PPK metsästyskuvia/tarinoita

Tämän otsikon alla keskustellaan pohjanpystykorviin liittyvistä asioista.

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Vastaa Viestiin
Powder
Viestit: 57
Liittynyt: 13 Syys 2011, 12:06

Re: PPK metsästyskuvia/tarinoita

Viesti Kirjoittaja Powder » 29 Joulu 2013, 23:47

Tarinaa tältä päivältä:

Onpa ollu talvi... Vettä sataa ja muutama aste lämmintä. Sääskiä ku vielä ois niin tämä menis kesäkuusta aivan täydestä. No, ilmoille ei mittään voi joten se siitä. Niin, tuossa aiemmin oli suunnitelmissa käydä vielä koittamassa linnunhaukkukokeessa mutta se sitten jäi tekemättä osin ilmojen ja osin jänisten takia. Kokkeita ei tullu mutta jotain äksöniä piti saada...

Tänä syksynä kävin ainakin kahteen kertaan niin että lintujahdin lomassa törmättiin hirviin joita sitten Ruuti ajeli kuin paraskin ajokoira. Voi olla että näitä hirviajoja on ollu enemmänki, paha sanoa kun Ruuti ei omia tekemisiään paljon selittele niin kuin isäntänsä. No niin, ontuvan alustuksen jälkeen päästään siihen että minua on kiinnostanu tietää että mitä tapahtuu jos hirvi ei lähdekään karkuun vaan jää "haukuttavaksi". Mitä silloin tapahtuu? Meneekö Ruutilla pupu pöksyyn, eikö hirvi enää kiinnostakaan vai tuleeko siitä jauhelihaa...

Kiitos viimeaikaisten vesisateiden, tänään oli mahdollisuus ottaa asiasta selvää. Suunnitelmana oli lähtä "hirvimaille" yhdessä Naton kanssa. Natohan on naapurin poika josta tuli muutama viikko sitten KVA hirvihommissa, eli tutoriin ei homman pitäis kaatua. Koirat löysättiin irti vähän yli 11 päivällä. Alkuun oli hieman "hakemista" kun Nato tais vähän ihmetellä pientä suttia joka seuras häntä ku hai laivaa. Loppujen lopuksi kaksikko pääsi toisistaan erilleen ja muutaman minuutin kuluttua Nato aloitti haukun. Haukku alkoi n. 150 metrin päässä ja me oltiin suoraan tuulen päällä. Hetken mietittyämme lähdettiin kiertämään haukun alapuolelle josta sitten piikaa koitettaisiin tyrkkiä haukulle päin. Mettäautotien pohjaa liukastellessamme kuultiin edestä siivun iskuja ja samassa metto kiihdytti meän ylitte Ruuti perässä. Lunta ja pusikkoa kuitenkin oli sen verran ettei seuraamisesta tullu jättipottia, tosin eipä nähty että mettokaan olis mihkään puottanut. Hetki tämän jälkeen potkastiin vielä teeri-kukko ilmaan. Mukava nähdä että lintuja oli vielä...

Haukun alapuolelle päästyämme oli kohtalon hetki. Käveltiin reilun 100 metrin päähän haukun alapuolelle. Alkuun näytti siltä ettei Ruutia homma kiinnosta mutta niin se yhtäkkiä sai juonesta kiinni ja lähti kohti haukkua. Me kaksjalkaiset vahattiin tutkaa hammasta purren ja jännättiin että mitä tapahtuu... ja sitten se alkoi. Ruuti ehti haukkua n. minuutin kunnes hirvet(emä, vasa & sonni) lähti ja Ruuti palas meidän luokse. Onko minuutti paljon? Tässä tilanteessa se oli ainakin riittävästi. Niin tai näin, hirveä on nyt haukuttu.

Hirvet pysähtyi lopulta vajaan kilometrin päähän. Meidän onneksi uus haukkupaikka oli reilut parisataa metriä meän autolta. Suunnitelmana oli kierrellä mettän palasia myöten takas autolle, tehdä Natolle luoksetulo-harjotus jonka jälkeen kokeiltas vielä Ruutia haukulle. Matka autolle meni suht nopsaan koska metsistä ei löydetty elon merkkejä. Autolle päästyämme Ruuti oli n. 200m päässä Naton haukusta. Naton "ohjaaja" lähti tekemään harkkaa jonka jälkeen olis Ruutin vuoro. Tällä kertaa kaikki ei menny aivan suunnitelmien mukaan, hyvä niin. Nimittäin kun Nato kävi syömässä herkkupalan lyöttäytyi Ruuti tämän peesiin mennen Naton kans yhessä haukulle... Siellä ne sitten haukkuivat yhdessä n. 5 min jonka jälkeen hirvet hirvet karkkosivat. Ruuti seuras niitä lyhyesti jonka jälkeen näki parhaakseen palata autolle.

Kun eläinten kanssa touhutaan niin yleensä asiat ei mene niin kuin on suunniteltu. Kuitenkin tänään tais olla sellainen päivä että kaikki meni kuin elokuvissa. Toki parantamisen varaa aina on mutta päivän antiin olen enemmän kuin tyytyväinen. Hirvien haukutus loppuu tiistaina joten tämä sai jäädä meän viimeiseksi tälle vuodelle. Tästä eespäin keskitytään taas lintujen(ja valitettavasti jänisten) kiusaamiseen.
Sakari Siponen & ppn Ruuti
www.hallamaan.com

Mikael Sundberg
Viestit: 18
Liittynyt: 13 Elo 2011, 07:56

Re: PPK metsästyskuvia/tarinoita

Viesti Kirjoittaja Mikael Sundberg » 04 Helmi 2014, 21:32


ellutii
Viestit: 282
Liittynyt: 30 Marras 2006, 21:22

Re: PPK metsästyskuvia/tarinoita

Viesti Kirjoittaja ellutii » 04 Helmi 2014, 22:54

Ihan pakko kommentoida tuota Trädskällare -filmiä; enpä ole ennen nähnyt mahtavampaa filmiä, niin koiran, luonnon, tapahtumien ja kuvauksen suhteen.
...tällaisia näkee vain päiväunelmissaan (ja nyt en puhu noista kaksijalkaisista :D )
Raija Tiilikainen

herohusty
Viestit: 70
Liittynyt: 10 Helmi 2013, 13:57

Re: PPK metsästyskuvia/tarinoita

Viesti Kirjoittaja herohusty » 18 Helmi 2014, 20:55

ellutiille

Oletko katsonut myös kotimaiset metsästyselokuvat:
a) "Pyyntiretkiä suurille kairoille, 2009 (pohjikset)
b) "Pystykorvat kairassa, 2012 (punaiset)
c) "Haukkuja metsolasta, 2013 ( punaiset ja pohjikset)

