Linnulle vai hirvelle?

[pentti koskelo]

Poikani on pitkän harkinnan jälkeen päätynyt Suomen pystykorvaan.Pentu on uros ja tulee lahjakkaasta hirveä ja karhua haukkuvasta emästä.Isän taustalla on kauempana hirviverisiä koiria. Kysymys kuuluu voiko koirasta tulla myös hyvä linnunhaukkuja mikä pojalla haaveena vai onko odotettavissa että kiinnostus kohdistuu yksinomaan hirviin.Voiko koulutuksella vaikuttaa että siitä tulisi niinsanottu kaikenviljan koira?

[enp]

Kysymys kuuluu voiko koirasta tulla myös hyvä linnunhaukkuja mikä pojalla haaveena vai onko odotettavissa että kiinnostus kohdistuu yksinomaan hirviin?

Vastaus kysymykseen on mielestäni jotenkin kaksitahoinen. Jos lähtökohtana on metsästää koiralla hirviä niin luulenpa, että poika tulee haaveessaan lopulta pettymään. Jos koirasta oikeaoppisesti saadaan ensin koulutettua hyvä lintukoira niin miksi ihmeessä siitä pitäisi vielä sen jälkeen yrittää tehdä keskiverto hirvikoira?

[kimppa]

Koira seuraa kyllä miestä , mitä se haluaa ja innostaa siihen. Minulla on vuosikas narttu tarhassa ja annan tehdä sen, mitä se haluaa. Kiittelen ja innostan hyville töille. Luulen, että se on kaiken riistankoira. Riippuu myös minusta.

[Uimonen]

Täytyy kommentoida, kun on hyvää omakohtaista kokemusta, ja olen vähän eri mieltä Eeron kanssa:

Minulla on hyvä mettäkaveri, nyt viisivuotias pystäriuros, joka toimii linnulle hyvin, mutta jolla on myös hyvin vahva hirviveri. Sukupuusta löytyy yksi hirviherra ja toinenkin hirvivalio. Niin sanottu monenviljanveto on siis tilastollisesti olemassa. Ja on myös näkynyt ja näkyy jatkuvasti käytännössä. Viime syksynä ammuin koiralle maltillisesti viisi lintua, joista upein oli 40 minuutin haukusta pudotettu ukkometto 150 metrin puustalöydöllä lähes kilometrin hakulenkin takaa (niin, tiedän, ei toimi kokeessa).

Sama poika veti myös viime syksynä uroshirvestä 4,5 tunnin tiukan haukun, jonka aikana pääsin kuusi kertaa haukulle ja viisi kertaa ampumatilaisuuteen. Ja yritin siis saada koiran koko ajan sieltä pois. Pisin hirviveto on tähän asti ollut 7,5 tuntia. Tähän on pakko todeta, että olen oikeasti suunnannut koko ajan koiraa vain linnulle, mutta luonteenveto on vain vahva. Hirviveren ainoa haitta on ollut vahva veto myös jänikselle, jota olen kitkenyt aika rajustikin pois, ja poika sen hyvin tietää.

Tiedän, että jos ammun tuolla pojalle yhdenkin hirven haukusta, niin siitä tulee oikeasti (pienten alueiden) hyvä hirvikoira. Mielestäni, Eero, vaikka asiantuntemustasi erittäin suuresti arvostankin, olet tässä väärässä, ja todennäköisesti vain asenteellisesti. Jos punaisella on hirviveri, niin ei sitä pidä kokea käytännön jahtipuolella virheeksi, vaan päinvastoin, antaa koiran toteuttaa vaistoaan, sekä rohkaista ja edesauttaa koiraa sen itse asiassa luontaisessa verenperimän toteutuksessa. Koitetaan muistaa mikä punaisen koiran merkitys oli satoja vuosia sitten...

Olen itse edelleen sitä mieltä, että punaisen koiran päätehtävä (ja minua miellyttävä toimintatapa) on linnunhaukku puuhun. Mutta kyllä meidän on sallittava tälle hienolle rodulle sen kaikki terveet piirteet ja käyttäytymismallit metsästykseen liittyvissä käyttötarkoituksissa. Jos siis pystäri kaikesta huolimatta "tahtoo hirven, tai jopa karhun, eikä lintuja", niin anna mennä. Väitän, että se on pitkässä juoksussa etu eikä haitta tällekin rodulle.

PS. tämä minun poika on tutustunut myös karhunvereen eikä ollut siitä moksiskaan...

