Kertokaapa mitä hauskaa muisteltavaa on koirahommissa tapahtunut.
Itse voisin aloittaa vaikkapa tämmöisellä: Viime sunnuntaina oltiin viiden kuun ikäisen spn pennun kanssa metsällä. Alussa koira sai parin minuutin haukun teerestä parin sadan metrin seuraamisen jälkeen. Lintu kuitenkin karkasi. Sitten tultiin semmoisen horsmaa kasvavan hakkuuaukon reunaan. Koira veti vainua ja lähti menemään pitkillä hypyillä pitkin aukon reunaa. Kohta alkoi kiivas haukku 150 m päästä. Kattelin ensin kaikki puut siltä suunnalta kiikarilla mutta mitään ei näkynyt. Sitten aloin hiippailemaan haukulle. Lähempänä koiraa huomasin että haukku oli sen verran aukon puolella että lintuhaukku se ei voi olla. Eli hirvi tai supi. Haukku eikun kiivastui. Koira huuti lähes suoraa huutoa. Horsmikko oli sen verran matalaa että hirvenkin saatoi sulkea pois. Latasin sitten revoliin panokset, että pääsee poksauttamaan supin hengiltä. Hiippailin lähemmäs ja lähemmäs. Taas sai vähän aikaa miettiä, että mikähän homman nimi oikein on. Semmoisessa pienessä risussa roikkui n. 40 cm pitkä tumma nahka. Ensin ajattelin että joku on nylkenyt näädän ja heittänyt nahan keskelle hakkuuaukkoa??! Lopulta kuitenkin älysin että hirvi on kelonut sarviaan ja pudottanut verinahan ko. risuun. Ja siitä sitten koiralle semmoinen riemu...
Hassuja sattumuksia
Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1
Tämä tapahtui ensimmäisen koirani aikana ja on jäänyt mieliin..
Olin pyöräilemässä kohti urheilutaloa, josta oli sovittu lähtö potkupallo peliin ja pääsin bussin viereen, kun kuulin jostain lähistöltä ihan selvän pystykorvan haukun..en kiivennyt sisään, vaan päätin ottaa selvää kenen koira täälä kylillä irti pyörii. Hämmästys oli suuri, kun pääsin lähemmäs ja näin oman koirani täydessä työn touhussa jokirannassa ison koivun juurella. Orava sieltä oksalta kurkisteli ja minulta pääsi nauru. Ei muuta kun koira kotiin ja pelireissulle.
Ilmeisesti se oli päässyt tarhasta jo ennemmin karkuun, ja lähtenyt omille teilleen..onneksi se ei voinut vaistoilleen mitään, vaan käräytti itsensä oravahaukulla, ja karkureissu loppui lyhyeen. On se pystykorvan vaisto kumma homma, kun haukkua päkitti vaan puun alla, vaikka täytyihän sen tietää, ettei isäntä ole tällä kertaa tietoinen sen touhuista.
Olin pyöräilemässä kohti urheilutaloa, josta oli sovittu lähtö potkupallo peliin ja pääsin bussin viereen, kun kuulin jostain lähistöltä ihan selvän pystykorvan haukun..en kiivennyt sisään, vaan päätin ottaa selvää kenen koira täälä kylillä irti pyörii. Hämmästys oli suuri, kun pääsin lähemmäs ja näin oman koirani täydessä työn touhussa jokirannassa ison koivun juurella. Orava sieltä oksalta kurkisteli ja minulta pääsi nauru. Ei muuta kun koira kotiin ja pelireissulle.
Ilmeisesti se oli päässyt tarhasta jo ennemmin karkuun, ja lähtenyt omille teilleen..onneksi se ei voinut vaistoilleen mitään, vaan käräytti itsensä oravahaukulla, ja karkureissu loppui lyhyeen. On se pystykorvan vaisto kumma homma, kun haukkua päkitti vaan puun alla, vaikka täytyihän sen tietää, ettei isäntä ole tällä kertaa tietoinen sen touhuista.