Katso myös ne ja vertaa kehumaasi ruotsalaiseen.
Hannu Hämäläinen

Heini
Viestit: 518
Liittynyt: 04 Elo 2004, 20:52
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: PPK metsästyskuvia/tarinoita

Viesti Kirjoittaja Heini » 13 Syys 2014, 12:21

Isketäänpä vähän tarinaa tänne hiljaiselle palstalle :)

Kuva

Kylläpä oli meillä yhenlainen aloitusreissu ke-to, hankala vieläkään uskoa todeksi meidän tuuria :)
Ke-aamuna startattiin Mintan kanssa metsään ja heti törmättiin poroihin, joille Minta sanoi hau ja jatkoi matkaansa, olipa mukava nähdä että neiti ei ainakaan noita elikoita välitä juoksuttaa, vaikka viime syksynä yhtä yksinäistä poroa kyllä innolla pöläyttikin niinkuin jänistä kerrakseen ;) Taisi mennä 1,5-2 tuntia ennen kuin saatiin ensimmäinen varma lintuhavainto, pyytä yritettiin hetki jallittaa, mutta se vei pidemmän korren. Pian törmättiin toiseen pyyhyn, joka myös teki katoamistempun. Sitten noin kolmen tunnin kulkemisen jälkeen törmäsin kahteen teereen, jotka lähti maasta, Mintahan säntäsi perään ja pian alkoi kotkotuksia kuulua sieltä täältä. Kuulin, kun pari lintua nousi lähistölle puihin, mutta Minta seurasi ilmeisesti emolintua jonnekin 250m päähän, mutta ei tavoittanut sitä. Neiti tuli takaisin ja löysi lisää lintuja, yhdestä kotkottavasta sai haukun ja ihmettelin, että näinköhän kestää, mutta sitten edestäni lähti se yksi lintu puusta, jolloin Mintan haukku loppui. Minä sain hillittömän yskänkohtauksen (flunssa päällä) ja yritin hautautua mättääseen, mutta olin varma, että kilometrien säteeltä on kaikki linnut nyt karanneet. Samalla kuitenkin haukku kajahti ilmoille ja hetken kuunneltuani totesin, että sehän taitaa kestää. Matkaa oli reilu 200m, joten lähdin pikkuhiljaa hipsimään, vaikka tiesin että vielä lintuja on matkalla, ja niinhän se äskeinen kotkottelija lähti melkein heti, samoin kun lähempää haukkua vielä pari teertä maasta. Minta onneksi pysyi haukulla. 50m kohdalla sain koiran näkyviin ja sitten aloin tähyillä sopivaa rakoa mistä voisin mahdollisen linnunkin bongata. Jouduin tulemaan vähän avoimemmalle paikalle, kun yhtäkkiä puussa heilahti ja teerihän se sieltä kuikuili, taisi juuri saada minusta vihiä. Ei siis ollut kauaa tuhlattavaksi, joten nostin haulikon ja paukautin linnun alas!! Poikateeri lennähti ilmaan ja parinkymmenen metrin päähän tippui ja se oli meidän tyttöjen ensimmäinen teeri ja hienoon haukkuun! VAUTSI MIKÄ FIILIS :D Minta toki sai kehuja ja melkein puoli tuntia tolskattiin paikalla teertä perkaten ja onnistumisesta nautiskellen. Pientä herkkua jätettiin myös kotona odottavalle Ruutille, mutta enimmät sai toki päivänsankari Minta.

Iltasella lähdettiin Ruutin kanssa käymään muutaman tunnin lenkki ennen pimeää, lintuja kyllä löytyi, mutta ei kestäneet haukussa ja pari pitempää haukkua oli luultavasti pyyn hajuille, ei lähipuista mitään löytynyt, saattoihan se vähän kauempana kuitenkin piilotella. Yksi metso aiheutti jo sydämen tykytystä, kun koiran löytämänä lensi taakseni puuhun ja Ruutikin seurasi haukkumaan. Meni valitettavasti ehkä 40m ohi puusta ja haukuskeli vähän epävarmasti, joten aikani mietin, että voisiko tuohon ampua, mutta en ihan ehtinyt saada lintua tarkasti näkyviin, kun se sitten lähti. Hyvä niin, merkkaus oli sen verran pieleen, että ei olisi kannattanut ampua. No Ruuti seurasi ja palasi sitten metson lähtöpaikalle, josta löytyi toinenkin lintu, joka lensi joen yli ja Ruutihan ui perässä! Tuli kiire viheltää koira pois, kun joen toisella puolella oli lehmien laidun ja sinne ei ollut asiaa :O Onneksi jäbä hukkasi linnun ja kerrankin totteli kutsua ja tuli takaisin. Loppumatkasta törmättiin kummallisesti pulisevaan teeriporukkaan, joka kyllä kuului ympärillä mutten nähnyt mitään, ja niiden äänetkin oli jo niin kummia että välillä mietin, onko ne sittenkin korppeja :D mutta kyllä ne ihan teeriä oli. Niistä ei tullut sen kummempaa tilannetta.

