KKK Jaoston tulevaisuus

Tämän otsikon alla keskustellaan karjalankarhukoiriin liittyvistä asioista.

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

MikkoJ
Viestit: 3
Liittynyt: 23 Tammi 2020, 20:56

KKK Jaoston tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja MikkoJ » 06 Maalis 2021, 00:48

Ehtoota Pakkasperältä!!

Lehdessä ja puskaradiossa on kyselty halukkaita KKK jaoston eri tehtäviin.

Nyt kun olen kysellyt tuttavilta ympäri Suomenmaan, niin aika nihkeätä tuntuu olevan löytää innokkaita tulevaisuuden vaikuttajia tähän toimintaan.
Voin olla väärässäkin, koska en hakijoiden tarkkaa määrää tiedä, mutta tuntuma on tämä.

Ajattelin sen vuoksi kirjoittaa tänne tämän keskustelun avauksen, jotta muutkin joilla asia askarruttaa, avaisivat sanaisen arkkunsa ja toisivat ilmi seikat jotka mahdollista halua tehtäviin jarruttavat.

Olisi äärettömän tärkeää omasta, ja varmasti kaikkien KKK-harrastajien puolesta että saisimme keskuudestamme hyvän porukan tuomaan mielipiteitämme esille järjestössä, ja kaikissa edustustehtävissä mitä vastaan tulee.

"Ennenvanhaan", vaikka omat muistelotkin karhukoiran parissa ulottuvat vain 15 vuoden päähän, niin jaostoon pääsystä oli aina kisailua, ja ne olivat tavoittelemisen arvoisia paikkoja.

Se yhteishenki ja tunne, joka oli olemassa vielä 10-15 vuotta sitten, on hiipunut. Sen sytyttämiseksi tarvitaan uutta virtaa, ja maalaisjärkistä näkemystä.

Olisi kaikkien harrastajien, ja rodun etu, että toimijat näihin tehtäviin löytyisivät puhtaasti vapaaehtoisten, ja oikeasti innokkaiden hakijoiden joukosta, eikä sillä periaatteella, että: "Jos ei ketään muita löydy, niin voin minä sitten....."
Mikko Jokelainen

joni
Viestit: 273
Liittynyt: 03 Helmi 2010, 22:21

Re: KKK Jaoston tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja joni » 08 Maalis 2021, 11:40

Tervehdys,

täyttä asiaa tuossa yllä kirjoitellaan. Jaoston väistyvänä puheenjohtajana toivoisin todella että nyt aktivoiduttaisiin hakemaan näitä tehtäviä ja tartuttaisiin härkää sarvista. Jaosto tarvitsee nimenomaan tekijöitä ja ero joka esimerkiksi hallitukseen nähden on tehtävän sisällössä niin tässä pystyy oikeasti keskittymään siihen oman rodun eteenpäin viemiseen ja toiminnan kehittämiseen.

Oma arvaus on että kiinnostus on laantunut tällaisiin "talkoopesteihin" puhtaasti siksi että toiminnasta on tullut ajoittain aika raakaa. Jos yhteinen linja tai välillä jopa äänestyksen kautta haettu malli ei miellytä niin aletaan poraamaan selän takana seuraavaa reikää ja yritetään ohikaistalta saada se oma tai pienen ryhmittymän näkemys ajettua läpi.

Jos arvioin n. 10 vuoden taivalta järjestön tehtävissä niin on kyllä pakko todeta että synkkyyttä ei kyllä tarvitse maalailla rodun päälle. Pelaavuutta on mukavasti, jalostuksellisesti huomio kiinnittyy monipuolisesti oikeisiin asioihin ja rodun eri kilpailut ovat toimivia ja huikeita tapahtumia. Terveys on hyvällä jamalla ja esimerkiksi se maalailu silmien ongelmista ei kyllä ole mitenkään todeksi muuttunut ja itse asiassa nuo ikäkoirien tutkimukset jopa lievensi tuota pelkotilaa, eli väittämä siitä että meillä menee myös silmien osalta hyvin piti kuitenkin paikkaansa.

