Tahtoo pennun!

Tämän otsikon alla keskustellaan pohjanpystykorviin liittyvistä asioista.

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

eija_raikkonen
Viestit: 6
Liittynyt: 27 Loka 2004, 12:01

Tahtoo pennun!

Viesti Kirjoittaja eija_raikkonen » 27 Loka 2004, 12:15

Hei.
Olen jo pitkään halunnut itselleni koiranpennun ja nyt olisi mahdollisuus siihen.Minulla on kokemusta pennun kasvattamisesta ja hoidosta, sillä meillä on ollut 2 suomenpystykorvaa ja yksi sekarotuinen koira. Nyt olen ajatellut hankkia pohjanpystykorvan, mutta minä en ole aikaisemmin työskennellyt semmoisen kanssa, enkä tiedä mistä löytäisin itsellini sen pienen suloisen perheenjäsenen???

Kertoisitteko kokemuksianne pohjanpystykorvan kasvatuksesta ja koulutuksesta sekä tietoja myytävistä pennuista Lappeenrannan lähistöllä.

st
Viestit: 200
Liittynyt: 12 Elo 2004, 11:32
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja st » 27 Loka 2004, 18:31

Hei,
pohjalaisia on aika ajoin hyvinkin vaikea saada eli löytää ja sille hankkimispaikkakunnalle ei kannata kovin paljon ajatusta satsata. Pentuja tulee niin harvoin suhteessa halukkaiden ostajien määrään että jos tosissasi olet pohjista ottamassa niin varaudu ajamaan hyvinkin kauas...

Järjestön pentuvälittäjät tuntevat pentutilanteen parhaiten, suosittelenkin sinua ottamaan yhteyttä pikaisesti heihin. Järvisen Timo ainakin asustelee melko lähellä sinua, joten vaikka Timolla ei pentuja nyt olisikaan niin soita hänelle, varmasti pystyy auttamaan sinua eteenpäin!

Koulutus ja kasvatus on ihan samanlaista kuin punaistenkin kanssa, joita sinulla on siis ollutkin jo pari kappeletta, eli ei poikkea tämä rotu siitä varsin paljoa mihinkään. Toivottavasti löydät uuden mukavan perheenjäsenen joltakin hyvältä kasvattajalta, vaikka kauempaakin!
Ilmoittelethan täällä palstallakin kun saat tassukan kotiin!

Syksyisin koe- ja metsästysterveisin, Soile Torvinen

eija_raikkonen
Viestit: 6
Liittynyt: 27 Loka 2004, 12:01

Viesti Kirjoittaja eija_raikkonen » 06 Marras 2004, 18:09

HEIPS =)

Olen huomenna (sunnuntaina) lähdössä katsomaan/ostamaan pentua!!! Pentuja oli tässä pentueessa vielä kaksi, joten saan valita sen oman. Pennut on narttuja ja 4kk ikäisiä, roketettuja ja madotettuja...

Näin eräällä maatilalla yhden niistä pennuista ja kysyin heti että mistä ostivat ja vieläkö on tähteellä. Tuuri kävi ja tälläkertaa se oli hyvä!!!

Pentuja ei ole rekisteröity, koska niiden emä ei ole rekisterissä vaikka sen voisikin rekisteröidä. Isä on paperikoira. Joten kysymys kuuluu: voinko rekisteröidä pennun myöhemmin kun suku on kuitenkin tiedossa???

