Kylmän kukkia

Tämän otsikon alla keskustellaan kaikista kotimaisilla metsästyspystykorvilla metsästämiseen liittyvistä asioista

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Vastaa Viestiin
Rukajärven Tankkari
Viestit: 18
Liittynyt: 21 Loka 2014, 17:13
Paikkakunta: Kemi
Viesti:

Kylmän kukkia

Viesti Kirjoittaja Rukajärven Tankkari » 07 Marras 2015, 22:53

Itäkairaan suuntasi tämän vuoden toisella reissulla laadukas parivaljakko edellisiäkin laadukkaamman suomenpystykorvan kanssa. Jotenkin tavaramerkiksi leimautunut "alussa kaikki päin -piip-, paitsi meisseli" piti kutinsa tänäkin vuonna.

Toista tuntia peherrettiin viimeistä 7:ää kilometriä autolla huonokuntoisen tien päähän. Tien päässä oli jo miehillä ja koiralla niin paljon virtaa ettei viitsitty aikaa kuluttaa kartan katselemiseen, vaan heti rinkka selkään ja kohti tietöntä erämaata. Siinä ensimmäisen parin tunnin aikana katseltiin metsäkoneen uraa ja tuumiskelin ääneen, jotta tämä ura taitaa mennä lähelle meidän ensimmäisen illan määränpäätä. Teputeltiin uraa jonkun aikaa ja katselin välillä kompassia, ihmettelin että miten se kompassi näyttää tuollalailla, kohautin olkapäitä ja jatkoin raskaan rinkan kanssa taivaltamista. Tunnin jälkeen kompassi näytti edelleen päin -piip-, joten kaivoin kartan taskusta ja päätin tarkastaa tilanteen.

Tulihan se selväksi että oli taas tehty emämunaus suunnistamisen saralla, kaiken kukkuraksi vähintään 3km lisää matkaa ensimmäisen illan asentopaikalle, että se miehiä jälleen nauratti makiasti. Ainoa positiivinen puoli oli se, että oltiin jo ensimmäiset lintuhaukut saatu Gubben toimesta ilmoille. Vaikka miehet tölväilivätkin tuon "varman linnun", niin se piristi mieltä. Tiedettiin että koira on ainakin iskussa :) Niin päästiin kuitenkin uralta oikeaan metsään, potkittiin hölmöyksissään voittajaluokan metsokin lentoon kun koira hakulenkillä pehersi. Myötätuuleen kuljettiin ja harmittavasti koira tulikin keula pystyssä juuri siihen paikkaan jossa hongasta lähti aikamoisen rytinän kanssa harmahtava homenokka miehiä karkuun. Päätimme pitää luovan tauon ja rauhoittaa mieltä, polttelimme filtterisikarit ja sanailtiin harvakseen ikihongikon kätköissä. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla tuli tunne, että nyt ollaan ytimessä, nyt ollaan siellä missä miehen on hyvä olla. Jollakin käsittämättömällä tavalla rauha laskeutui olemukseen, oli niinkuin esirippu olisi vedetty jokapäiväisen elämän, työ-, ja rahahuolien ja oman syvimmän olemuksen väliin.