Enemmän itse kiinnittäisin huomiota tällä hetkellä mahdollisuuksiin harrastaa. Muut syyt kuten petotilanteen kehittyminen ja yhteiskunnan "hyväksyntä" metsästys- ja koiraharrastuksen osalta tuo aivan uudenlaisia haasteita, jotka liittyvät myös järjestön toimintaan. Meidän on alettava vaikuttamaan, jaksettava keskustella ja osattava esiintyä ja esittää metsästäjien ja koiraharrastajien työn vaikutuksia myös perinteisten kanavien ulkopuolella.

Meidän on varmaan otettava mukaan vaikuttamaan myös sellaisia tahoja jotka kykenevät ajattelemaan kaupunkilaisten ja metsästyksen "vastaisten" näkökulmasta asioita. Myös rotujemme kehittämisen osalta.

Mutta ennen kaikkea meidän tulisi luoda myönteinen ilmapiiri olla mukana ja lähteä tekemään asioita järjestön ja rotujemme eteen. Ei kukaan jaksa tehdä työtä jonka kiitoksena saa nälvimistä ja veetuilua. Työtä tekevillä ihmisillä elämäntilanteet muuttuu ja välillä on mahdollisuus käyttää harrastukseen vähemmän aikaa ja välillä taas enemmän. Silloin kun on muutenkin aika kortilla on vielä enemmän epäkiitollisempaa kuunnella joutavaa narinaa. Ja en tarkoita sitä että kritiikkiä, palautetta ja uusia ideoita ei voisi esiin nostaa! Tietenkin voi! Mutta joutava henkilökohtaisuuksiin menevä sadattelu on kyllä vastenmielistä!

Mukaan tarvittaisiin nuoria toisinajattelijoita. Sellaisia jotka osaavat nähdä uudet tuulet ja pystyisivät kertomaan mitä tulisi muuttaa. Ne ei ole ajatuksia jotka liittyvät siihen montako koiraa pääsee kisaan ja millä kriteereillä, vaan ajatuksia joiden avulla saamme mukaan harventuvaan harrastajakenttään nuoria innokkaita uusia Karhukoiran hankkijoita. Jotka kykenevät kertomaan kaupunkien ihmisille miksi tällainen rotu ja metsästyskoiralla harrastaminen tulisi olla osa yhteiskuntaa ja luontosysteemiä.

Tulkaa esiin rohkeasti ja ottakaa yhteyttä. Nuoret erityisesti vanhempia unohtamatta.

t.

Jari Hakulinen
Karhukoirajaoston väistyvä pj
Jari Hakulinen

osku
Viestit: 123
Liittynyt: 12 Helmi 2005, 21:18

Re: KKK Jaoston tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja osku » 09 Maalis 2021, 09:29

Muutamia kohtia johon pitäisi paneutua ensin !

Koirien jalostaminen on liian kallista jotta saatais uutta verta jalostukseen ?
Jos jaosto päättää että lähdetään mukaan esim Mydog dna niin kotimaiset laprat olis ykkös valinta ?
Jalostus neuvoja olis alan ammattilaisia ei sellaisia jota pitää opettaa kentältä !
Jalostus päivät ei painotuisi yhdelle henkilölle paikkakunnalle ?, Jaoston PJ olis pää vastuus koko toiminnasta ei vain pika käynti paikalla !
My dog tulokset YM Pitää olla julkisia jota koirien omistajat vois itse katsella niitä kun paritus kumppania etsitään Malli Lappalaiskoirasivustolla!

Koe toiminta tähän suuntaan mitä loppu vuodesta 2020 oli monella paikkakunnalla ? Oma maasto RT tuomari arvotaan Maastotuomari on opas joka tuntee paikt !

Mielipiteet on arvokkaita jotka tulee kentältä niitä lisää ?
Martti Kamila

korpiritari
Viestit: 929
Liittynyt: 19 Loka 2013, 13:17

Re: KKK Jaoston tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja korpiritari » 09 Maalis 2021, 12:33

Mielipiteitä Kentältä pitää kuunnella! Martilta oivallettu loistavasti edellä.
Pystäri lehti 2021/1 s.71. Hallituksen edustajalta hyväkirjoitus.
Rauno Juntunen

joni
Viestit: 273
Liittynyt: 03 Helmi 2010, 22:21

Re: KKK Jaoston tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja joni » 12 Maalis 2021, 08:43

Vielä kerran totean että varmasti hyviä ja ihan arkisia asioita tulee paljon mieleen mitä pitäisi viedä eteenpäin.

