Mieleenpainuvia metsästystarinoita!

[Pentti Koskelo]

Tässä olisi sitten sellainen osio,mihin jokainen voisi käydä kertomassa mieleen painuvimman ja ikimuistoisen erätarinan tai useampia.Olisi niitä varmaan muidenkin kiva käydä lukemassa.Tosi jutut tai vähän väritetyt:kaikki kelpaa.
Aluksi yksi.Siitä on yli kolmekymmentä vuotta kun aloittelin metsästystä ja Pudasjärvellä yhteismetsällä oli muutama hirvenkaatolupa.Niin eräänä päivänä keskellä viikkoa päätin lähteä käymään alueella hirven pyynnissä,kun hirvimerkkikin oli tullut ammuttua hetkeä aikaisemmin. Veljeni oli innokas hirvimies ja omisti useamman norjaharmaan,se kun oli suurta muotia silloin 70 luvun loppupuolella.Hän antoi mukaani nuoren sellaisen,oisko ollut vähän toisella vuodella ja veljeni mukaan oli hirviäkin mallikkaasti haukkunut.Alueen reunaan päästyäni laskin koiran hakemaan,mutta eihän nuori koira välttämättä miehestä irtoa,niin oli pakko lähteä hiljalleen kävelemään aluetta kohti,missä hirvet yleensä asustelivat.Hetken kuluttua sitten haukku alkoikin,oisko ollut matkaa tuollaiset kolmesataa metriä.Veljeni oli opastanut lähtiessä,että kun haukku alkaa,sinne ei ole kiirettä.Niimpä,koska tuulen suunta oli otollinen,kaivoin repun seljästä ja päätin vähän tankata,koska ei milloinkaan tiedä koska seuraavan kerran voi tauon pitää.Siinä puoliskotunnin sitten kuuntelin koiran haukkua,välillä kiivaampaa,välillä pikkuisen harvempaa ja tuntuipa se välillä siirtyilevänkin. Ajattelin,että tämäpä vasta mukavaa.Olla koiran kanssa kahdestaan hirvenpyynnissä,josta jo pikkupojasta asti olin haaveillut ja unelmoinut. Oisko tämä sitten ollut sytykkeenä myöhemmin alkaneelle koiraharrastukselle.Niin sitten pikkuhiljaa lähdin hiippailemaan haukulle ja koska koiran haukku oli tiheä ja peittävä,ei ollut vaikeaa saada ampumatilaisuutta.Tuossako se sitten oli se ensimmäinen hirvi,mikä pitäisi saada eräksi. Kivääri poskelle. Tuossa on säkä ja tuolla heiluu korvat.Tumma iso hahmo näkyi nuoressa haavikossa ja tuohon kun pätkäsen niin eiköhän rupea nöyryyttä löytymään.Kaksi laukausta kajahti erämaassa,mutta mitään ei ei tapahtunut.Ajattelin että onkohan hirvi shokissa,kun vain tököttää paikoillaan. Pakko oli kohta mennä lähemmäksi ja ihmetys oli suuri,kun haukussa oli ollut iso tuulenkaato,joka jännityksen vallassa oli näyttänyt hirveltä ja vielä haavan isot lehdet mitkä heiluivat olivat näyttäneet hirven korvilta. Tämä asia on painanut mieltäni yli kolmekymmentä vuotta,koska en ole viitsinyt siitä kenellekään tunnustaa.Näin hyvissä merkeissä alkoi minut metsästys ja koira ura.

[Trio Niskalaukaus]

Taisi olla vuonna 1992, kun kaverin kanssa olimme hirvijahdissa Rovaniemen eteläpuolella Lamurin kairassa. Lähdimme lompsimaan muutamaa ajouraa pohjoiseen päin, tavoitteena tietyt kummut, joista hirvet tapasivat löytyä. Mutta tuskinpa pääsimme etenemään kolmeasataa metriä pitemmälle, kun koirani alkoi haukkua ajouran sivulla pari sataa metriä kauempana.
Maasto oli siihen aikaan lyhyttä ja harvaa taimikkoa, joten etenimme matalana kumpareikon lomassa suuren kiven taakse, josta varovasti tähyilimme haukkupaikalle.

