Kanalinnut huomioon!!!!

Tämän otsikon alla keskustellaan kaikista kotimaisilla metsästyspystykorvilla metsästämiseen liittyvistä asioista

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Kanalinnut huomioon!!!!

Viesti Kirjoittaja vuonne » 19 Helmi 2016, 13:16

Nyt kehoitetaan kaikkia metsämaan omistajia kartoittamaan metsojen soidinpaikkoja. Kehoittamiseen on varmaankin syytä, sillä metsää harvennetaa yhä kiih-
tyvään tahtiin. Ainakin Maaseudun Tulevaisuuden mukaan metsänomistajat näkevät asian positiivisena. Mutta tehdäänkö näin on sitten toinen juttu, sillä ra-
hanhimo usein yllättää. Kanalintujen eteen tehtävät työt ovat kaikki tervetulleita, koska kannat ovat tätä nykyä heikot. Teerien soidinalueille ei juurikaan tar-
vite tehdä mitään, kunhan vain ne rahoitetaan soidinajoiksi. Mutta metsojen soidinalueilla pitäisi rauha vallita ja puiden kasvaa. Olen seuraillut metsojen ruo-
kailupuuhia näin talvisaikaan. Koppelot/metsot löytävät usein hakoamispuut metsätraktoriurien varsilta. Nähtävästi traktorit viottavat puidenjuuria, aiheuttaen
muutamille uran varrella oleville puille sairauksia. Näistähän isot linnut pitävät ja puun neulaset ovat suurtakin herkkua. Kokeissakin näin talvisaikaan tapaa
kanalintuja juuri metsäautoteiden - ja - urien varsilta. Metsot ja koppelot voivat oleskella hyvillä ruokailumailla hyvinkin pitkään. Teeriä taas näkee koivi-
koissa eri korkuuksilla riippuen sääolosuhteista. Männyissä, kuusissa ja lepissäkin ne viihtyvät näppäillen syötävää. Teerien soidinalueet on turvattuja joh-
tuen niiden paikoista. Nehän sijaitsevat yleensä aavoilla soilla, pelloilla tai järven jäillä. Olen havainnut isojen lintujen sodinpaikossa sellaisenkin ilmiön,
että jos metsä on hakattu aukoksi niin samalle metsäalueelle voi syntyä vuosikymmeniä sen jälleekeen uusi soidin. Varmaankin uuteen aluevaltaukseen vai-
kuttavat hyvinkin paljon maastonmuoto ja sijainti. Puusto taas antaa tietyn suojan metsokukoille turvalliseen soitimeen. Hyvä soidin on perusedellytys kan-
tojen vahventumiseen ja onnistunut pesintä.
Kaikki puuhunhaukkuvien lintukoirien ystävät, tutustukaa myös vastapuoleen, sillä se yksi perusedellytys koiran koulutuksessa ja kasvatuksessa hyväksi lin-
nunhaukkujaksi.
Matti Tarkiainen

vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Re: Kanalinnut huomioon!!!!

Viesti Kirjoittaja vuonne » 21 Helmi 2016, 12:14

Lisää tuohon edelliseen kirjoitukseen kanalintujen puolesta. Yllättävän paljon kanalintukannat vähenevät myös metsämaan uudistuksissa. Kaivinkoneilla tapah-
tuvat laikutukset ovat usein pesien tuho. Laikutukset tapahtuvat yleensä keväällä ja alkukesällä juuri pesintäaikaan. Kaivinkoneiden kuljettajat kertovat usein
rengaiden tai telaketjujen alle jääneistä pesistä. Korkeista kuljettajien kopeista näkee usein vain emolinnun hyppäävän siivilleen. Näin pesän tuhoutuminen on
melko todennäköistä, koska ratin tai vipujen takaa ei näe kunnolla pesiä. Jokaisen maanomistajien tai seurojen jäsenten pitäisi keväällä käydä läpi tehdyt aukot
ja merkitä selvästi pesäalueet. Merkkaukseen voisi liittää vielä pesien suojaamistoimenpiteet supikoiria ja kettuja vastaan. Tämä on äärettömän tärkeää, koska
pesiä tuhoutuu mielettömiä määriä kuljettajien mukaan. Omien metsästysseurojen metsäalueiden huolehtiminen on tärkeää kaikelle riistalle koko pitkän vuo-
den. Yleensä kanalinnut tahtovat seuroilta unohtua juuri niiden vähyyden takia. Seuroille tuntuu kaikki muu riista olevan tärkeämpää, jota metsäalueilla tuntuu
riittävän. Älkää unohtako metsiemme tärkeintä riistaa kanalintuja, sillä ne ovat tuoneet lisäsärvintä pöytään niukkoinakin aikoina. Aivan samoin, älkää unoh-
tako puuhunhaukkuvia koiriamme, varsinkin kansalliskoiraamme suomenpystykorvaa.
Matti Tarkiainen

vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Re: Kanalinnut huomioon!!!!

Viesti Kirjoittaja vuonne » 24 Helmi 2016, 17:36

Minulta on monta kertaa kysytty, miten niitä kantoja voisi vahventaa jne..? Tuntuu siltä, että seuroista ovat lintumiehet kadonneet. Hirvestäjiä tuntuvat olevan
kaikki isästä pokiin. Tuntuu siltä, että me lintukoirien harrastajat olemme aivan vieraita omissa seuroissamme. Kaikkeen tähän on varmaankin johtanut lintu-
jen vähyys. Kun muutamilla on sitten se puuhun haukkuva lintukoira niin lintuja ei tahdo löytyä mistään. Kyllähän se panee harrastajan mietteliääksi, vaikka
kuinka harrastuksesta tykkäisi. Seuroissa voitaisiin tehdä kanalintujen puolesta paljonkin mm.ssa; keväällä pesien suojaaminen, laikutusalueilla pesien merkkaus,
varislintujen poistaminen alueilta, pienpetojen ja vähän suurempienkin pyytäminen, rypypaikkojen kunnostaminen, metsiin harvennushakkuut (ei aukkoja),
sekametsien - ja koivikoiden suosiminen, hakoamispuiden jättäminen jopa lisääminen, ojituksen välttäminen suoalueilla, marja-alueiden suojeleminen, oikeat
kiintiöt kanalinnuille (yleensä virheelliset), kolmiolaskentojen lisääminen kanalinnuille, hiekan esille ottaminen talvisaikaan (kiviä jauhamaan neulasia, urpuja
siemeniä), naaraslintujen rauhoittaminen, soidinpaikkojen suojeleminen, aukoille puuryppäitten jättäminen, nuorison kasvattaminen lintuerästykseen, linnun-
haukkukokeiden seuraamisen mahdollisuus (jopa metsään ryhmän mukaan), juniori- ja naisvaltaistenhaukkujen lisääminen, lintujen elintapojen opettaminen,
tutkimustyön lisääminen yliopistoissa jne................................................................................................................................................
Matti Tarkiainen

Haapajärvi
Viestit: 202
Liittynyt: 14 Huhti 2009, 20:40

Re: Kanalinnut huomioon!!!!

Viesti Kirjoittaja Haapajärvi » 26 Maalis 2016, 12:06

Kiitos Matille että jaksat kantaa huolta kanalinnuista. Olen aikaisemminkin tuonut esille, hakkuille me ei voida mitään, bisnes on bisnes. Mutta se mihin voimme vaikuttaa on pienpedot, niiden pyynnin tehostaminen on mielestäni meistä riippuva ja varmasti myös tuloksellinen. SML:n Kymeen piirissä ollaan käynnistämässä 5vuoden hanke jolla pyritään vieraslajeja vähentämään. Hankkeen tavoitteena on saada nuoria mukaan, oppimaan eri pyyntikeinoja ja samalla saaliin käsittelyt. Harras toive on myös saada luonnonsuojelijat osallistumaan käytännön työnä häviävien lajien pelastamiseen eikä vain puheissa ja hienoilla kirjoituksilla. Maassamme on valtava työttömyys, tämän hankkeen myötä saattaisi oikein toimittuna joku jopa löytää pysyvän työpaikan harrastuksemme turvaamisesta.
Tapio Arola

vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Re: Kanalinnut huomioon!!!!

