Karjalankarhukoirien idänlohkon hallituspaikalle
Valvojat: Valvoja1, Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7
Karjalankarhukoirien idänlohkon hallituspaikalle
Hei olen Anne Puikkonen Kangasniemeltä Suur-Savon kennelpiiristä ja asetun ehdolle karjalankarhukoirien idänlohkon hallituspaikalle.
Olen aina ollut kiinnostunut vaikuttamisesta, halusta vaikuttaa asioihin ja hoitaa yhteisiä asioita. Olen koulutukseltani koneautomaatio insinööri. Jo opiskeluaikana olin oppilasyhdistyksen hallituksessa ja sieltä alkoi lukuisten luottamustoimien hoitaminen joka on jatkunut läpi elämäni.
Olen ollut mukana metsästysseura toiminnassa, kennelkerhon puheenjohtajana, kunnassa lautakunnan puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana ja kunnanvaltuuston varajäsenenä kaksi vaalikautta, kunnan tiejaoksen puheenjohtajana kaksi toista vuotta ratkomassa myös riitaisia tieasioita, useiden kaikkien rotujen koiranäyttelyiden puheenjohtajana, Koneyrittäjien sihteerinä muutaman vuoden.
Tällä hetkellä toimin Suur-Savon kennelpiirin hallituksessa ja hirvikoirajaostossa, tulevan koiranäyttelyn puheenjohtajana, kennelpiirin piirikouluttajana hirvipuolella sekä paikallisen yrittäjäyhdistyksen hallituksessa.
Kiinnostus koiriin alkoi ajokoirista, joita oli lapsuuden kodissa. Ajokoiratuomari kortin hankin heti kun ikä sen salli. Hirvikoiraharrastus alkoi opiskeluiden päätyttyä ja samaan aikaan hankin ensimmäisen oman hirvikoiran ja tuomaripätevyyden. Sitten tuli mukaan karjalankarhukoirat. Karhukoiria on ollut vuosien varrella useita ja kasvatan nyt karhukoiria Hokatar-kennel nimellä ja aikaisemmin olin mukana Käsimäen koirien kasvatuksessa. Hirv ylituomarina olen toiminut kymmenen vuotta.
Työurani on ollut paperiteollisuudessa pari kymmentä vuotta erilaisissa työnjohto, projekti- ja reissutöissä. Tällä hetkellä työskentelen metsäkoneyrityksessä operaatioesimiehenä hoitaen puunkorjuuta. Lisäksi teen isännöintiä omalla toiminimellä.
Olen seurannut sivusta SPJ toimintaa ja jollakin tavalla siellä kaivattaisiin uusia tuulia ja ajatuksia järjestön johtamiseen. Tarvitaan yhteistyökykyä ja tarmokasta asioiden eteenpäin vientiä. Olen valmis omalta osaltani tähän haasteeseen ja tekemään arvokasta jalostustyötä näiden koirarotujen eteen.

-
- Viestit: 1
- Liittynyt: 05 Maalis 2020, 19:35
Re: Karjalankarhukoirien idänlohkon hallituspaikalle
Tervehdys
Olen Keijo Kurvinen 58v. eläkeukko,työ/virkaurani tein Pohjois-Karjalassa rajavartijana/opistoupseerina.
Kotona tällä hetkellä vaimo ja 13v. poika,sekä muutama nelijalkainen.
Koiraurani alkoi 1984 ,jolloin hankin karhukoiran sekä suomenpystykorvan.Tuomarikortteja 1984 linnunhaukkukokeisiin, sekä 1991 hirvenhaukkukokeisiin, josta jatkumona 1998 ylituomarikortti. Tällä hetkellä tarhassa 1 kk 6v, 1 jämtti 2v, ja suomenpystykorva 8 kk.
Harrastajana en ole rotufanaatikko puoleen tai toiseen, mutta kotimaisten menestys lämmittää aina mieltä. Ehdokkaaksi lähdin kun pyydettiin.Jos tulen valituksi,koetan viedä kentän ajatuksia eteenpäin unohtamatta omia,sillä en liene niitä maan hiljaisimpia.
Lahdessa tavataan. Asiat etenee kun niitä hoidetaan.

Jämtti tarhassa ei sovi Suomen Pystykorvajärjestön hallitusjäsenelle. Ei jatkoon.
Rähkyyttä suunnitellessa kannattaa miettiä, vaikuttaako se muiden elämään ja jättää tekemättä.
pekka.salomaki(at)gmail.com
pekka.salomaki(at)gmail.com
Re: Karjalankarhukoirien idänlohkon hallituspaikalle
Jos ei ole luottoa oman järjestön rotuihin, ei ole sovelias henkilö hallitukseen.