Pitkäkoe -16

Tämän otsikon alla keskustellaan kaikista kotimaisilla metsästyspystykorvilla metsästämiseen liittyvistä asioista

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Vastaa Viestiin
vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Pitkäkoe -16

Viesti Kirjoittaja vuonne » 11 Helmi 2016, 18:51

Nyt, jos koskaan on koiria vietävä pitkään kokeseen, sillä keliolosuhteet ovat otolliset hyviin haukkuihin. Harvoin tähän aikaan vuodesta on suur-
savon alueella näin vähän lunta. Koirat voivat liikkua, kuin sulanmaan aikaan, ainut heikkous on sillointällöin märänlumen kovettuminen. Kanalinnut,
vaikka niitä on aiempiin vuosiin todella vähän ovat kuin liimautuneet tietyille alueille. Ainoastaan kanahaukat saavat ne muuttamaan tai piiloutu-
maan muutamiksi päiviksi. Linnut voidaan löytää yhä uudestaan ja uudestaan pieniltäkin alueilta. Teeret liikkuvat havaintojeni mukaan vain n. 5x5
km alueilla ja metsot/koppelot ovat 2x2 km alueilla nähtävästi kevätsoitimmiin saakka. Teeret ovat usein koivikoissa tai pelloilla ja eivätkä siirry
päivittäin kovinkaan paljon. Metsot/koppelot ovat joko/tai nuorissa tai vanhemissa metsissä, missä niillä on sopivia hakoamispuita. Ulosteläjiä
voi löytyä tietyltä alueelta useammistakin paikoista puiden juurilta. Nähtävästi metsot/koppelot yöpyvätkin vähänlumen aikaan puissa, ainakaan
uutuista ei ole tällä hetkellä havaintoja. Teerien avouuttuja on havaittu jonkin verran varsinkin pakkaskeleillä. Kyllä olisi toivonut talvikokeita, sil-
lä tammi- ja helmikuu olisivat olleet otolliset ajat järjestää. Edellist kuukaudet ovat menneet hukkaan harrastajiltamme ainakin keski- ja eteläsuo-
messa.
Matti Tarkiainen

Kytösavu
Viestit: 1805
Liittynyt: 15 Elo 2004, 18:38
Paikkakunta: Lapua
Viesti:

Re: Pitkäkoe -16

Viesti Kirjoittaja Kytösavu » 12 Helmi 2016, 15:58

2. KENNELPIIREILTÄ ANOTTAVAT KOKEET
Kokeet anotaan Omakoira –palvelun kautta siltä kennelpiiriltä, jonka alueella kokeet
pidetään. Kennelpiirit ovat velvollisia toimittamaan ilmoituksen hyväksymistään kokeista
Kennelliitolle julkaistavaksi.
KOKEEN PITOAIKA ANOMUS KENNELPIIRILLÄ VIIMEISTÄÄN ILMOITUS KENNELLIITOSSA VIIMEISTÄÄN
1.1.-30.4. 31.8. 30.9.
1.5.-31.7. 31.12. 31.1.
1.8.-31.12. 31.3. 30.4.

Kennelpiireillä on anomisajoista poiketen mahdollisuus olosuhteista johtuen myöntää
alueelleen kokeita kaksi (2) viikkoa ennen koepäivää 1.1.-30.4. väliselle ajalle.
Rähkyyttä suunnitellessa kannattaa miettiä, vaikuttaako se muiden elämään ja jättää tekemättä.
pekka.salomaki(at)gmail.com

ellutii
Viestit: 282
Liittynyt: 30 Marras 2006, 21:22

Re: Pitkäkoe -16

Viesti Kirjoittaja ellutii » 12 Helmi 2016, 16:07

Selvennätkö, Kytösavu, hieman; onko ymmärrettävä tuo niin, että LINT -kokeita tänä vuonna voi pitää 30.4.2016 saakka, eikä vain metsästyskauden loppuun (helmikuun loppu) kuten normaalisti?

terv.
Raija Tiilikainen
Raija Tiilikainen

Avatar
heidi
Viestit: 410
Liittynyt: 06 Elo 2004, 10:07
Paikkakunta: Eno
Viesti:

Re: Pitkäkoe -16

Viesti Kirjoittaja heidi » 12 Helmi 2016, 17:57

Muutos koskee vain anomisaikaa, eikä muuta ajanjaksoa, milloin kunkin koemuodon kokeita saa järjestää. Esim HIRV-kokeet pitää järjestää 20.8. ja vuoden vaihteen välissä, LINT-kokeet 20.8. alkaen, helmikuun loppuun. Muita koemuotoja kokeesta riippuen sen jälkeenkin. Mutta nyt jos anoo, niin vielä ehtii järjestämään LINT-kokeen helmikuun lopussa.
Heidi Lahtinen, Höyheneukon kennel

Vastaa Viestiin