Nimenomaan uroksia pitäisi käyttää paljon laajemmalla rintamalla. Sen KVA uroksen veli voisi olla aivan yhtä hyvä valinta kuin se KVA uros.Artsi kirjoitti:Aiemmin mainitsin että n. 25 % nartuista jatkaa sukua, uroksilla tuo luku on n. 10 %. Eli liki 90 % uroksista ei astu ensimmäistäkään narttua, jollakin keinolla tuohonkin pitää saada parannusta. Monimuotoisuuden ylläpitämiseksi yksi parhaita keinoja on isät/emät suhteen parantaminen. Tuossa lyhykäisyydessään syyt astutusmäärien rajoittamiseen. Haittapuolena on tuo ettei kaikille riitä "suosikkiuroksia" mutta valittelun sijaan pitää etsiä vaihtoehtoja. Jalostusuroslistan uroksilla ei ylläpidetä rodun monimuotoisuutta yllä, vai olisiko parempi sanoa niin ettei hidasteta tarpeeksi jalostuspohjan kapenemista... Suunnitelmia on uusien urosten löytämiseksi, siitä kuuluu sitten enemmän kun on jotain varmaa mutta kyllä kaikkien rodusta huolta kantavien kannattaa kulkea avoimin mielin ja silmin, jospa ihan siitä lähiseudulta löytyisikin hyväntuntuinen uros jonka saisi avo-kokeeseen ja pevisa-tarkastukseenKytösavu kirjoitti:Tuossa tummennettuna se yksi iso ongelma luuraa. Uroksen omistajat kyttäävät vaan "huippunarttuja" astutuksiin. Kelpoisia narttuja syrjitään turhaa.
Minulla niiden urosten laatuvaatimuksena oli AVO 2 ja näyttelystä H ja tietysti kaikki ne mitä jalostussuositukseen tarvitaan. Eli ei vaatimukset mitään kovin mahdottomia. Se mikä karsi suurimman määrän uroksi oli minun vaatimus, ettei uroksen isällä saa olla yli 10 pentuetta. Tämä vaatimus siksi, että ne tulevat pennut ei olisi niin käytettyä linjaa kuin emänsä.
Uskokaa tai älkää niin se käyttämäni uros oli sitten kuitenkin KVA ja MVA Mutta täytti jopa sen, ettei isällä ollut yli 10 pentuetta., eikä sillä urokselta ollut aikaisempia pentuja. Eli en valio urosta hakenut, mutta ainoa jonka omistaja suostui astutuksen oli kaksoisvalio
Siihen tutorointiin olen jo ilmoittautunut. Tuomariksi lähden täälläpäin jokaiselle pystykorvalle joka vaan suostuu kokeissa käymään.
Kasvattajana minulla on niin vähän kokemusta, etten siinä kenellekään kauheasti neuvoja voi ruveta antamaan. Mutta kaikkine hankaluuksineenkin pentujen kasvamisen katsominen on vaivansa värtti. Ne parikuukautta mitä siihen menee on niin peni aika ihmiselämässä, että suuri osa meistä sen pystyy jossain vaiheessa elämää "uhraamaan"
Sitten se tärkein joka sulattaa karskeimmankin miehen/naisen. Onko ihan oikeasti mitään niin nättiä, kuin pystykorvan pentu.
Viime syksynä Pokuehaukuissa eräs pystykorvamies sanoi sen minusta niin hyvin. "Jos pystykorva pysyisi sellaisena kuin se on pentuna, niin kaikilla suomen akoilla olisi tissivälikoirana pystykorva."
Terveisin Virve