Yllä muutama nosto ja samaan vetoon totean että ei muuta kuin rohkeasti vaan yhteyttä ja lähtekää mukaan vaikuttamaan. Lännen ja Pohjoisen paikat ovat edelleen auki ja valintoja kovasti mietitään.

Jari
Jari Hakulinen

280581
Viestit: 1605
Liittynyt: 22 Joulu 2007, 17:46
Paikkakunta: Miehikkälä

Re: KKK Jaoston tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja 280581 » 12 Maalis 2021, 16:37

"Jalostus neuvoja olis alan ammattilaisia ei sellaisia jota pitää opettaa kentältä !"
Mistäs instituutista sellaisia valmistuu?
Juha Leppänen, Ruokolahti

Kytösavu
Viestit: 1805
Liittynyt: 15 Elo 2004, 18:38
Paikkakunta: Lapua
Viesti:

Re: KKK Jaoston tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja Kytösavu » 20 Maalis 2021, 16:01

korpiritari kirjoitti:
09 Maalis 2021, 12:33
Mielipiteitä Kentältä pitää kuunnella! Martilta oivallettu loistavasti edellä.
Pystäri lehti 2021/1 s.71. Hallituksen edustajalta hyväkirjoitus.
Tuossa hallituksen edustajan kirjoituksessa ei ollut juurikaan mitään hyvää. Kirjoittaja ei tunne jaoston ja jalostusryhmän työtä ollenkaan. Terveysvastaavan tehtävä on tehdä tilastoja, ja olla yhteydessä alan ammattilaisiin erilaisissa projekteissa. Kokemuksesta tiedän, ettei sellainen onnistu jokaiselta jalostusneuvojalta. Ei ole taitoa tehdä tilastoja ja taulukoita esitettävään muotoon.
Jaostossa on erilaisia töitä, pevisan valmistelu, kun se aika taas tulee, ei todellakaan onnistu jokaiselta harrastajalta, joka jaostoihin valitaan ja esitetään. Kilpailuvastaavan hommat ei kaikilta onnistu, eikä edes kiinnosta olla yhteydessä eri alueiden järjestäjiin aikataulujen mukaan vuosittain, että kaikki karsintakokeet ja muut oleelliset kokeet tulee anottua ajallaan.
Sekametelisoppa ei toimi, kuin harvinaisissa tapauksissa. Sellaisia ihmisiä on niin vähän, joilta jokainen asia onnistuu, ja siihen on varsinkin aikaa.
Jaa että jaosto ja jalostusneuvojat vetää lonkkaa syksyn ja talven jälkeen, kuten hallitusjäsen kirjoitaa kehutussa tekstissä. Voidaanhaan se niinkin ajatella, jos ei tunne asiaa. Kuten Jari edellä kirjoittaa, on mietittävä esimerkiksi yhteiskunnallisia asioita ja tulevaisuutta. Mietittävä ja varsinkin toteutettava asioita, millä vielä parempi karjalankarhukoiran tulevaisuus varmistetaan.
Se on lähes ympärivuotista työtä.

Jaoston tehtäviin kannattaa ehdottomasti lähteä, jos on sitä sielun paloa, ja näkemystä tulevaisuuteen, erilaisen harrastajakentän mukaan saamiseen, ja ripaus sitä rodun historiankin tuntemusta. Ja sitä kallista aikaa täytyy olla, yhdellä kädellä näitä asioita ei hoideta kunnialla.
Jos ei tiedä mistä on tultu, ei voi ymmärtää, miksi asiat on tänä päivänä, niin kuin ne on.
Rähkyyttä suunnitellessa kannattaa miettiä, vaikuttaako se muiden elämään ja jättää tekemättä.
pekka.salomaki(at)gmail.com

osku
Viestit: 123
Liittynyt: 12 Helmi 2005, 21:18

Re: KKK Jaoston tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja osku » 23 Maalis 2021, 15:16

Jalostus neuvoja olis alan ammattilaisia ei sellaisia jota pitää opettaa kentältä !"
Mistäs instituutista sellaisia valmistuu?