Suuren sammaleisen kiven päältä oli hyvä tarkkailla kiikarilla haukkupaikkaa, jossa oli kaksi hirveä. Niiden ympärillä hääräsi silloinen valkea itälaikani. Aluksi näytti, että kyseessä on emä ja vasa, mutta sitten keksin parikymmentä metriä sivussa jurottavan pienemmyksen päässä juuri havaittavat sarvennysät- ylivuotinen siis. Sovimme, että kaverini ampuu lehmän, kun näytti olevan pintaelukkakin.
Seurasin ristikon läpi tilannetta. Laukauksen kajahtaessa repesi naaran kylki helakanpunaiseksi, kun se ryntäsi pakolaukalla eteenpäin. Toppuuttelin huolestuneen näköistä kaveria, että hyvin tässä kävi. Hirvi olikin sortunut jänkäpilkalle vain kymmenen metriä ajourasta. Koira kävi nuuhkaisemassa hirveä ja katosi salamana takaisin löytöpaikalle, mistä alkoi kumiseva haukku.

Naureskelimme kaverin kanssa helppoa keikkaa. Suolistimme hirven ja teimme kantotulet aivan kaadon läheiselle pikku kinkamalle, josta saattoi seurata, kun hurtta pauhasi pikku lammikkoon seisomaan asettuneelle hirvelle. Nautimme kahvia ja eväitä kaikessa rauhassa. Olihan vasta aamu ja noutoporukkaa ei kehdannut vielä hälyyttää paikalle. Lopulta lähdin lompsimaan haukkupaikalle mielenkiinnosta hirveä tarkastelemaan. Pääsin noin kymmeneen metriin aivan avoimessa maastossa. Takkuturkkinen kippana ylivuotinen, jolla oli karvapäälliset kierteiset sarvet, jökötti apaattisena polvia myöten lammikossa. Karkasi kuitenkin supasta koira rinnallaan kaksisataa metriä metsälammen rantaan. Kun tulin paikalle,hirvi laskeutui lampeen ja lähti uimaan sen poikki. Koira hyppäsi tietysti myös veteen. Ihmettelin hirven korahtelevaa ääntelyä sen uidessa. Koira ui nopeammin kuin hirvi ja oikaisi pikkuniemeen, mistä nousi vaivatta ylös kiitäen vielä uivan hirven eteen rantaviivan haukkuen raivoisasti purukalusto paljastettuna. Hirvi kääntyi uimaan takaisin, mutta älykäs koira kiisi hetkessä lammen pään kautta maitse taas hirven eteen, joka ei uskaltanut tai jaksanut nousta maihin. Taas hirvi kääntyi uimaan takaisin lammen poikki, nyt yhä hitaammin ja hitaammin tuon kumman korinan kanssa. Hämmästyksekseni hirven liike pysähtyi ja sen pää painui pinnan alle. Mutta nyt sitä lähestyi valkoinen s-aatana, joka kipusi hukkuneen hirven päälle, ravisteli turkkiaan ja vilkaisi tuon hyvän työn tehneen ilmeensä kanssa isäntäänsä rannalle.

Palasin takaisin tulipaikalle ja harmittelin reppuun jättämääni kameraa. Kaveri seisoi tulilla juoden kahvia kuksasta. Puisteli vielä päätään ja totesi- Nyt olen nähnyt kaiken !

Testataanpa vielä rotufanaatikkoja laitetaan tuosta Kva itälaikasta kiusaksi pari kuvaa. Oli muuten ensimmäinen Suomessa kennelpiirin mestariksi haukkunut laika ja pöllyyttäisi vielä tänäkin päivänä monta koiraa mennen tullen.