Kuva

Noh, to-aamuna lähdettiin poikkeuksellisesti Ruutin kanssa liikenteeseen, vaikka Minta olikin kovasti sitä mieltä, että on hänen vuoronsa. Oli kuitenkin tarkoitus käydä Ruutinkin kanssa katsomassa olisiko Mintan löytämä teeripoikue kotona. Ei kuitenkaan ehditty kuin vajaa puoli tuntia olla liikkeellä, kun Ruuti löysi jonkun matkan päästä teeren, joka lensi kotkottaen ohi, mutta en kuullut että olisi istunut puuhun. Kuitenkin koira seurasi ja aloitti haukun, ja kun matkaa ei ollut kuin reilu 100m, niin pitihän sitä lähteä katsomaan. Hissukseen etenin, kun kohta lensi teeri vastaan ja Ruuti säntäsi sen perään, mutta pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan ja palasi äkkiä takaisin haukulle. Vieläkin uskoin, että tuskin siellä mitään on, mutta ihmeen varmasti tuo koira kuitenkin haukkuu, voisikohan siellä ollakin jotain... Onneksi menin varovasti loppumatkankin ja yllätyksekseni 30m päässä haukulta näin selvästi männyn mitä Ruuti haukkui ja pikkunen möykky siellä istui selin minuun, nostin haulikon ja niin se vaan Ruutillekin tippui teeri komiasta haukusta!!! Eipä vissiin ollut tämä tyttö ihmeissään ja innoissaan, koira sai kyllä semmoisen kehuvyöryn, että ei se hoksannutkaan yrittää saalista puolustaa ;) Muodon vuoksi nappasi linnun ja siirsi muka puoli metriä, mutta pudotti kehotuksesta ja sai toki Ruutikin sitten asianmukaiset palkkionsa.

Kuva

Ihan käsittämättömän huippu paripäiväinen siis ja tästä on erittäin hyvä jatkaa vailla turhia paineita loppukaudelle!
Heini Lehisto

JariTapani
Viestit: 385
Liittynyt: 04 Elo 2011, 16:15
Paikkakunta: Ivalo

Re: PPK metsästyskuvia/tarinoita

Viesti Kirjoittaja JariTapani » 03 Loka 2014, 11:37

Kuva
Tälläisissa maisemissa tänä syksynä paikkatakin kanssa kuljailtu
-Jari Sarre- Jos metsään haluat mennä nyt niin todella yllätyt.

lehkari
Viestit: 180
Liittynyt: 18 Syys 2006, 14:23
Paikkakunta: Tampere

Re: PPK metsästyskuvia/tarinoita

Viesti Kirjoittaja lehkari » 02 Joulu 2014, 15:14

Muutama räpsäys syksyn retkiltä. Ensimmäistä kertaa sain tehtyä 2 reissua Lappiin syksyllä.
Unnan kanssa pyydettiin reissuilla lintuja ja Nilla-penikan kanssa opeteltiin etelässä perusasioita. Hieno syksy ja mielenkiinnolla odotan seuraavaa :)

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kari Lehtinen

Powder
Viestit: 57
Liittynyt: 13 Syys 2011, 12:06

Re: PPK metsästyskuvia/tarinoita

Viesti Kirjoittaja Powder » 29 Kesä 2015, 13:28

Edellisenä syksynä syntyneet henkiset haavat ovat pääosin parantuneet "rupi"-asteelle joten viimeistään nyt on aika vilkaista peruutuspeiliin... mitä sitä tulikaan tehtyä vuonna 2014.

Eräänä syksyisenä aamuna oltiin lintuja etsiskelemässä Tornion pohjois-puolella. Metsätietä kulkiessamme nähtiin edessä metsopoikue. Henkeä pidätellän pakiteltiin näkösuojaan jossa odoteltiin Ruutin saapuvan paikalle. Sieltähän hän piakkoin tulikin ihmettelemään toimiamme jolloin yritettiin kaveria usuttaa eteenpäin. Vainun saatuaan tämä lähti oikeaan suuntaan ja hetken päästä kuultiin mettojen nousevan siivilleen, Ruutin kiljahduksien säestämänä.

Mettoista 2 lensi suoraan päidemme yli mutta yks jäi onneksi haukuttavaksi. Mulla oli ongelma. Otanko mukaan hirvikiväärin vai Husqun... Pohdinnän jälkeen päädyin Husquun koska en aiemminkään ole nähnyt lintua puuhun niin tuskin nytkään pääsisin näkemään ainakaan kovin kaukaa. Haukkupuuta lähestyessä totesin asevalinnan onnistuneeksi. Metsä oli suht tiheää eikä näkyvyyttä kovin kauas ollut. Ruutista näin ensi vilaukset kun olin n. 35m päässä koirasta. Näkyvyyttä puuhun ei tuolloin ollut joten lähemmäs oli mentävä.

Armeijasta opittujen taitojen avulla pääsin lähestymään haukkupuuta 25m päähän. Tässä vaiheessa koko puu oli suoraan edessäni ja Ruutin kehonkielestä pystyi pääättelemään linnun olevan hyvin näkösällä. Oli näkösällä tai ei mutta mie en nähnyt mitään. Olin ajautunu niin lähelle(helmasynti) että en uskaltanut enää lähteä kiertämään. Ruuti paukutti niin hyvin kuin vain osaa mutta joukkue on vain niin vahva kuin sen heikoin lenkki on... Tälläkin kertaa se olin minä kun en lintua nähnyt. Lopulta ajattelin että nostan pyssyn varovasti olalle, otan varmistimen pois ja nousen ylös... ammun heti kun lintu rupeaa tekemään lähtöä puusta. Ei kait se suuri rikos ole ja pakkoko minun on kertoa tapahtuneesta kellekään?

Suunnitelman valmistuttua aloin siirtymään toteutukseen. Nousin ylös ja tuijotin haukkupuuta piipun kiskoa myöten. Mettopoika varmaan näki minut ja alkoi tekemään lähtöä puusta. Tässä vaiheessa jäädyin. Tuijotin lintua mutta en vain ampunut. Ruuti ampaisi perään mutta uusintaa ei tästä saatu.

Tapahtuneen jälkeen olin järkyttynyt monestakin eri syystä. Ensiksi en tiennytkään osaavani niin monia kirosanoja kuin mitä päästin suustani. Toiseksi olin ihmeissäni että en nähnyt mustaa lintua sellaisesta männystä vaikka rauhassa sain tihrustaa. Jonkinlainen itsepuolustusmekanismi tuossa vaiheessa puuttui peliin koska nyt jälkikäteen tuntuu että en tuolta reissulta muista juuri mitään.. Paitsi sanat jotka kuulin päästessäni takasin tieuralle: "Varaan ajan optikolle"

No optikolla käytiin ja tuloksena oli lasit. Kaukonäössä oli parantamisen varaa.

