Pystykorvan tekoja

Tämän otsikon alla keskustellaan kaikista kotimaisilla metsästyspystykorvilla metsästämiseen liittyvistä asioista

Valvojat: Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1, Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4

JAA
Viestit: 33
Liittynyt: 02 Maalis 2019, 20:42

Re: Pystykorvan tekoja

Viesti Kirjoittaja JAA » 18 Touko 2019, 20:15

Ja eikun tas mennän. Jänikset. Liki valkoturkkiset pompotinkoneet, joille suvun jatkaminen on tärkein asia maailmassa juuri tällä hetkellä. Lisätään siihen kaikkeen ihanuuteen vielä joulupukin apulaiset porot. Viime- ja edellisenä syksynä porokohtaamiset oli Joikulle harvinaisia ollessamme Kuusamossa. Nyt nuo kumpikin nelijalkainen metsän rotu on alkanut piinaamaan minua ja Joikua. Keskellä kirkasta päivää tulee 3-4 jänistä keskellä tietä vastaan. Joikulla huuto mahtava ja biorytmit sekaisin. Tien päässä poroja. Sama hunttuaminen jatkuu. Kun tullaan kotiin, on Joiku ikkunassa vahtimassa ,josko noita vempuloita näkyisi. Mutta nyt täytyy pyytää viisaammilta apuja.
Nyt pelkään, että nuo porot aiheuttaa meille tulevana syksynä ongelmia. Kuinka saan Joikun kiinnostuksen vähenemään poroihin? Käy turhan kuumana niille. Vuotiaana haukkui hirveä pari tuntia ennekuin sain haukulta pois. Sitten on jättänyt hirvet, mutta nyt nuo porot antaa aihetta johonkin koulutus tapahtumaan. Olisin kiitollinen hyvistä vinkeistä 3 vuotiaan koiran saamiseksi porovapaaksi. Kiitos jo etukäteen.Toivottavasti en ole myöhässä koulutuksesta. Jos olen, niin oma vika.
Jyrki Pulliainen

JAA
Viestit: 33
Liittynyt: 02 Maalis 2019, 20:42

Re: Pystykorvan tekoja

Viesti Kirjoittaja JAA » 25 Touko 2019, 17:12

Ilmeisesti kenelläkään muulla ei ole pystykorvaa, joka olisi kiinnostunut poroista, koska neuvoja ei ole tullut. Mutta ei se mitään. Sain viikolla kuulla eräästä onnettomasta kukkometsosta, joka terrorisoi lähialueella liikkuvia koiria ja niitten palvelijoita. Kävimme Joikun kanssa katsomassa ko. paikkaa ja sieltähän tuo soidinpaikalta häädetty vanha kukko löytyi. Kukko antoi itsestään ensin uhkailevan kuvan.Mutta kun huomasi Joikun, nousi vieressä olevaan mäntyyn. Joikulle täydellinen haukku (flektin päässä) n. 20 minuuttia ja kukko ei lähe mihinkään. Rouva oli jo sitä mieltä, että mennään pois, niin ajattelin mielessäni mitähän tuo tumais jos heittäis kävyllä. No lähtihän se. Mutta seuraavaan puuhun. Ei olis ollut uusintahaukku. Kymppi vielä kuunneltiin ja sitten päätettiin rouvan kanssa poistua takavasempaan. Joikuressukka ei valitettavasti ymmärtänyt meidän ihmispalvelijoiden tekemisiä. Kotiin tulessamme antoi tesu kuuluvan vastalauseryöpyn. Anteeksi kanssa-asujat. Koko kerrostalo raikui. Että näin tällä kertaa.
Jyrki Pulliainen