[enp]

Luetun perusteella en usko kuitenkaan olevani kovastikaan väärässä. Minua saa vapaasti väittää asenteelliseksi mutta pystykorvalla olen metsästänyt yli 40 vuotta. Niitä on tullut myös jokunen käyttökokeissa arvosteltua, joten en usko että mielipiteeni on ihan tuulesta temmattu. On totta, että metsästän suomenpystykorvilla vain lintuja, mutta kiistän sen, että mielipiteeni johtuisi vain asenteellisuudesta tai harkinnan puutteesta.

Kuten itsekin kirjoitat, näkyy suomenpystykorvissa selviä eroja metsästysominaisuuksissa. Minusta on kuitenkin erityisen tärkeää tarkastella myös näiden koirien käytös ja luonneominaisuuksia. Suomenpystykorvan tulee olla luontaisesti isäntänsä kanssa yhteistyöhön kykenevä. Mielestäni ei ole suomenpystykorvan luonteelle ominaista olla haukulla 7,5 tuntia tai kilometrien päässä ilman, että ollaan kiinnostuneita isännän olinpaikasta. Se ei ole yhteistyötä, että katsotaan Garminista missä koira milloinkin menee. Itselläni on tällainen KVA uros tarhassani, enkä toivoisi enää sellaista omistavani.

Kaikenlaiset tarinat ns. ”kaikenviljan koirista” ovat ainakin minulle vihje siitä, ettei koira pelaa millään osa-alueella kunnolla. Erityisissä vaikeuksissa tällaisten koirien kanssa ollaan täällä poronhoitoalueella. Hyvä lääke lintukoirakannan pitämisenä toimivana käytännön metsästyksessä on olla rehellisesti kriittinen myös niiden työmaalla tekemille virheille.

[katy]

Pentille minun vastaukseni on, että jommalle kummalle.

Pystykorvalta hirven (ja varsinkin karhun) haukkuminen vaatii luonnetta, jota ei ole kaikilla.
Kaikki muut tähän hommaan tarvittavat ominaisuudet on lähes kaikilla pystykorvilla.

Hyvän linnunhaukkujan ja hyvän hirvenhaukkujan tarvitsemat ominaisuudet ja kyvyt ovat sitten vielä hyvin erinlaiset.
Urheilutermein sanottuna hyvän linnunhaukkujan täytyy olla paljon "teknisempi" kuin hyvän hirvenhaukkujan.

Hirvi ei voi kadota koiralta, mutta se voi halutessaan kyllä jättää useimmat koirat pois kyydistään.
Lintu taas voi kadota koiralta eikä sen uudelleen löytymiseen ole mitään mahdollisuuksia.
Tästä "teknisistä" eroista ja olosuhteiden vaikutuksesta on hyvä esimerkki linnunhaukun ja hirvenhaukun koetulosten tasoero, josta olen monen hirvikoiramiehen kanssa keskustellut.
Varsinkin sellaiset hirvikoiramiehet, joilla ei ole ollut kokemusta linnunhaukkujista ovat tätä ihmeteellet. Onhan hirviykkös% muistaakseni yli 50, kun taas lintuykkös% on pyörinyt siellä 15 % nurkilla.

Jos isäntä varsinkin innostaa hirveä haukkuvan pystykorvansa hirvenpyyntiin, on koira hetken päästä entinen linnunhaukkuja. Kyllä se helpot kohdalle osuneet linnut haukkuu, mutta siinäpä sitten onkin.
Jos vielä sattuu vähän huonompi lintuvuosi, on pystykorvan (ja minunkin) mielestäni hirven löytäminen ja haukkuminen niin paljon helpompaa kuin linnun, että se vie voiton lopulta lähes kokonaan.

Itselläni on kokemus v. -94 syntyneestä koirastani, joka oli todellinen luonnonlahja ja tosi kovilla riistaverillä rokotettu kaikkea mikä liikkui kohtaan.
Se tuli lintu KVA: ksi 2- vuotiaana suoraan neljällä kokeella.
Aina välillä oli kyllä haukuttu hirveäkin, mutta ei onneksi ollut sattunut kokeessa.

Tuolloin oli aika huonot lintuvuodet täällä ja niin kolme- neljä vuotisena siirryttiin lähes pelkästään hirveen, josta minä koiraa aina moitin ja vähän kovistelinkin.
Eipä vain jäänyt hirvenhaukku pois ja voi sanoa, että koira oli lintukoirana pilalla pari syksyä. Hirveä haukuttiin ja seurattiin tuntitolkulla enkä harrastanut tuolloin hirvenpyyntiä ollenkaan enkä myöskään omistanut tutkaa.
Vois sanoa, että minulla ja koiralla oli pattitilanne.

