Juhlan aikaa

Tämän otsikon alla keskustellaan suomenpystykorviin liittyvistä asioista.

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Vastaa Viestiin
erjan
Viestit: 251
Liittynyt: 07 Touko 2006, 08:01

Juhlan aikaa

Viesti Kirjoittaja erjan » 13 Syys 2009, 20:38

Kuudes syyskuuta Kankaanpäässä oli päivä, jonka olen tallentanut sydämeeni niin ettei siitä paljon jaeta, tuntemukset, riemu, hämmennys, ensimmäinen koepäivä pystikselleni ja minulle, tuloksena AVO2, 67 pistettä.
Mutta sitten, toinen koe lauantaina Kihniössä 13.9 , hienon sään vallitessa. Koealueelle saavuttaessa olivat linnut valmiina odottamassa, koiralle seuranta, haukku ja uusinta, päivän alku nostatti saalisvietin pystikseni rintaan. Hienoa aktiivista hakua, viisi löytöä ja paljon tapahtumia. Kauneinta, henkeäsalpaavaa oli näky, kun itse seisoimme kumpareella, auringon säteiden helossa, kosteuden noustessa ylös, lentää koppelo, maata viistäen ja punaturkki perässä, lähes lentäen itsekin, miltei saavuttaen linnun. Kun koppelo nousi lentoon palasi pystis paikalle, josta koppelo lähti sitä kuljettamaan. Eihän tuosta pisteitä karttunut, mutta sieluuni kuva kuitenkin. Pisteistä osa kuuluisi oppaalle. Ajokoiramies ja toimii kuin pystykorva, kuulostellen "maistellen" ja aivan varmasti haistellenkin ohjasi meitä hienovaraisesti alueille joista tiesi löytömahdollisuuksia olevan, ja olihan niitä, yhtä ilotulitusta kaikki. Lähestyttäessä autoa, Ronja terävöityi, katseli metsätien toiselle puolelle, ryhdikkäänä, sieraimet väristen, kulki kanssamme palan matkaa ja sitten koneisto käynnistyi, kuin salama koira oli noin 50metrin päässä haukkumassa," oravahaukku" totesin asiantuntijana, kunnes orava sai suuret siivet selkäänsä, seuranta, ei uusintahaukkua.
Opas kertoi katsoneensa lintua suoraan silmiin ja uskoi sen pelästyneen meitä enemmän, kuin koiran vimmattua haukkua. Kunnioitus Ronjan ohjaajaan "kummiin" kasvoi valtavasti, hellävaraisesti ohjaten hän on nostanut koirastani esiin esiaikaiset vietit. Kun pisteidenjako käynnistyi itkin, Ronja AVO1 ja 85 pistettä. Kiitos minun koirani, kiitos serteistä, upeista tuloksista, kiitos hienosta pentueesta, kiitos ihmisistä joita olet tuonut elämääni, kiitos ilosta. KIITOS.
Erja Niemi

Pikku.Pyy
Viestit: 344
Liittynyt: 31 Maalis 2005, 07:02

Re: juhlan aikaa

Viesti Kirjoittaja Pikku.Pyy » 13 Syys 2009, 21:15

Onnea todella hienosta tuloksesta :D . Ja todella kauniisti kirjoitettu pystykorvasta ja jännittävästä koetilanteesta. Upeaa, kun olet kiittänyt myös hyvää opasta ja taitavaa koiranohjaajaa, sillä he ovat tärkeät tekijät onnistuneeseen tulokseen. Ja jaettu ilo on moninkertainen ilo.