Viesti Kirjoittaja vuonne » 28 Maalis 2016, 11:38

Katsoin juuri videota, miten eräät metsästysseurat käyvät aukkojaan läpi avorivissä kulkien tai kanakoirilla pesiä etsien. Samoin samassa videossa näytettiin,
miten laikutuskone toimii. Ei siinä jää kuljettajalle paljoakaan mahdollisuutta nähdä pesiä työn tuoksinnassa. Sitten vielä näytettiin pesintäalueen merkkaus ja
suojaus. Hyvin merkityt pesät näkyivät hyvin kuljettajan koppiin ja pesäalueen suojaaminen lippusiimalla ja saippualla antaa mahdollisuudet hyvään pesintään. Metsästysseurat voivat jälkikäteen hyvää hyvyyttään avustaa isäntiä kuokilla pesintäalueen istutuksessa. Muistan eräänkin koppelon Pieksämäessä hyljänneen
pesän, kun istuttajat olivat jättäneet valkeat muovipussit laikutusalueelle pinoon. Taimienkin kantopussit ja muutkin roippeet on hyvä viedä pois pesien läheltä
ja koko aukkoalueelta. Pienpetojen pyynti on avainasemassa kaikissa seuroissa. Tutkimusten mukaan n. puolet kanalintukannoista tuhoutuu pienpetojen suihin.
Eli pelkkä pesien suojaaminen ei riitä alkuunkaan. Seuraan pääsyn edellytyksenä ei saisi pelkästään olla, että on hirvimies tai - nainen vaan halukkuus pienpeto-
pyyntiin olisi seuraan pääsyn edellytyksenä. Suomen- ja pohjanpystykorvat ovat maailman parhaita pienpetopyynnin apulaisia. Metsästäjän ei tarvitse montakaan
kertaa tyhjää reissua tehdä koirillaan, jotka osaavat pienpetopyynnin. Senpä takia olen toitottanut usein, että kaiken viljan kokeita olisi pikkuhiljaa kehitettä-
vä aivan kilpailumuotoon. Pääkilpailumuodot olisivat pohjiksilla ja pystiksillä siis edelleenkin lintu- tai hirvikokeet, mutta rinnalle tulisivat kaiken viljan kokeet.
Ne koirat, jotka eivät taipuisi linnulle (hirvelle) olisivat valmista kauraa kaikkeen viljaan. Tällä voisi olla hyvinkin suuri merkitys koirien rekisteröinnin nousuun.
Esimerkiksi nyt jo ammutaan näätiä, supikoiria jne..lintuakin haukkiville koirille. Varsinkin supikoiria listitään melkein kaikissa seuroissa eri koiraroduilla.
Matti Tarkiainen

Kytösavu
Viestit: 1805
Liittynyt: 15 Elo 2004, 18:38
Paikkakunta: Lapua
Viesti:

Re: Kanalinnut huomioon!!!!

Viesti Kirjoittaja Kytösavu » 28 Maalis 2016, 13:52

Pienpeto testin suunnittelu on kirjattu suomenpystykorvajaoston toimintasuunnitelmaan.
Rähkyyttä suunnitellessa kannattaa miettiä, vaikuttaako se muiden elämään ja jättää tekemättä.
pekka.salomaki(at)gmail.com

korpiritari
Viestit: 929
Liittynyt: 19 Loka 2013, 13:17

Re: Kanalinnut huomioon!!!!

Viesti Kirjoittaja korpiritari » 29 Maalis 2016, 19:39

Kanalinnut huomioon; SPJ olisi avainasemassa ottaan esityslistoilleen ylisuuren Kanahaukkakannan rauhoituksen poiston eri instannseihin. Vaikka kuinka olisi vaikeaa luontoliiton vastastustaminen asiassa. Taas seurannut täällä Yläkainuussa kotovaaralla talvehtivaa teeri kantaa. Meillä oli vielä tuossa tammikuun loppupuolella n. 25 kpl joukkio mustia ja enemmäkseen ruskeita siivekkäitä pihakoivuissakin ihailtavana. Ompas kyllä muutama kettukin liikkeellä, mutta kanahaukkoja näkyy melkein joka ehtoo peltolaitoja kiertämässä useita. Nytten Pääsiäisen seuduoolla olen löytänyt 4 ruskean höyhenläjät ilmataistelijoiden saannoksina. Teeriparvi näyttää kutistuneen 2 kpl:seen. "Korpilaki voimaan, jos rauhoitukset ei poistu". Saahaan hyö valittaa heikoista lintukannoista syy on selvä.
Rauno Juntunen

vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Re: Kanalinnut huomioon!!!!