[Pentti Koskelo]

Sattui muutama vuosi sitten n. 30 km aikaisemmasta paikasta.Hirvenpyynti oli kääntymässä loppusuoralle ja pojilla oli vielä muutama lupa käyttämättä,kuten yleensäkin.Pyyntihän loppuu vasta viimmeisenä päivänä.Oli miten oli,pojat pyysivät talkoisiin mutta minun oli pakko kieltäytyä työkiireiden vuoksi.Annoin kuitenkin lainaan oman narttuni.Haukkuhan oli kohta alkanutkin ja varomattomia kun olivat niin hirvi oli karannut löytöhaukusta.Haukku oli kuitenkin jatkunut väärällä puolen.Koska koira ei palannut,niin poikien oli pakko mennä pyytämään koiraa pois haukun jatkuessa.Paikalle päästyään hirvi oli seisonut mahaa myöten erämaa lammessa ja jään pettäessä jähmettynyt paikoilleen,koiran sitä ankarasti paimentaen.Jää oli ollut niin heikko,ettei sinne jalkapelillä olisi ollut mitään asiaa.Koska vielä kolmentunninpäästä koiran jatkaessa haukkua,poikien oli pakko soittaa poliisilleja he olivat luvanneet lopettaa jäihin juuttuneen elukan liiallisen kärsimyksen välttämiseksi.Pimeän jo painaessa päälle ja aikansa harkittuaan ampumista,tulivat siihen tulokseen,ettei hirveä kannata ampua,koska pistämään et käsipelillä pääse ja silloinhan lihat menisivät pilalle.Paikalle hälytettiin riistanhoitoyhdistyksen tai kennelpiirinkaverit,vai mille taholle tälläiset asiat kuuluvat,niin kuitenkin muutaman tunnin päästä haukun vielä jatkuessa kaverit olivat pitäneet rannalla huutokaupan ja kun lammessa olevan sarvipään hinnasta oli päästy yhteisymmärrykseen ruvettiin tositoimiin.Veneeseen oli pakattu tarvittava arsenaali,mitä tuommoisessa yöllisessä hirven pyytämisessä yleensä tarvitaankin. Koska haukku oli vielä jatkunut veneen varassa lähdettiin pikkuhiljaa hivuttautumaan ampumahollille.Isäntien päästessä lähemmäksi ja haukun katkettua valonheittimellä ruenneet sihtaamaan josko tästä yltäisi hirveen asti lähettää kuolettavan laukauksen.Mutta kas kummaa,hirveä ja koiraa ei näkynyt ja vastarannalta oli kuulunut muutama pysäytys yritys ja isäntien oli vain manaaminen huonosti päättynyttä jahtia ja sitä,että Tapio oli tällä kertaa vetänyt pitemmän korren.Itse en ole ollut paikalla,mutta jotenkin tähän tyyliin jahti on kuitenkin mennyt.

[Trio Niskalaukaus]

Tuohon vesielementtiin liittyy näemmä monta mettämiehelle mieliin jäävää tapahtumaa. Kerran minuakin opetettiin isomman käden kautta.

Olimme poikani kanssa vuosituhannen alussa riekkomettillä kanakoiran kanssa Petsikon maastoissa. Jos joku (Pentti ? ) on käynyt Tenolla, niin varmaan matkan varrella on huomannut kyltin Lihavakalajärvet. No, juuri niillä tienoin leireiltiin mukana kanootti ja kamiinateltta. Voi niitä hienoja muistoja ja aikoja, joita ei takaisin saa.

Tulimme muutamana päivänä maitten välissä virtavan ojan varteen. Ojasta ei päässyt hyppäämällä yli kuin sakemanni, joten sahasin reppusahalla koivusta ylityspuun ja tukikepin. Poitsu ylitti ohjeitteni mukaan puron ja seurasin perässä tietävästi korostaen, kuinka tukikepin tulee vastata hyvin pohjaan, että se toimii.