Eilisiltana jo hämärän alkaessa tehdä tuloaan käytiin koiran kanssa pienellä metsälenkillä, josko olisi vaikka supi löydetty. Lintuhaukku tuli, oikein hyvin merkitty ja useita uusintahaukkuja. Lintu oli vaan viirupöllö, joka naksutteli nokkaansa ja rähisi koiralle. Kun menin lähemmäs, pöllö lenti muutaman kymmenen metriä ja sama meno jatkui. Komeaa haukkua, mutta vähän väärälle lajille.
Lisääntymisen aika
Kaikenlaisia sattumuksia, niin iloisesti yllättäviä kuin negatiivisiakin, on osunut reilun 30 vuoden metsäsystaipaleelleni. Mihinkähän kuuluu seuraava sattumus ?
Tämä tapahtui 60-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Syyskuun lopun iltapäivänä koulupäivän jälkeen lähdimme nuorimman veljeni ja naapurin Esan kanssa keräämään elonkorjuun jäljiltä seipäitä peltoalueella olevaan latoon talvelta suojaan. Tämä peltolohko oli noin viiden kilometrin päässä kotoani. Matka sinne tehtiin traktorilla sen sen peräkärryllä seipäät kerättiin. Esa on nyttemmin innokas ajokoiratuomari Kokkolan seudulla.
Mukaan otin myös maatiaispystykorvanarttuni ja silloisen ainoan aseeni haulikon. Koira oli erittäin tottunut matkustamaan mitä erilaisimpien menopelien kyydissä metsätysvietin siitä vähääkään kärsimättä. Koira oli tiine, tosi paksu. Siittämisajankohdasta ei ollut tietoa, eikä tainnut silloin minulla olla kantoaikakaan selvillä.
Meidän työskentelyn aikana koira otti haukun lähimetsässä. Onnistin pudottamaan haukusta täysi-ikäisen urosteeren.
Osan paluumatkasta tulimme traktorin kyydissä. Esa, koira ja minä oikaisimme metsiä myöden kotiimme noin 2,5 kilometrin matkan. Kilometrin edettyämme koira lakkasi ottamasta yhteyttä. Vihelsin. Siihen oli olemassa vain kaksi vastausta, joko kohta alkava haukku tai koira tulisi luokseni. Nyt kumpikaan näistä ei toteutunut. Muistin nähneeni koiran viimeksi vanhalle peltoalueelle syntyneessä koivikossa. Se kääntyi siellä kummasti näin jälkeenpäin ajatellen. Palasimme tämän muutaman sadan metrin matkan. Sieltähän me löysimme koiran makoilemasta vastasyntynyt pentu vierellään.
Esa uhrasi puseronsa pennun kantoalustaksi ja otti tämän kannettavakseen. Kotimatka saattoi alkaa. Emo ei oikein tiennyt mitä tehdä. Se matkasi väliin vierellä ja väliin loitommalla. Etenimme vastatuuleen. Puolisen kilometriä edettyämme se haistoi etumaastosta jotakin ja eteni sinne. Täältä nousi koppelopoikue siivilleen ja yksi linnuista istuutui läheiseen puuhun. Samaan aikaan kun koira ehti puun alle pamahti haulikkoni ja koppelo tipahti koiran eteen. Merkillinen saatue jatkoi kotimatkaa.
Loput pennut synyivät kotona. Koiralle ei jäänyt tapahtumasta minkäänlaista vammaa vaikka sillä oli ollut rankka päivä. Pentue ja kaksi lintua. Tietämättäni minä koiran niin ahtaalle laitoin. Ei todellakaan ollut tietoa syynnytyksen tulevasta ajankohdasta.