Viesti Kirjoittaja vuonne » 30 Maalis 2016, 12:22

Asiantuntijat ovat kertoneet tutkimustuloksiin vedoten, että eri kanalintukantoja eniten rasittaa; 1. elinympäristöjen huononeminen, 2. pieni populaatio, 3. predaatio
ja 4. metsästys. Tämä kaikki on tutkittua, todellisuuteen perustuvaa tietoa. Elinympäristön huononeminen on merkittävin syy kantojen vähenemiseen. Toisena on pie-
ni populaatio, mikä on kaikille niskkäilekin tuhoisa ja sehän johtuu paljolti sopivien elinympäristöjen vähenemisestä. Kolmantena on predaatio eli linnut ovat voimak-
kaasti toisten eläinten saalistuskohteita. Neljäntenä on metsästys, mikä on täysin kiinni ihmistoiminnasta.
Omasta mielestäni edellä kerrotut asiat ovat maalaistenkin mielestä oikeaan osuneita. Kuitenkin haluan korostaa, että metsätalous pitää muuttua, mikäli haluamme har-
rastuksemme jatkuvan edes siedettävällä tasolla. Tarhausta on yritetty, mutta turhaan, sillä Suomen oloissa se ei tule onnistumaan. Varttuneet tarhatut linnut ovat alit-
tiita tuhoutumaan hyvinkin helposti päästyään luontoon. Tarhauksista on paljonkin negatiivisia tutkimustuloksia keski-eroopasta. Ainut pieni lohtu on siinä, että luonon-
suojelualueet tuottavat keskinkertaista enemmän muuhun ympäristöön kanalintuja. Mm:ssa Mäntyharjun kupeessa on laaja Repoveden kansallispuisto, mikä pitää Ky-
men ja suur-savon eteläisintä osaa kanalinnuissa. Samoin todettu, että Venäjän puolelta tulee kanalintuja Suomeen, mikä edesauttaa kantojamme lisääntymään. Kui-
tenkaan tämä ei riitä vaan lintupopulaatiot pitäsi saada tänne jäämään. Mutta onnistuuko se, jos elinympäristö on kanalinnuille se mitä on.
Matti Tarkiainen

vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Re: Kanalinnut huomioon!!!!

Viesti Kirjoittaja vuonne » 30 Maalis 2016, 15:20

Kanalinnuilla elinympäristöön vaikuttaa aina metsätalous ja ilmastonmuutos. Metsien monimuotisuus olisi säilytettävä ja suosittava sekametsiä, jotka tuottavat
maanpintapeitteeksi marjavarpua, hyönteisiä ja marjoja. Tälläistä metsää olisi suosittava yhä enemmän, vaikkakin kanalinnut viihtyvät myös puhtaissa kuusi-
ja mäntymetsissä, jos maanpintaa peittää marjavarpusto. Varsinkin talviaikaan on nuoret männiköt kovassakin suosiossa metsoilla. Tällähetkellä on paljon maa-
alueita, joista metsot ovat hävinneet ainakin yhdeksi miespolveksi. Totaallinen aukkohakkuu poistaa yleensä kaikki kanalinnut. Pienipopulaatio taas tuottaa sai-
raita lintuja, koska perintötekijät ovat linnuilla lähellä toisiaan. Populaatioon olisi aina tultava uutta vertä näin luoja on sen luonnut. Tällöin perintötekijöistä tule-
vat sairaudet pienenevät. Usein metsokukot niinkuin teeretkin tappelevat soidinpaikoillaan pokiaan vastaan populaation pienuuden takia. Pienpedot ovat aina
riesanamme, mutta kantoihin voi vaikuttaa tehokkailla pyyntimenetelmillä. Tuntuva tapporaha saisi metsästäjät liikkeelle pyydyksin ja koirin. Aivan samoin met-
sästyksen rajoitukset auttavat kantojen elpymisiin. Viime syksynä nähtiin useilla soilla kuvastusta ja se jos mikään herättää huolta. Nyt on vain keskityttävä elin-
ympäristöjen parantamiseen, populaatioiden vahventamiseen, pienpetopyyntiin ja metsästyksen rajoituksiin (ainakin kuvastus pois).
Matti Tarkiainen

vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Re: Kanalinnut huomioon!!!!