Parin viikon odottelun jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa lasit päässä mettälle. Tällä kertaa käytiin tuttuakin tutuimmilla pelipaikoilla pyörähtään. Ruuti teki erikoista hakua (liekö jälestänyt jotain ihan muuta) kunnes haukku alkoi n. 400m päässä minusta. Haukulle kävellessäni mietin aiempia tilanteita joissa olin ajautunut liian lähelle, tällä kertaa en tekisi niin. Optimismia kasvatti myös uudet lasit koska ne kuulemma oli tehneet minusta viisaamman näköisen. Ehkä muutos ei jäänyt pelkästään ulkonäköön?

Lähin kiertämään haukkupuuta hieman kauempaa. Sitten SE tapahtui... näin linnun puuhun! Muutama risu oli sopivasti edessä joidenka suojissa pääsin hiipimään hieman lähemmäksi kunnes olin 30m päässä koirasta. Nyt oli aika palkita Ruuti kaikista niistä hyvistä suorituksista ja hetkistä joita olimme kokeneet... Mustikkavarpujen seasta Husqu poskelle, Teeri jyvälle ja PAM!

Teeri tiputtautui siivilleen ja Ruuti lähti perään. Tutkasta seurasin koiran matkaa mutta lintua ei löydetty vaikka sitä kiitettävästi seurattiin. Olin niin varma pudotuksesta että en ampunut toista kutia vaikka siihen toki olis mahkut ollut. Vieläkin tuntuu hullulta että miten se ei tippunut? Ko ei niin ei.

Tässä oikeastaan ne syksyn kipeimmät hetket jotka muistuu mieleen vielä useamman kuukaudenkin jälkeen. Toki syksyn aikana oli monia hyviäkin hetkiä mutta niistä tuonnempana.
Sakari Siponen & ppn Ruuti
www.hallamaan.com

Powder
Viestit: 57
Liittynyt: 13 Syys 2011, 12:06

Re: PPK metsästyskuvia/tarinoita

Viesti Kirjoittaja Powder » 30 Loka 2015, 14:27

Lintukauden avauksessa käytiin pyörimässä Alposjärven maisemissa. Linnut oli tiukassa sielläkin mutta jokin siinä paikassa veti meitä sinne takasin. Oliko se sitä lapin taikaa vai hyviä muistoja saunaolusista... en tiedä.

Jokatapauksessa Alposjärven maisemat sai kunnian toimia myös jahtikauden päättäjäisten näyttämönä. Matkaseuraksi pyydettiin Ruutin äippää sekä siskoa. Onneksi heillä ei ollut muita menoja joten sukulaiset pääsivät aveceineen paikalle.

Alkuun jännitti että kuinka 3 narttua mahtuisi saman katon alle. Jännitys oli turhaa... Kärhämää, tai edes sen poikasta ei syntynyt ellei semmoseksi lasketa lauantai aamun herätystä kun Luna kävi ajamassa naapurin koiran pois pihapiiristä. Perjantaina riitti mökissä vilskettä koirien tutustuessa toisiinsa. Automatka kun oli levätty niin virtaa riitti leikkiäkin. Me kaksjalkaiset saunottiin ja suunniteltiin seuraavan päivän jahtireissua. Jossain vaiheessa iltaa suunnitelmat lyötiin lukkoon ja painuttiin pehkuihin karvaisten kaverien viereen.

Aamu koitti yllättävän pian. Aamutoimet tuli suoritettua puolilla valoin mutta ajatukset rupesi pikkuhiljaa selkeytymään kun ajettiin kohti jahtialuetta. Luna vietiin ensin vähän sivuun jotta vanha rouva saisi metästellä rauhassa. Sisarukset sen sijaan lähtivät liikkelle samasta paikasta. Suunnitelmana oli että Ruuti suuntaa suoraan etelään ja Halla kiertää hieman sivummalta jotta ei mennä ihan rinnakkain.

Oltiin kävelty autoilta n. 15 min kun haukku alkoi minun edessä. Tai oikeastaan haukut... Kuulosti siltä että Ruuti ja Halla haukkuivat samassa paikassa. Ilmeisesti tilanne ei Ruutia miellyttänyt koska hän vaihtoi lintuhaukun lennosta jänisajoon. Sehän kulkiki ihan komeasti sen 15 min. Jänisajon jälkeen päästiin jatkamaan matkaa suunnitelman mukaan. Jossain vaiheessa hoksasin että en ollu muistanu ottaa ollenkaan juomista mukaan. Suukin alkoi kuivamaan vaikka eilen olin yrittäny juoda oluen myös "varastoon". Onneksi törmäsin pieneen metsäpuroon... Suuta kuivasi ja vesi näytti kirkkaalta. Kaivoin repusta Ritsem-kupin huomatakseni että se ei ollut nähnyt tiskiharjaa sitten viime talven pilkkireissun. Onneksi mukana oli sormet joilla kupin tiskaaminen kävi näppärästi :)

Kaikki oli valmista suureen makunautintoon kun n. 400m päästä edestä Ruuti alkoi haukkumaan. Nyt ei ollut enää aikaa arvuutella veden juomakelpoistuutta... Kunnon kahmaisu ojan pohjalta ja kuppi naamaan. Hyvää oli. Lähdin reippain mielin astelemaan kohti haukkua. Haukkupaikkana oli vanha hakkuu joissa taimikko oli päässyt kasvamaan muutaman metrin mittaan. Haukulle oli matkaa 150m kun ajattelin kauempana edessä näkyvien siemenpuiden sopivan etäisyyden puolesta hyvin lintujen lymypaikoiksi. Puita tarkemmin katsoessa ukkoteeri näkyikin istumassa puun latvassa. Ajattelin matkaa olevan vielä vähän liikaa minun ampumataidoille joten pyrin lähemmäs.

En päässyt kuin 20 metriä kun kärsimättömyys vei voiton. Sopivaa ampumapaikkaa silmäillessä huomasin toisen teeren istuvan viereisin puun latvuksessa. Kumpaakohan lintua Ruuti haukkuu, mietin itsekseni. Lopulta löysin sopivan tuen kiväärille josta pääsi ampumaan vain toista lintua. Valinta oli tehty puolestani.