Minulla ei ollut juuri minkäänlaista tietoa pystykorvametsätyksestä, kun otin tämän koiran pentuna itselleni. Kotikylässänikään ei ollut juuri ainuttakaan aktiivista pystykorvametsästäjää opin antajaksi. Eikä silloin ollut ainakaan minun saatavilla opaskirjasia, videoista nyt puhumattakaan. Jälkeenpäin ajatellen koira oli niin lahjaks, että se kesti alkuvaiheen töppäilynikin. Ensimmäisen linnun onnistuin kuitenkin sille saamaan vaivattomasti.
Kaikenlaisia sattumuksia, niin iloisesti yllättäviä kuin negatiivisiakin, on osunut reilun 30 vuoden metsäsystaipaleelleni. Mihinkähän kuuluu seuraava sattumus ?
Tämä tapahtui 60-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Syyskuun lopun iltapäivänä koulupäivän jälkeen lähdimme nuorimman veljeni ja naapurin Esan kanssa keräämään elonkorjuun jäljiltä seipäitä peltoalueella olevaan latoon talvelta suojaan. Tämä peltolohko oli noin viiden kilometrin päässä kotoani. Matka sinne tehtiin traktorilla sen sen peräkärryllä seipäät kerättiin. Esa on nyttemmin innokas ajokoiratuomari Kokkolan seudulla.
Mukaan otin myös maatiaispystykorvanarttuni ja silloisen ainoan aseeni haulikon. Koira oli erittäin tottunut matkustamaan mitä erilaisimpien menopelien kyydissä metsätysvietin siitä vähääkään kärsimättä. Koira oli tiine, tosi paksu. Siittämisajankohdasta ei ollut tietoa, eikä tainnut silloin minulla olla kantoaikakaan selvillä.
Meidän työskentelyn aikana koira otti haukun lähimetsässä. Onnistin pudottamaan haukusta täysi-ikäisen urosteeren.
Osan paluumatkasta tulimme traktorin kyydissä. Esa, koira ja minä oikaisimme metsiä myöden kotiimme noin 2,5 kilometrin matkan. Kilometrin edettyämme koira lakkasi ottamasta yhteyttä. Vihelsin. Siihen oli olemassa vain kaksi vastausta, joko kohta alkava haukku tai koira tulisi luokseni. Nyt kumpikaan näistä ei toteutunut. Muistin nähneeni koiran viimeksi vanhalle peltoalueelle syntyneessä koivikossa. Se kääntyi siellä kummasti näin jälkeenpäin ajatellen. Palasimme tämän muutaman sadan metrin matkan. Sieltähän me löysimme koiran makoilemasta vastasyntynyt pentu vierellään.
Esa uhrasi puseronsa pennun kantoalustaksi ja otti tämän kannettavakseen. Kotimatka saattoi alkaa. Emo ei oikein tiennyt mitä tehdä. Se matkasi väliin vierellä ja väliin loitommalla. Etenimme vastatuuleen. Puolisen kilometriä edettyämme se haistoi etumaastosta jotakin ja eteni sinne. Täältä nousi koppelopoikue siivilleen ja yksi linnuista istuutui läheiseen puuhun. Samaan aikaan kun koira ehti puun alle pamahti haulikkoni ja koppelo tipahti koiran eteen. Merkillinen saatue jatkoi kotimatkaa.
Loput pennut synyivät kotona. Koiralle ei jäänyt tapahtumasta minkäänlaista vammaa vaikka sillä oli ollut rankka päivä. Pentue ja kaksi lintua. Tietämättäni minä koiran niin ahtaalle laitoin. Ei todellakaan ollut tietoa syynnytyksen tulevasta ajankohdasta.
Minulla ei ollut juuri minkäänlaista tietoa pystykorvametsätyksestä, kun otin tämän koiran pentuna itselleni. Kotikylässänikään ei ollut juuri ainuttakaan aktiivista pystykorvametsästäjää opin antajaksi. Eikä silloin ollut ainakaan minun saatavilla opaskirjasia, videoista nyt puhumattakaan. Jälkeenpäin ajatellen koira oli niin lahjaks, että se kesti alkuvaiheen töppäilynikin. Ensimmäisen linnun onnistuin kuitenkin sille saamaan vaivattomasti.