Viesti Kirjoittaja vuonne » 04 Huhti 2016, 18:08

Tänä keväänä on nähty ja kuultu pienien teeripopulaatioiden ääniä ja suhahduksia suur-savossakin. Pieniä soitimia on harvakseltaan isojen jääselkien
päällä. Kuulin tuossa äskettäin, että Saimaalla liikku isompikin sadan teeren tokka. Saimaan mittaamattomissa saarissa on teerien hyvä lymytä ja käy-
dä soitimilla. Tämä iso teeriparvi on lyöttäytynyt yhteen isoltakin alueelta. Voipa olla yhteyksiä jopa Venäjänkin puolelle. Olen aina miettinyt juuri Sai-
man saarten alueita hyvinä ja tuottoisina kannan tuottajina. Siellä on rauhaisa teerien oleskella ja lennellä saaresta saareen. Isotokka huomaa vaarat
jo hyvissä ajoin ja pääsee pakenemaan. Omien havaintojeni mukaan seuraavilla alueilla on aina ollut parhaat teerikannat; Tuohikotti-Savitaipale-Luu-
mäki kolmiossa, Repoveden kansallispuistossa ja sen ympäristössä, Saimaan saaristoalueet, Juvan-Joroisten alueet, Pieksämäen Maramäki-Vanajan
alueet ja Kutemajärvi-Synsiön alueet. Näillä alueilla teeret liikkuvat ja niiden reittejä on hieno tutkailla. Samoin olen vuosien saatossa tavannut juu-
ri näillä alueilla teeriä ja kysellyt niiden esiintymisiä. Teeret liikkuvat hyvin paljon samoja turvallisia ja tuttuja reittejä. Oma maastovihkooni on täyt-
tynyt hyvistä maastoista juuri näiltä alueilta. Uskon näillä havainnoilla teerikantojen nousuun. sillä näyttää tulevan hyvä kevät ja kesä..toivotaan.....
Matti Tarkiainen

vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Re: Kanalinnut huomioon!!!!

Viesti Kirjoittaja vuonne » 09 Huhti 2016, 09:54

Maaseudun Tulevaisuudessa on sillointällöin hyviä kirjoituksia kanalinnuista. Jokainen puuhunhaukkuvan lintukoiran harrastaja on myös kiinnostunut
kanalinnuista. Muutehan tätä harrastusta ei voisi harrastaakkaan, jos olisi vain kiinnostunut koirista. Koirat ja linnut ovat yhtä tärkeitä metsien kät-
köissä samoilevalle erästäjälle tai koeharrastajalle. Minua edelleenkin huolestuttaa kanalintujemme tulevaisuus. Ennen olimme huolestuneita suomen-
pystykorvasta, eikä se huoli ole vieläkään mihinkään kadonnut, mutta vielä suurempi huoli kanalintukannoista. Mitä ihmettä me teemme puuhunhauk-
kuvilla koirilla, jos kanalintukannat heikkenevät tällä tavoin. Suurin syy kantojen pienenemisiin on elinympäristöjen heikkeneminen ja ilmastonmuutos,
näin ovat asiantuntijat sanoneet. Tarhauskaan ei pelastaisi tulevaisuudessa lintujamme, varsinkaan metsoa, sillä sitä on kokeiltu Saksassa hyvinkin pal-
jon. Tarhauksessa haudotetut metsot tuhoutuivat luontoon päästyään 80 % tai kokonaan. Kaikkein tehokkain tuhooja oli kaikkien tuntema viekas kettu.
Meillä nähtävästi on vain rukoiltava, että teeripopulaatiot hyväksyisivät tämän aukkohakkuupolitiikan. Teerethän suosivat aukeita alueita, joissa on
siellä täällä metsää ja metsäisiä saaria järvissämme riittää. Nämä kaikki puutehtaat, joita on noussut ja tulee nousemaan vievät meidän kanalintukan-
nat yhä vain alaspäin. Hakkuu määrät ja häiriöt metsäalueillamme tulevat nousemaan ennennäkemättömiin mittasuhteisiin. Maastomestareiden toimin-
ta tasapuolisten maastojen saamiseksi vaikeutuu entisestäänkin. Esimerkiksi tasapuolisten maastojen tärkeys korostuu, erityisesti arvo-otteluissa. Kaik-
ki kilpailutilanteet ovat tärkeitä juuri jalostuksen kannalta. Tulevaisuus kuitenkin näyttää siltä, että se koira voittaa, jollekka linnut sattuvat. Kyllähän
tämä toivottomalta näyttää, sillä harrastuksemme arvostus on vähentynyt vähän kaikkialla, varsinkin nuorison keskuudessa.
Matti Tarkiainen

Pyrykoira
Viestit: 179
Liittynyt: 01 Syys 2005, 21:38
Paikkakunta: Laihia

Re: Kanalinnut huomioon!!!!

