Mieleenpainuvia metsästystarinoita!
Valvojat: Valvoja1, Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7
-
- Viestit: 254
- Liittynyt: 02 Joulu 2004, 15:04
- Paikkakunta: LAPPI
Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!
Kohta se taas alkaa ! Meikäläinen taitaa taas suunnistaa ensin rapajalkajahtiin. Tässä muistelus suurten aapojen kairoista Lotta-koiran muistoksi.
Odotettu elokuun 20.päivä oli jälleen koittanut. Saavuimme pyyntikaverin kanssa menomatkalla karsittujen koivutukikeppien kanssa mykistävän aavan laitaan. Pituutta kaikkiaan 15 kilometriä ja leveyttäkin keskimäärin kolmatta kilometriä. Parin kilometrin saajokävely rinkkojen kanssa vaihtuisi kohta kävelymiestä kantavia kaartoja pitkin etenemiseen. Viimeistään aavalla jo pintautunut hiki pusertuisi läpi puseron. Saappaitten liikuttelu oli tarkoituksellisen ergonomisen hidasta, mutta silti määränpää, rimpilammet tuntuivat lähestyvän tuskallisen hitaasti. Kauden ensimmäinen päivä kauden raskaimmassa maastossa söi miehiä, muttei hetkauttanut vähääkään aavalla kiitävää saksanseisojaa. Vannoutunut pystärikaverini oli ristinnyt Lottanartun kunniakkaasti jänkäohjukseksi.
Kello kahdentoista jälkeen ei ollut tapahtunut mitään. Joitakin kaukaisia harvoja ja arvoituksellisia kumahteluja pohjoisen suunnasta. Vaikka aurinko paistoi täydeltä terältä, niin virinnyt tuuli aapamerellä piti passittajat visusti koloissaan. No eipä räkkä häirinnyt. Parin tunnin odottelun jälkeen, kun kaivattuja hanhia ei näkynyt, päätimme siirtyä läheisen aapajärven reunamille tavoittelemaan heinäsorsia.
Vastarannalta kampesikin lentoon pikku parttio, josta pääsin suistamaan yhden alas, mutta huonolla osumalla. Lintu pärskähti rimpeikkoon, josta sakemanni alkoi sitä hellittämättä pyytämään. Aloimme kahvittelemaan.
Kaivelin jo repusta kahvipussia spriikeittimen päällä kiehuvaa pannua varten, kun kaveri nyökkäsi minulle merkitsevästi. Sakemannihan se sieltä palaili puolen tunnin ahertamisen jälkeen punajalka suussaan. Taisimme juoda oikein nisukahvit.
Tuskin saimme hartaan kahvihetken päätökseen, kun pohjoisesta kuului toistakymmentä onttoa jymähdystä. Se tiesi, että hanhet olivat liikkeellä. Maastouduimme välittömästi. Eipä mennyt kauankaan aikaa, kun neljän hanhen parvi oli ohittamassa meitä 300 metrin etäisyydeltä. Yksi hanhi parvesta jäi taaemmaksi ja vajosi koko ajan alemmiksi muista ja pudottautui keskelle aapaa. Komensin koiran rinnalle ja lähdin lähestymään laskeutumispaikkaa alatuulen puolelta. Koira jysähti seisontaan lyhytkortisella saraikkoalueella, mutta hanhi siipesi ilmaan tavoittamattoman kaukaa ja lensi vesirajassa parisataa metriä laskeutuen uuteen paikkaan.
Kiersin koiran kanssa jälleen oletetulle laskeutumisalueelle. Keinottelemalla pääsin aapaa halkovan ojajuotin yli. Kahluusaappaille piti katsoa raatejuuristot tueksi. Edessä oli sitten uhkaavasti heinäiset, ylittämättömät rimmet. Olin huomannut edetessäni metallin välähdyksistä parin metsästysporukan seuraavan toimintaani kiikareilla aavan vastarannalla. Sakemanni eteni pää koholla reippaasti, kunnes jähmettyi jouseksi. Hännänpään värinä kertoi kaiken tarvittavan. Teroitin katsetta koiran seisontasuuntaan ja keksin painautuneen hanhen profiilin vesikasvien suojasta. Musta Benelli nousi poskelle.