Koiran ollessa 5- vuotias päätin, että nyt tarttee jotain tosissaan keksiä, jotta saisin linnunpyytäjän takaisin tai muuten tulee uuden koiran hankinta eteen.
Eräänä kauniina päivänä "sovimme yhdessä", että nyt loppuu hirvenpyynti ja sen tapahtuman jälkeen se loppui iäksi.

Vielä Happy Endinä voisi kertoa, että seuraavana syksynä olin tämän koiran kanssa haukku-ottelussa.

t. Kari Tyystälä

[peija04]

Pentille vastauksia:

”Voiko koirasta tulla myös hyvä linnunhaukkuja?” Koirasta voi tulla lähes mitä vain, sylikoirasta raivopäiseen räkyttäjään, toki myöskin hyvä linnunhaukkuja.

”Onko odotettavissa, että kiinnostus kohdistuu yksinomaan hirviin?” Ei ole. Mikäli pentu on ns. normaali Suomenpystykorva sen kiinnostus kohdistuu kaikkeen mahdolliseen kärpäsistä kaivinkoneisiin.

”Voiko koulutuksella vaikuttaa että siitä tulisi niin sanottu kaikenviljan koira?” Voi. Eli hyvän linnunhaukkujan voi panna pilalle ”kouluttamalla” siitä kaikenviljan koira.

Ja yleisesti otsikon aiheesta. Suomenpystykorva linnulle, Karjalankarhukoira hirvelle. Toisinkin päin voi halutessaan tehdä, mutta onnistumisen mahdollisuudet pienenevät radikaalisti. Karhukoiran saaminen hyväksi linnunhaukkujaksi on yhtä helppoa / vaikeaa kuin pystykorvan saaminen hyväksi hirvikoiraksi. Itse toivoisin, että mikäli pystykorvaa joku haluaa käyttää muuhun kuin linnunpyyntiin, niin se muu olisi pienpetopyyntiä, ja aktiivista sellaista. Siitä ei ole haittaa linnunpyynnille, päinvastoin.

Ja onnittelut pojalle loistavasta rotuvalinnasta. Ei tarvitse katua. Ei ole näköjään Pentin periyttämiskyky vielä kokonaan kadonnut.

[Kytösavu]

Hienoa että tunnettuun koiramiessukuun saadaan taas punaisenkin koiran miehiä.
Hirvipainotteisesta lähisukutaulusta, jopa vanhemmista huolimatta suomenpystykorva suuntautuu erittäin helposti linnulle. Usein on toivottu hirvikoiraa, ja on tullut lintukoira. Ja niin on toisinpäinkin käynyt, mutta ehkä hiukan harvemmin.
Ensikosketukset riistalajiin ratkaiseen varmaankin aika paljon. Jos viedään innolla pienestä pitäen lintupoikimuksiin tai lintujen olinpaikoille, niin varmasti ne alkaa kiinnostaa. Jos taas haluaa koiran kiinnostuvan hirvestäkin, niin vaan ihan normaalisti hirven jäljille ja paikoille joissa hirvet makaavat. Eli varmaan kouluttaakin voi, ihan normaaliin tapaa siis. Sen sitten aika näyttää onko vetoa sille hirvelle, ihan niin kuin karhukoirissakin. Etukäteen ei kukaan pennun myyjä voi tosissaan siitä vastausta antaa.
Näiden samassa paketissa olevien lintu- ja hirvikäyttövalioiden (olikohan niitä 5 kpl ) omistajien kanssa puhellessa on tullut selväksi, että ensin lintu, sitten vasta hirvi. Muuten pahasti hirvi-intoisella loppuu se lintuinto, isompi vie voiton kiinnostuksessa ainakin kaatoja tehdessä.

Itselle ei ole sattunut samaan pakettiin lintu- ja hirvikoiraa. Yhdestä tuli erittäin innokas hirven perään, kun sen nuoruudessa sattui olemaan harvemmassa lintuja silloin täällä. No toki siltä yhden tai kaksi teertä sain haukusta, mutta into oli parempi hirvelle. No jos olisi elänyt pitempään, tiedä mitä siitä olisi saanut...