Olemme hyvillämme koirasi menestyksestä ja mukana tässä ilossa - ja jos tähänastiset merkit pitävät paikkansa, on pentue tainnut periä paljon hienoja ominaisuuksia vanhemmiltaan, joten koetamme tulla perässä :mrgreen:

erjan
Viestit: 251
Liittynyt: 07 Touko 2006, 08:01

Re: juhlan aikaa

Viesti Kirjoittaja erjan » 13 Syys 2009, 22:05

Kiitos pikku Pyy, mutta mieluummin, menkäähän edelle.
Erja Niemi

vekeh
Viestit: 136
Liittynyt: 12 Helmi 2006, 00:07
Paikkakunta: Lieksa
Viesti:

Re: juhlan aikaa

Viesti Kirjoittaja vekeh » 13 Syys 2009, 22:21

Onnistumisen hetkellä tuntemukset ovat juuri nuo erjan kuvaamat . Tämä elämyksesi ei tule jäämään ainutkertaiseksi , vaan niitä hienoja hetkiä on luvassa myös jatkossa . Kuvauksesi oli tosi hieno tuosta koetapahtumasta . Sieluni silmin pystyin aistimaan samat asiat . Lämpimät onnittelut hyvästä tuloksesta !

Kukkoaho
Viestit: 751
Liittynyt: 11 Marras 2007, 19:02

Re: juhlan aikaa

Viesti Kirjoittaja Kukkoaho » 14 Syys 2009, 08:44

Kiitos sinulle erjan viestistä! Mukavasti alkoi maanantai työssä lukien tuommoisen viestin!

Onnittelut loistavasta tuloksesta, onnittelut loistavasta työstä koirasi kanssa! Kuinka hyvin voinkaan tuntea tuon riemun jonka olette yhdessä kokeneet, tätähän se taitaa olla pystykorva harrastus parhaimmillaan!

Vaikka et itse koirasi kanssa metsästä, silti meistä moni saa katsoa sinua ylöspäin kunnioittaen, sillä niin sitoutunut olet koirasi hoitamiseen ja kasvattamiseen rodunomaiseksi Suomenpystykorvaksi ja kuten edellä sanoin, olet siinä onnistunut erittäinkin hienosti! Sinulle tämän suo enemmän kuin mielellään!
Eero Honka
Helsinki

Pekka-antero
Viestit: 70
Liittynyt: 02 Syys 2004, 09:55

Re: juhlan aikaa

Viesti Kirjoittaja Pekka-antero » 14 Syys 2009, 09:06

Hienoa Erjan sekä Sinulta että Ronjalta ja onnittelut ! Nyt vain jatkamaan mahdollisuuksien mukaan. Toivottavasti saat myös Ronjan viime joulukuussa syntyneiden pentujen omistajat innostumaan samaan vauhtiin, kuin Sinullakin on. Nyt on juuri se aika, jolloin Prinin Manta ja neljä sisarta pitäisi saada metsään oppimaan ja nauttimaan kanalintujen huumaavista vainuista. Nyt Sinä pystyt innostamaan netin lukijoiden ohella myös kasvattiesi omistajat.

Pikku.Pyy
Viestit: 344
Liittynyt: 31 Maalis 2005, 07:02

Re: juhlan aikaa

Viesti Kirjoittaja Pikku.Pyy » 14 Syys 2009, 09:33

Heips Pekka-antero ja muutkin pystykorva-myönteiset lukijat :D .

Ilolla ilmoitan, että ainakaan minua Ronjan pennun omistajana ei mikään maailman mahti saa pidettyä poissa metsästä, eikä kokeistakaan siinä vaiheessa, kun edellytyksiä alkaa tuloksiin olla. Pahimmoilleen neitokaisen ensimmäinen juoksu alkoi 27.8, joten ei aivan aloitukseen tällä kertaa päästy. Mutta ne ekat kerrat, joita kuljimme tämän nuoren koiran kanssa metsissä 20.8 ja sen jälkeenkin, antoivat käsityksen, että koiruus on oikeinkin kiinnostunut linnuista ja teki jo lyhyitä seuraamisia ja jopa ääntäkin kuultiin. Nyt toivoisi, että lintuja alueille jäisi vielä meillekin harjoituslinnuiksi kovista metsästyspaineista huolimatta. Saataapa olla niinkin, että kun en ole itse kummoinenkaan suunnistaja ampumisvarmuudesta puhumattakaan, haastan kaikki tuttavani ja sukulaisenikin talkoisiin tämän nuoren koiran eteenpäin viemiseksi. Mutta vaikka pudotuksia emme tänä syksynä saisikaan, tärkeitä oppeja nuorelle koiralle ovat myös yhteydenpito ohjaajaan ja kaikki muukin, minkä vain metsä voi koiralle opettaa. Ja tietty heti vuodenvaihteessa käytävän Pevisa-tarkastuksen jälkeen aloitetaan näyttelyissä käynti, josko pimatsullekin niitä serttejä antaisivat :lol: .