Pulssi löi lähes kahtasataa yrittäessäni tehdä "puristavaa laukaisua". Yhtäkkiä ase laukesi ja näin teeren heittävän kuperkeikkaa männyn latvasta. Se on siinä! "Kaajolla" Ruutin kans jaettiin saalis ja onniteltiin toisiamme. Ruuti sai valita ensin ja otti sisäelimet, mulle kelpasi loput.

Tämän jälkeen törmättiin vielä muutamiin lintuihin mutta isännältä oli jo veto poissa ja vatta täynnä. Ei Ruutillakaan enää menohaluja aivan mahdottomasti ollut, kova keli oli tehnyt tepposensa ja tassut olivat selvästi arat. Ei muuta ku nokka kohti tietä ja makkaran paistoon.

Nuotiolla kertasin tapahtumia kokeneemmille pystykorvamiehille. Heidän ohjeensa/mielipiteensä oli että useasti se lintu katsoo alaspäin mitä koira haukkuu. Ampumapaikalta näki vain toisen linnun ja se sattui olemaan juuri se teeri joka kurkotteli alaspäin. Meni kuin Strömsöössä?

Toki seuraavana päivänä palasin omalle tasolle ja ammuin haulikolla ohi istuvasta pyystä. Jotenkin tuntuu että minun ja Husqun liitto alkaa rakoilemaan...

Kiitos mukavasta reissusta Jannelle & Lunalle sekä Timolle ja Hallalle. Otetaan ens vuonna uusiksi!
Kuva
Sakari Siponen & ppn Ruuti
www.hallamaan.com

lehkari
Viestit: 180
Liittynyt: 18 Syys 2006, 14:23
Paikkakunta: Tampere

Re: PPK metsästyskuvia/tarinoita

Viesti Kirjoittaja lehkari » 15 Helmi 2016, 14:30

Syksyn aloituspäivä pohjoisessa 2015

Aamu ei ole vielä kunnolla valjennut, kun ajelen poikani Oskarin ja kahden pohjiksen kanssa kohti jahtimaita. Kämppämme on keskellä metsähallituksen alueita, mutta silti pitää kymmeniä kilometrejä ajella pikkuteitä, että pääsee mieleisille maille. Eilen ajeltiin autoletkassa lähes tuhat kilometria läpi syksyisen suomen tutuille, jo vähän ruskan väriä saaneille jahtimaille. Tutun mökin pihaan saavuttiin samaan aikaan hämärän kanssa. Olemme jo aikaisemmin oppineet, että pompottavaan peräkärryyn ei kannata pistää kananmunia eikä kaljalavoja, nyt opimme, ettei myöskään naftalla tankattua jerrykannua. Aika vauhdilla saatiin dieseliä tippuva peräkärry tyhjäksi ja isommilta vahingoilta vältyttiin, vain Jarkon piti alkaa vaatepyykille. Lopulta oli tulokalja kaikilla käsissä ja retki saattoi lopullisesti alkaa.

Osku sen huomaa ensimmäisenä. Pitkän suoran päässä tiellä tepastelee tämän vuoden metsonpoika, ihan hyvän kokoinen jo. Se päästää auton melkein vierelleen, ennen kuin hyppää siivilleen, mutta laskeutuu heti tienpenkan taakse varvikkoon. Pitkä, musta kaula näkyy selvästi hämärästä ja katselemme sitä hetken, ennen kuin jatkamme matkaa. Useampia autoja on parkissa tienvarressa ja näkyy yhdestä maasturista juuri olevan mies ja suomenpystykorva lähdössä metsään. Käsi nousee ohitettaessa tietenkin, niin kuin metsämiesten kesken pitääkin. Vähän jännittää ovatko suunnittelemamme paikat varattuja, metsästyspainetta tuntuu aloituksessa olevan.

Osku lähtee Unnan, 6 vuotiaan pohjisnartun kanssa nuorehkoa männikköä kasvavaan isoon kivikkoiseen selkään. Kivääri ja reppu tulentekovehkeineen mukaan ja Unnalle tutkapanta kaulaan. Sovimme vielä suurin piirtein noutoajan, heilautan kättä ja lähden ajelemaan kohti omaa määränpäätä.

Kuva

Tie pienenee ja lopulta ajelen jonkun kilometrin kävelyvauhtia isompia kiviä ja pehmeitä paikkoja kierrellen. Maasto on isopuista mäntykangasta, jossa on kosteikkoja ja taimikoita seassa. Lopulta määränpää näkyy ja kääntöpaikka on ilokseni tyhjä. Saamme rauhassa keskittyä Nillan kanssa linnunhaukun opetteluun. Nilla on Unnan jälkeläinen, vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen pohjisnarttu. Olin talvella pudottanut sille kaksi fasaania haukkutyöskentelyyn ja se on jo vähän jyvällä asiasta. Edellisenä päivänä sain sille etelästä pudotettua pyyn lyhyeen haukkuun ja nyt olisi tarkoitus opetella isompien lintujen kanssa ja tietenkin ajattelin aloittaa parhaasta mahdollisesta paikasta.

Keli on melkeinpä täydellinen, puolipilvinen, heikkotuulinen, ehkä hiukan liian lämmin. Kaukaa kuuluu tiheä pystykorvan haukku. Kuuntelen hetken haukkua ja arvelen sen haukkutiheydestä suomenpystykorvaksi, vaan eipä sitä varmasti pysty sanomaan. Onneksi haukku ei ole ihan omalla reitilläni. Pohdiskelen otanko kiväärin vai rihlakon mukaan ja lopulta arvelen olevan syytä pitää haulipiippu matkassa pentukoiran kanssa. Nilla on intoa täynnä, eikä malta odottaa irtipääsyä. Voisin päästää sen suoraan autolta, mutta olen pitänyt tapana kuljettaa aina remmissä palan matkaa kulkusuuntaan ja laskea sitten vasta irti. Samoin olen pois tullessa pyrkinyt ottamaan koiran remmiin ennen autolle tuloa, jotta ei alkaisi juonittelu auton luona. Olen aina ollut laiska kouluttamaan mitään muuta kuin metsästystä koirilleni ja välillä olen joutunut neuvottelemaan pidempäänkin kiinnisaamisesta.

