesti alkaneet pakkaset olivat ajaneet lintuja jo mäntykankaisiin, sinne minullakin oli päivän mittaan suunniteltu suunta.
Hiljoskellen hiippaillessa kiinnittyi huomioni kuusen aluseen, vanhan kuusen alaoksat ylsivät lähes maahan asti eikä ollut kuin viitisen senttiä rakoa maan ja oksien välillä. Leveyttä oli alapäässä varmasti sen 2 metriä helposti, huomasin että kuusen alla oli "pengottu" maata hieman ja mietiskelin että onkohan siinä karhu ollut pesäntekopuuhissa. Sen kummemmin tutkimatta jatkoin hiipimistä eteenpäin ja noukin jäisiä puolukoita suuhuni, kun etuviistossa noin 15-20 metrin päässä kahahti kovalla äänellä ja kuului laukkaääni kankaassa, muutamaa sekuntia myöhemmin tuli koira häntä suorana ja jatkoi laukkaääneen suuntaan niin paljon kun jaloista lähti.
Minä säikähdin tuota kahausta niin julmetusti, mutta en nähnyt äänen aiheuttajaa vaikka miten koitin kuusten välistä tihrustaa, koiran vingahtelu vaan kuului ja ääni loittoni kohti kunnanrajaa, jossa tiesin olevan poroaita. Kerkesin kirvaamaan jo mielessäni, että poronko tuo ryökäle otti kun ei muuta löydy ja kaivoin tutkan taskusta.
Seurasin tutkalla koiran menoa ja poroaitaa kohti kiitolaukalla meni kamraati, panin tutkan taskuun ja kävelin muutaman sadan metrin päässä olevalle UKK-reitille jossa aioin odotella koiran paluuta jahka porohommista takaisin joutaa. Polulla otin tutkan käteeni ja vilkaisin näyttöä, koira oli mennyt poroaidasta läpi mönkijäportin kohdalta ja jatkoi muutaman kilometrin päässä olevan tunturin rakassa kohti tunturin huippua :shock:
Tässä vaiheessa lähdin kävelemään koiran jälkeä katsellen, että josko etummainen jäljen jättäjä olisin tehnyt itseään tutummaksi, kankaassa oli sellainen kuura, eikä jäljistä saanut selvää, näkyi vaan epäselvä juoksu-ura. Siinä paikassa missä kahahti oli tämä elukka tullut suoraan minua kohti, kahahduksen aiheutti kuusi, josta oli tippunut kuurat toiselta puolen kun tämä elukka teki 90-asteen kulman parikymmentä metriä minusta. Välillä vilkuilin koiraa tutkasta ja huomasin sen kääntyneen rakasta takaisinpäin, matkaa oli koiraan vähän vajaa kolme kilometriä tuossa vaiheessa. Jatkoin jälkien tutkimista aikani, kun räjähti kuulaassa pakkaskelissä pystykorvan kiivas haukku, sellainen pitkästi toistasataa haukkua minuutissa, välillä kimeämpiä haukauksia eli suoraa huutoa. Koiraan oli matkaa melko tarkalleen 493 metriä kun lähdin haukulle sekavin ajatuksin, aikani haukulle käpyteltyäni pääsin sen tuntumaan ja rupesin varovasti katselemaan että missähän se koira mahtaa paukuttaa. Näin koiran, puuhun se haukkuu ONNEKSI, ajattelin. Oli sellainen kolmen kuusen rykelmä joista keskimmäistä koira paahtoi niin julmetusti. Manailin mielessä sillä tuo keskimmäinen oli todella tiheä vanha kuusi ja koira haukkui lisäksi vastakkaisella puolella minusta. Ryömin ja konttasin paremmalle hollille ja kurkistin puun takaa, aurinko paistoi niin että vesi valui silmistä kun yritin tihrustaa... Ei tuu mitään ajattelin, olin ajautunut jo melko lähelle haukkupuuta, olin varma että kohta pomppaa lintu lentoon, olosuhteiden pakosta ryömin sivusuunnassa, kun ei pakittaakaan enään voinut. Onneksi oli kuusia senverran ettei tarvinnut avomaalla ryömiä ja pääsin kuin pääsinkin sellaiseen paikkaan ettei auringosta ollut enään haittaa.
