Herran Kukkarossa

Tämän otsikon alla keskustellaan kaikista kotimaisilla metsästyspystykorvilla metsästämiseen liittyvistä asioista

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Vastaa Viestiin
RukajärvenTankkari
Viestit: 5
Liittynyt: 08 Tammi 2019, 11:31

Herran Kukkarossa

Viesti Kirjoittaja RukajärvenTankkari » 27 Kesä 2020, 15:23

HERRAN KUKKAROSSA
Ikää tulee lisää, sitä ei voi pysäyttää, sen myötä ajatusmaailmakin muuttuu ja asioiden tärkeysjärjestys muuttaa muotoaan väkisin. On ollut Koronaa sekä viruksen että pelin muodossa, lapset kasvaa, työasiat painaa ja maailma muuttuu koko ajan kiireisemmäksi ja kiireisemmäksi. Se aika mikä nuorena joloppina oli käytettävissä metsästykseen ja luonnossa liikkumiseen on kutistunut entisestään, jopa niin paljon että välillä sitä potee huonoa omaatuntoa aiheesta. Ei sitä omasta puolesta surkuttele vaan koirien puolesta, nuo isämiehen parhaat kaverit, ne antaa vaikka henkensä isännän puolesta sen olen vuosien varrella huomannut. Tuntuu pahalta ajatella ja sanoa ääneen että välttämättä en ole ollut juuri viime vuosina se paras mahdollinen isäntä näille eittämättä parhaille ja uskollisimmille ystävilleni.

Ne kerrat ja ne hetket kun pääsee metsään puhisemaan ja katselemaan koirien iloista menoa ovat korvaamattomia ainakin omalle mielenterveydelle, jos vaikka mieli on maassa syystä tai toisesta niin metsässä se mieli paranee. Mitä pidempään siellä saa viettää aikaa, sen mukavampi se on myös palata kotiin, ottaa lapset ja vaimo kainaloon ja vaan olla olevinaan. Nykyään ei edes se saalis ole itselle niin väliksi, sen verran että koira saa palkinnon ja näkee sen alkukantaisen vietin sekä riemun onnistumisista. Samanlailla se kuuluu asiaan se epäonnistumisien harmitus niin miehelle kuin koirallekin, se hetki kun tupeloit koiran hyvän työskentelyn, se on aina yhtä pysäyttävä mutta toisaalta niin mahtava, koska silloin sitä tuntee elävänsä.
Koiran sekunnin murto-osan kestävä syyttävä katse ennen kiljahdusta ja lentoon lähtevän linnun seurantaa heti sen jälkeen kun olet polkaissut kulmakunnan kuivimman oksan poikki 30 metriä haukulta, siinä on sitä jotakin. Kyllähän se pärisyttää, pärisyttää moneen kertaan mutta jotenkin noistakin tilanteista on jälkeenpäin hyvä mieli ja niitäkin on mukava muistella vaikka harvemmin niistä ”huonoista” hetkistä tulee edes kirjoiteltua saati kaveriporukassa isommin retosteltua. Itseasiassa noita hetkiä on paljon enemmän kuin niitä huippu onnistumisia, en tiedä muiden onnistumisprosenttia mutta kyllä itsellä on aika lähellä se yksi kymmenestä kokonaisuutena. Välillä tulee reissuja jolloin onnistuu kaikki ja voisi vaikka lehtipuhallin päällä tallustella haukulle ja lintu kopsahtaa reppuun, välillä taas ei kertakaikkiaan onnistu, ei vaikka miten ryömii ja leikkii näkymätöntä niin se ei onnistu. Joko karkotat linnun tai sitten ammut kuninkaallisesti väljälle puolen lintua ja peli on pelattu.
Suurin asia tässä koko paletissa on kuitenkin se, että sitä menee sinne metsään, erämaahan ja ottaa aikaa itselleen. Kuuntelee luonnon ääniä ja ryypiskelee puhdasta purovettä, istuu tulilla ja tuijottaa liekkien tanssia, kulkee sen minkä kulkee ja viettää kiireetöntä tyytyväisen ihmisen elämää poissa kaikesta siitä nykymaailman hullunmyllystä. Välillä onnistuu ja välillä epäonnistuu mutta saa olla vaan ja tehdä sitä mitä mieleen juolahtaa. Se on tämän homman suola, kyllä minä olen metsässä kuin herran kukkarossa. Toivottavasti vielä joku päivä on aikaa tehdä tätäkin hommaa niin paljon kuin sielu sietää, niin paljon että ei tarvitse kiireellä lähteä takaisinpäin koska työt odottaa, niin paljon että voi kirkkain silmin sanoa koiralle että nyt sinä ystäväni olet saanut kaikki mahdollisuudet mitä olemassa on, eikä sinulta mitään puutu.
Toivo elää!
Ati Hast

Vastaa Viestiin