Keskellä ojaa minua vietiin. Mulahdin kauloja myöten kylmään puroveteen. Typerän näköisenä mulin kuiville tukikeppeineni. Kyllä mettä osaa opettaa välissä liian viisasta.

[Trio Niskalaukaus]

Kaipa se tasapuolisuuden vuoksi minun sinivalkoisen mustan koiran miehen pitää kertoa mieleen painunut metsästystarina karhukoirankin kanssa.

Olin viime joulukuussa lähdössä talkoilemaan hirvihommiin. Touhussani olin jo lastannut aseen ja repun autoon. Kävin aamukahvin turistessa keittimessä noutamassa lehden ja pääsinpä suureksi onnekseni vaihtamaan muutaman sanan naapurin seurakoiraansa pissattavan sievän yksinhuoltajarouvan kanssa. Töllistelin vielä perään rantahauen lailla meurahtelevaa takapuolta lehti kourassa ja silmämuna kovana. Oli tainnut huomata minun vanhan höperön puolipöhkön ilmeen ja siiven vetämiset.

Sisälle tultuani soi puhelin ja kaveri ilmoitti , että nyt Trio tuli mutkia matkaan, hänen harmaakoiransa oli jäänyt yöksi haukkumaan hirviä erääseen jokivarteen ja nyt oli tutka pimeänä. Pelkäsi pyyntikaverin hukkuneen ja oli lähdössä kelkkapelillä etsimään koiraansa. ( Löytyikin samana päivänä hukkuneena joesta ) Kun Martta kuuli tilanteesta, niin hän ilmoitti ykskantaan, että meidän Lahtari ei sitten lähde enää tällä kaudella metsään ja piste. Yritin vielä tenikoida ponnettomana, mutta Martan ilmeestä näin, että nyt ei auta mikään. Oli jo monta kertaa loppusyksyn aikana muistuttanut minua monien hirvikoirien murheellisista hukkumisista.
Vastusteluita voisi seurata kaikkein julmin ja hirvein Martan talouspakote- laittaisi jalat ristiin. Niinpä nolona ja nulona kantelin varusteet takaisin autosta sisälle ja vaivuin masennuksen onnelaan.

Eikä Trion sen päivän koettelemukset tähän loppuneet. Piiskasin sitten päivänvalossa happamana ja raivoisana mattoja, kun hiljattain naapurustoon muuttanut tuttu mies ajoi pahimmoilleen ohi autolla naama ilkikurisessa virneessä.
Eipä ollut monta päivää siitä, kun hän tamppasi mattoja ja olin häntä vakavasti huomauttanut asiasta, ettei tämä tällainen ole täälläpäin tapana eikä kävisi lainkaan laatuun. Saattaa akanperhanat saada kaikkia ajatuksia päähänsä.

Että tällainen mieleen painunut erätapahtuma isänmaallisen mustan koiran kanssa.

[paukku]

Voihan tänne luultavasti käydä kirjoittamassa vaikka lyhyen kaavan mukaan,jos ei ole kirjallista ilmaisutaitoa siunaantunut:Kävin karhumetsällä.Ammuin ohi.

[Pentti Koskelo]

Olimme kotipuolessa hirvenpyynnissä muutama syksy sitten.Koska porukassa on pelaavia koiria paljon joutuu välillä olemaan passissakin.Niin sitten eräänä aamuna kipusin torniin ja jäin odottelamaan,mitä tuleman pitää.Passituksen etupuolella noin 200 metrin päässä virtaa pieni oja oisko tuollainen 1.5 metriä leveä.Niin kohta tuosta puron varresta kajahti veljeni norjanharmaan haukku soimaan.Tämä on kuitenkin eri koira millä aloittelin hirvenpyyntiä ja josta aikaisemmin oli jo puhetta.Meikäläinen jo poisti varmistimen,koska haukku oli jo niin lähellä ja minulla on aina ollut herkkä liipasinsormi.Haukku kuitenkin näytti juroutuvan paikoilleen ja koiran ohjaajakin tuli jo pasitukseen,niin sanoin kaverille,että mene hyvä ystävä ampumaan se hirvi. Kohta koiramies hiippailikin haukulle.Haukku loppui ja koiramies tuli koiransa kanssa pois ja ilmoitti että passituksen voi purkaa.Koira oli haukkunut vain sitä,kun ei päässyt tai ei uskaltanut hypätä ojan yli.