JAA
Viestit: 33
Liittynyt: 02 Maalis 2019, 20:42

Re: Pystykorvan tekoja

Viesti Kirjoittaja JAA » 01 Kesä 2019, 22:02

Joo. Vai mitenkähän tämän sanoisi. Viimeinen muuttokuorma on sitten saatu Posiolle. Keskiviikkona ajettiin Etelä-Savoon ja tehtiin lopulliset tavaran vekslaukset. Tuli hieman suru puseroon, kun katsoi tuota Joikua. Iki-ihana puutarha, jota niin monta kertaa sai käännellä ja nauttia sen tuoksuista. Istuksia pihaterassilla ja haistella huumaavia tuoksuja ja nauttia auringon lämmöstä. Se tuolta pojalta jää nytten unholaan. Mutta onneksi jää kuitenkin mökki, jonka nautintoihin hän saa tarttua juhannuksen jälkeen kuukauden ajaksi. Sain muuten oman autoni perjantaina pois pajalta. Ei mennyt kuin vajaa kuukausi vaihdelaatikon korjauksessa, eli ei mennyt kuin strömsössä . En anna firmalle kovin hyvää arvosanaa. No tänään kuitenkin kotiposiolla. Tavarat on 60% paikoillaan. Joikun kanssa käytiin vielä eilen morjestamassa vanhaa tuttua eläinlääkäriä joka teki polvitarkastuksen. Ei ollut koira tälläkertaa yhteistyöhalukas. Antoi itsestään lähtemättömän vaikutuksen, jota kunnioitettu eläinlääkäri voi muistella myöhemmin. Polvet kuitenkin 0/0. Nyt kuitenkin täällä. Joiku kun teki muuttokuorman purun jälkeen kalustotarkastuksen, todetakseen kaluston kuuluvan tänne. Sitten kävi hän ukon sänkyyn nukkumaan,varmaan todetakseen, että näin tällä kertaa.
Jyrki Pulliainen

JAA
Viestit: 33
Liittynyt: 02 Maalis 2019, 20:42

Re: Pystykorvan tekoja

Viesti Kirjoittaja JAA » 09 Kesä 2019, 21:45

Ja sitten. Kaksi päivää Kuusamossa Metsästys- ja Kalastusseuran järjestämissä koiranäyttelyissä talkootöissä. Kumpanakin aamuna kello soi klo 05.15. Punainen Joiku oli molempina aamuina sitä mieltä, että nyt on ukolla jotain tekeillä, mikä koskee häntä. Kumpanakin aamuna rakas punaturkkinen joutui kuitenkin pettymään. Varmaan Joikun päässä kiersi ajatuksia, miksi kello on ollut soimassa, ja minä en pääse mukaan, tai miksi Ukon tekeminen on liki samanlaista kuin lähdettäisiin erälle,ja kaikista pahin! Ukko haisee toisille koirille kun tulee kotiin. Kumpanakin aamuna oli Joiku lähtöni jälkeen istunut n. tunnin olohuoneen sohvalla ja katsonut ikkunasta ulos. Rouva oli saanut oikein houkutella punaturkkisen lenkille. Asiasta kolmanteen. Oli todella miellyttävää todeta, miten Kuusamon Metsästys-ja Kalastusseuran jäsenet ottivat vastaan tällaisen etelän vetelän, tähän näyttely talkooseen. Jäsenenä en kuitenkaan ole ollut kuin vajaat pari vuotta. ISO KIITOS. Mutta annappas olla kun tulin kumpanakin päivänä kotiin. Joiku tarkisti kaikki vaatteeni, kenkäni, kaulani ja vielä korvan takuset, josko jotain moitittavaa on ukon luvattomasta poissaolosta ja siihen lisättynä puolentunnin tuijotus . Onneksi kumpanakin päivänä olen selvinnyt puntiksestani pitkällä lenkillä ja isoilla hyvittelyillä. Rouva ei ole vielä kertonut omaa vaatimusta asian tiimoilta. Ehkäpä se illan aikana selviää, jos en pääse livahtamaan nukkumatin valtakuntaa. Joiku tulee kuitenkin nukkumaan viereeni. Uutiset kertovat huonoja uutisia säiden puolesta. Taitaa tulla sellaiset kelit tänne pohjoiseen, jota kukaan pystykorvamies haluaisi. Huonolta näyttää, mutta toivotaan meteorologien virhettä. Kohti keskikesän rientoja ja uusia haasteita.
Jyrki Pulliainen

