Linnunhaukun Suomen Cup -kilpailun tulevaisuus

SPJ:n yleiseen toimintaan liittyvät keskustelut käydään täällä !

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Vastaa Viestiin
Uimonen
Viestit: 191
Liittynyt: 09 Tammi 2009, 22:29

Linnunhaukun Suomen Cup -kilpailun tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja Uimonen » 14 Huhti 2022, 14:44

Avaan keskustelun linnunhaukun Suomen Cup -kilpailun tarkoituksesta ja tulevaisuudesta. Alkusykäyksen keskustelun tarpeellisuudesta antoi päättyneen kauden 2021-22 lopputulokset.

Viime kauden kilpailussa vain kolme (!) koiraa osallistui kokonaiskilpailuun vaadittaviin vähintään neljään osakilpailuun. Osakilpailuja on yhteensä 17 kpl, joista tosin Ilmajoen kaksi koetta peruttiin, mutta silti mahdollisuuksia osallistua kokonaiskilpailuun oli riittävästi. Yksittäisiin osakilpailuihin osallistui 115 eri koiraa, mutta niistä vain seitsemän osallistui edes kolmeen eri osakilpailuun. Noin puolet koirista osallistui kahteen osakilpailuun, ja näistä valtaosa yhden viikonlopun kaksipäiväiseen kokeeseen.

Edellä olevasta on helppo vetää johtopäätös, että iso osa koirakoista osallistui heille ajallisesti ja alueellisesti sopivaan koeviikonloppuun, eikä ensisijaisena ajatuksena todennäköisesti ollut Suomen Cup -kilpailuun osallistuminen. Voi olla, että joillakin tämä ajatus oli, mutta heikosti onnistunut viikonloppu katkaisi sen ajatuksen. Veikkaan, että näitä koirakoita oli silti vain muutama.

Alkuperäisten sääntöjen mukaan…
”Suomen Cup:n tarkoituksena on täydentää nykyistä kilpailujärjestelmää ja antaa hyvin menestyneille kyvykkäille (voittajaluokan) koirille mahdollisuus osoittaa taitonsa koko koekauden aikana erilaisissa olosuhteissa.
Cup:n tarkoitus on myös lisätä mielenkiintoa kansainvälisiä linnunhaukkukokeita kohtaan ja osallistumisaktiivisuutta niihin.”


Alkuperäinen tarkoitus on varsin hyvä ja positiivinen. Kokonaiskilpailussa menestyvä koira osoittaa olevansa keskimäärin hyvin toimiva lintukoira alueesta, olosuhteista ja ajankohdasta huolimatta. Jotakin kokonaiskilpailun houkuttelevuudesta silti puuttuu, kun/jos osallistumisaktiivisuus oli/tulee olemaan koetun vähäistä. On tietysti myös niin, että kisaan osallistutaan usein myös omistajan kilpailuvietin takia, mutta se motiivi on varsin inhimillinen, ja tiettyyn rajaan asti ymmärrettävä.

Ja sitten siihen ydinkysymykseen:
Pitääkö Suomen Cup -kilpailua kehittää jotenkin ja jos pitää, niin mihin suuntaan?

Sinänsä kokonaiskilpailun tulostaulukon ylläpito ei ole suuritöinen, joten sen osalta ei tarvitse pohtia kilpailun olemassaoloa. En ole itse myöskään huolissani KV LINT -kokeiden houkuttelevuudesta; viime kausi osoitti, että jokaiseen osakilpailuun osallistui vähintään kohtuullinen määrä koiria. Pohdintaa pitääkin tehdä nimenomaan kokonaiskilpailun tarkoituksen ja houkuttelevuuden kannalta. Mielestäni täysin väärä tie olisi lisätä palkintojen määrää tai laatua. pikemminkin päinvastoin.

Tämä EI OLE äänestys, joten ottakaapa kantaa ja heittäkää vapaasti ajatuksia.
Sami Havia
Hieno Koira, hieno Harrastus!

vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Re: Linnunhaukun Suomen Cup -kilpailun tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja vuonne » 14 Huhti 2022, 18:41

terve..on hienoa asia, että LINT-cup otettiin esiin. Yleensä cupit ovat eräiden mielestä paljon arvokkaampia esimerkiksi hiihdossa kuin
kuin mikään arvokisa. Täällä meidän harrastuksessa cupeissa menestyneet koirat antavat viitteitä kaikkiin olosuhteisiin pystyvistä koi-
rista. Kuitenkin nyt tulevat propleemeiksi polttoaineiden kalleus, metsien hakkuut, tasapuolisten maastojen saatavuus jne...Mutta on
kuitenkin sanottava, että kyvykäs koira pärjää suhteellisesti aina parhaiten muihin nähden. Hyvällä koiralla on myös aina tuuria. Tulos-
luetteloita katsoessa toivoisi pohjoisen koiria enemmän tänne etelän kokeisiin vähän vähäisempiin lintutiheyksiin. Kuitenkin etelän koi-
ria tuntuu riittävän pohjoisten ja lännen suuntien kansainvälisissä kokeissa. Cupista pitää saada houkutteleva kaikille valtakunnassa ko-
keissa käyville koirille etelästä-pohjoiseen ja lännestä- itään. Mutta miten? Siinäpä kysymys. Missään nimessä cuppia ei saa lopettaa,
sillä se antaa ainakin jonkilaisen kuvan koirien kyvykkyydestä koko maamme alueella. Voi olla jopa parempi kyvykkyyden näyttäjä kuin
arvokokeemme, joissa tulokset tulevat parilta päivältä.
Matti Tarkiainen

Avatar
enp
Viestit: 998
Liittynyt: 02 Elo 2004, 18:47
Paikkakunta: Rovaniemi
Viesti:

Re: Linnunhaukun Suomen Cup -kilpailun tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja enp » 24 Huhti 2022, 19:34

Tulos-luetteloita katsoessa toivoisi pohjoisen koiria enemmän tänne etelän kokeisiin vähän vähäisempiin lintutiheyksiin. Kuitenkin etelän koi-
ria tuntuu riittävän pohjoisten ja lännen suuntien kansainvälisissä kokeissa. Cupista pitää saada houkutteleva kaikille valtakunnassa ko-
keissa käyville koirille etelästä-pohjoiseen ja lännestä- itään. Mutta miten? Siinäpä kysymys.
Jos etelästä saataisiin hirvikärpäset hävitettyä, niin saattaisi täältä pohjoisesta saada innokkaimmat kisailijat maastotuomarinkin matkaansa. Jos etelästä saataisiin valtaosan lintumiehistä pohjoisiin metsiin pakottanut susiongelma lopullisesti ratkaistua, niin voisi lappilainen koirahenkilökin harkita lähtöä etelän kokeisiin.

Tärkein kisahoukutin näyttää kuitenkin nykyisin kokonaan puuttuvan eli selkeä ARVOSTUS säännöissäkin mainituille hyvin menestyneille ja kyvykkäille linnunhaukkujille. Sitä kun ei selvästikään nykyisin juurikaan ole ellei se ole jopa joidenkin mielestä pahekin.
Lopulta kyse on kuitenkin aina vain valinnoista. Niistä joita me teemme tai jätämme tekemättä.
Eero Niku-Paavo
http://www.rovapystis.net/

Vastaa Viestiin