Nouda !
Odotettu elokuun 20.päivä oli jälleen koittanut. Saavuimme pyyntikaverin kanssa menomatkalla karsittujen koivutukikeppien kanssa mykistävän aavan laitaan. Pituutta kaikkiaan 15 kilometriä ja leveyttäkin keskimäärin kolmatta kilometriä. Parin kilometrin saajokävely rinkkojen kanssa vaihtuisi kohta kävelymiestä kantavia kaartoja pitkin etenemiseen. Viimeistään aavalla jo pintautunut hiki pusertuisi läpi puseron. Saappaitten liikuttelu oli tarkoituksellisen ergonomisen hidasta, mutta silti määränpää, rimpilammet tuntuivat lähestyvän tuskallisen hitaasti. Kauden ensimmäinen päivä kauden raskaimmassa maastossa söi miehiä, muttei hetkauttanut vähääkään aavalla kiitävää saksanseisojaa. Vannoutunut pystärikaverini oli ristinnyt Lottanartun kunniakkaasti jänkäohjukseksi.
Kello kahdentoista jälkeen ei ollut tapahtunut mitään. Joitakin kaukaisia harvoja ja arvoituksellisia kumahteluja pohjoisen suunnasta. Vaikka aurinko paistoi täydeltä terältä, niin virinnyt tuuli aapamerellä piti passittajat visusti koloissaan. No eipä räkkä häirinnyt. Parin tunnin odottelun jälkeen, kun kaivattuja hanhia ei näkynyt, päätimme siirtyä läheisen aapajärven reunamille tavoittelemaan heinäsorsia.
Vastarannalta kampesikin lentoon pikku parttio, josta pääsin suistamaan yhden alas, mutta huonolla osumalla. Lintu pärskähti rimpeikkoon, josta sakemanni alkoi sitä hellittämättä pyytämään. Aloimme kahvittelemaan.
Kaivelin jo repusta kahvipussia spriikeittimen päällä kiehuvaa pannua varten, kun kaveri nyökkäsi minulle merkitsevästi. Sakemannihan se sieltä palaili puolen tunnin ahertamisen jälkeen punajalka suussaan. Taisimme juoda oikein nisukahvit.
Tuskin saimme hartaan kahvihetken päätökseen, kun pohjoisesta kuului toistakymmentä onttoa jymähdystä. Se tiesi, että hanhet olivat liikkeellä. Maastouduimme välittömästi. Eipä mennyt kauankaan aikaa, kun neljän hanhen parvi oli ohittamassa meitä 300 metrin etäisyydeltä. Yksi hanhi parvesta jäi taaemmaksi ja vajosi koko ajan alemmiksi muista ja pudottautui keskelle aapaa. Komensin koiran rinnalle ja lähdin lähestymään laskeutumispaikkaa alatuulen puolelta. Koira jysähti seisontaan lyhytkortisella saraikkoalueella, mutta hanhi siipesi ilmaan tavoittamattoman kaukaa ja lensi vesirajassa parisataa metriä laskeutuen uuteen paikkaan.
Kiersin koiran kanssa jälleen oletetulle laskeutumisalueelle. Keinottelemalla pääsin aapaa halkovan ojajuotin yli. Kahluusaappaille piti katsoa raatejuuristot tueksi. Edessä oli sitten uhkaavasti heinäiset, ylittämättömät rimmet. Olin huomannut edetessäni metallin välähdyksistä parin metsästysporukan seuraavan toimintaani kiikareilla aavan vastarannalla. Sakemanni eteni pää koholla reippaasti, kunnes jähmettyi jouseksi. Hännänpään värinä kertoi kaiken tarvittavan. Teroitin katsetta koiran seisontasuuntaan ja keksin painautuneen hanhen profiilin vesikasvien suojasta. Musta Benelli nousi poskelle.
Nouda !
Urpo Kainulainen
Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!
