Perhosta kyllä poistettiin viranomaisten luvalla "koirasusia" 1990- luvulla tai 2000-luvun alussa. Tarkka ajankohta ei tässä ole ratkaisevaa.Kytösavu kirjoitti:Se mikä käräjäoikeuden päätöksessä on hieman ristiriitaista näin koirapalstallakin asiaa tuntevien kesken on, että Oulun yliopisto joka vastaa Dna- näytteiden tutkimisesta, puhuu että kolmannen sukupolven jälkeen koiriin sekaantuneet epäpuhtaat sudet ovat taas aitoja villejä susia. Käräjäoikeus taas puhuu viidennestä sukupolvesta.
Perhosta on tietääkseni poistettu ainakin 1990-luvulla koirasusia valtiovallan päätöksellä ja määräyksellä.
Tuliko käräjäoikeudelle virhe, onko Oulun yliopisto riittävän hyvin perillä mihin verrokkikantaan he vertaavat ammutuista susista saatuja näytteitä? Me koiraharrastajat ymmärrämme yksilöiden polveutumisen varsin hyvin koiriemme sukutaulujen osalta. Oulun yliopistolla ei ole mitään tietoa verrokkinäytteidensä polveutumisesta, eikä varsinkaan mitään kirjanpitoa. He ainoastaan olettavat verrokkinäytteiden olevan aitoja puhtaita susia.
Puoskareiden hommaa josta syntyi oikeusvaltion mittapuulla epämääräinen tuomio.
Nämä luvalla poistetut "koirasudet" piti toimittaa tutkijoiden käyttöön, jotta oltaisiin varmennettu, että poistettiinko todella koirasusia. Tämä nimenomaan pelkästään eläintutkimuksen vuoksi, eikä metsästäjien mahdollista rankaisemista varten.
Helsingin Sanomat halusi selvittää myöhemmin lukijoilleen kuinka metsästyksen kohdentamisessa oli onnistuttu. Monien vaiheiden penkomisen jälkeen oli lopputulos se, että viranomaisten luvalla poistetut eläimet eivät koskaan saapuneet tutkijoiden käyttöön ainakaan tutkimuskelpoisessa kunnossa. Saapuivatko koskaan missään kunnossa sitä en varmuudella muista. Eri vaiheita en tarkalleen muista, mutta ainakin ne olivat maanneet pitkiä aikoja paikallisten viranomaisten "lämpiöissä".
Harmi että juttua ei tullut saksittua talteen, sillä aika huvittavia "unohduksia2 siinä oli sattunut .
Tästä syystä koirasusi- sana oli lainausmerkeissä.
Myöhemminhän siellä oli kansalaisaktiivisuuden synnyttämä susijahti. Liiallisesta aktiivisuudesta metsästäjiä rangaistiin.
Mutta aika pian myöhemmin viranomaisetkin olivat sitä mieltä, että susikantaa pitää siellä vielä lisäharventaa.
Perhon-Kivijärven ja Kinnulan rajamaille on siirtoistutettu villipeuroja Kuhmon kannasta. Viime vuosiin saakka populaatio on kasvanut lähes ihannenopeudella, mutta nyt on taantuma uhkaamassa. Lukumäärän kasvu on pysähtymässä ja talvikannassa on vasaosuus pienentynyt. On kyse uhanalaisesta lajista.
Helppo ymmärtää kun tietää kuinka paljon susi-, karhu-, ahma- ja ilveskannat ovat kasvaneet tällä Suomenselän alueella. Käykää katsomassa Riistakeskuksen petotiheyskarttoja. EM. alueen kohta on kaikissa kartoissa punaisella värillä kuvattuna.