[Pentti Koskelo]

Toinen vielä parempi tapaus sattui vuonna muutamana.En tiedä,saisko tämän kertoa,mutta kerron kuitenkin.Seurueeseen oli tullut nuori kavari,joka oli juuri saanut hirvimerkin.Passitukseen oli tullut tappisarvi mulli,jota kaveri oli ampunut ja hirvi oli heti tippunut.Kaveri ei ollut hirveä edes pistänyt,saatikka suolistanut.Pojat olivat raahanneet mullikan peräkärryyn ja lähteneet viemään nylkyvajalle teurastettavaksi.Kesken ajon hirvi oli konkoillut pystyyn -piip- ja kun saivat auton pysähtymään hirvi oli loikannut metsään ja vielä tänäkin päivänä samalla reissulla.

[Pentti Koskelo]

Olimme muutama vuosi sitten kaverini kanssa lohen pyynnissä Tenolla.Niin sitten siinä useamman päivän soudettuamme huomasimme että Ahti ei taida olla yhtä antelias kuin aikasemmilla kerroilla.Olin kuitenkin vaimolleni luvannut että ilman Tenon punalihaista lohta en olisi takaisin tulossa,sillä olihan viikon mittaiseen reissuun pitänyt kuitenkin kaikkine varusteineen jonkinverran satsata ja vaimoväen mielestä jopa tonni tolkulla.Kohtuus se pitää olla kerjätessäkin ajattelin että jotenkin se kala olisi saatava.Lähtöpäivään mennessä ei kalaa ollut tullut ja niinpä oli pakko ryhtyä toimiin suunnitelma B:n toteuttamiseksi. Tiesimme,että paikallinen kyläkauppias oli lohimiehiä ja paikallisilla on paremmat pyydykset,niinpä kaupan avauduttua marssimme kauppiaan juttusille.Lohethan saatiin ,toinen 24 kiloinen ja toinen 15,5 kiloinen ja kotimatka saattoi alkaa.Kotikylälle saavuttuamme sana oli jo kiirinyt,että lohen pyytäjät,eli saamamiehet ovat illankähmässä kotiutumassa.Porukkaa oli kertynyt ,koska moni halusi nähdä Tenon lohen,koska jollekin lohen näkeminenkin saattaa jäädä ikuiseksi haaveeksi.Moni tiedusteli että kauanko piti väsyttää ja minkälaiseen otti.Ajattelimme kaverin kanssa vähän vedättää,niinpä kerroimme isomman väsytyksen kestäneen pari tuntia ja toinen oli saatu helpommalla ja violetin väriselle oli oollut oikein perso.Osa kyläläisistä oli jopa vaimoväelle kehunut,että taitaa ne sittenkin pyyntimiehet ja saamamiehet olla erikseen.Vielä tänäkään päivänä emme ole uskaltaneet tunnustaa,että kyläkaupppias oli perso violetin väriselle setelille ja äijän väsyttäminen kesti muutaman tovin,että päästiin lohien hinnasta yhteisymmärrykseen.