JAA
Viestit: 33
Liittynyt: 02 Maalis 2019, 20:42

Re: Pystykorvan tekoja

Viesti Kirjoittaja JAA » 13 Kesä 2019, 21:47

Yksi pahimmista painajista mitä pystykorvamiehelle voi sattua, tapahtui tänään. Kävin korvalääkärissä, ja lääkäri sanoi. Olet käytännössä kuuro oikean korvan osalta, ja vasemmasta korvasta on hävinnyt kuulo 60%. Ilmankos rouvan käskyt ja määräykset eivät ole kuuluneet. Nyt kun mietin aikajanaa taaksepäin, niin tulee mieleeni Joikun käytös. Kaksi vuotta sitten alkoi Joiku tulla joka ilta sänkyyn kun menin nukkumaan. Jokailtainen korvien puhdistus tuntui aluksi miellyttävältä. Myöhemmin rasittavalta. Myös välillä tapahtuva vahtiminen on varmaan tähän liittyvä juttu. Olen lukenut, ja kuullut koirien vaistosta meitä ihmispalvelijoita kohtaan. Koira vaistoaa, kun palvelijalla ei kaikki ole hyvin.
No nyt alkaa sitten lekuri reissut. Katotaan mitä lääketiede pystyy tekemään. Olisi vaan pitänyt lukea koiraa paremmin riittävän ajoissa.
Nyt jäädään Joikun kanssa kesälomalle,( ja sairaslomalle ) ja katotaan mitä kesä tuo.
Hyvää kesää!
Jyrki Pulliainen

JAA
Viestit: 33
Liittynyt: 02 Maalis 2019, 20:42

Re: Pystykorvan tekoja

Viesti Kirjoittaja JAA » 04 Heinä 2019, 21:38

No niin. Nyt on kulettu lääkärillä jos toisellakin. Korvia on rassattu milloin oikealta- milloin vasemmaltapuolelta. Onneksi löytyi ilmeisesti joku oikea vikakin koska laittoivat jotkut putket oikeaan korvaan. Vasurista ei tullut tulosta. Joiku oli kaksi viikkoa toisen omistajan kanssa mökillä. Oli poika nauttinut olostaan Etelä- Savon auringon alla. Oli kuitenkin joka ilta istunut ikkunan äärellä ja katsonut tielle päin pitkän tovin. Kai sillä oli ukkoa ja mammaa ikävä. Sunnuntaina käytiin hakemassa Joiku kotiin. Herraisä sitä hunttuamista, kun jälleen nähtiin. Ei meinannut pieni pystykorvakoira kestää nahoissaan. Kotiin kun päästiin Posiolle alkoi toisenlainen mielenilmaus. Vahtiminen, haukkuminen, jaloissa makaaminen, haukkuminen, jne,jne.
Tänään käytiin Korouomassa kävelemässä 12 km. Sai ukko ja Joiku monta kaveria matkan aikana. Nekin lenti, mutta ne ei jääneet puuhun, vaan suoraan iholle, ja pisti. Kuitenki hieno kävelyreissu parhaan kaverin kanssa. Nyt Joiku nauttii ansaittuja koiran unia jaloissani. En tiedä kumpi ikävöi meistä enemmän, mutta tärkeintä on, että olemme taas yhdessä. Joiku, minä ja rouva.
Jyrki Pulliainen

JAA
Viestit: 33
Liittynyt: 02 Maalis 2019, 20:42

Re: Pystykorvan tekoja

Viesti Kirjoittaja JAA » 14 Heinä 2019, 17:45

Posion Muikkumarkkinat! Vau mikä tapahtuma. Pystykorvaisia koiria oli omistajien mukana todella paljon. Oli Norjan harmaita, jämptejä, pohjiksia ja punaisia pystykorvia. Oli miellyttävää jutella eri rotujen omistaien kanssa, ja vaihtaa ajatuksia metsästyksestä kaikessa tuon harrastuksen moninaisista aiheissa. Ja mikä meitä kaikkia yhdisti. Kunnioitus toistemme tekemisiin ja harrastukseen. Joikun kanssa oltiin lauantaina kävelylenkillä ja tapasimme kolme eri-ikäistä punaista pysteriä. Oli kuin koirat olisi tavannut vanhat tutut. Ittensä kehumiset ja hunttuamiset kuului koiriemme repertuaariin. Kai siinä isännätkin kehu itteään, mutta koirat oli kutenkin keskiössä. Ja ei ollut väliä tuliko vastaan joku toisen rodun edustaja. Sama jutustelu niin koirien kuin omistajien kesken jatkui. Markkinat on siinä mielessä hieno tapahtuma, että ei olla menossa kehään. Voi olla normaali omistaja ja kiinnostunut toisten koirista, kun ei tarvii jännittää tuloksesta kehässä. Ja mikä hienointa, kaikki koirat joita tapasimme, olivat erittäin sosiaalisia ja hyvä käytöksisiä rodusta riipumatta. Koirien käytökseen on selvästi panostettu.
Jyrki Pulliainen