Kuljen hetken harvaa siemenpuumännikköä ja kostean ehjän metsän reunassa päästän Nillan irti. Se lähtee tapansa mukaan kuin mielipuoli matkaan ja purkaa intoaan laukkaamalla päättömästi edestakaisin. Etenen pikkuhiljaa ja kun koira tulee, näytän kädellä suuntaa ja koitan saada sille kulkusuunnan selväksi. Kaukaisuudesta kajahtaa kiväärinlaukaus ja pystykorvan haukku katkeaa siihen. Nillakin pysähtyi kuuntelemaan laukausta ja jatkaa sitten alamaahan kuusikkoiseen rämeen reunaan. Samassa kuuluu edestä kutkutusta ja siipien räpinää. Nilla kiljahtaa ja näen puiden takaa teeren lentävän ja laskuräpäys kuuluu kuusiryhmästä 100 metrin päästä. Pidätän henkeäni ja odotan ja sitten haukku alkaa juuri oikeassa paikassa. Kyllä tuntuu hyvältä. En ehdi tehdä vielä mitään, kun kuulen kutkutuksen ja samassa näen teeren lennossa ja koira vilahtelee perässä. Eipä se pahus kestänyt.

Koira viipyy hetken aikaa teeren perässä ja kohta se palaa haukahtelemaan lähtöpaikalle. Tiedän, että siinä oli useampi teeri, pieni poikue todennäköisesti ja odottelen rauhassa, kun koira suuntaa takaisin rämeen reunaan. Kuulen kuinka lintu nousee puuhun ja samassa Nilla on äänessä. Hienosti tulee ääntä, ehkä vähän liiankin kiivaasti. Odottelen minuutin verran ja suunnittelen lähestymisreittiä. Virittelen vielä kasvosuojan päähäni ja lähden etenemään kohti haukkua. Haukkuu katkeaa ja näen akkateeren lentävän matalalla suoraan minua kohti. Se tulee aivan päin ja lopulta vetää korkeutta ja ropsahtaa viereiseen mäntyyn. Olen painunut jotenkin hankalasti polvilleni ja koitan kääntää vartaloa, niin ,että saan teeren ristikkoon. Odotan koiraa ja samalla muistan, että kiikarilla täytyy ottaa pikkasen yli, kun ampuu haulipiipulla. Nilla on puun alla ja haukku alkaa ja samassa puristan. Luotipiippu piukaisee vihaisesti. Teeri istuu edelleen, Nilla katsoo hölmönä minuun hetken ja jatkaa haukkua. Hätäisesti vaihdan oikean piipun ja nyt pölähtää höyhen ja teeri putoaa myttynä Nillan suuhun. Huh huh. Kuinka sitä vuodesta toiseen aina tekee samoja virheitä. Onneksi oli kovahermoinen teerityttö.
Yllättävän helposti Nilla luopuu linnusta ja seuraa höyheniä suupielissä suolistusta. Koira saa maksan, sydämen ja kivipiirankin puhdistan sille syötäväksi. Sehän oli perhana vieköön uusintahaukku, kehuskelen koiraa. Otan koiran hetkeksi kiinni ja alan miettiä saaliskuvaa. Siinä sommitellessa menee hetki ja Nillalla meinaa jo mennä hermo. Lopulta on kuvat otettu ja Nilla pääsee uudestaan hakuun. Kännykässä on kaksi palkkia kenttää ja niin lähtee saaliskuva muille mukana oleville kavereille viestinä. Heh heh, taisin ehtiä ensimmäisenä.

Kuva

Kuljen tuttuja hyviä lintumaita. Maastossa on kangasjuotteja, joita pitkin on helppo kulkea ja koira tekee ihan mukavaa hakulenkkiä etumaastossa. Yhteydenpito on vielä vähän turhan tiheää, mutta 100-200 metrin etäisyydellä näkyy Nilla pääosin liikkuvan. Kuuluu muutama kiljahdus ja huomaan astron näytöltä koiran painavan viivasuoraan jonkun perässä. Siemenpuuaukon takana näkyy porotokalla olevan vauhti päällä ja niitä se saattelee. En löydä kiireessä pilliä enkä ala huutelemaankaan. Katsotaanpa, mihin asti menee. Ei poron kohtaamisia täällä pysty välttelemään, pakko niihin on koiran tottua. Istahdan kannolle odottelemaan. Näytöltä huomaan, että koira eteni 600 metriä tokan perässä ja palailee jo omia jälkiään. Lähden liikkeelle, ennen kuin koira tulee ja ilmoittelen sille sen kulkiessa ohi, että ei me noista olla kiinnostuneita.
Ehkä 3 kilometriä on kuljettu ja muutama hyvä lintupaikka on tutkittu. Yllättävän tyhjää on ollut. Kangasmaasto laskee ison suon reunaan ja edessä on aiemmilta reissuilta tuttu erinomainen poikuemaasto. Näen, että koiralla on katajikossa hajut nenässä ja jään odottelemaan. Nilla pyörii pienellä alueella n. 100 metrin päässä ja samassa kuulen, kun iso siipi lyö ja puuhunnousuääni kuuluu saman tien. Haukku alkaa. Nyt on jännät paikat, metsolintu on haukussa ja maasto erinomainen lähestyä. Melko kiireellä lähestyn ja alan jo olla sen verran lähellä, että pitää alkaa varomaan. Haukku on hyvän tuntuinen ja tähystelen puita haukun suunnassa. On sellainen tunne, että kyllä menee hienosti. Samassa haukku loppuu ja tulee hiljaista. Mitä ihmettä, lintu ei varmasti lähtenyt. Odottelen ja lopulta näen koiran juoksevan linnun löytöpaikalle ja haukahtelevan muutaman kerran siinä. Odottelen ja lopulta koira palaa haukkupuulle ja haukahtelee muutaman kerran. Toivoin jo haukun kiinteytyvän, mutta koira lähti taas sauhuamaan lähtöjäljille. Odottelen melko kauan, mutta huomaan tutkasta koiran hakevan jo uutta lintua. Mietin, mitä nyt pitäisi tehdä. Mitä Tuomisen Erkki neuvoi tällaiseen tilanteeseen? Ajattelin, että ajan linnun lentoon, mutta koiran pitää olla silloin lähellä. Odottelen aikani ja Nilla tulee. Innostan koiraa ja kävelen vauhdilla kohti lintupuuta. Koitan etsiä lintua silmiini kuusesta ja yllättäen metsonpoika lähtee melko matalasta koivusta kuusen takaa. Lintu lentää suoraan suolle ja koira seurailee jonkun matkaa.