[ärsy]

Sallittaneen käyttää lohenkalstusta keinona päästä harrastamaan karhukoira metsästystä.Omakohtainen kokemus tuli joskus viime tuhatluvulla, kun olin saanut luvan lähteä lohestamaan kaveriporukalla Tenolle viikoksi. Ensiksi piti luvata vuoden kuivilla olo kalastuksesta. Vihdoin päästiin lähtemään matkalle, niin kaveri tutki vehkeet ja totesi: aiotko sinä uittaakkin nuita? matka meni vähän altavastaajan roolissa. Perillä meitä oli 7 kaveria porukassa. Pari päivää heitettiin perhoa eikä kukaan saanutmitään. Sitten alkoi tuntua että pitää keksiä jotain kevennystä. Kaverin kanssa olimme palaamssa joelta, niin kysäisin kummasta päästä siimaa tuo Nalle Puhin ääni kuuluu. Mielleyhtymä tuli kaverin lammasnahkaturkista ja karvalakista. Seuraus kaksi vuorokautta totaalista hiljaisutta. Välipäivän ratoksi sain vihdoin itsekkin nimen Nukkumatti kun tuli nukuttua koko päivä.Kotmakalla piti vielä kuitata etteivät nuo kalatkaan ymmättä vehkeiden päälle mitään. Viikon saalis 3 kalaa, joista kaksi tarttui kelvottomiin vehkeisiin. Kaverilla omat lohisivut: askonsalmon.info . On tullut pidettyä lupaus olla kalastamatta jo toistakymmentä vuotta. Tosin tilalle tuli metsästys karkukoiralla.

[Pentti Koskelo]

Kaverukset olivat ottaneet pari karhukoiran pentua kasvamaan oikein karhunhaukkusuvuista.Isällä oli karhutaippari suoritettuna ja emälläkin oli useita karhuhaukkuja ja pari kaatoakin,ainakin entisen Esson baarin puheissa.Näin karhunmetsästyksen alla koirat kun olivat jo pitkästi toisella vuodella,niin koirathan ruukataan testata ennen karhunpyynnin aloitusta ainakin niiltä osin ,että onko koiralla suurriistaviettiä ja taipumusta karhun haukkumiseen.Suunnitelma oli seuraavanlainen.Konekarhu voidaan hylätä jo kustannus syistä,ja onhan se paljon tehokkaampaa testata elävällä olennolla. Ensin ajettiin 350 km:n päähän Kuhmoon anopilta ja karhunkaatajan leskeltä hakemaan karhun taljaa,missä oli kiinni pää täytettynä ja jaloissa kynnetkin paikoillaan,siis mahdollisimman aidon näköinen ja oloinen.Tämä oli se talja ja päästetty 260 kiloiselta mesikämmeneltä jo kolmattakymmentä vuotta sittenja plussaa sekin että karhu oli kellistetty karhukoiralle ja vielä luvallisena aikana.Sitten soitettiin saamamiehille pohjoiseen ja ostettiin muutama kilo tuoreena pakatettua karhun rasvaa ja verta.Tämä puolestaan oli karhusta joka oli juossut passiin viime toukokuussa.Kun arsenaali oli kasassa alotettiin testaus lähimmän metsäautotien varressa.Tehtiin jälki karhun verellä ja taljaan hierottiin karhun rasvaa mahdollisimman hyvän lopputuloksen aikaan saamiseksi.Kalle rohkempana miehenä lupasi mennä taljan alle kuusen juurelle ja Ville jäi koiran ohjaajaksi. Toinen koirista löysättiin hakemaan.Heti irti laskun jälkeen koira häippäsi ja rupesi haukkumaan vasaporukkaa muutaman sadanmetrin päässä.Haukku loppui lyhyeen johtuen varmaan hirvien nokkaansa saamasta karhun hajusta.Sitten oli vuorossa toisen koiran vuoro ohjaajineen.Kun koira oli löysätty aamullisille verijäljille niin haukku oli alkanut välittömästi.Karhuveriä,ajatteli koiran omistaja ja käski taljan alla olevaa miestä vähän ajattamaan koiraa.Välittömästi koira oli tormannut kiinni ukon takareiteen,että ukon oli pitänyt nousta huudon ja kirosanojen saattelemana nahka korvissa kuuseen ja sieltä anoa omistajaa kytkemään koira.Kun vaara oli ohi ,oli Kalle uskaltautunut alas kuusesta ja tuumannut,että oli se onni onnettomuudessa,ettei koira purrut viittätoista senttiä ylempää.