Nyt olin hyvissä asemissa tiheän kuusen takana ja mulkoilin välillä koiraa ja välillä kuusta... tarkasti se merkkaa ja kiivas on haukku, mutta ei.... en minä nää yhtään mitään tuossa kuusessa... oksa oksalta tulin latvasta alaspäin ja mietin että onpa näätä tai orava hyvin piilossa, kaivoin kiikarin esiin ja silläkin silmäilin mutta liian lähellä olin siihen hommaan. Aikaa en osaa sanoa, että kauanko tuossa meni mutta kaikkeni annoin että olisin kuusesta jotain löytänyt, niinhän se sitten loppui sinni miehellä ja nousin haulikko käsissä ylös ja kysyin koiralta isoon ääneen "mitä sinä Gubbe oikeen haukut" nuo sanat sanoessani huomasin kun puolittain rungon toisellapuolen latvan alapuolella käänsi ukkometso päätään ja oli lähtevän näköisenä, onneksi minulla oli kuitenkin haulikko käsissäni ja ehdin juuri ampua linnun kun se levitti siipiään :oops: ... Aika hyvän kokoinen poikametso sieltä pötkähti kenturaan ja miehellä sekä koiralla oli ilo ylimmillään. Jopa niin mielissään olin koiran ensimmäisestä metsopudotuksesta että unohdin sen ensimmäisen seuraamis / jälkiepisodin täysin, muistin koko asian vasta kotimatkalla ja suuri harmitus valtasi mielen... Olisi se niin kiva tietää minkämerkkinen se jäljen jättäjä oli, kun oikeen mönkijäportistakin meni heittämällä läpi... Toisaalta mieleen palasi tämä metsotilanne ja ajatukset siitä kuinka lähellä oli tämänkin tilanteen sohlaaminen, sitä ei olisi miehen psyyke enään kestänyt jos tuonkin olisin karkottanut kun noin vielä tarjottiin :lol:
Pakkasten ansiosta tämä metso riippui hyvin ja minulla oli ajatuksena, että vien linnun kotiin nähtäväksi ja teen samointein siitä perheelle herkkuaterian niin pääsevät 4-, ja 3-vuotiaat pojatkin maistamaan metsonlihaa ja näkevät minkälaisten lintujen perässä se isäntä sitä koiraa raahaa. Kotiin päästyäni sitä ihmeteltiinkin poikien kanssa porukalla, kuinka isot kynnet tällä on, suuri nokkakin. Toinen muksu kysyi jopa "onko se kiltti lapsille?" :lol:
Perkasin linnun ja paistelin lihat voissa, nostin vetäytymään hellan viereen kulhoon ja lähdin käymään olohuoneessa, rouva lähti hetken päästä olohuoneesta keittiöön ja minä kirmasin perässä sillä mielin että teen ruuan valmiiksi kastikkeineen päivineen, kun kuului rouvan ääni keittiöstä: "Mitä meinasit tähän tyhjään kulhoon laittaa?" ...Minä kysyin jo vähän äkäisellä äänellä, että mihin hiivatin tyhjään kulhoon? kävelin keittiöön ja rouva piti käsissään tyhjää puhtaaksi nuoltua kulhoa ja karjalankarhukoira Hemmo makasi keittiön pöydän alla nöyrän näköisenä, korvat vaan sojotti sivuille ja Hemmo silmäili isäntää tummanruskeilla silmillään merkitsevästi :twisted:
Ei syöty metsoa sinä iltana ei, Hemmolla oli loppuillan aika paljon virtaa, kun oli reilussa voissa paistetut lihat vedelly huiviin.. Sitä minä ihmettelen että miten se on voinut ilman kolinaa vetää ne lihat huiviin, kulho oli samalla paikalla mihin sen jätin, lihat olivat vaan poissa :mrgreen:
On se kuitenkin edelleen tuo jätteen määrä vakio...
Ati Hast