Onhan se Triokin hengissä.Minä kun luulin,että se on Martta ottanut komennon omiin käsiinsä tai koiran koulutusreissulla pudonnut riukka jänkhään.Mutta näin ei ole todennäköisesti päässyt käymään.Tälläisia juttuja on mukava lukea.Lisää.
Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!
Mieleen painuvin ja värittämättömin metsästystarina..Aivan alussa kun aloittelin hirvenpyyntiä olin veljeltäni saanut noin kolmivuotiaan karhukoiran(Kiertopalkinnon,joka oli ollut jo useammalla omistajalla) jonka kanssa suunnistimme kaverin kanssa yhteismetsän hirvialueelle.Alue on sama jossa olin käynyt aikaisemmin"hirven pyynnissä" veljeni harmaalla. Silloisesta asuinpaikasta aluelle oli matkaa noin parin tunnin ajo ja tarkoituksena oli ottaa kerralla parin päivän sessio,kun tuo matkakin oli noin pitkä.Perille päästyämme otimme majapaikan haltuun,laitoimme kaminaan tulet, ja savusauna laitettiin lämmitä varmuuden vuoksi sillä ajettelimme että jos pyynti onnistuu,niinkuin se oli tapana aina joskus onnistua kun kertä pyynnissä ollaan.Pakkasimme hieman evästä päivän kävelyä varten,sillä karhukoirat tai osa ainakin osa niistä oli vielä parikymmentä vuotta sitten niin huono hakuisia,että saattoi joutua pitkiäkin matkoja kävelemään että hirvi löytyy. Kaikki oli valmista metsästyksen aloittamiselle,ja molemmat odottavalla kannalla,mukana kun oli uusi koira ja siitä ei sen kummemmin ollut tietoa,että minkätasoinen "pyytökoira" meillä oli mukana.Kun olimme lähdössä metsään meille muodostui pienen pieni ongelma.Koira osottautui niin vihaiseksi,ettei päästänyt meitä enää autoon.Ei ollut pienintäkään toivoa saada koiraa ehjin nahoin pois autosta ja ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laittaa koira paremmille metsästysmaille.En tiedä oliko tuo nimi " pyytökoirasta" enne mutta meillä ainakin homma meni koiran pyytämiseksi.Tämän jälkeen minulla on ollut vain narttukoiria ja onneksi tuo kerrotunlainen hengenvaarallinen vihaisuus on saatu kytkettyä pois karhukoirista. Tämä tapaus on jäänyt mieleeni varmaan siksi kun hyvin alkanut metsästyspäivä päättyi noin onnettomasti.
Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!
...jatkoa edelliseen. Koska erätarinoiden on oltava edes siteeksi totta niin em. koira oli KIHO SF 11938D/81.
-
- Viestit: 254
- Liittynyt: 02 Joulu 2004, 15:04
- Paikkakunta: LAPPI
Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!
Monta vuotta on kulunut viimeisestä hanhenkaadosta. Tuntuu,että tuo jalo ja arvostettu riistalintu vähenee kaiken aikaa täällä pohjoisessa . Minkäslaista tuntumaa on muilla mettähanhikantaan esim Kainuussa ja pohjois-Pohjanmaalla tällä hetkellä ?
Urpo Kainulainen
Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!