[Seppo Toivonen]

Mullakin on kirjoitettu vihkoon kaikenlaisia juttuja menneiltä vuosilta karhunkin metsästyksestä. Eräs minkä muistan unissanikin on vähän seuraavan lainen. Olin koirani Jimin kanssa eräänä päivänä etsimässä karhuja ja alueella olikin jälkiä joskaan ei ihan tuoreita. Jimihän parhaina vuosinaan haukkui niin haavakot kuin muutkin karhut aina kaatoihin asti. Mutta nyt kyseessä olikin elämäni suurin "karhu" jolla takajalat oli aivan mahtavat. Koira oli viipynyt hakulenkillään jo 30 min ja sitten kuulinkin jo haukkua ja aloin hiippailemaan haukun suuntaan ja ajttelin onko haukussa hirvi. Katsomaan kuitenkin piti mennä kun karhunmetsästysaika oli parhaimmillaan. Hiivin viimeiset sadat metrit tuulen alta varovasti. Kun pääsin jo "ampumamatkalle" pysähdyin ja yritin tarkkaavaisesti paikallistaa otuksen. Koiran jo näin ja heti ruskeaa joka oli paikallaan, takaosa liikkui ja välillä paikallaan. Menin kuusten suojassa hirveän hitaasti ja äänettömästi kohti kiihkeää haukkua. Voi herra varjele miten suuri "karhu" paljastui haukusta. Takapuoli oli kuin seitsemän leivän uuni. Olin 20 metrin päässä metsän suojassa ja ihailin näkemääni. Tuohon keskelle kun pasauttaisi niin tuntuisi varmaan joltain. Haukussa olikin perunamaallaan perunan nostossa naisimmeinen, repaleet tummanruskeat sukkahousut jalassa. Ainakin 150 kilon painoinen tytteli.Jimi oli haistanut sen jo kilometrin päästä. Olipa mahtava p...e!!! Poistuin takaviistoon ihan hiljaa koira mukanani

[Pentti Koskelo]

Hirvi meressä.Kotipuolessa, Oulunsalossa oli sattunut hirvikolari ja ylivuotiselta oli katkennut etujalka.Paikalle oli kutsuttu koiramiehet,jotka olivat löysänneet "hirvikoiran" jäljelle..Pienen hetken haukuttuaan koira oli tullut takaisin Hailuotoon johtavalle tielle ja koiran ohjaaja oli todennut hirven menneen mereen.Kaksi viikkoa myöhemmin Pellon kuningatar haukkujen jälkeen samanen hirvi nähtiin meren rannassa.Soitimme poliisille ja saimme lopetus luvan,jos hirvi on varmasti se sama,millä on jalka poikki.Kun tähänastisista sitkeintä narttuani oltiin löysäämässä jäljelle paikalle saapui samanen koirapartio,mikä oli aikaisemmin yrittänyt hirveä pyytää,ja meinasivat että kannattaako karhukoiranarttua edes irti löysätä kun heillä on "hirvikoiratkin" mukana.En malttanut siinä vaiheessa pitää suutani kiinni vaan totesin siinä vaiheessa kun narttu oli laskettu jäljelle siitä paikasta missä se oli viimmeksi nähty,että nyt on sellainen koira hirven jäljellä että hirvi ei mene mereen. Vähän sama asia kuin jos kettua ajava koira ei pelaa,niin sanotaan että kettu meni louheen.Hirvi karkasi löytöhaukusta ja veteli meren rantaa edetakaisin ainakin kolme tuntia ennenkuin pysähtyi haukuttavaksi meren rannassa olevaan tiheään kuusikkoon.Ajattelin itsemielessäni että tämä taisi olla hirvelle suurin virhe mitä oli tähän asti elämässään tehnyt.Haukulle ei ollut kiirettä,varsinkaan siksi,kun kuulolla oli muitakin kuin karhukoiran omistajia.Onhan se mukava kuunnella muidenkin hirvikoira rotujen omistajien karhukoiran haukkua.Hirvi ammuttiin kolmen tunnin jälkeen.Vaikka hirven etujalka roikkui nahan varassa,silti se yritti jätättää koiran ,mutta ei yrittänytkään mennä mereen.En kirjoita tätä siinämielessä,että minulla on ollut sitkas narttu,vaan siksi,että karjalankoira narttuja ei kannata enää nykyään aliarvostaa.Kun sattuu olemaan hyvä koira,niin silloin se on hyvä.Rotuun katsomatta.