Moniriistaisuus kuuluu suomenpystykorvaan, siitä ei kannata väitellä, vaikka johonkin onkin kirjoitettu joskus siitä haluttavan puhdasta lintukoiraa. Tietenkin on tärkeää säilyttää sen ainutlaatuiset lintutaidot, ja huolehtia niistä, koska maailman mittakaavassa lintua puuhun haukkuvat koirarodut ovat kuitenkin harvinaisuuksia verrattuna hirvenhaukkuun, tai supin ym pintapyyntiin verraten.
Suomenpystykorvalta pitää ampua vähintäänkin turkisriistaa, kanalintuja, vesilintuja. Tiedän kokemuksesta että koeurasta kyllä tulee tämän jälkeen vähintäänkin mielenkiintoinen, ainakin haastava. Tai oikeamminhan se on jokaisen omistajan asia mitä koiraltaan ampuu. Mutta kyllähän tuollainen perinteinen turkisriistan ja linnun pyynnin koira on unelma, kausi on pitkä, ainakin täällä alamailla. Toisaalta hirvenhaukkujan kanssa pitää olla varma, ettei maaliskuun keväthangilla kiusata sitten hirviä.
Ymmärrän hyvin kyllästyksen liian "sitkeään" hirvipystykorvaan, ei sellainen itsellekään ole haaveissa, eikä ollenkaan sopiva kaveri. Suomenpystykorva saisi säilyä yhteyttä pitävänä koirana. Liekö sitten kaikki edellä mainittu mahdotonta saavuttaa vai ei? Jokseenkin olen ollut huolissaan ja pettynyt jo useamman vuoden siihen "hirviveristen" suomenpystykorvan kasvattajien yksisilmäisyyteen, jolla he ovat tehneet jalostusvalintojaan. Kuten edeltäkin selviää on hirvellä sykkivää "lintuveristä" koiraa paljonkin, mutta eivät ne ole heille kelvanneet. Linnunhaukkukoetulos tuntuu olleen kirosana joka on pitänyt kiertää niin kaukaa kuin mahdollista.
Tulokset alkaa näkyä punaisen koiran hirvikoekäynneissä (vähenee reippaasti) ja tuloksissa. Silti maastamme löytyy sieltä täältä ihan riittävän hyvää hirvikoiraa parituksiin, kunhan ottaisi hiukan asioista selvää.

Mikäs tuo Pentin mainitsema hirmu hirven ja karhunhaukkuja emä oikein onkaan? Alkoi kiinnostaa.

[pentti koskelo]

Itse minä pojalle pystykorvaa suosittelin.Pitkään karjalankarhukoiraa harrastaneena jotenkin valinta kohdistui automaattisesti Spj:n alaisiin rotuihin.Kotopuolessa,missä koiraa eniten käytetään on hyvä lintukanta ja tavallista parempi hirvikanta.Aika näyttää mille riistalle koiralla on eniten vetoa.Rohkea se ainakin on ja tervepäinen.Haaveena tietysti olisi että koiralle joskus saisi meton tai kaksi poksauttaa. Ollille vielä perittämiskyvystä että jälkeläisnäytöt uupuu vielä.

[STa]