Viesti Kirjoittaja Pyrykoira » 09 Huhti 2016, 19:54

Osasyyllisiä tähän lintukatoon ovat ns. Riistaviranomaiset, jotka suuressa viisaudessaan päättivät pyydystää juuri soidinaikaan 40 metsioa Puolaan vietäväksi.
Kuka tai ketkä tätä munauksesta saavat sulkia haltuunsa tai jopa kutsun Puolaan kanalintujen metsästykseen. ?
V-P Pouttu

vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Re: Kanalinnut huomioon!!!!

Viesti Kirjoittaja vuonne » 10 Huhti 2016, 12:24

Meidän harrastuksemme on ja on ollut yhä enenevässä määrin vaakalaudalla. Koiriemme terveys ja kanalintujenvähyys ovat aiheuttaneet harrastajis-
sa suurtakin huolta. Mitään heikennyksiä harrastuksemme elvyttämiseen ei enää kaivata. Kyllähän ne metsolinnut sinne Puolaan olisi saatu esimerkik-
si Ruotsista. Rekisteriöintimäärät on saatu juuri suomenpystykorvilla nousuun ja pentujakin alkaa olla tarjolla. Nyt vain toivotaan, että kanalintujen
pesinnät onnistuvat. Samoin asioista puhumiset asiallisesti olisi hyvin ratkaisevaa ja harrastusta arvostavaa. Meillä ei ole varaa jatkaa tällä riitelyn
linjalla ja sanontakin kuuluu: "Kateus vie kalatkin vedestä". Myöskin minusta olisi hyvin ratkaisevaa, että puuhunhaukkuvan lintukoirien harrastajat
pääsisivät itse kehittämään harrastustaan, eikä siihen sotkeituisi jonkin muun toiminnan edustajat. Nythän näyttää siltä, että hirvipuolella on kovim-
mat ja tietävimmät lintupuolen harrastajat, jotka vaikuttavat hyvin ratkaisevasti asioiden kulkuun piiri- ja valtakunnan tasolla.
Matti Tarkiainen

vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Re: Kanalinnut huomioon!!!!

Viesti Kirjoittaja vuonne » 14 Huhti 2016, 14:37

Jatkoa edelliseen..............................................................................................................................................
Henkilö, joka on järjestössä nimetty historian kirjoittajaksi kokoaisi lohkoittain aineiston. Nyt olisi, joko idänlohkon historian kokooja tai
järjestön historian kirjoittajan hyvä ottaa yhteyttä suur-savon historian kokoojajaan Sanna Kekkoseen Hirvensalmelta puuhunhaukkuvan
lintukoiraharrastuksesta, koska hän kokoaa parhaillaan suur-savon historiaa. Kekkosesta voisi tehdä koko idänlohkon historian kokooajan,
koska hän on historian opettaja ja tutkija.
Matti Tarkiainen

vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Re: Kanalinnut huomioon!!!!

Viesti Kirjoittaja vuonne » 16 Huhti 2016, 17:02

Mäntyharjun ympärillä on järvien jäillä havaittu pieniä ja vähän suurempiakin soitimia teerillä. Joten toivossa on hyvä elää, kunhan vaan
pesinnät onnistuvat. Olen varma, että, juuri Mäntyharjussa on hyvä järjestää arvo-otteluita juuri lintujen hyvän esiintymisen takia. Yh-
teydet varsinkin teerillä on melkoisella todennäköisyydellä Venäjän puolelle. Suur-savon eteläinen osa ja Kymen erinomaiset maastot tar-
joavat hyvät lintutiheydet, varsinkin, kun pienpetopyynti on innostunutta ansoilla ja luolakoirilla.
Matti Tarkiainen

Vastaa Viestiin