[tl]

hyvä niin... Sillä tavallahan ne parhaat tarinat syntyyki... Tosi tapahtumien, kommelluksien ja pienen värityksen kera.

Mullaki sattu kerran että olin ainakin viisi tai kuusi kertaa yrittänyt haukulle päivän aikana ja ei vaan onnistunu (tiedoksi vaan kaikille että kokemusta oli tuolloin vielä vahempi kuin nykysin). Sitten alko ilta painaa päälle ja heitin jo kiväärin selkään ja annoin niin -piip- moisia huutokarkkoja luovuttaneena kun ei sitä ampuma tilaisuutta tuntunu saavan millään. Lähimmälle tielle oli jokunen kilometri ja sattumoisin se hirvi karkkosi siihen suuntaan mutta vain muuan sata metriä. Houkuttelin ja maanittelin koiraa tulemaan pois mutta eipä tuo ole tullu ennen sitä eikä sen jälkeenkään joten loppu tulos oli tiedossa. Ajattelin että olkoon ja lähin lompsimaan tietä kohti... Siinä sitten kun ohitin koiraa ja hirveä korkeintaan sadan metrin päästä vielä yritin huutaa koiraa pois mutta ei vaan korvaa lotkauttanu. Ajattelin että loppuu se hiipiminen ja meen reilusti vauhilla haukulle ja katon vielä kerran jos se antais... Siitä sitten menoksi kivvääri kadessä ja niin vain päästi ihan iholle... Oli vaan iso kuusi siten eessä ettei nähnyt kuin takapään ja siinä kun hetken ootin niin -piip- pyörähti siten kuusen takana kätevästi ja lähti karkuun... Lähin juokseen perään ja kun rytinä loppu niin pysähdyin itekkin ja siinä se seiso vinottain -piip- minua kohti ja katto olkansa yli. Ranka osumasta jäi niille sijoilleen ja isäntä ja koira oli tyytyväisiä. Mukava muisto jäi siitä päivästä.

[Pentti Koskelo]

Tulee mieleen vielä yksi värittömätön juttu hirvenpyynnistä.Elokuussa joskus 15 päivän paikkeilla parikymmentä vuotta sitten olimme kaverin kanssa hirven pyynnissä 8 tien varressa.Hirveä haukutettiin jonkin aikaa ja kun totesimme ettei laumassa ollut sopivaa elukkaaa,mitä etsimme lopetimme pyynnin siltä erää..Kun saavuimme autolle riistapoliisi hyppäsi puskasta ja pidätti meidät "luvattomasta toiminnasta" ja kyseli että onkos se hirvenpyynti jo alkanut,johon meidän oli pakko vastata että on tänä aamuna kahdeksalta.Heti kohta selvisi poliisilaitoselle soitettuaan että luvallisella asialla ollaan eli kolarihirven pyynnissä ja selvisimme "täpärästä" tilanteesta kuin ihmeen kaupalla.