JL

Rotuunotto on mahdollinen

Viesti Kirjoittaja JL » 08 Marras 2004, 12:21

Eijalle tiedoksi (tietenkin myös muille kenellä vastaavanlainen tilanne)

Rekisteröimättömien maatiaispystykorvien rotuunotto on mahdollinen. Se tehdään kuitenkin vasta kun koira on saavuttanut lopullisen ulkomuotonsa eli koiran iän tulee olla yli 12 kk. Jos koirasi hyväksytään rotuun (rekisteröidään pohjanpystykorvaksi), se mahdollistaa sinulle koiranäyttelyt ja linun-/hirvenhaukkukoetoiminnan. Rotujaosto (löytyy yhteytiedot sivulta) auttaa ja neuvoo sinua kaikissa rotuunottoon liittyvissä kysymyksissä. Odotamme yhteydenoottoasi

Jaoston puh.johtaja J Lehtonen

TiPa

Mitähän vikaa emässä

Viesti Kirjoittaja TiPa » 08 Marras 2004, 14:11

Kovasti epäilyttää tuollainen rodun kehittäminen. Kai siihen on jokin syy että emä ei ole rekisterissä. Seuraava kaveri tekee sillä pennut mahdollisesti jonkin muodollisesti pätevän uroksen kanssa ja sitten niitä ollaan tuomassa hyvinä yksilöinä takaisin rotuun. Miettikääpä asiaa hiukan :?:

JL

Maatiaispystykorvat ovat arvossa arvaamattomassa

Viesti Kirjoittaja JL » 08 Marras 2004, 17:42

Mikäli kyseessä on aito maatiaispystykorva niin siltä saatava geeniperintö tuo jalostuksen kautta "uutta verta" jo kovin ahtaaksi käynneeseen populaatioon ja sitä kautta parantaa rodun terveyttä ja vähentää perinnöllisiä haittavaikutuksia.

Mitä tahansa rekisteröimätöntä koiraa ei rotuun oteta vaan ulkomuotovaatimusten lisäksi vähintään koiran emän tulee olla tunnettu. Emän historiatiedot vahvistaa emän omistaja nimikirjoituksellaan. Jos emän omistaja ei tiedä, kuka on pentujen isä, ei pentuja oteta rotuun. Koiran tulee läpäistä Pevisa-tarkastus ja osoittaa omaavansa rodunomaiset käyttöominaisuudet. Koskaan selvästi sekarotuista tai sairasta koiraa ei rotuun oteta. Syy rekisteröimättömyyteen selvitetään aina. "Irtokoiraa/löytökoiraa" eli koiraa jonka vanhempia ei tunneta, ei oteta rotuun. Myöskään kahden rekisteröidyn pohjanpystykorvan rekisteröimättä jäänyttä jälkeläistä ei oteta rotuun.

Ajatelkaa että vain 30 vuotta sitten Suomessa ei ollut yhtään pohjanpystykorvaa. Koko olemassa oleva populaation on senjälkeen kehittynyt tälläisten rotuun otettujen maatiaispystykorvien jälkeläisinä.

TiPa

Re: Maatiaispystykorvat ovat arvossa arvaamattomassa

Viesti Kirjoittaja TiPa » 08 Marras 2004, 20:32

JL kirjoitti:Mikäli kyseessä on aito maatiaispystykorva niin siltä saatava geeniperintö tuo jalostuksen kautta "uutta verta" jo kovin ahtaaksi käynneeseen populaatioon ja sitä kautta parantaa rodun terveyttä ja vähentää perinnöllisiä haittavaikutuksia.

Myöskään kahden rekisteröidyn pohjanpystykorvan rekisteröimättä jäänyttä jälkeläistä ei oteta rotuun.
Mistäs sen tietää mihin tässä tapauksessa emän sukujuuret menee ja kuinka paljon perinnöllisiä vikoja siinä on mukana. Ei esimerkiksi kaatumatautikaan näy pevisa tarkastuksissa jos eivät sillä hetkellä satu kaatumaan.

Eikös tuo jälkimmäinen lause tekstissäsi tarkoita juuri sitä että kun kyseessä olevat pennut ovat nyt rekisteröimättömiä ei niitä voidä enää ottaa myöhemminkään rotuun :?:

JL

Viesti Kirjoittaja JL » 10 Marras 2004, 00:11

Kuten aikaisemmin lähettämässäni tekstissäni mainitsin, niin emän (suku)historia selvitetään aina. Eijan viestistä ei käy selville miksi emä on rekisteröimätön, joten suoraa johtopäätöstä ei voi missään nimessä vielä tehdä.