Tästä eteenpäin olikin vain hienoja hetkiä, harmittavia tai loisteliaita tapahtumia, mutta hienoja omalla tavallaan jokainen hetki.
Kohti iltaa ja hämärää kuljettiin, matkalla koira tavoitti vielä vanhan metson, joka uusintahaukunkin antoi vaan ei ainoataan metsämiehille. Hyvä niin, sillä komeampi vanha metso on latvassa kuin repun viilekkeessä, vaikka maistuvaa evästä onkin!
Hieman ennen iltahämärää saavuttiin suunnitellulle asentopaikalle, touhuttiin teltat pystyyn ja väsäsimme tervastulet ruuan laittoa varten. Katselin siinä tulien sytytyksen lomassa että mihinkähän se Gubbe häipyi, no hetken päästä se kuuluikin sillä 350m päästä raikasi jälleen suomenpystykorvan pirteän kertova haukku. Oli kamraatin vuoro pyrkiä haukulle ja itse jäinkin tyytyväisenä kuuntelemaan teltan viereen vaarojen rinteistä kaikuvaa haukkua ja vuoleskelin ajankuluksi syttöjä tervaskannon palasesta. Haukku kesti ja kesti, loppujen lopuksi varmaan sen puolisen tuntia, kun loppui äkkiä kuin veitsellä leikaten. Kohta saapui koira läähätteäen tulille ja hetken päästä kaveri sadatellen perässä. Poikametso siellä oli tarjonnut ainoataan, mutta jostain ihmeen syystä, todennäköisesti miesten päivemmällä hölmöiltyjen varmojen tilanteiden johdosta, oli koira alkanut käymään kuumana kuin hellan koukku ja nousi puuta vasten kamraatin katsellessa haulikkohollilta haukkua. Ampumatta jäi metso ja jälleen voi sanoa että hyvä niin :)

Iltapalaa keitellessä kuitenkin kohtasi todellisuus romantiikan ja jo tulomatkan viimeisen sadan kilometrin kohdalla huomattu suurempi puutos palasi mieleen, se oli allekirjoittaneen makuualusta edelleen Kemissä, tarkemmin sanottuna alakerran ja yläkerran portaiden lepotasolla. Sieltä se lämmitti mieltä ja hanuria vähän huonosti, kaikenlisäksi tähdet loistivat jo siihen malliin että pakkasyöhän se oli tulollansa...ja tulikin! Kuusenhavuja koitin kasata arvioidun nukkumapaikan kohdalle telttaa kasatessa ja kasaamisen jälkeen. Oli kyllä melkoisen kylmä yö havuista ja muutamasta kuumasta rommista huolimatta. Kello näytti 3-4 välillä kun viimeisen kerran vilkaisin, sen jälkeen ilmeisesti oli ihmismiehen kankku lämmittänyt rahkasammalen sen verran ettei enään palellut. Kuitenkin heräsin aamulla 05.30 siihen että varpaita paleli, aamupimeässä könysin teltasta pihalle ja löysäsin Gubben aamupissalle ja aloin veistelemään aamutulia vapisevan hengityksen säestäessä vapisevia sormia.

Juuri kun olin lyömässä tervaskannon tyveen kirveellä, räjähti aamuhämärässä Gubben haukku muutaman sadan metrin päästä, ei muutakuin pyssyt selkään ja haukkua kohti. Kaverikin konkoili samoihin aikoihin omasta teltastaan hyvin nukkuneen näköisenä, ei kuulema ollut -piip- palellut..
Hiiviskelin haukulle, pääsinkin erittäin helposti ihan haulikkohollille. Sopiva "putki" kuusta ja mäntyä oli välissä, niin se oli kuin baariin olisi kävellyt. Sitten se tenkkapoo tulikin, en keksinyt puusta mitään, en kertakaikkiaan mitään vaikka paljas vanha honka oli kyseessä. Koira merkkasi koko ajan samaan paikkaan joten tuumin mielessä, että on siellä ainakin orava. Pakitin hetken ja koitin vasemmalta uudelleen, pääsin hollille ja rupesin tiirailemaan nyt eri suunnalta mäntyä, kun viereisessä puussa rysähti ja koppelo lensi kuoleman pelossa kohti vapautta. Katselin komeaa koppeloa ja tuumin mielssäni että virhearvio se tuli Gubbellakin kun aamuhämärässä haukkui väärää puuta. Gubbe kuitenkin kävi pienen pyräyksen koppelon perässä ja palasi saman puun alle jatkamaan kiivasta haukkua. Harmittavinta tilanteessa oli se, että kerkesin sekuntia ennen Gubben paluuta nousta seisomaan, koira kun aukaisi suunsa uudestaan lähti toinen koppelo haukkupuusta samaan suuntaan kuin edellinen. Jätin ampumatta sillä pystykorvamies ei pomppuja roiski, rehellisesti sanottuna kuitenkin -piip- oma hölmöily :)