Koiran palattua osoitan sille suuntaa ja lähdemme seurailemaan suon reunaa pohjoiseen. Harmittaa haukun jättäminen. Pudotuksen jälkeiset hienot tunnelmat vaihtuvat ja ihmetyttää, miksi koira jätti niin varman tilanteen. Toisaalta, ihan pentukoirahan se vielä on ja eiköhän sille pikkuhiljaa selviä, että lintu putoaa, kun sitä riittävän kauan haukkuu. Mietiskelen, miten pitäisi toimia seuraavassa tilanteessa. Haukulle pitäisi päästä melko nopeasti ja saada pudotus. Toisaalta pitäisi saada pidempiä haukkuja, ristiriitainen tilanne.

Aurinko tulee esiin pilvien takaa, on vähän turhan lämmintä. Pidän evästaukoa, mutta en viitsi viritellä tulia. Eväsleipä ja tölkki kaljaa maistuu ihan hyvältä aurinkoisessa kankaannokassa. Muutama viesti vaihdellaan samalla kavereiden kanssa. Lintutilanteita kuuluu olevan kaikilla, Niko on luppakorvalle päässyt jo pudotuksen tekemään.

Kahden kangaskummun välissä on kapea suo ja sen laitaa kuljen. Koira kulkee toisella kankaalla ja yhtäkkiä huomaan kukkoteeren leijaavan koiran suunnalta ja nousevan latvaan n. 40 metrin päähän. Olen täysin avoimella paikalla ja hiljakseen alan hivuttaa rihlakkoa olalta. Nilla tulee perässä, pääsee puun alle ja haukku alkaa soida. Nyt minulla on jo kiire, sillä en arvele vanhan teerikukon kovin kauaa tuossa kuuntelevan. Hana vireeseen, piipun varmistus, tähtäys vähän ylös ja pam. Teeri kieppuu alas koiran suuhun. Kyllä tuntuu taas hyvältä, haukunjätön harmitukset väistyvät ja olen tyytyväinen koiran toimintaan. Nilla on saaliista innoissaan. Syöttelen sisäelimet koiralle ja pidämme pienen tauon, kuvaillaan taas ja pitäähän ne kuvaviestitkin lähettää. Helposti tuntuu kaikki käyvän tämän koiran kanssa, onnea on sopivasti matkassa.

Kuva

On iltapäivä aluillaan ja autolle pari kilometriä. Otan alleni talvitienpohjan ja alan suunnata suoraan autolle. Nilla hakee etumaastossa ja oikeastaan toivon, että se ei enää löytäisi mitään. Osku on kohta tievarressa ja pitää kiirehtiä häntä hakemaan ja kuulemaan mitä on tapahtunut. Eiköhän Markulla, Jarkolla ja Nikollakin ole päivästä tarinaa kerrottavana ja näitä päiviä on vielä monta edessäpäin. Huomenna on tarkoitus mennä Unnan kanssa Hämeen pystykorvakerhon kokeeseen, mutta se on sitten toinen tarina.
Kari Lehtinen

Powder
Viestit: 57
Liittynyt: 13 Syys 2011, 12:06

Re: PPK metsästyskuvia/tarinoita

Viesti Kirjoittaja Powder » 15 Helmi 2016, 14:55

Lehkarille kysymys... Sulla taitaa olla Tikan alkuperäinen pikajalka rihlassa kiinni? Tuleeko irroteltua useasti vai pietätkö kiikaria aina paikoillaan?

Sain perjantaina ostoluvat kotia ja samanlainen rihlakko on varattuna Kalixissa. Kiikari ja jalat on vielä hakusessa mutta "onneksi" jahtikauteen on vielä matkaa. Olen vähän kallistumassa siihen että laitan kiikarin kiinteillä jaloilla kiinni. Kiikarin läpi sitten ammuttais molemmilla piipuilla...
Sakari Siponen & ppn Ruuti
www.hallamaan.com

lehkari
Viestit: 180
Liittynyt: 18 Syys 2006, 14:23
Paikkakunta: Tampere

Re: PPK metsästyskuvia/tarinoita

Viesti Kirjoittaja lehkari » 15 Helmi 2016, 15:13

Sakarille vastaus: Pikajaloilla on kiikari kiinni, mutta en irroittele ollenkaan, vaan ammun kiikarin läpi haulikolla. Minun m66 käy haulipiipulla kiikarin läpi tähdättynä alle ja se pitää huomioida tähdätessä. Kannattaa kokeilla ja muistaa, kun tilanne on päällä. Olen joskus koemielessä käyttänyt kiikaria irti ja koittanut uudelleen kiinnityksen jälkeen ampua. Melko hyvin se menee kohdilleen. En vaan oikein luota pikajalkaan, kun haluan, että luotipiippu on juuri paikallaan.
Kari Lehtinen

Heini
Viestit: 518
Liittynyt: 04 Elo 2004, 20:52
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: PPK metsästyskuvia/tarinoita

Viesti Kirjoittaja Heini » 13 Tammi 2017, 23:20

Nostetaas tätäkin ketjua pitkästä aikaa, niin pääsee vähän fiilistelemään jahtikuvioita nyt talvellakin :) Itsellä on ainakin semmoinen kuiva kausi metsäilyn suhteen menossa, että harvoin näin huonosti on päässyt käymään, mutta ensi syksynä taas sitten viimeistään skarpataan...