Kommelluksia on puolivuotiaalle pennulleni sattunut jo enemmän kuin tarpeeksi...
Paras kaikista, eli se, joka sai parhaat naurut..
Vietin iltaa ystävieni seurassa koulun solu-asunnossa. Koira oli huoneessani, mistä yhtäkkiä alkaa kuulua kamala haukku.. Penni oli silloin 4 kk:n ikäinen. Kuuntelin vähän aikaa haukkumista, mutta kun se ei loppunut, päätin käydä tarkistamassa asian.
Menin huoneeseeni, ja koska arka olen, säikähdin itsekin, kun koira haukkui sängyn päätyyn jotain. Kun sitten uskaltauduin vähän lähemmäs, minulta pääsi nauru.
Pentu haukkui kauan sitten ostamaani keraamista koiraa, joka on noin 20 cm korkea. Eikä haukku loppunut millään. Kun yritin saada koiraa haistamaan esinettä, se tuli lähemmäs ja sitten aina muka peruutti poispäin hurjasti haukkuen. Että sellainen pentu...
Toinen tapaus sattui, kun olimme isäni kanssa ensimmäisiä kertoja ihan toiveikkaina metsässä. Koira meni hienosti oikein pitkiä lenkkejä, ja yhtäkkiä se juoksee innoissaan luokseni. Sen suussa oli kauan aikaa sitten kuollut rätkä, ja se tuli kuin huutaen, "äiti, katso mitä löysin." Ja se oli sitten Pennin ensimmäinen saalis.... Herätti hieman hilpeyttä, minun oma todella hyvä metsästyskoirani....=)
Paras kaikista, eli se, joka sai parhaat naurut..
Vietin iltaa ystävieni seurassa koulun solu-asunnossa. Koira oli huoneessani, mistä yhtäkkiä alkaa kuulua kamala haukku.. Penni oli silloin 4 kk:n ikäinen. Kuuntelin vähän aikaa haukkumista, mutta kun se ei loppunut, päätin käydä tarkistamassa asian.
Menin huoneeseeni, ja koska arka olen, säikähdin itsekin, kun koira haukkui sängyn päätyyn jotain. Kun sitten uskaltauduin vähän lähemmäs, minulta pääsi nauru.
Pentu haukkui kauan sitten ostamaani keraamista koiraa, joka on noin 20 cm korkea. Eikä haukku loppunut millään. Kun yritin saada koiraa haistamaan esinettä, se tuli lähemmäs ja sitten aina muka peruutti poispäin hurjasti haukkuen. Että sellainen pentu...
Toinen tapaus sattui, kun olimme isäni kanssa ensimmäisiä kertoja ihan toiveikkaina metsässä. Koira meni hienosti oikein pitkiä lenkkejä, ja yhtäkkiä se juoksee innoissaan luokseni. Sen suussa oli kauan aikaa sitten kuollut rätkä, ja se tuli kuin huutaen, "äiti, katso mitä löysin." Ja se oli sitten Pennin ensimmäinen saalis.... Herätti hieman hilpeyttä, minun oma todella hyvä metsästyskoirani....=)
Herättelenpä tästä hömppäketjua henkiin, tänään kun sattui niin mainio tapaus. Ja kun se vielä osoittaa koiramme satumaisen onnistunutta koulutusta ( 
) täytyyhän se päästä jakamaan kaikkien kanssa. Miehelle soitin heti aamulla töihin. 
