Kaiken viljan koira

Tämän otsikon alla keskustellaan suomenpystykorviin liittyvistä asioista.

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

virve
Viestit: 310
Liittynyt: 03 Helmi 2008, 16:19

Kaiken viljan koira

Viesti Kirjoittaja virve » 23 Tammi 2013, 11:04

Kyselisin sellaista, että kuinka paljon pystykorvat on vielä kaiken viljan koiria.

Tiedän monen metsästävän koiransa kanssa näätää ja supeja kanalintujen lisäksi. Mutta kuinka moni käyttää koiraansa esim. jäniksellä.

Onko niin kuin olen kuullut, että pystäri jolle kaadetaan eka hirvi lopettaa lintujen haukun.

Siis kuinka moni koira on oikeasti kaiken viljan koira ja minkä ikäisenä niillä on alettu metsästämään kaikkea.

Että tällaista pohtii Virve
Virve Keravuori

Samm
Viestit: 85
Liittynyt: 19 Huhti 2011, 13:41

Re: Kaiken viljan koira

Viesti Kirjoittaja Samm » 23 Tammi 2013, 17:35

Kasvatti on nyt 1½-vuotias, ja omistajansa on erittäin aktiivisesti käyttänyt pennusta asti metsässä. Ensimmäiselle syksylle ei tietääkseni mitään ampunut, tälle syksylle on ampunut pari kolme teertä, pari kolme sorsalintua ja näädän, lisäksi on ollut kymmenkunta jänisajoa ja useampikin hirvihaukku, supikosketuksia varmasti on ja aivan varmasti haukkuu, mutta ei ole tullut puheeksi. Sorsat toki hakee vedestä, ja karhun jäljillä ja jätöksillä oli kuulemma ihan innoissaan alle kolmikuisena. Loppusyksyn/alkutalven haukuista/pudotuksista minulla ei tarkempaa tietoa itse asiassa olekaan, niin en tiedä onko esimerkiksi näätiä lisää tiputtanut. Jäniksiä omistaja ei koiralle halua ampua, ja hirveä vielä välttelee (antaa kyllä haukkua, muttei hirviä koiralle tyrkytä). Veikkaan ja varsinkin toivon, että joskus hirvellekin ihan tarkoituksenaan vie. Tuskinpa loppuisi muutkaan haukut vaikka hirven tuolle koiralle ampuisi, mutta onhan se joidenkin koirien kohdalla totta että ykkösriistaa siitä hirvestä tulee jos on hyviä kokemuksia sen kanssa pelaamisesta, ja tuo koira kun tuntuu olevan melkoisen itsenäinen ja itsevarma tapaus.

Saa nähdä mitä tuosta koirasta tulee kunhan vähän kasvaa, ainakin pelaavalta kaiken riistan koiralta näyttää. (: Juur semmoselta mitä omistaja pennusta tahtoi.
Salla Kettunen
"The best kind of friend is the kind you can sit on a porch swing with, never say a word,
then walk away feeling like it was the best conversation that you ever had."

Roippakoipi
Viestit: 84
Liittynyt: 09 Tammi 2011, 14:08

Re: Kaiken viljan koira

Viesti Kirjoittaja Roippakoipi » 23 Tammi 2013, 18:29

Meilä on kaikki pystäri olleet kaiken riistan koirina. Yks jopa haukku karhua sillon aikanaan ja ensimmäinen pelitti niin sorsalle, linnulle, näätälle kuin hirvellekin. Nyt tarhassa oleva (vanhempi) on turkisriistalle ihan mahoton. Lintujakin haukkuu, mutta ne ei aina taho kestää sen kovaa ääntä. Hirveä haukku nuorena tunti tolkulla mutta ei ammuttu.

Sitten on tämä minun spesiaali tapaus.
Haukkuu kyllä siis niin laidasta laitaan. Perinteisten lintujen lisäks ihme kiinnostus vesilintuihin. Kuikista ja lokeista lähtien haukkuu kaiken ja ui perästä vielä jos ite menee lähelle. Koiralle ammuttiin toissa syksynä ensimmäinen vesilintu kun lopulta hermo petti ja tuli vaan todettua, että into ei laannu vaikka ampumatta jättäs. Ensimmäistä turkisriistaakin se sai vasta viimesyksynä, kun jotenkin on ollu sellanen tunne, että luonteeltaan ei ois ollu valmis siihen hommaan. Nyt koira on kuitenkin osoittanut, että kyllä se on jutun juonesta kiinni ja näätä, minkki ja hilleri saa kyytiä.