lähdin harmaa koirani kans etsiin karhukoiraani joka oli hirvillä jossakin maastossa ihan mykkänä hirvillä(anaalit tukosa)koirani alkoi vetää heti metsään päin ja löysäsin sen irti et löytäisin karhukoiran pois mutta tämäpä juoksi vähän matkaa ja laittoikin nokan maahan ja lähti toisele puolelle tietä ja n.15min päästä alkoi haukku reilusta kilsasta.no hetken pohdittua sanoin kaverille et jää siihen seisomaan mistä karhukoira oli menny hirvien kans tien yli et kyllä se siitä tulee takaisin.lähdin vaaksomaan haukkua kohti ja kuulin haukusta et useampi hirvi.soitin pari passimiestä vakio ylikulku paikoille ja oottelin tietoa et ukot paikalla.kun olin haukusta 100m päässä koira tuli ottaan yhteyttä ja oli kovin vaisun oloinen,aattelin sen johtuvan siitä koska ammuimme aamula sille jo yhen hirven ja oli alotus viikonloppu,mutta toisin kävi se johtuikin siitä et haukusa 4hirveä ja mahottoman vihanen mato lehmä ja emä jolla 2vasaa.koira palsi siis haukule ja heti semmosta kissa ja hiiri leikki edes takas,olin haukusta n.40m pääsä ja aivan käsittämätön turreikko.sitten se tapahtui,kuului hirveä rysähdys ja moksahdus ja alkoi koiran ulina ja ennenkö kerkesin tajuta kävi toinen mosahdus ja sit hiljeni..pikkasen aikaa mietin ja lähin juokseen ja koiraani ei näkynyt.tähtäsin jo hirviä mitään välittämättä mikä elukka oli kyseessä koska tajusin mitä oli tapahtunut mut sit rauhotuin ja tiesin mikä hirvilä oli suuntana.tiesin et kohta pamahtaa ja arvelin poikienki tienneen mitä oli tapahtunu ja kohta se ammunta alkoi,5laukausta.pojat ampuivat kolme hirveä samaan kasaan ja ilmoitti kohta että koiraa ei näy ja tänne kuului ilkeitä moksahduksia..muistan kuinka se emä katsoi minuun sen yhden kuusen vierellä ja tiesin sen et viha meän keskellä ei lopu ennenkö jompi kumpi on poissa ja paljasti samalla itsellänsä pienen valkean täplän silmän vieressä..tätä hirveä pojat ei tappaneet.aloin hakeen koiraani ja sehän löyty sen kuusen viereltä selkäranka tohjona.. matka oli pitkä ja raskas autole koira sylissäni mut huolet ei ollut ohi kaveri ilmotti ettei karhukoira ollut antanut sille kiini tiellä vaan oli mennyt sinne mistä oli aamulla tullut ja mulla tuli kiire sitä hakeen ettei kumpikin menehdy.ihmettelin koiran käytöstä ja sehän löyty irti laskupaikalta ja ei suostunu tuleen autoon,se oli aika lähellä haukkua ja oli harmaan haukun loppumisen jälkeen ilmestynyt tielle n.10min päästä.yritin koiraani saada autoon mut turhaan.otin harmaan peräkontista ja näytin kuollutta koiraani karhukoiralle jonka jälkeen se haisto sitä ja alkoi ulvomaan,hetken ulvottua hyppäsi autoon ja pisti maate.se oli tajunnut mitä oli tapahtunut ja halusi vaan nähdä kaverinsa viimeisen kerran..(mun mielipide)mikä tähän naaras hirveen tuli niin menin seuraavana vuona karhukoiran haukulle ja tiesin et sielä on naaras hirvi ja olin aikonut jättää sen ampumatta mutta haukulle päästyä ku se juoksutti koiraa ku hullu katsoin sitä hieman tarkemmin ja näin sen täplän,silloin päätin et toista koiraani et tapa ja samassa se alkoi suoraan katsomaan minuun ja otin kylmän rauhallisesti tähtäimen siihen valkeaan pisteeseen ja puristin,silloin sain vasta rauhan itelle tuosta koiran tappajasta..
Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!
Tämä on ehkä mieleenpainuvin metsästys reissu ja syystäkin.Pakko laittaa tähän väliin yksi värittämätön metsästyskertomus,niin pysyy pitempään.Olin kerran oisko joku puolikymmentä vuotta sitten talkoissa eräässä hirviporukassa pohjoispohjanmaalla.Porukalla ei ollut koiria,niimpä olin tervetullut koirineni vierailulle. Johtajan mukana meni kaksi kaveria haukulle ja itse jäin kuuntelemaan haukkua vähän sivummalle.Kohta pauke alkoikin.ja haukku loppui.Kaadolle päästyäni eräs kavereista kertoi että tässä porukassa ei hirvellä ole pienintäkään mahdollisuutta karata.Me teemme aina sillälailla että hirvet saarretaan kolmelta kantilta ja kun yksi avaa tulen niin muut lyö maihin.Tämän jälkeen en ole vieraillut siinä porukassa.Turvallisuussyistä.
Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!
Tästä metsästys reissusta tuli ainakin mieleenpainuva sille erämiehelle joka jo keväällä aloitteli ansapyyntiä.Elettiin kutakuinkin kuusikymmentäluvun puollta väliä,niin tapasimme kevät hangilla hiihtäessämme järvenrantavitikossa riekoille asetetut ansat.Päätimme poikien kanssa tehä ukolle vähän jäynää ja kävimme asettamassa yhteen ansoista samasesta järvestä pyydetyn parikiloisen matikan ja jäimme piiloon seuraamaan tilannetta koska tiesimme milloin ukolla oli tapana käydä kokemassa pyydykset.Ukko lähestyi ansoja ja tupisi itsekseen.Metso,ei Koppelo ei ,Ei oo majava,piisami se on.Voi ryökä-le maje.
Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!
En malta olla kertomasta sitä tapausta mikä sattui hirviporukassa toistakymmentä vuotta sitten.Osa passituksesta oli vedetty hiljaisen kylätien varteen.Nousin korkeaan huojuvaan passitorniin,sillä iltapäivällä oli "ajovuorossa" useampi kva tason jämpti.Olen aina potenut korken paikan kammoa,mutta kyllä siihenkin tottui kun torni heitti heilumisen. ja muistaa katsoa horisonttiin.Aprikoin että saa nähdä miten antelias metsän Tapio on tällä kertaa,olivathan hirvet ainakin motissa,ennen passitusta.Terästyin,kun Kärsämäen suunnasta alkoi haukku,mikä nopeasti tuntui tulevan kohti koiran ajosta päätellen.Ei tullut tietä myöten hirvi eikä karhu vaan naapurikylän ainoa ravihevonen koira kintereillä ja lujaa.En usko että siihen olis osunut vaikka olisi tullut ammuttua.Tottahan toki sitä olis ainakin pitänyt yrittää tosipaikan ollessa kyseessä.Ajattelin että eihän hätä ole tämän näköinen,panin tupakaksi ja jäin odottelemaan mitä tuleman pitää.Passitusta ei voinut purkaa koska pyyntihän oli vasta alussa.Tarkistin vielä että pyssy on ladattu ja makasiinissa tarpeeksi arsenaalia ,kaiken varalta.Kohta haukku alkoi sitten sieltä suunnasta mihin ajo oli mennyt.Tuntui aluksi pysyvän paikoillaan,mutta kohta mentiin vastaavasti Kärsämäen suuntaan."Ylösotto" Tapahtui noin kilometristä ja ajossa oli entisen kotitaloni naapurin nuorikarja.Tämä päivä on painunut syvälle mieleen senvuoksi että seuraava viikko oli koko porukalta pilalla,koska lomapäivät meni koko porukalta vasikoiden pyydystämiseen.Suurena apuna oli ultrakevyt lentokone,jonka eräs porukan jäsenistä omisti.Nauramatta paras.
Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!
Jalostuskeskusteluissa ajatustenvaihto käy kiivaana ja osa keskustelusta liittyy matadoruroksiin. Toivoisinkin vanhemmilta karhukoiraharrastajilta tarinoita ja kokemuksia näistä koirista, Kira/75 - Roope/79 - Piki/84 - Ahovuoren Milkboy - Vuottajan Aatu - Suopellon Ressu&Retu muutamia mainitakseni.
Verne Tervaharju
Verne Tervaharju
Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!
Pelaavin koirien kanta koiria. Satoja jälkeläisiä taitaa olla jokaisella jo ensimm'isessä polvessa.Verneter kirjoitti:Jalostuskeskusteluissa ajatustenvaihto käy kiivaana ja osa keskustelusta liittyy matadoruroksiin. Toivoisinkin vanhemmilta karhukoiraharrastajilta tarinoita ja kokemuksia näistä koirista, Kira/75 - Roope/79 - Piki/84 - Ahovuoren Milkboy - Vuottajan Aatu - Suopellon Ressu&Retu muutamia mainitakseni.