Mukavaa olisi, jos Erjan kirjoituksellaan saisi innostettua uusia harrastajia koirineen mukaan. Vaikka joka kerta ei tulosta tulisikaan, aina jotain uutta siellä kuitenkin oppii, kunhan vain osaa suhtautua asiaan vähemmän veren maku suussa.

Ilo on otettava joskus pienistäkin, sillä tähän maailmaan mahtuu niin paljon niitäkin ikäviä asioita. Ja mitäpä tässä muuta voi, kuin iloita Erjan ja Ronjan tuloksesta ja muittenkin, jotka ovat elämyksiä koiriensa kanssa metsistä jo saaneet.

virve
Viestit: 310
Liittynyt: 03 Helmi 2008, 16:19

Re: juhlan aikaa

Viesti Kirjoittaja virve » 14 Syys 2009, 10:59

erjan kirjoitti: vaviskaa Otsot, Teeret, Metsot, Pyyt, hiiret ja myyrät, sekä näyttelykonkarit. Olemme iskussa.

Se oikea asenne tuottaa selvästi hienoa tulosta.
Onnittelut täältäkin.

Terveisin Virve
Virve Keravuori

erjan
Viestit: 251
Liittynyt: 07 Touko 2006, 08:01

Re: juhlan aikaa

Viesti Kirjoittaja erjan » 14 Syys 2009, 19:28

virve kirjoitti:
erjan kirjoitti: vaviskaa Otsot, Teeret, Metsot, Pyyt, hiiret ja myyrät, sekä näyttelykonkarit. Olemme iskussa.

Se oikea asenne tuottaa selvästi hienoa tulosta.
Onnittelut täältäkin.

Terveisin Virve
Voi itku, en ollenkaan muistanut tuota uhoa, mutta olen aina tiennyt eläväni huippukoiran kanssa. Oli ihanaa lukea viestejänne. Tosiasiassa en ole kovinkaan kilpailuviettinen, mutta olin ikään kuin velkaa tämän näytön Ronjan pentujen omistajille. Minulla kävi tuuri, kun sain pennut toimiviin koteihin, Mökö ja Martta ovat jo lintunsa alas haukkuneet (isäntiensä avustuksella) Ja onhan iki-ihanalla Meerilläkin jo linnut haukuttuna, Mantasta en ihan tarkkaan tiedä, mutta kaunis sekin on.
Pennuilla jo 3 pentuROPia ja yksi pentuRYP2. Ronja saa vetää nyt henkeä ja metsästellä kumminsa kanssa, pitää tehdä töitä Mörkön kanssa, pennulla EH ja lintujen päälle se ei ymmärrä mitään, mutta jospa se olisi vaan sellainen myöhään syttyvä, niin kuin emäntänsäkin, joka elämänsä loppusuoralla rynnii metsissä kuin mullivasikka (lähes) konsanaan. :oops:
Erja Niemi

erjan
Viestit: 251
Liittynyt: 07 Touko 2006, 08:01

Re: juhlan aikaa

Viesti Kirjoittaja erjan » 17 Syys 2009, 21:41

Kun oikein leijuu ja töpeksii, pitää hauskuuttaa toisiakin, jaettu nauru on parempi kuin jakamaton.
Maanantaiaamuna, kun kello soi, nousin "reippaasti" ylös, hynttyyt niskaan ja mettälenkille koirien kanssa. Olipas tullut viikonlopun aikana pimeää, mietin ja naapureiden savutkin olivat ilman valoja. Puolessa matkassa alkoi jotain tulla tajuntaan, tarkistus kännykästä ja pienen pieni manaus, klo 3.30, olin unohtanut kisaviikonlopun jälkeen siirtää kellon soittoaikaa normaaliin 5.45. Takaisin vällyihin ja uusi herätys oikeaan aikaan. Eivät koiratkaan olleet ihmeissään moisesta, alkavat kait tottua, kunpa tottuisin minäkin.
Erja Niemi

