Pentuekoko ja syntymäpaino
Pentuekoko ja syntymäpaino
KoiraNetistä katselin pystisten jalostustilastoja ja jäi mietityttämään keskimääräinen pentuekoko, joka KoiraNetin mukaan viime vuosikymmeninä on ollut 4 tai vähän alle. Lienee näin, mutta kuinka isoja ovat olleet isoimmat pystispentueet? Paljonko on ollut ennätyspentueessa pentuja vai ovatko pentueet yleensä keskimääräisiä (eli sen neljän pennun tienoilla)?
Entä paljonko pystispennut yleensä painavat syntyessään? Ei ole käsillä sopivaa kirjaa tai lehteä, josta voisin asiaa etsiskellä, joten kysäistään täällä
Entä paljonko pystispennut yleensä painavat syntyessään? Ei ole käsillä sopivaa kirjaa tai lehteä, josta voisin asiaa etsiskellä, joten kysäistään täällä
Re: suurin
Taisin muistaa väärin , sen omistajan koira oli tehnyt 9 pentua(tarkistin tietokannasta)....tara4632 kirjoitti:Jos en muista väärin on se ennätyspentue täältä meiltäpäin 12 kpl
Tuosta syntymäpainosta. Itselläni on pohjiksia, joiden syntymäpainoa en koskaan punninnut, mutta niin hurjaa kasvua en ole millään muilla pentueilla nähnyt, kuin pohjiksilla. Tuntui siltä, että ne kasvavat kuin porsaat - ja näyttivät siltä jo viikon ikäisinä. Palloja joissa oli viisi tikkua ympärillä.
Syntymäpainot
Syntymäpainot oli siinä 250 gramman paikkeilla ja jo parissa päivässä olivat reilusti yli 300 grammasia rölliköitä.Ja lähes täysin saman kokoisia ja painoisia.
Kantoaika 64,5 vuorokautta astutushetkestä.
Synnytys kesti 4 tuntia, eka poltosta viimeiseen pentuun.
Yhdellä kaksoiskannukset, yhdellä ei kannuksia.
Näin viimeksi
Kantoaika 64,5 vuorokautta astutushetkestä.
Synnytys kesti 4 tuntia, eka poltosta viimeiseen pentuun.
Yhdellä kaksoiskannukset, yhdellä ei kannuksia.
Näin viimeksi
Re: Syntymäpainot
Kuinka yleisiä kaksoiskannukset tai kannukset takajaloissa pystiksillä on?Spu kirjoitti:Yhdellä kaksoiskannukset, yhdellä ei kannuksia.
mistäkähän johtuu?
Itse huomannut saman että pystykorvien pennuilla noin puolella on kannukset ja esm. 5 ajokoiran pentuetta, niin ei yhdelläkään ollut kannuksia. Johtuu varmaan koirien suvuista, jos emällä tai isällä on ollut kannukset, tulee niitä myös pennuille.
Tiedä keskiarvoista. Minulla on ollut vasta viisi pentuetta kahdella eri nartulla. Molemmat tehneet yhden 8 jäsenen pentueen ja loput olleet 6-jäsenisiä. Takakannuksia on ollut pennuilla vaihtelevasti, kokonaan ilman, toinen jalka ilman, yhtä kynttä ja kahat kynttä - kerran molemmissa jaloissa 2-kyntinen. Pentujen s-paino on vaihdellut 220g - 326g (siis kaiken kaikkiaan).
Aina ollut vain yksi astuminen. Narttu pidetään hyvässä fyysisessä kunnossa, hyvällä muonalla lihotamatta ja ns. perhekoirana eli henkisetkin olosuhteet pitäisi olla kunnossa.
Aina ollut vain yksi astuminen. Narttu pidetään hyvässä fyysisessä kunnossa, hyvällä muonalla lihotamatta ja ns. perhekoirana eli henkisetkin olosuhteet pitäisi olla kunnossa.
Syntymäpainot
Tänään kaksiviikkoa täynnä.Kilo menee jo rikki.250grammasta lähdettiin liikkeelle.Silmätkin jo aukeaa ja hoippuvasti kävellään.Mukava seurata viisikon touhuja!