Palailin asentopaikalle pikkuhiljaa ja siellä kamraati olikin jo saanut tulet loimuamaan. Aamutoimien ja puuronkeiton lomassa se päiväkin alkoi valkenemaan, päätimme jättää teltat pystyyn ja suunnistaa seuraavaksi yöksi vajaan 10km päässä olevalle autiotuvalle. Aamun jälkeen rupesi tulemaan taivaalta vettäkin ihan kiitettävästi, lämpöasteita oli arviolta 1-3, joten melkoisen jäätävää sadetta pukkasi. Matkalla autiotuvalle oli muutama lintutilanne, vaan yksikään ei antanut koiralle muutamaa haukausta enempää. Illalla keittelimme lintuvellit ilman lintua ja saunoimme tulomatkan kuonat pois.

Seuraavana päivänä kävimme vain lyhyen reissun kämpän ympäryställä, muutama koppelo nähtiin vaan haukkua ei niistä saatu. Illalla kuitenkin aiheutti melkoisia naurunpörähdyksiä eräs tilanne. Saunoessa menin pesulle, vanhan ajan mukaan kiukaan vaipassa oli vesisäiliö josta laskin lämmintä vettä ämpäriin, loppusilauksena minulla on tapana kaataa ämpärillinen vettä päähän, kuten tein nytkin. Kamraati tuijotteli kiukaan ilmanottoaukoista loimottavaa liekkiä raukeana lammasmainen ilme naamallaan, kun aloitin pesuhommat. Jostain syystä kuitenkin kumpikin korva meni lukkoon (vettä täyteen) kun kumosin astian päälleni. Olin kuulevinani kaverini sanovan jotain samassa tiimellyksessä ja luontevasti puolikuurona huusin HÄ?
Siinä miestissit hytkähti ja kamraati kalautti päänsä saunankattoon kun säikähti huutoa niin helvetisti, minä en ensin oikeen edes älynnyt mikä miestä naurattaa mutta niin se viimein sai kakistettua että olishan tuo pienempikin ääni riittänyt.





Seuraavinakin päivinä tapio tarjosi aitastaan kiitettävällä tahdilla, koira pelasi paremmin kuin kehtaa sanoa, vaan miehet oli vähän ruosteessa. Lumi tuiskusi maahan pari päivää ennen loppua ja muutti maiseman aivan uudeksi. Viimeisenä päivänä taapersimme valkoisessa metsässä takaisin ensimmäisen päivän asennolle, purimme teltat ja hieman jo raskain mielin jatkoimme autolle. Niin oli jälleen vuoden kohokohta sivuutettu ja seuraavan odotus aloitettu.







Hieno reissu, hienot maisemat ja hyvät ilmat, mitäpä sitä muuta voittajaluokan miehet tarvii kuin pelaavan koiran. Sekin löytyi omasta takaa, joten jälleen perinteet jatkuu: eli joka vuosi tulee se paras ja hienoin reissu :) Saalista tulee jos on tullakseen, mutta kyllä punaisenkoiran kanssa harrastaminen on yhtä juhlaa tuli saalista tai ei! Joku on joskus sanonut että punainen koira ja vanha metsä, mitä muuta mies tarvii? Vastaukseni on: ei mitään muuta kuin lisää aikaa ;)
Ati Hast

rukajarventankkari.blogspot.fi

Pyrykoira
Viestit: 179
Liittynyt: 01 Syys 2005, 21:38
Paikkakunta: Laihia

Re: Kylmän kukkia

Viesti Kirjoittaja Pyrykoira » 07 Marras 2015, 23:41

Mukavaa luettavaa on sinun kertomukset.
Alappas etsiä niille kustantajaa.
V-P Pouttu

Vastaa Viestiin