Itsellä on ollut kaksi hyvää hirvipystykorvaa. Ensimmäinen oli uros ja se oli kiinnostunut niin linnuista kuin hirvistäkin. Ammuin sille molempia ja loppuaikoina pelkästään hirviä. Silti koiralla oli myös hyviä metsohaukkuja ja yleensä ne löytyivät kaukaa ja pysyivät hyvin haukussa, teeret eivät koiraa kiinnostaneet.
Toinen oli narttu ja se oli myös kiinnostunut niin linnuista kuin hirvistäkin. Sen osalta päätin, että ammutaan pelkästään hirviä. Ensimmäisenä syksynä, jolloin koira oli vielä alle vuoden, sille ammuttiin seitsemän hirveä ja sama tahti toistui myös seuraavina vuosina. Tästä huolimatta koira tavoitteli linnunhaukkua kolme syksyä mutta tuli aina pois pillillä. Koiran sai pois myös hirviltä pillillä jos hirvi ei ollut sopiva kaadettavaksi.
Koetoiminta ja pyynti on kasi eri asiaa. Suomenpystykorvasta saa erinomaisen hirven pyyntikoiran jos taustalla on riittävää luontaista kiinnostusta hirviin. Minulla on ollut myös pystykorvia, joilla ei ole ollut luontaista kiinnostusta hirviin ja silloin niistä tulee niitä "oikeita lintukoiria". Itse pidän tätä koiran luonteen pehmeytenä. Pää ei vain kestä hirven haukkumista.
Pystykorvan tulee olla kiinnostunut niin linnuista, hirvistä ja pienpedoista. Omistaja voi vuosien myötä suunnata sitä haluamallaan tavalla. Jos haluaa ampua lintujakin, niin metsästys kannattaa aloittaa niistä. Hirven kiinnostuksesta ei ole käytännön haittaa jos on pitänyt huolta tottelevaisuuskoulutuksesta.
"Hirviveristen" taustalta tulee mukaan yleensä laaja ja itsenäinen haku. Linnut ja hirvet löytyvät yleensä kaukaa. Tämä on mielestäni vai hyvä ominaisuus kun puhutaan linnun metsästyksestä.
Itsellä on tällä hetkellä useampi karhukoira ja nuori spk, joka haukkuu niin lintua kuin hirviäkin. Viime syksynä hyvä linnun haukkuja oli runsaasti, mutta vain yksi hirven haukku. Kaatoa ei tullut kun piikkejä oli sonnilla toistakymmentä. Lintuja en pudottanut kun niiden pyyntiin ei ollut lupaa. Tulevalle syksylle ajattelin kyllä lintuja metsästellä alkusyksystä ja jatkaa sitten hirville. Katsotaan mihin nuorikon luontainen kiinnostus lopulta johtaa.

[kimppa]

Ei ole maastot samanlaisia pitkässä Suomessa. Pohjoisessa on hyvät linnunpyynti maastot, mutta meillä se vaatii vähän enemmän. Kunnon vesalikoita, josta ei pääse läpi ja vielä äänettömästi . Näkyvyys linnulle kyseenalainen. Sama se olisi karhullekin mänö. Hirven sentään näkee on se senverran kaplaiden päässä.
Täällä on elettävä koirien kanssa tilanteen mukaan. Vaihtelevaa metsästystä siis.
Toivotaan kaikille hyvää metsästyssyksyä olipa haukussa, mitä vaan. Laitellaan kuvia onnistumisista, sitten myöhemmin.

Ps.Kantaa vain kameraa tänä syksynä "terveyssyistä" ja opettaa nuoria/omaa poikaa koirien kanssa toimimaan.

[pentti koskelo]

Pystykorvia ei meillä ole ennen ollut niin miten laajahaku olisi pystykorvalle suotavaa linnun metsästyksen yhteydessä.Nyt tämä pojalla oleva uros pentu mikä on noin 2kk vanha oli pojan ollessa mustikassa käynyt jo 500 metrin päässä.Tuleeko tästä pennusta liian laajahakuinen linnunmetsästystä ajatellen.Hirvikoirapuolella haun laajuus ja määrätioisuus on tietysti ymmärrettävää.

[Pekkis]

Mustikkareissulla kun ukko on paikallaan, hakulenkit ymmärrettävästi laajenevat kun koira luottaa että ukko pysyy paikallaan.

Enemmän merkitystä on sillä että miten koira hakee ukon liikkuessa. Toisaalta koiran hakua voi omalla liikkumisella säädellä. Jos koira hakee liikaa niin ittelle lisää vauhtia. Ja jos pyöri jaloissa niin ukko hidastaa.

Hyvänä lintuvuotena varsinkin lehdenlähdön aikaan suppeampihakuinen koira on sikäli parempi että helpommin saa todettavia haukkuja. Mutta muuten semmoinen 200-500 metristä hakeva on hyvä.

[enp]

Jokseenkin olen ollut huolissaan ja pettynyt jo useamman vuoden siihen "hirviveristen" suomenpystykorvan kasvattajien yksisilmäisyyteen, jolla he ovat tehneet jalostusvalintojaan. Kuten edeltäkin selviää on hirvellä sykkivää "lintuveristä" koiraa paljonkin, mutta eivät ne ole heille kelvanneet. Linnunhaukkukoetulos tuntuu olleen kirosana joka on pitänyt kiertää niin kaukaa kuin mahdollista.

