Anna tuulen puhdistaa

Tämän otsikon alla keskustellaan kaikista kotimaisilla metsästyspystykorvilla metsästämiseen liittyvistä asioista

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Vastaa Viestiin
RukajärvenTankkari
Viestit: 5
Liittynyt: 08 Tammi 2019, 11:31

Anna tuulen puhdistaa

Viesti Kirjoittaja RukajärvenTankkari » 16 Heinä 2020, 19:25

Vahvasti vaikuttaa oman elämän tragediat ja epäonnistumiset myös tekstintuottoon :roll:
Sydänverellä kirjoitettu, silti toiveikkaana katsoen tulevaisuuteen maailman paras kaveri rinnalla :thumbsup:


ANNA TUULEN PUHDISTAA

Viileät yöt saapuivat jo, eikä ole kauaa kun päivällä oli vielä turhan lämmin pienen punaisen pystykorvan mellastaa pidempään mutta mihinkäs se koira karvoistaan pääsisi vaan energiaa on purettava kelillä kuin kelillä. Koira on ollut allapäin jo pidemmän aikaa, muutoksia on tapahtunut, isoja muutoksia.
Isäntä on ollut myös allapäin, kovasti yrittää touhottaa mutta kyllä koira sen huomaa. Iltaisin koira hakee paikkansa isännän viereen sohvalle ja suupieliä nuoleskellen tiedustelee varovasti että saisinko minä tulla kainaloon, tummien silmien lempeässä katseessa kajastaa huoli. Koiraa pelottaa, se ei ymmärrä, onko se tehnyt jotain väärin?
Isäntä rapsuttelee koiraa ja koira nuolaisee isännän kämmenselkää jakaen hellyyttä. Alkuillan askareista päätellen huomen aamulla ollaan lähdössä metsään, reppu on tuulikaapin edessä, isäntä on tapansa mukaan kiroillut tämän tästä ja etsinyt milloin mitäkin tavaraa.
Iltauutisten aikaan isäntä tupisee jälleen, ”myrskytuulta lupaa, pitääköhän meidän kuule siirtää huomisen suunnitelmaa?”

Aamuhämärässä koira siirtyy sängyn viereen tuijottamaan nukkuvaa isäntää, aikansa lähietäisyydeltä vahdattuaan pärähtää herätyskello soimaan ja isäntä nousee istumaan sängyn laidalle. Pyyhkii silmiään ja tuumaa rauhallisella äänellä että onhan ne luvatkin maksettu.
Aamutoimien jälkeen isäntä ja koira hyppäävät autoon ja alkaa matka kohti sorateitä, soratien alkaessa koira terävöityy ja nousee tuijottamaan tiukasti tielle. ”Kohta pääsee irti, kohta pääsee irti” hakkaa koiran mielessä samalla kun se hakee tiukalla katseella tien päältä jotain, edes jotain mikä päästäisi vietit valloilleen ja saisi haukkuhermot laukeamaan. Monta kertaa se on tien päällä tapahtunut, etenkin sorateillä.
Ei matkalla mitään ihmeellistä tapahdu, mutta hyvä se on aina olla tarkkana ettei mikään vaan mene ohi huomaamatta. Auto parkkiin ja isäntä löysää koiran irti, osoittaa suunnan ja sitten mentiin.

Tuuli on kova, isäntä kävelee normaalia hitaammin ja koirallakin on vaikea kuulla metsän ääniä, hajut liikkuvat liian lujaa, eikä koira saa niistä otetta monestikaan ennen kun on liian myöhäistä. Isännän olemuksessa on kuitenkin tapahtunut muutos, hän katselee levollisin silmin koiran touhuja, vähän jopa hymyileekin välillä ja puhelee paljon reippaammalla äänellä.
Useamman tunnin tyhjänpyytämisen jälkeen isäntä tekee tulet mäntykankaan reunaan, käy koukkaamassa viereiseltä jängältä vettä pannuun ja istahtaa mättäälle. Toista tuntia vierähtää tulilla, koirasta tuntuu kivalta eikä pelkästään siksi että se sai makkaraa vaan myös siksi että isäntä puhelee koiralle pehmeällä ystävällisellä äänellä välillä naureskellen. Isännän silmiin on myös syttynyt se vanha tuttu lempeä mutta määrätietoinen katse. Päivä menee omalla painollaan, kotiin viemistä ei tällä kertaa tule, mutta kun parivaljakko pääsee kotiin on molemmilla mukava olla. Isäntä antaa koiralle kipollisen ruokaa heti kun on hieroskellut hetken koiran lihaksia, kävelee pyyhe olalla sinne huoneeseen missä vettä sataa katosta ja lasioven takana on julumettu humina, sihinä ja polte, sinne ei koira mene, ei vaikka kutsuttaisi.

Pian koira hakeutuu isännän viereen sohvalle, rapsutellen isäntä kertoilee virkeällä äänellä koiralle maailman menosta ja tuhahtelee välillä televisiosta kantautuville uutisille. Molemmilla on nyt hyvä olla, miksi ei olisi. Kumpikin luottaa toiseen ja tietää että mitään sellaista ei tule heidän väliin, mikä voisi rikkoa sen kahdenkeskisen luottamuksen ja yhteenkuuluvuuden, siihen on kasvettu ja sitä rataa mennään vanhoille päiville asti.
Aamulla tulee taas elämää kun isännän lapset saapuvat pirttiin, takapihan rusakkokin haukuttaa koiraa hetken. On se aika vuodesta kun omenat tippuvat puusta, hyvähän se on rusakonkin saada syödä.
Ati Hast

Vastaa Viestiin