rukajarventankkari.blogspot.fi

Rukajärven Tankkari
Viestit: 18
Liittynyt: 21 Loka 2014, 17:13
Paikkakunta: Kemi
Viesti:

Linnun karkotusta ja hirvikoiran haukkua

Viesti Kirjoittaja Rukajärven Tankkari » 29 Marras 2014, 15:36

Pidetäänpä tätä ketjua elossa.. Tässä mietiskellyt noita metsästystilanteita, on onnistumisia ja niitä epäonnistumisia ja minun mielestä nuo epäonnistumiset ovat kuitenkin loppujen lopuksi se asia, mikä tekee tästä hommasta niin mielenkiintoista ja koukuttavaa. Videokuvaa jos saisi joka reissulta niin se oliskin jo jotakin, mutta ainakin allekirjoittanut on niin surkea kuvaamaan sekä valo-, että videokuvia että jätän suosiolla sen sellaisille jotka aiheen paremmin osaa. Mukava katsella muiden tekeleitä ja suuri hatunnosto etenkin eräälle TT:lle Röksän metsistä, joka jaksaa tehdä videoita jäljestyksestä lähtien. Siinä on sitä oikeanlaista pr:ää miehen ja koiran toimintaan liittyen!
Tämän pitemmittä puheitta kuitenkin itse asiaan, joskus kun tuntuu että lintu ei oikeen edes karkkoa muuta kuin kävyillä viskelemällä. Koppeloilla etenkin moisia vinkeitä tullut aikojen saatossa nähtyä, mutta tulipa tuossa todistettua jokunen vuosi takaperin sekin että pieraisemallakin sen koppelon saapi puusta lähtemään... Metsällä oltiin hyvän kaverin kanssa Pömiön perukoilla Simossa, kun silloinen koirani Ukko paukahti haukkumaan, koppelon ääntelykin kuului selvästi. Koira haukkui tiheän kuusikon takana ja sanoin kaverille että mene sinä haukulle. Kamraati astui muutaman askeleen, nosti toista jalkaa ja paukaisi pierun, kuusikon takaa kuului "fläpitifläp" kun koppelo karkkosi haukulta... Kyllä siinä miehissä naurettiin maha kippurassa, hyvää seuraamisharjoitusta kuitenkin tuli koiralle :)
Harakanvärisen koiran kanssa taas tänä syksynä tuli todettua että ei ainakaan haukku ole kovin tiukassa, löysäsin 8kk ikäisen koiran linkusta irti eikä mennyt kauaakaan kun komea karjalankarhukoirauroksen haukku raikui mukavassa pakkas säässä.. odottelin aikani ja tein menttaalisia puolivoltteja nuoren koiran onnistumisesta. Into piukassa hiippailin välillä kontaten katsomaan että minkäslainen hirvi siellä haukussa seisoo.... autonromuhan siellä tuulessa natisi, ovi oli auki ja ilmavirran mukana huojahteli ja saranat päästivät kotoisen tuntuista narinaa, niin sitä autonromua sitten koiran kanssa ihemteltiin hetken aikaa, ennenkuin sain hermannin remmiin ja siirryttiin hieman sivummalle tuosta hirviömäisestä tekeleestä :D On sitä joskus farkuissakin ryömitty pystykorvapennun haukulle jängän yli ja haukusta paljastui ampiaispesä, jäi kauppareissu tekemättä sillä kertaa, tuosta oppineena on aina ollut ihan metsäkamppeet päällä kun on koiraa metsään viety :)
Ati Hast

rukajarventankkari.blogspot.fi

Rukajärven Tankkari
Viestit: 18
Liittynyt: 21 Loka 2014, 17:13
Paikkakunta: Kemi
Viesti:

Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!

Viesti Kirjoittaja Rukajärven Tankkari » 08 Tammi 2015, 19:03

Laitetaanpa vielä tännekin, kun kaikki alan-, miehet ja naiset eivät ainakaan vielä facebookissa ole, naamakirjaan raapustelin tuossa erään näädänpyyntireissun jälkeen tuntoja ja tapahtumia pienen ihmisen ja vielä pienemmän koiran seikkailuista.