Verne Tervaharju
Tauno Veteläinen
Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!
Muutama näistä koirista on tullut vuosien aikana tutuksi Pikillä olin kerran tuomarina muistaakseni kannuksen lohkon valinnoissa sille päivälle sattui orpo vasa eikä taiettu haukkua juuri saada mutta seuraamista oli kolmisenkymmentä kilometriä Oli aikansa ylivoimaisin koira kaikki rodut mukaan ottaenkin ja tämän myönsivät siihen aikaan harmaan miehetkin Itselläni oli uros Suopellon retusta ja Roopen siskosta vaan tämän koiran kanssa en oikein onnistunut oli valtavan tiukka haukkunen jos hirvi liikahti vaikka vain syödäkseen lakkasi haukkumasta,pyynti tältä koiralta tämän takia valtavan vaikeaa Näätä koirana soipa peli kumminki jälki kaneettina että rekisteri taulussa oli pörri kolme kertaa joka oli myös aikansa matadori.Roope tuli tutuksi astutus reisulla Kun talutin nartun roopen luokse kiipesi poika kuin nuohooja rappusille oli se vaan niin tuttu homma Vaikka Roope oli huippu periyttäjä ei perimä tämän natun kanssa oikein natsannu,seuraavalla keralla kun pennutin saman nartun ajelin korariin oudomalle urokselle ja tällä kertaa yhdistelmästä tuli aivan kelvollinen.Tämä kokemus minulle opetti että periyttävyys ei ole mikään automaattiVerneter kirjoitti:Jalostuskeskusteluissa ajatustenvaihto käy kiivaana ja osa keskustelusta liittyy matadoruroksiin. Toivoisinkin vanhemmilta karhukoiraharrastajilta tarinoita ja kokemuksia näistä koirista, Kira/75 - Roope/79 - Piki/84 - Ahovuoren Milkboy - Vuottajan Aatu - Suopellon Ressu&Retu muutamia mainitakseni.
Verne Tervaharju
Sauli Ojatalo
Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!
Pitää kertoa vielä yksi tositapaus ennekuin aprillipäivä kallistuu iltaan.Asuessani aikaisemmin eri paikkakunnalla oli muistaakseni syyskuun loppupuolta kun illasta laittelin savusaunaa lämpiämään.Ilta oli jo hämärtynyt kun sauna alkoi olla kylpykunnossa.Kun olin menossa saunaan en ollut uskoa silmiäni.Emä ja vasa kierteli saunan edustalla.Olisko savun haju houkutellut paikalle.Jäin seuraamaan tilannetta,mutta kun näytti että vasa pyrkii saunaan sisälle ,ajattelin että sinne et ainakaan elävänä mene.Menin sisälle,mutta en siinä heti löytänyt asekaapin avainta niin kokeilin että miten hyviä on nuo kotimaiset kampalukituksella varustetut hyväksytyt asekaapit.Vasaralla vääntämällä musta lukko pois ja ovesta olevasta reiästä ruuvimeisselillä nousee kampalukitus ja kas ovi oli auki.Menin portaille.Se mitä sitten tapahtui saa jäädä lukijan arvattavaksi.Sen voin ainakin tunnustaa,että osa tästä jutusta on ainakin siteeksi totta.
Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!
Karhukoiramiehelle sanotaan vaikka Martille(nimi muutettu) oli iskenyt dementia.Juhannuskesällä oli lyönyt metsäsukset jalkaan,pyssyn olalle ja löysännyt karhukoiran hakemaan ja lähtenyt hiihtelemään metsäautoteitä pitkin.Palatessa naapuri kyselee että onko lentokeli.Ei oo tuumaa Martti.Aivan maatamyöten on hiihetty.Jostain ihmeen syystä pito on parantunut viime reissusta.
-
- Viestit: 52
- Liittynyt: 20 Loka 2009, 23:10
- Paikkakunta: Kempele
Re: Mieleenpainuvia metsästystarinoita!
Alpi Ikäheimo muistelee ja karhukoirankin mainitsee ...
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1 ... 970&a=8796
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1 ... 970&a=8796