Pikku.Pyy
Viestit: 344
Liittynyt: 31 Maalis 2005, 07:02

Re: juhlan aikaa

Viesti Kirjoittaja Pikku.Pyy » 18 Syys 2009, 06:43

Kyllä totut :lol: . Ja on noita "väärään viritykseen" jääneitä herätyskelloja ollut meilläkin.

Tänään otin lomapäivän ja lähden käymään metillä, jotta näen, onko meille jäänyt harjoituslintuja yhtään.

erjan
Viestit: 251
Liittynyt: 07 Touko 2006, 08:01

Re: juhlan aikaa

Viesti Kirjoittaja erjan » 20 Syys 2009, 20:35

Pekka-antero kirjoitti:Hienoa Erjan sekä Sinulta että Ronjalta ja onnittelut ! Nyt vain jatkamaan mahdollisuuksien mukaan. Toivottavasti saat myös Ronjan viime joulukuussa syntyneiden pentujen omistajat innostumaan samaan vauhtiin, kuin Sinullakin on. Nyt on juuri se aika, jolloin Prinin Manta ja neljä sisarta pitäisi saada metsään oppimaan ja nauttimaan kanalintujen huumaavista vainuista. Nyt Sinä pystyt innostamaan netin lukijoiden ohella myös kasvattiesi omistajat.
Laitanpa hieman tuntoja Mörkön (u) 9kk varsinaisesta ensimmäisestä metsästysreissusta. Ei se meidän poika ihan toivoton taida olla, töitä teki kovasti, mutta ei taida poika olla ihan varma mitä ohjaaja ja emäntä haluavat koirapojan etsivän. Hirven tuoksu huumaa ja linnutkin ovat kivoja karkotettavia, mutta ei niitä haukkua tarvitse, vaarattomia, kun ovat ja oravaan ei viitsi ryhtyä, ovat niin rääpäleitä. No, ei ole kyllä odotuksetkaan korkealla, yksi huippupystis taloudessa riittää, kaikki eivät sellaista löydä koskaan. Onnekas minä.
Erja Niemi

erjan
Viestit: 251
Liittynyt: 07 Touko 2006, 08:01

Re: Juhlan aikaa

Viesti Kirjoittaja erjan » 09 Loka 2009, 22:05

Aihetta iloon. Kiitos Meeri ja sen "äiskä", 7 pistettä on huisin paljon parempi, kuin 0/suljettu. Jos lintuja olisi ollut alueellanne Meerin haukku olisi kaikunut Poriin saakka, lähes. Olen ylpeä teistä.
Erja Niemi

erjan
Viestit: 251
Liittynyt: 07 Touko 2006, 08:01

Re: Juhlan aikaa

Viesti Kirjoittaja erjan » 26 Loka 2009, 22:30

Ja Martta sitten, typykällä alkoi juoksu näyttelypäivän alkaessa, karvatkin olivat hukassa, silti hienosti EH Hämeenlinnassa.
Lämpimät onnittelut lintua haukkuvalle, upealle pystisneidolle ja sen perheelle :)
Erja Niemi

Pikku.Pyy
Viestit: 344
Liittynyt: 31 Maalis 2005, 07:02

Re: Juhlan aikaa

Viesti Kirjoittaja Pikku.Pyy » 27 Loka 2009, 06:59

Hienoa! Onnittelut siskolta ja sen koirakamuilta ja ihmisiltä :D .
Kuva

Vastaa Viestiin