Tarinointia suomenpystykorvan ja miehen seikkailuista, Pyylevän metsämiehen seikkailut vol.5

Sunnuntai aamupäivän pyöriskelin malttamattomana kotona, tammikuun alku, kaamos, kiristyvä pakkanen, mukelot mellastivat ja rouva nakitti milloin mihinkin hyötyliikuntaa tai yleistä siisteyden parantamista sisältävään oheistoimintaan (vitsivitsi).. Se tuntui intohimoisesta kairankulkijasta siltä, että seinät kaatuu justiinsa niskaa. Siinä ympyrää kävellessä alkoi tuntumaan siltä että nyt pitäisi miehen päästä johonkin hetkeksi rauhottumaan ja niin tuli päättäväinen ehkä hieman änkyrän Suomalaisen miehen päätös, että nyt lähdetäänkin punaisen kamraatin kanssa Martimoaavalle autiotuvalle näätiä katselemaan ja laatuaikaa kahdestaan viettämään.
Niin se kello kävi jo iltakuuden tietämillä, kun pimeällä kurvasin autolla parkkialueelle, kaivoin sukset boksista, rinkan ja haulikon kontista, napsautin suomenpystykorvan kirpan auki kilahtaen ja sanoin "haje kissa, haje"
ADHD luonteella varustettu suomenpystykorva Gubbe kirmasi hetimiten metsään taakse vilkuilematta ja mies heitti vuorokauden rinkan selkään ja lähti ensimmäistä kertaa näillä lumilla vaappumaan suksien kanssa kohti soidensuojelualueen keskustaa ja siellä siintävää autiotupaa. Otsalampun valossa oli mentävä, sillä kiristyvästä pakkasesta huolimatta, oli kuu vielä pilviverhon takana eikä etenkään metsässä nähnyt edes omia varpaitaan. Lunta oli sadellut senverran että sitä oli jo polviin asti pahimmillaan, tiheässä metsässä tuskin nilkkoihin asti.
Koira heitteli lennokkaita hakulenkkejä välillä miestä morjenstaen, pyylevän miehen meno ei ollut kuitenkaan aivan niin lennokasta sillä paksusta varresta, 0,1 tonnin painosta ja liian lyhyistä metsäsuksista johtuen äijä kahlasi pohjia myöten puuskuttaen! Parin tunnin hiihtelyn jälkeen raikasi kiivas punaisenkoiran haukku pimeässä metsässä. Olin kankaan laidassa ja hiihtelin rapean kolmensadan metrin päässä raikaavaa haukkua kohti irvistellen, sillä niin kaamea meteli kuului rinkasta ja haulikon perästä joka kolkkasi puukon kahvaa vasten kuuluvasti aina silloin tällöin... Täysin varmana näätäsaaliista pääsin haukun tuntumaan, joka oli hieman tiheämmässä metsässä, ajattelin ettei tuolla mikään muu voi enään olla, kun paarustelin kovemmalla jytkeellä rikospaikalle, kuin täysvarustuksessa kulkeva jalkaväkijoukkue telamiinoineen. Tiheikössä oli senverran vähänä lumi, että riisuin sukset jalasta ja kävelin haukulle. Tihrustelin pienen kuusentarrin takaa koiraa ja puuta jota se haukkui, harvoin, hyvin hyvin harvoin näkee noin selvästi lintua haukulla edes valoisalla. Nyt siellä haukussa istui koppelo vanhan männyn pankaoksalla ja se paistoi jo seljennyttä pimeää taivasta vasten kuin kirsikka kermakakussa, ihailin hetken haukkua ja rupesin katkomaan oksia, ei mihinkään lähtenyt tuo ryökäle, ei vaikka hakkasin kepillä kuusentarria, niin että tykkylumet tipahtivat niskaani... Pärisin mielessäni ""missä -piip- nämä kennellinnut ovat silloin kun niitä oikeasti tarvittaisiin"" nousin seisomaan, kävelin 10 metrin päähän männystä ennenkuin koppelolla petti hermo ja se lähti koira perässään kohti pimeää...