Perinnöllisten tai muiden sairauksien suhteen olet aivan oikeassa. Niistä ei koskaan tiedä ja Pevisa-tarkastuksessa kaikki sairaudet eivät välttämättä tule esille. Valitettavasti riski ja tilanne on kuitenkin samanlainen vaikka koira olisi kahden rekisteröidynkin koiran jälkeläinen.

Eijalle tiedoksi: toivon että edelleen harkitset koirasi rotuunottoa. Parhaan arvion, tiedon ja neuvot saat soittaessasi jollekkin meistä jaoston jäsenistä

Maahinen
Viestit: 53
Liittynyt: 16 Elo 2004, 18:24

uutta verta tarvitaan

Viesti Kirjoittaja Maahinen » 12 Marras 2004, 19:23

Pohjanpystykorvakanta on todellakin aika pieni. Sen huomasin katsellessani nartulle urosta. Seuraavaksi yritän saada sukusiitosprosentiksi 0%, enkä ole vielä montaa löytänyt. En ainakaan sellaista, jossa muutkin ominaisuudet menisivät kohilleen elikkäs ei ois kauheesti käytetty jalostuksessa, pienikokoinen, lintuverinen, jämäkkä ja lupsakka. Sellanen ois haussa. Lisää maatiaiskoiria!!!

eija_raikkonen
Viestit: 6
Liittynyt: 27 Loka 2004, 12:01

Viesti Kirjoittaja eija_raikkonen » 16 Marras 2004, 12:48

Hei.
Ostin nyt sitten itselleni koiran. Sen nimi on Peppi.
Peppi on pirteä pikku vesseli. Kokoajan menossa joka paikkaan ja tarmoa riittää uusien paikkojen tutkimiseen. En ole vielä perehtynyt pohjanpytykorvien sukuun, joten voisiko joku kertoa mitä hyvää/huonoa pentuni suvusta löytyy. Omasta mielestäni pentu on rakenteeltaan hyvän näköinen (niinkuin kaikkien "äitien" mielestä, oma lapsi on paras...)

Tässä vähän tietoja:
Koira:peppi
Syntynyt: 11 Heinäkuuta 2004, Kiuruvesi

EMÄ: Pellonpään Pikku-Pimu -02 (ei rek.)
ei: Roope Fin 25596/02
ee: Kuusikkomaan Pipsa -99 (rekisteröity muistaakseni -03)
eei: Vippe Fin 26321/95
eee: Hankikannun Tikki SF 14499/88
eii: Pyry SF 07747/90
eie: Pyry Fin 37266/95

ISÄ: Rimpan Äksä Er 11344/02
ii: Joutomäki Peippo Fin 42071
ie:Lola er 20912/98u

Maahinen
Viestit: 53
Liittynyt: 16 Elo 2004, 18:24

Tietokannasta löytyy

Viesti Kirjoittaja Maahinen » 18 Marras 2004, 17:26

Tsekkasin pohjistietokannasta kiinnostavat koirat, siis lähinnä pienehköt, mutta se harmittaa kun monestakaan ei mitään tietoja. Sukusiitosasteeksi todellakin tulee 0%. Siihen on pyrittävä. Mielelläni varmaan käyttäsin rotuunotettuja, mutta harmittaa jos esiin pompsahtaa maatiaiskannasta jotain pohjiksille kuulumatonta... Pitänee tarttua puhelimeen ja selvitella numeroita, jotta pääsee kyseleen tarkempia tietoja.