Meillä koira on siis opetettu siihen, että mitään (ihmisen antamaa) ei syödä ilman lupaa. Aamulla jauhoin koiralle pakkaseen lohta ja koira siinä vieressä odotteli varsin kiinnostuneena (vaan ei kerjäten, sillain puolihuolimattomasti, josko jotain sattuisi tipahtamaan). Pakastin lohen ja jätin yhden satsin koiralle heti annettavaksi. Koira kyllästyi ruuan pakkaseen laittamisen aikana (luuli kai ettei saakaan mitään) ja lähti sivummalle.
Kun sitten sekoittelin aamuruuan ja kopautin kupin lattialle, koira tuli keittiöön, istui ovelle ja otti kontaktin ruuan saadakseen. No, minähän sille sitten annoin luvan, koira siirtyi kupille ja poistuin muualle pukemaan viimeiset vaatteet päälle lenkkiä varten. Ja kohta kuuluu keittiöstä sydäntäsärkevä koiran itku.
Minähän tietysti paikalle katsomaan, mikä koiralla on hätänä (ruoto kurkussa? vatsa krampissa?).
Eikö mitä, siellä koira istuu ruokakupin vieressä ja odottaa lupaa aloittaa. Kai se ovella annettu lupa ehti jo unohtua peremmällä keittiössä sijaitsevalle kupille siirtyessä. Vai eikö tuo sitten koskenutkaan lupa niin kaukana olleita sapsukoita. Koira on muutenkin tosi tarkka siitä äänenpainosta, jolla lupa annetaan ("ole hyvä") ja siihen liittyvästä käden liikkeestä, joskus joutuu omakin väki antamaan luvan useampaan kertaan ennen kuin koira hievahtaakaan ruuan suuntaan, ja esim. äitini joka silloin tällöin on koiralle jotain antanut joutuu järjestään antamaan luvan kolmestikin ennen kuin koira uskoo.
Toinen ihan äärettömän hauska tapa koiralla on "romahtaa" makuulleen. Koiralle varsin tyypillinen asento on se "sammakko", mutta niin, että tassut osoittaa suorana eteen ja taakse. Tähän asentoon koira siirtyy niin, että se ensin seisonnasta liu'uttaa etutassuja eteenpäin niin, että rintakehä ottaa maahan, ja sitten takatassut liukuvat taaksepäin, että lantiokin on maassa. Näyttää ja ennenkaikkea kuulostaa tosi koomiselta "suuuuuuh-kops, suuuuuh-romps". En tiedä, kuinka yleistä moinen on, mutta en ole vielä toista näin tekevää koiraa nähnyt. Heti kun saan tapahtuman videolle (on vaan niin hankalasti ennakoitava ja nopeasti ohi, että ei ole vielä onnistunut) jaan sen kaikkien kanssa.
Ja sitten muut jatkamaan hassuista sattumuksista, niin saadaan kevyempääkin lukemista tälle palstalle.
) täytyyhän se päästä jakamaan kaikkien kanssa. Miehelle soitin heti aamulla töihin. Meillä koira on siis opetettu siihen, että mitään (ihmisen antamaa) ei syödä ilman lupaa. Aamulla jauhoin koiralle pakkaseen lohta ja koira siinä vieressä odotteli varsin kiinnostuneena (vaan ei kerjäten, sillain puolihuolimattomasti, josko jotain sattuisi tipahtamaan). Pakastin lohen ja jätin yhden satsin koiralle heti annettavaksi. Koira kyllästyi ruuan pakkaseen laittamisen aikana (luuli kai ettei saakaan mitään) ja lähti sivummalle.
Kun sitten sekoittelin aamuruuan ja kopautin kupin lattialle, koira tuli keittiöön, istui ovelle ja otti kontaktin ruuan saadakseen. No, minähän sille sitten annoin luvan, koira siirtyi kupille ja poistuin muualle pukemaan viimeiset vaatteet päälle lenkkiä varten. Ja kohta kuuluu keittiöstä sydäntäsärkevä koiran itku.