Jänistä en kyllä ite ikinä oo ajatellu pystärille ampuvani, mutta joku syksy takaperin olin pakko tilanteessa. Tallasin lähes ite vahingossa jänön päälle kun sille oli yksi jalka poikki, enkä huomannu sitä kun se kyyhötti maassa. Pupu loikkas pari metriä ja jäi maate. Siinä sitten tuojotettiin toinen toisiamme ja mietin, että mitä teen. Koira oli jossain lähellä ja se tulee jos ammun,mutta ei sitä jänistä nyt silleenkään voinu sinne mehtään jättää. Jalka riippu vaan nahka suikaleen varassa ja oli vielä takajalka. Koira tulikin ja huomas pupun. Siinä ne otti 70 metrin spurtin kunnes koira sai jäniksen pysäytettyä ( sai takaapäin kiinni ja päästi sitten heti irti kun pupu parkas) ja sittenhän oli hyvä seisonta haukku. Kävin sitten lopettamassa jäniksen siihen. Sen syksyn ajo jänistä aina kun irti laski, mutta tänä syksynä ei oo enää viittiny niin vaivautua.

Vilkkaasta luonteesta'(ko) johtuen tappaa kaikki sisiliskot kesällä mitkä vaan vähänkin rapisee. Niitä sitten lenkillä saa suupielestä kiskoa. 2 käärme haukkuakin on ollu. Kanahaukkaa haukku viimesyksynä kahteenkin eri otteeseen.
Kaloja se ei oo vielä järvestä pyydystä niin kuin edesmennyt mäyräkoira teki. :mrgreen:
Siinä se oli vasta kaiken riistan koira.
Aina ei mene onnenlahjat tasan.
Kati Romppanen

Ketale
Viestit: 41
Liittynyt: 22 Loka 2012, 20:30
Paikkakunta: Kyröskoski

Re: Kaiken viljan koira

Viesti Kirjoittaja Ketale » 23 Tammi 2013, 19:03

Roippakoipi kirjoitti:

Eli suht normaali Suomenpystykorva, koska samanlaisia on täälläkin pääosin ollut :)
Pekka Niemelä
Ketun vitale niinkuin jo koulussa opettaja sanoi ennenkuin löi karttakepillä sormille..

Roippakoipi
Viestit: 84
Liittynyt: 09 Tammi 2011, 14:08

Re: Kaiken viljan koira

Viesti Kirjoittaja Roippakoipi » 23 Tammi 2013, 20:09

Se onkin spesiaali ihan muista syistä :wink:
Ei sitä kuitenkaan toista samanlaista voi ikinä saada.
Aina ei mene onnenlahjat tasan.
Kati Romppanen

mettämies
Viestit: 47
Liittynyt: 31 Tammi 2006, 22:58
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Kaiken viljan koira

Viesti Kirjoittaja mettämies » 25 Tammi 2013, 21:19

virve kirjoitti:Kyselisin sellaista, että kuinka paljon pystykorvat on vielä kaiken viljan koiria.

Onko niin kuin olen kuullut, että pystäri jolle kaadetaan eka hirvi lopettaa lintujen haukun.

Siis kuinka moni koira on oikeasti kaiken viljan koira ja minkä ikäisenä niillä on alettu metsästämään kaikkea.

Että tällaista pohtii Virve
Lintujen haukun lopettaminen hirven kaatoon on lintumiesten propagandaa; omalle pystikselle ammuttiin ensimmäinen hirvi alle 8 kk vanhana ja se ei vaikuttanut millään lailla lintuhaukkuihin. Menneenä syksynä hauvelille ammuttiin metso 10 minuutin haukusta eikä sekään estänyt ottamasta myöhemmin syksyllä hirveä kiinni seisontahaukkuun 9 km:n karkosta; valitettavasti oltiin etelän oloissa vähän "väärillä mailla" ja koira piti viheltää haukulta pois. Jos pystis toimii linnulle ja hirvelle, on koira aika helppo opettaa toimimaan lähes tulkoon kaikille muillekin "lajeille", mitkä kaiken viljan koirille voivat jahtikauden aikana eteen tulla.