Nyt kulunut syksy oli kyllä melko vaihtelevaa menoa. Kokeissa kummallakin koiralla tuli muutama hyvä onnistuminen, ihme kyllä molemmat haukkuivat ensimmäiset VOI1-tuloksensa ja pääsivät SM-haukkuihin! Mutta käytännön metsällä ei sitten saatu kunnon tilanteita juuri yhtään ja jahtikauttakin vielä lyhennettiin, niin kasaantui vähän liikaakin paineita emännän hartioille... Ruutille olisi ollut tärkeää saada lintu tai pari kunnon haukkuihin, kun se jostain syystä tänä syksynä taantui haukkumaan älyttömästi tyhjää ja jopa pikkulintuja, mitä ei ollut tapahtunut sitte puolen vuoden iän jälkeen... Lisäksi metsällä tuli puolivälissä syksyä vielä joku ongelma, ettei Ruutille haku maistunut entiseen malliin. Joillain reissuilla lähinnä käveleskeltiin ja joillain taas painettiin aivan niin kuin ennenkin. Käytiin kauden päätyttyä perusteellisessa lääkärintarkastuksessa, mutta ei sieltä mitään selkeää syytä löytynyt. Takapää oli melko jumissa ja oli voinut jonkun paikan jossain vaiheessa venäyttää tms. Noh, tärkeintä on, että koira on nyt ok ja saatiin alkusyksystä se ensimmäinen VOI1, nyt tuntuu jopa lähes mahdolliselta joskus saavuttaa se KVA arvokin :) Piti myös kauden lopulla käydä pari fasaania ostamassa ihan oman mielenrauhan vuoksi ja Ruuti ja Minta molemmat sai hyviin haukkuihin pudotukset palkkioksi hyvästä yrityksestä syksyn mittaan. :thumbsup:

Kuva

Mintan kanssa käytiin yhdet kotikokeet ja yhdet Savukoskella, koska olen vielä silloin tällöin Mintallekin halunnut antaa tilaisuuksia näyttää kyntensä hyvissä maastoissa. Isäni oli ohjaajana minun tuomaroidessa toista koiraa ja ihme kyllä, teeret olivat haukuttaneet sen verran, että Mintakin nakutti sen ensimmäisen ykkösen! Olihan se hieno homma! Kokeiden jälkeen käytiin muutama päivä metsällä, lintuja kyllä löytyi ihan ok, mutta lähes poikkeuksetta ne lentelivät kaukaisuuteen. Mintan parille haukulle pääsin hiippailemaan ja ainoastaan yhden koppelohaukun mokasin itse ;)

Kuva

Lokakuussa olin jo lähes täysin luopunut toivosta saada mitään saalista tälle kautta.. Lähdettiin Mintan kans kylmänä, sumuisena aamuna kiertelemään yhtä mukavaa vaaraa ja lintujakin löytyi, mutta eihän ne taaskaan nousseet puihin. Viereisestä vaarasta kuului aina välillä koiran haukkua ja useampi laukaus, joten piti vähän miettiä reittiä uusiksi. Pian yksi metso nousi koiran edestä puuhun ja narskutti nokkaansa, mutta ei sekään kestänyt kuin kaksi haukahdusta. Sitten aloinkin olla jo niin jäässä, kosteus ja koleus tuntui menevän luihin ja ytimiin, että oli aivan pakko pysähtyä tekemään nuotio, vaikka oltiin oltu liikenteessä vasta parisen tuntia. Lämmittelin aikani ja ajattelin, ettei tästä päivästä tule mitään, mutta päätin kuitenkin vielä vähän kierrellä eri suunnille. No ei ehditty kauas, kun koirien ääniä alkoi kuulua yhä lähempää ja se vaikutti jo Mintankin hakuun, joten päätinkin kävellä suorinta tietä tielle ja takaisin autolle.

Minta meni edeltä ja pian minä karkotin jonkun linnun meidän välistä. Pysähdyin odottamaan ja ehkä minuutin päästä alkoi linnun lentosuunnassa haukku 250m päässä ja sehän tuntuikin kestävän. Lähdin kävelemään ja yhtäkkiä haukun suunnasta kuului, kun joku mies huusi koiraansa pois. :shock: Ajattelin, että "Ei tämä voi olla totta!" ja jäin kuulostelemaan, että loppuuko haukku tai tuleeko koirilla tappelu tms.. Muuta ei onneksi enää kuulunut ja ihme kyllä Mintan haukkukin jatkui, joten epäilin, että voisiko siellä niin pöljää lintua ollakaan. Menin kuitenkin varovasti eteenpäin ja pian olin noin 100m päässä, josta näin koiran ja aloin kiikaroimaan. En ollut koskaan vielä kunnolla yrittänyt kiväärihollilta löytää ja ampua lintua, joten kärsivällisyys oli koetuksella, kun haukkupuu näytti tyhjältä ja silti en ollut varma näenkö siitä joka oksan. Koira kuitenkin haukkui rauhassa yhden männyn alla, ja vaikken ihan varma linnusta ollutkaan, niin pieni epäilys oli, että se aiemmin karkonnut lintu siellä vaikka voisi olla. Eikä Minta onneksi kovin usein tyhjää hauku, joten siihen osaan aika hyvin luottaa. Etenin hiljalleen sivuttain ja vähän lähemmäs, miten harvat puut suojaa tarjosivat. Olin jo 60m päässä, neljäsosaympyrän kiertänyt, kun näin ruskean häivähdyksen männyn oksistossa. Tsekkasin sen kiikarilla ja uskomatonta kyllä, palanen metson kylkeä siinä selvästi näkyi! Huh, syke hyppäsi ehkä kahteensataan. :D
Yritin siirtyä jonkun metrin sivuttain paremmalle paikalle, mutta oksat peittivät linnun taas, joten palasin takaisin alkuperäiseen kohtaan. Pakitin pari metriä kauemmas ja löysin kivikosta kelo-oksan, johon tukea kiväärin, kun itse pistin makuulleni, ja ihme kyllä lintu vielä näkyi selvästi. Tasoittelin hetken hengitystä ja vedin liipaisimesta. En nähnyt miten linnulle kävi, mutta jonkun vilauksen olin näkevinäni haukkupuun suunnalta ja tarkistin tutkasta, että koira oli paikallaan, niin uskalsin lähteä kävelemään. Totta se oli - komea metso sieltä oli tippunut hienoon haukkuun! Minta sai hurjat kehut ja jos muita metsästäjiä vielä oli kuuloetäisyydellä, niin varmaan meikäläisen tuuletukset huvittivat suuresti :D Haukku ehti kestää 40 minuuttia ja se oli minun ensimmäinen kiväärillä ammuttu lintu! What a feeling! :-)
Kuva
Heini Lehisto

Vastaa Viestiin