Minähän tietysti paikalle katsomaan, mikä koiralla on hätänä (ruoto kurkussa? vatsa krampissa?). Eikö mitä, siellä koira istuu ruokakupin vieressä ja odottaa lupaa aloittaa.
Kai se ovella annettu lupa ehti jo unohtua peremmällä keittiössä sijaitsevalle kupille siirtyessä. Vai eikö tuo sitten koskenutkaan lupa niin kaukana olleita sapsukoita. Koira on muutenkin tosi tarkka siitä äänenpainosta, jolla lupa annetaan ("ole hyvä") ja siihen liittyvästä käden liikkeestä, joskus joutuu omakin väki antamaan luvan useampaan kertaan ennen kuin koira hievahtaakaan ruuan suuntaan, ja esim. äitini joka silloin tällöin on koiralle jotain antanut joutuu järjestään antamaan luvan kolmestikin ennen kuin koira uskoo.Toinen ihan äärettömän hauska tapa koiralla on "romahtaa" makuulleen. Koiralle varsin tyypillinen asento on se "sammakko", mutta niin, että tassut osoittaa suorana eteen ja taakse. Tähän asentoon koira siirtyy niin, että se ensin seisonnasta liu'uttaa etutassuja eteenpäin niin, että rintakehä ottaa maahan, ja sitten takatassut liukuvat taaksepäin, että lantiokin on maassa. Näyttää ja ennenkaikkea kuulostaa tosi koomiselta "suuuuuuh-kops, suuuuuh-romps". En tiedä, kuinka yleistä moinen on, mutta en ole vielä toista näin tekevää koiraa nähnyt. Heti kun saan tapahtuman videolle (on vaan niin hankalasti ennakoitava ja nopeasti ohi, että ei ole vielä onnistunut) jaan sen kaikkien kanssa.
Ja sitten muut jatkamaan hassuista sattumuksista, niin saadaan kevyempääkin lukemista tälle palstalle.
Lintuhaukku
TÄMÄN VUODEN ENSIMMÄINEN LINTUHAUKKU
Olin tänään 2-vuotiaan Viken kanssa pyörälenkillä. Pyöräilimme jo tutuksi tullutta metsäautotietä auringon paistaessa lämpimästi. Olin hieman ajatuksissani (liekö ajatukset olleet jo tulevan syksyn metsästysreissuissa), kun pyörän vauhti kiihtyi loivassa alamäessä vähän turhankin kovaksi. Vikke on yleensä tosi rauhallinen pyörälenkeillä, eikä ole enää vähään aikaan tehnyt kovin arvaamattomia liikkeitä. Silti olemme aina puhuneet muiden koiraa lenkkeilyttävien kanssa, että pitää olla varuillaan pyörän kanssa, onhan terhakasta kansalliskoirastamme kyse. Koira on pyörälenkeillä talutusvaljaissa ja flexin päässä, joilla sitä on melko helppo hallita.
Kuten aikaisemmin totesin, nyt vauhti pääsi turhan kovaksi. Ja kuinka ollakaan koira "pökäisi" eturenkaan edestä ja suoraan ojan raviin samalla aloittaen kiivaan haukun metsään päin. Itselläni meni kaikki huomio siihen, että sain pidettyä itseni pystyssä pyörän kanssa ja samalla olin jo hiukan torumassa koiraa, että "minkä sinä nyt keksit". Äkkijarrutuksen jälkeen huomasin koppelon juoksevan maatapitkin metsässä ja samalla siipiä nostellen. Samalla huomasin koko koppelon poikuuden hyppivän puihin (laskin, että olisi ollut neljä poikaa) ja itse emokoppelokin hyppäsi puuhun, mutta sen verran kauas, että meni pois näkyvistä. Yksi koppelonpojista jäi noin viiden metrin päähän männyn oksalle istumaan ja Vikke alkoi haukkumaan sitä. Siinä sitä sitten toviaikaa ihmeteltiin toinen toistaan. Minä naureskelin itsekseni koiralle, joka haukkuu lintua talutusflexin päässä. Vikke tietenkin oli aivan innoissaan linnunpojasta, joka taas katseli koiraa ihmeissään, olihan se varmaan ensimmäinen kerta sille linnunpojalle, kun näki punaisen otuksen haukkuvan häntä. Hetken aikaa tätä riemua kesti, kunnes emo alkoi ääntelemään poikasilleen ja nämä pyrähtivät kauemmas metsään.