Aikanaan se koira sieltä palaili, näytin uuden suunnan ja lähdimme suorinta tietä kohti autiotupaa. Välissä oli iso aapa, jonka ajattelin ylittäväni niin että heilahtaa, kuin tuntemattomassa sotilaassa ainakin, tuumiskelin että jängänylitys lyhentää matkaa ajallisesti ainakin tunnin, varsinkin kun tiesin vanhastaan että jängällä hanki kestää paremmin. Kestihän se hanki sen parisataa metriä, mutta sen jälkeen olikin lumenalla vesi :roll: Meni ehkä hiirenverran luisto huonoksi kun kahlasin lumisohjossa kohti seuraavaa maata, koira paineli jo seuraavassa kankaassa ja meikäläisellä huusi etureidet niinpaljon apua, etten muista hetkeen noin paljon hapottaneen, kaulurikin piti repiä kovassa pakkasessa kaulasta pois, koska oksetti niin vietävästi. Kyllä siinä varmaan se tunti meni ennenkuin pääsin kuivalle kankaalle puhdistelemaan suksienpohjia, näädänjälkiä oli runsaasti kankaassa, eikä koiraa ollut näkynyt pitkiin aikoihin. Kuitenkin vesiperä tuli koiralle ilmeisesti hajujen kanssa, sillä vihdoin se tuli katselemaan että mitä se äijä täällä raaputtelee ja mekastaa . Ei siinä enään jaksanut innostua näädänjäljistä vaan suorinta ja nopeinta reittiä kohti samassa kankaassa olevaa autiotupaa, ei ollut kauhean lennokasta enään meno, mutta niinvain pimeä tupa näkyi puolentunnin kuluttua otsalampun valokeilassa! Koirakin tuli kerrankin suosiolla sisälle, kun kello kävi jo puolta yhtätoista ja sekin vaikutti voipuneelta lumessa laukkomisesta!
Siinä tuvalla sitten koirankanssa seurustellessa ja makkaraa paistellessa kului alkuyö vaatteita kuivatellen, välillä pystykorva mulkoili sivusilmällä kun kertoilin jääkiekon nuorten maailmanmestaruuskisoista, välillä naureskelin facebook-juttuja ja tuikitärkeänä ja avoimesti selostin Gubbelle mitä mieltä olin mistäkin asiasta... Jotenkin ymmärtävä mutta säälivä katse pilkahteli koiran ilmeissä, mutta en antanut sen haitata jutunkerrontaa :oops:
Seuraavana aamuna 7:n aikoihin heräilin ja rupesin tunnustelemaan kroppaa, oli kyllä kieltämättä lihakset senverran kipeänä, että ei kauheaa innostusta ollut hypätä uudelleen suksille ja lähteä samaa rallia taivaltamaan uudelleen mitä olin tullutkin, tuumiskelin mielessäni, että ollappa pullo jallua ja vähän enemmän evästä, niin tämä päivä pyörittäisi kamraatin kanssa ihan tässä mökin ympärillä 8) Lähdettävä se oli kuitenkin kun olin kotona luvannut tulla ennen kolmea kotiin, paluumatka oli tulomatkan toisinto mutta päinvastoin. Suksenpohjat jäähän heti alkumatkasta, puuskutus, punoitus, suksenrappaus... seuraavassa maassa koppelohaukku, joita oli tälläkertaa useampi ja taas paarustamaan. Välillä koira lennätti vielä riekkoparvea jossain kauempana edellä, mutta mies se vaan puuskutti ja jumputti tasaista tahtia eteenpäin. Pakkanenkin oli kirinyt päälle kahdenkymmenen ja siinä loppumatkasta alkoi jo huolettaa että lähteeköhän se voittajaluokan Volvo ollenkaan käyntiin... Lähti se onneksi, eikä tarvinnut alkaa keksimään virtaa uudelleen.
Väsyneenä, mutta erittäin onnellisena ja rentoutuneena kuitenkin kotiin palasin. Seinätkin oli taas suorassa ja sohvalle oli mukava kuuman saunan jälkeen köllähtää kuuntelemaan lasten tarinoita vääväkkimiehestä ja kummituksista, taisinpa saada siinä ujon pusun rouvaltakin :mrgreen: tihihihihi
Ati Hast

rukajarventankkari.blogspot.fi

vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!