IKa
Viestit: 410
Liittynyt: 12 Elo 2004, 19:37
Paikkakunta: Inari / Uusikaupunki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja IKa » 08 Tammi 2006, 22:05

Tällä hetkellä tuntuisi olevan pohjanpystykorville kova kysyntä. Tietysti se on hyvä rodulle, sillä mitä enemmän pennuille on kysyntää, sitä enemmän niiden kasvatus kannattaa ;) MUTTA tässä piileekin se ansa. Voimme alkaa tyydyttää kysyntää pentuja teettämällä, mutta se ei ole eduksi rodulle kokonaisuutena. Moni pennunhaluaja varmaan jaksaa osottaa, että "hyväsukuinen" löytyy. Odotetaanhan hyvää pentua myös muissa roduissa, jopa vuosia. Kysyntää on, mutta siitä huolimatta me kasvattajat emme saa "alentaa profiilia" ja ryhtyä lisäämään pentumäärää kritiikittömästi. Pohjanpystykorva on upea rotu, jolla on nykyajan tilaus. Meidän tulee vastata tähän tilaukseen, mutta samalla pyrkiä saamaan markkinoilla mahdollisimman hyviä pentuja. Liian moni rotu on pilattu sillä, että yhtäkkiä rotua on alettu haluta eri syistä. Omakohtaisena tragediana koen toisen harrastamani rodun valtavan suosion markkinoilla. Siperianhuskyjen rekisteröinnit rodun kotimaassa 40 kertaistuivat vain 15 vuodessa! Ei siinä paljon mietitty minkälaatuisia pennuista tuli - raha ratkaisi kasvatustavoitteet. Toivottavasti näin ei käy pohjikselle. Tällä hetkellä kiinnostusta on ulkomaita myöten...

erämies
Viestit: 125
Liittynyt: 16 Touko 2005, 15:17

Viesti Kirjoittaja erämies » 09 Tammi 2006, 20:30

IKa on oikeassa. Tulisi myös mahdollisuuksien mukaan varmistaa että pennut menee metsästäviin koteihin, kun kyse on kuitenkin metsästyskoirarodusta.
Teemu Huhtaniska, Ensilumen Mielikki

ZEUS
Viestit: 2
Liittynyt: 14 Elo 2006, 18:30

Viesti Kirjoittaja ZEUS » 01 Marras 2006, 14:57

Semmosta olen pohiskellu, että mitenkä nuo pohjikset tullee toihmeen muitten koirien kans? Ennemmin tai myöhemmin meillä on ajankohtasta lintukoiran ottaminen, ja koska vaimon kotona on aikoihnaan kaks pohjista ollu, ni olhaan pääytty kys. rothuun. Meillä on ennesthään kaks koiraa, uros ja narttu. Ja seuraavanki koiran pitäis tietenki pärjätä muitten koirien kans.

Mulla on itellä ennen ollu SPK, mutta sillä ei kovin paljon ollu muita koirakontakteja, enkä siksi tiä pystykorvien suhtautumisesta muihin koiriin.

Ja narttua olhaan aateltu, koska tuo meän uros ei tule muitten uroksien kans toihmeen.

st
Viestit: 200
Liittynyt: 12 Elo 2004, 11:32
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja st » 01 Marras 2006, 16:34

Tulevat ihan hyvin toimeen muitten kanssa, jos vaan jaksat pikkusen pienenä totuttaa ja sosiaalistamaan muiden kanssa. Tietty jos ikänsä talon takana juoksulangassa huutaa eikä ole ikinä päässyt muita tervehtimään niin sosiaaliset taidot siinä ruostuu niin koiralla kuin isännälläkin ja tulloo juro ja äkänen :wink:
Meillä on laumassa niin suomen- kuin pohjanpystykorviakin samoin kuin boksereita ja hyvin pelaavat keskenään. Sinä laumanjohtajana päätät kuka kuuluu teidän laumaan ja kuka ei ja kuka on koirien pomo eli ykköskoira. Näin ainakin meillä on hommat hoidettu eikä ongelmia ole koskaan tullut.
Terveisin,
Soile Torvinen
http://www.punapippurin.com

Vastaa Viestiin