tarmo
Viestit: 43
Liittynyt: 15 Tammi 2006, 21:49

Re: Kaiken viljan koira

Viesti Kirjoittaja tarmo » 26 Tammi 2013, 00:05

Kaiken viljan koira? Entäpä kaiken viljan koirakko? Siis mies(tai nainen) ja koira. Muistan lapsuusajoiltani koiria, jotka toimivat isännän mielen mukaan. Haukkuivat oravat, linnut, hirvet mäyrät, ketut, sorsat ja mitäpä niitä milloinkin tahdottiin. Kävivät uimassa ammutut ja hakivat haavakot. Vahtivat reet ja reput, jos isäntä niin halusi. Löysivät metsiytyneet vasikat ja lampaat. Jo metsään lähtiessä ne tiesivät, mille asialle oltiin menossa. Pontikankeittäjällä oli suuri apu tällaisesta koirasta. Se tiesi kelle voi pullon myydä.( On aivan omakohtainen kokemus). Osasi myös harhauttaa tehtaalle tulijat. Ne koirat osasivat tulkita ihmisen tunteet. Ne toimittivat muitakin asioita. M.m kävivät naapurista apua hädän sattuessa. Eräs tunnettu pystykorvamies kertoi vaimonsa sanoneen heidän koirastaan ettei tuon kuullen voi aivan kaikkia asioita kertoa.
Mistä johtunee, ettei nykyisin ole tuollaisia koiria. Luulen, ettei ole nykyisin tuollaisia koiran isäntiä( emäntiä). Koiran ja isännän välillä oleva telepatia oli syntynyt käytännön sanelemana. Vieläkin uskoisin pystykorvasta ja karhukoirasta löytyvän tahtoa ja taitoa jos isäntä(emäntä) on samalla aaltopituudella koiransa kanssa.
Matti Vuorjoki

Pyrykoira
Viestit: 179
Liittynyt: 01 Syys 2005, 21:38
Paikkakunta: Laihia

Re: Kaiken viljan koira

Viesti Kirjoittaja Pyrykoira » 26 Tammi 2013, 17:52

Tarmolta hyvä kirjoitus !
V-P Pouttu

mage
Viestit: 145
Liittynyt: 31 Loka 2009, 10:06
Paikkakunta: qsamo

Re: Kaiken viljan koira

Viesti Kirjoittaja mage » 26 Tammi 2013, 20:06

"tarmon" viestiin liittyen ja samalla OT. Väittäisin nykyisin "tarhaamisen" heikentävän isännän ja koiran välisen kommunikaation, periytyen. Ennen koirat kulki pitkin kylänraittia, tappelivat keskenään, tapasivat kyläläisiä ja ennenkaikkia isäntää ja emäntää arkisissa askareissa. Koiran arki tuolloin oli varmaankin mielenkiintoisampaa ja virikkeitä täynnä.
Oma työ kun talviaikaan on ilta ja yö painotteista, sattui päiväsaikaan työvuoro kovien pakkasten aikaan. Eli kolme tuntia punaturkki isännöi sisätiloja. Vaimon tultua kotiin, koira esitteli "urraten" :roll: jokaisen huoneen, että kuinka siististi "hän" on ollut..
Suomenpystykorva, rihlakko ja vanhametsä
Terveisin Marko Liikanen

Pyrykoira
Viestit: 179
Liittynyt: 01 Syys 2005, 21:38
Paikkakunta: Laihia

Re: Kaiken viljan koira

Viesti Kirjoittaja Pyrykoira » 26 Tammi 2013, 20:49

Magen havainto saattaa olla selitys asiaan.
V-P Pouttu

lamuste

Re: Kaiken viljan koira

Viesti Kirjoittaja lamuste » 27 Tammi 2013, 15:26

Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että pikinokkamme saisi haukkua kaikkea viljaa, mitä se on tehnyt kautta historian. Säännöistä linnunhaukussa pitäisi poistaa ns:lla vir-
he-eläimillä toimiminen. Sillä, jos koiraa toimii esimerkiksi oravalla niin koira menettää jo ajassa ja kiinniotossa koeaikaa ja saa jo siitä rangaistuksen. On se vain niin
surkeaa katsella, kun koira ei reakoi millään tavalla pikkuriistaan. Jalostus pelkästään linnunhaukkujaksi on tullut koesäännöistä ja kokeessa menestymisestä. Metsästyk-
sen kannalta ei ole haitaksi, mitä pystis milloinkin haukkuu. Moni kippurahäntä tietää jo isännästä, lähdetäänkö lintu vai esimerkiksi näätäjahtiin. Kyllä suomenpystykorva
on kaiken viljan koira ja semmoisena se pitäisi pitääkkin sääntöja muokkaamalla. Samoin saataisiin laajempaa geenipohjaa, kun ei tuijottettaisi liikaa lintuverisyyteen.