Viesti Kirjoittaja vuonne » 23 Helmi 2015, 15:36

Nämä koetoimintaan liittyvät tarinat ovat vuosituhannen vaihteesta. Kilpailin silloin ahkerasti ympäri pohjoismaita.
Ensimmäinen muistoni tulee Jaalasta, jossa Salmensuolle oli noussut saappaan ylävarteen ulottuva vesi. Teeret oli-
vat suolla olevissa puissa. Yllättäen haukku alkoi kuulua tulvivan joen läheisyydestä. Piann äänen suunnasta Siru toi
teeriä penkalta katselevan ryhmän ohi veden vain pärskyessä. Teeret lensivät vielä kaiken päätteeksi tulvivan joen
yli koiran uidessa perässä. Toinen muistoni tulee talvikisoista Outokummusta. Siellä Sirun haukku kohdistui putipuh-
taaseen lumeen. Tuomari alkoi hermostumaan pitkittyneeseen haukkuun, kun lumesta pöllähti koppelo taivaalle. Kol-
mas tapahtuma syntyi pohjanmaalla Ilmajoella. Ajaessamme metsätietäpitkin, alkoi autossa valtava haukku. Py-
säytimme ja laskimme koiran irti. Siru painoi toistasataa metriä taaksepäin ja otti koppeloon hyvän haukun. Neljäs
tapahtuma menne Ruotsiin pohjoismaiden mestaruuskisoihin, jossa Sirun haukku kohdistui syvän rotkon laidassa ole-
vaan kitukasvuiseen mäntyyn. Männyssä kökötti isonlainen ukkometso pelkäämättömästi vain parin metrin korkeu-
della. Jännitys karkoitukseen oli niin suuri, että sydän meinasi rinnasta revetä. Metso lehahti tyhjyyteen taustalla nä-
kyvän tunturin suuntaan. Koira syöksyi perään tyhjyyteen, kun avasin silmäni näin Sirun aivan rotkon reunalla. Nämä
kaikki kilpailut ovat vieneet aikaa ja rahaa, mutta se on kannattanut. Autoja tuli särettyä varsinkin pohjanmaan pit-
killä peltotielakeuksilla ja lumiolosuhteissa. Kalajoen kansainvälisessä kokeessa haukkui Siru isolla peltoaukealla tee-
riä. Ryhmän lähtiessämme autolla kohti Kalajokea, tunsimme karamellin maun suussamme. Jäähdyttäjästä tuli nes-
teet sisätilaan. Aika-ajoin vettä lisäämällä syvästä ojasta, pääsimme lähimmälle huoltoasemalle. Muutamien tuntien
kuluttua olimme jo vuokra-autolla menossa Kalajokea kohti. Ainut lohtu oli se, että koirani sai ykköstuloksen ja kor-
jaus meni takuuseen. Toinen tälläinen tapahtuma sattui Ilmajoella kansainvälisessä kokeessa. Tuomari kehoitti mi-
nua ajamaa lumista, auraamatonta tietä pitkin edessä olevalle kääntöpaikalle. Yrittäessäni kääntää autoa ei se liik-
kunut mihinkään. Kymmenkunta puhelua soitettuaan sai tuomari traktorin vetämään. Koira takapenkillä ihmetteli,
mitä oikein tapahtuu. Maatilalla isäntä nosti almeran pukille ja totesi tovin kuluttua, että vetonivel on rikki. Isän-
nän kaveri soitti lauantai-iltapäivällä n. 15.30 ainakin parikymmentä puhelua. Viimein onnisti ja vetonivel haettiin
ja auto saatiin kuntoon. Voi vaan ihmetellä lauantai-iltana klo 18 oli jo menossa kohti Mäntyharjua. Kaikista näis-
tä tapahtumista on suuri kiitos langetettava vieraanvaraisille pohjanmaan pojille.
Näin kokemukset kasvattavat linnunhaukuttajaksi.
Matti Tarkiainen

Vastaa Viestiin