Saman asian olen pannut merkille vaikka ihan järjestö tahollakin tätä asiaa on yritetty näkyvästi tuoda esille. Minulle on muodostunut käsitys, että näin on jopa haluttukin toimia, koska edelleen näytetään kuvittelevan, ettei suomenpystykorva ilman tietyntasoista linjausta enää haukkuisi hirveä. Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että se on alkanut selvästi näkyä kasvavina ongelmina terveystarkastuksissa sekä koetilastojen perusteella yhteydenpidon katoamisena metsästystilanteissa. Rohkenen sanoa, että hirvisuuntautuneet koirat näinä monimuotoisuuden aikoina eivät jalostuskumppanina houkuttele tietokannoista tietoa saavia ja sitä hyödyntäviä kasvattajia.

Suomenpystykorvan luonteessa ei ole sellaisia puutteita, että se tarvitsisi erityistä kovuutta haukkuakseen hirveä. Rodunomainen luonne on mielestäni vain parantunut terveyden mukana. Voitaisiinko ottaa oppia karjalankarhukoira kasvattajista siinä, että narttuja joilla pää ei kestä ei käytettäisi ollenkaan jalostukseen?

[Anatoli]

Jokseenkin olen ollut huolissaan ja pettynyt jo useamman vuoden siihen "hirviveristen" suomenpystykorvan kasvattajien yksisilmäisyyteen, jolla he ovat tehneet jalostusvalintojaan. Kuten edeltäkin selviää on hirvellä sykkivää "lintuveristä" koiraa paljonkin, mutta eivät ne ole heille kelvanneet. Linnunhaukkukoetulos tuntuu olleen kirosana joka on pitänyt kiertää niin kaukaa kuin mahdollista.

Saman asian olen pannut merkille vaikka ihan järjestö tahollakin tätä asiaa on yritetty näkyvästi tuoda esille. Minulle on muodostunut käsitys, että näin on jopa haluttukin toimia, koska edelleen näytetään kuvittelevan, ettei suomenpystykorva ilman tietyntasoista linjausta enää haukkuisi hirveä. Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että se on alkanut selvästi näkyä kasvavina ongelmina terveystarkastuksissa sekä koetilastojen perusteella yhteydenpidon katoamisena metsästystilanteissa. Rohkenen sanoa, että hirvisuuntautuneet koirat näinä monimuotoisuuden aikoina eivät jalostuskumppanina houkuttele tietokannoista tietoa saavia ja sitä hyödyntäviä kasvattajia.

Suomenpystykorvan luonteessa ei ole sellaisia puutteita, että se tarvitsisi erityistä kovuutta haukkuakseen hirveä. Rodunomainen luonne on mielestäni vain parantunut terveyden mukana. Voitaisiinko ottaa oppia karjalankarhukoira kasvattajista siinä, että narttuja joilla pää ei kestä ei käytettäisi ollenkaan jalostukseen?

Omissakin koirissa tuota "hirviverisyyden" vikaa on ollut ollut ja osa on sitä kiitellyt ja toisille se tuntuu olevan haitta. Omaa hipiää monipuolisuus ei ole haitannut, vaan mukava lisä, kun metsässä tapahtuu. Aiemminkin on tullut useamman taholta esille, että isäntä voi ohjata ainakin jossakin määrin pystykorvan kehittymistä haluttuun suuntaan. Pekka otti esille ns. hirviveristen ajautumisen liialliseen sumppuun sukujen taholta. Näyttää jollakin tavalla tulleen niin sanotusti pää vetäjän käteen ja uusia tuloksia tekeviä hirvipystykorvia on kohtuullisen harvassa. Samaa olen ihmetellyt, miksi ei ole haluttu käyttää laveammin muita sukuja, koska hirveähaukkuvia pystykorvia on muuallakin. Tähän hirvi-/lintukoira keskusteluun voisi pystykorvan metsäverien osalta esittää kysymyksen, onko pystykorva varustettu tarpeeksi sakeilla metsäverillä jos se ei osoita esim. hirveä kohtaan minkäänlaista kiinnostusta missään vaiheessa?

Ei ole kuitenkaan lintupuolen miehilläkään varaa liikaa röyhistellä monimuotoisuuden nimissä. "Kilpavarustautumisessa" on ajauduttu tilanteeseen, että samat koirat pyörivät turhan paljon sukutauluissa ja moinimuotoisuutta lisääviä yhdistelmiä ei kyllä liikaa ole havaittavissa. Jos otamme värilasit pois silmiltä huomaamme, että sekä hirvi-, lintu- kuin näyttelymenestyjistä löytyy koiria, jotka "näinä monimuotoisuuden aikoina eivät jalostuskumppanina houkuttele tietokannoista tietoa saavia ja sitä hyödyntäviä kasvattajia."