PM
Viestit: 200
Liittynyt: 09 Elo 2004, 21:39

Re: Kaiken viljan koira

Viesti Kirjoittaja PM » 27 Tammi 2013, 23:21

Tietääkö lamuste mihin verisyytteen tuijottamalla on ajauduttu todella kapeaan pohjaaan ?
Ja vieläpä niin kapeaan, että pohjakosteus on jo saavutettu.
Päiviö Myllymäki

lamuste

Re: Kaiken viljan koira

Viesti Kirjoittaja lamuste » 28 Tammi 2013, 14:57

Kyllä Lamuste, jos mikään sen tietää. Senpä takia olen lopettanut pystykorvien jalostuksen. Esimerkiksi nykyiselle koiralleni ei löydy enää sulhasta. Kyllä täällä ihmiset tie-
tävät enemmän asioita kun monikaan arvaa, mutta harva niistä kirjoittelee.

virve
Viestit: 310
Liittynyt: 03 Helmi 2008, 16:19

Re: Kaiken viljan koira

Viesti Kirjoittaja virve » 28 Tammi 2013, 15:00

PM kirjoitti:Tietääkö lamuste mihin verisyytteen tuijottamalla on ajauduttu todella kapeaan pohjaaan ?
Ja vieläpä niin kapeaan, että pohjakosteus on jo saavutettu.
Henkilökohtaiset viestit mielellään yv:nä. :evil:
Tässä ketjussa ei myöskään ollut kyse arvoituksista vaan siittä miten pystäreitä käytetään muulla riistalla, kuin linnulla.
Jalostukselle on jo monta viestiketjua ja aina voi tehdä uuden.

Terveisin Virve
Virve Keravuori

virve
Viestit: 310
Liittynyt: 03 Helmi 2008, 16:19

Re: Kaiken viljan koira

Viesti Kirjoittaja virve » 28 Tammi 2013, 15:25

tarmo kirjoitti:Kaiken viljan koira? Entäpä kaiken viljan koirakko? Siis mies(tai nainen) ja koira. Muistan lapsuusajoiltani koiria, jotka toimivat isännän mielen mukaan. Haukkuivat oravat, linnut, hirvet mäyrät, ketut, sorsat ja mitäpä niitä milloinkin tahdottiin. Kävivät uimassa ammutut ja hakivat haavakot. Vahtivat reet ja reput, jos isäntä niin halusi. Löysivät metsiytyneet vasikat ja lampaat. Jo metsään lähtiessä ne tiesivät, mille asialle oltiin menossa. Pontikankeittäjällä oli suuri apu tällaisesta koirasta. Se tiesi kelle voi pullon myydä.( On aivan omakohtainen kokemus). Osasi myös harhauttaa tehtaalle tulijat. Ne koirat osasivat tulkita ihmisen tunteet. Ne toimittivat muitakin asioita. M.m kävivät naapurista apua hädän sattuessa. Eräs tunnettu pystykorvamies kertoi vaimonsa sanoneen heidän koirastaan ettei tuon kuullen voi aivan kaikkia asioita kertoa.
Mistä johtunee, ettei nykyisin ole tuollaisia koiria. Luulen, ettei ole nykyisin tuollaisia koiran isäntiä( emäntiä). Koiran ja isännän välillä oleva telepatia oli syntynyt käytännön sanelemana. Vieläkin uskoisin pystykorvasta ja karhukoirasta löytyvän tahtoa ja taitoa jos isäntä(emäntä) on samalla aaltopituudella koiransa kanssa.
Tällaisia koiria minäkin muistan lapsuudestani :D
Tätä minä olen myös hakenut, kun pystärin hankin ja nyt melkein viisivuotiaana minun narttu rupeaa olemaan, kuin ihmisen ajatus.
Voimme käydä yhdessä kylässä, hotelleissa, metsällä ja maatiloilla. Joka paikassa koirani osaa käyttäytyä ja tietää miten menetellä.
Metsällä meillä haukutaan niin kanalinnut, oravat, näädät kuin hirvetkin. Jäniksiä ajetaan kylläkin korkeintaan sellaine pari minuuttia, mutta se sopii minulle hyvin. Hiiri ja myyräkannat pidetään kurissa lintulaudan alta.
Narttuni myös pysyy pihassa vapaana ja lähtee metsälle vasta sitten, kun minäkin lähden.
Hirveä en sille vielä ole ampunut, mutta haukkumista en ole kieltänytkään. Hirvet yleensä vielä jäävät löytöpaikalle.
Kuten viikko sitten neljä hirveä löytyi makuulta ja siinä ne makasi rauhallisesti haukussa sellaisen puolisen tuntia. Sitten rupesivat hiljalleen nousemaan ja kävelivät noin 100 m syömäpaikalle. Siinävaiheessa kutsuin koiran pois ja se tulee myös pois kutsusta.

Hauska kuulla, että muillakin on vastaavanlaisia pystykorvia ja että kuulumme siihen vanhaan suomalaiseen perinteeseen :thumbsup:

Terveisin Virve
Virve Keravuori

Vastaa Viestiin