JAA
Viestit: 33
Liittynyt: 02 Maalis 2019, 20:42

Re: Pystykorvan tekoja

Viesti Kirjoittaja JAA » 29 Heinä 2019, 18:54

Huh! Onneksi helteet on ohi. Ei nuo lähes 30 asteen helteet ole minun mielestäni valkoihoisia varten, mutta tämä on vaan minun mielipiteeni. Viimeiset pari viikkoa ollaan Joikun kanssa tehty töitä. Töitä sen eteen, että Joiku ei välittäisi poroista mitään. Päivittäin ollaan noihin joulupukin apureihin törmätty. Alussa sai koko ajan kieltää, mutta pikkuhiljaa Joikun kiinnostus niihin on vähentynyt, paitsi toissa-aamuna. Kello 06.05. Kerrostalossa herätys. Olohuoneesta kuului karmea haukku. Puoli metriä olohuoneen ikkunasta katsoi poro ja puolimetriä sisäpuolella huuti Joiku. Äkkiä kukkasumutin käteen ja kieltämään koiraa. Uskoo edelleen sumuttimen taikavoimaan ja hiljeni. Siinä nuo kaksi luojanluomaa vielä tuijottivat toisiaan pari minuuttia, jonka jälkeen poro laahusti mäkeen syömään. Taisi poro tulla reviirin sisälle, joten Joikun piti kommentoida rajaloukkausta. Toivottavasti siedätyshoito tepsii, eikä syksyllä tarvitse jahdata koiraa pois porojen jäljiltä. Ja toivottavasti lämpötilat pysyisivät alle 20 asteessa, niin voisi Joikua juoksuttaa polkupyörällä. Kohta alkaa Elokuu ja punaisen koiran miespalvelija ja sisäkkö ( siis Rouva) odottavat hetkeä, jolloin Joikun voi päästää metsään etsimään kanalintuja. Sitä varmaan odottaa myös Joiku. Palataan!
Jyrki Pulliainen

JAA
Viestit: 33
Liittynyt: 02 Maalis 2019, 20:42

Re: Pystykorvan tekoja

Viesti Kirjoittaja JAA » 14 Elo 2019, 11:44

Terve taas. Kuun alku on mennyt nopeasti marjametässä kulkien. Etelän vetelä ihmettelee puheita, joissa sanotaan luonnonmarjaa olevan huonosti Koillismaalla. Olemme Rouvan kanssa löytäneet mielestämme hyvin niin hillaa kuin mustikkaa ja meidän mielestämme marjaa on jopa paikoin paljon. Tosin omat havaintomme ovat olleet aikaisemmin Etelä- Savosta. Askarruttaa vaan mitenkähän paljon marjaa on kun sitä on paljon? Toivottavasti luoja antaa mahdollisuuden joskus sen nähdä. Eilen tuli julkisuuteen tiedot riistakolmio laskennoista. Hyvältä näyttää. Toivottavasti löytyisi mahdollisimman monen koiran eteen lintuja kokeissa, jotta tulisi hyviä tuloksia, sillä nyt siihen pitäisi laskelmien mukaan olla hyvät mahdollisuudet. Sunnuntaina Joiku oli mukana, kun käytiin Rouvan kanssa kattelemassa mustikka kankaita. Mettopoikueeseenha sitä törmättiin. Joiku olisi halunnut ehdottomasti lähteä lintujen perään, mutta flekti ei antanut siimaa kun 5 metriä. Vähän matkaa seurattiin hihnan päässä. Veto oli valtava. Kun palasimme autolle, niin olipa syyttävä katse pienellä pikinokalla. Rouvakin yritti hyvitellä Joikua, mutta ei edes makupala kelvannut. Kotona sama mökötys jatkui pitkälle iltaa. Yritimme kumpikin palvelija selittää hänen korkeudelleen, että ei vielä. Vasta reilu viikon päästä. Mökötys jatkui siihen asti, kun kävimme nukkumaan. Olimme jo kumpikin peittojen alla, kun Joiku kiipesi sänkyyn ja nuoli meidän molempien posket. Kaippa tuo lopulta päätti antaa anteeksi meille kummallekin. Toivottavasti!
Jyrki Pulliainen

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Metsästyskeskustelut”