Lähdimme Viken kans jatkamaan pyörälenkkiä ja sovimme, että antaa koppelonpoikien vielä kasvaa pari kuukautta ja tullaan sitten kokeilemaan uudestaan, että antaako vielä haukkua.
Olin tänään 2-vuotiaan Viken kanssa pyörälenkillä. Pyöräilimme jo tutuksi tullutta metsäautotietä auringon paistaessa lämpimästi. Olin hieman ajatuksissani (liekö ajatukset olleet jo tulevan syksyn metsästysreissuissa), kun pyörän vauhti kiihtyi loivassa alamäessä vähän turhankin kovaksi. Vikke on yleensä tosi rauhallinen pyörälenkeillä, eikä ole enää vähään aikaan tehnyt kovin arvaamattomia liikkeitä. Silti olemme aina puhuneet muiden koiraa lenkkeilyttävien kanssa, että pitää olla varuillaan pyörän kanssa, onhan terhakasta kansalliskoirastamme kyse. Koira on pyörälenkeillä talutusvaljaissa ja flexin päässä, joilla sitä on melko helppo hallita.
Kuten aikaisemmin totesin, nyt vauhti pääsi turhan kovaksi. Ja kuinka ollakaan koira "pökäisi" eturenkaan edestä ja suoraan ojan raviin samalla aloittaen kiivaan haukun metsään päin. Itselläni meni kaikki huomio siihen, että sain pidettyä itseni pystyssä pyörän kanssa ja samalla olin jo hiukan torumassa koiraa, että "minkä sinä nyt keksit". Äkkijarrutuksen jälkeen huomasin koppelon juoksevan maatapitkin metsässä ja samalla siipiä nostellen. Samalla huomasin koko koppelon poikuuden hyppivän puihin (laskin, että olisi ollut neljä poikaa) ja itse emokoppelokin hyppäsi puuhun, mutta sen verran kauas, että meni pois näkyvistä. Yksi koppelonpojista jäi noin viiden metrin päähän männyn oksalle istumaan ja Vikke alkoi haukkumaan sitä. Siinä sitä sitten toviaikaa ihmeteltiin toinen toistaan. Minä naureskelin itsekseni koiralle, joka haukkuu lintua talutusflexin päässä. Vikke tietenkin oli aivan innoissaan linnunpojasta, joka taas katseli koiraa ihmeissään, olihan se varmaan ensimmäinen kerta sille linnunpojalle, kun näki punaisen otuksen haukkuvan häntä. Hetken aikaa tätä riemua kesti, kunnes emo alkoi ääntelemään poikasilleen ja nämä pyrähtivät kauemmas metsään.
Lähdimme Viken kans jatkamaan pyörälenkkiä ja sovimme, että antaa koppelonpoikien vielä kasvaa pari kuukautta ja tullaan sitten kokeilemaan uudestaan, että antaako vielä haukkua.
Sepp0 Daav1tt1la
Hassua
Meidän spu käyttäytyy hassusti aina syönnin jälken. Koira saa valtavan tarmon puuskan n. 10 min päästä syönnin jälkeen. Kopin sisältä vedetään ulos kaikki mahdollinen ja sitten niitä riepotellaan ympäri häkkiä. Liekkö kyseessä energialataus tms. Kannattaisko syöttää vähän ennen metsälle menoa, jos kerran virta lisääntyy tuolla tavalla ?