Varmasti valmistuu elämänkoulussa ! Pitää vain olla kiinnostunut pestistä jonka on ottanut itselleenn .
Salailu ei vie eteenpäin jalostusta .Otetaan vaikka testitulokset niin ne pitäisi olla julkisia.
Paljon vähemmällä pääsettä jaostossa kun kaikki on julkisia : Jaoston PJ kertoi tässä taka vuosina että jaosto koostuu
Ammattilaisista jotta lohkopaikat jää historiaan . Nyt muutaman vuoden päästä ollaan palaamassa takaisin ?

Pekka tietää mistä puhuu !
Jaoston tehtäviin kannattaa ehdottomasti lähteä, jos on sitä sielun paloa, ja näkemystä tulevaisuuteen, erilaisen harrastajakentän mukaan saamiseen, ja ripaus sitä rodun historiankin tuntemusta. Ja sitä kallista aikaa täytyy olla, yhdellä kädellä näitä asioita ei hoideta kunnialla.
Jos ei tiedä mistä on tultu, ei voi ymmärtää, miksi asiat on tänä päivänä, niin kuin ne on.
Martti Kamila

kekäle
Viestit: 15
Liittynyt: 24 Syys 2014, 09:31

Re: KKK Jaoston tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja kekäle » 23 Maalis 2021, 20:42

Tervehdys.
KKK- jaoston tulevaisuus, mihin olemme menossa karhukoiraväki ?
Pystykorvalehdessä on jaoston puheenjohtajan ja lohkojen paikat auki ? Jalostusryhmän puheenjohtajan, pentuneuvojan ja
terveysvastaavan paikat auki?
Jalostusryhmän puheenjohtaja kirjoittaa lehdessä: Henkilökohtaisesti en voi olla kovin ylpeä tämän hetkisen karhukoirajaostomme
toiminnasta tai pikemminkin toimimattomuudesta. Ilman hyvin toimivaa jalostusryhmää olisinkin toiminut kuten kovin monet
muut viime vuosina ja äänestänyt jaloillani. jne.
KKK-jaoston puheenjohtaja kirjoittaa: Oma arvaus on että kiinnostus on laantunut tällaisiin " talkoopesteihin " puhtaasti siksi
että toiminnasta on tullut ajoittain aika raakaa.
Jos yhteinen linja tai välillä jopa äänestyksen kautta haettu malli ei miellytä niin aletaan poraamaan sälän takana seuraavaa
reikää ja yritetään ohituskaistalta saada oma tai pienen ryhmittymän näkemys ajettua läpi.
Ja jatkaa seuraavassa virkkeessä: Mukaan tarvittaisiin nuoria toisinajattelijoita sellaisia jotka osaavat nähdä uudet tuulet ja
pystyisivät kertomaan mitä tulisi muuttaa.
Nyt kun ollaan tällaisessa tilanteessa ja kaikki tietävä " puskaradio " ilmiantaa, että kummassakaan elimessä ei suuria muutoksia
ole tulossa, vaan lähes samat vanhat " pierut " ovat jatkamassa tai palaamassa kehiin. Niin kysymys kuuluu: mihin olemme
menossa karhukoiraväki ?
Tässä vaiheessa on hyvä huomata, että edellä mainitut toimielimet ovat SPJ:n hallituksen alaisia " työrukkasia" ja tähän jos
mihin on hallituksen syytä reakoida, jos ei heti niin viimeistään hallituksen järjestäytymiskokouksessa kun toimielimiä
nimetään ja nostaa ns. " kissa" pöydälle.

ellutii
Viestit: 282
Liittynyt: 30 Marras 2006, 21:22

Re: KKK Jaoston tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja ellutii » 23 Maalis 2021, 21:08

Vieläkö täällä saa (joku) kirjoitella pelkän nimimerkin takaa?
Raija Tiilikainen

joni
Viestit: 273
Liittynyt: 03 Helmi 2010, 22:21

Re: KKK Jaoston tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja joni » 24 Maalis 2021, 09:16

Hei,

tuossa yllä on ns. huhuja ja juuri monesti mainitsemiani tarkoitusperäisiä täsmälaukauksia heitelty.

Jaoston tehtävien tilanne on tällä hetkellä sellainen että pohjanlohkolta on 1 hlö ilmoittanut halukkuutensa jaostoon, idästä 1 henkilö mahdollisesti, 1 hlö jaoston puheenjohtajan pestiin ja lännen ja etelän paikat on vielä auki. Vanhoista henkilöistä ei vielä ketään ole valittu jatkamaan eikä ole asettunut myöskään "ehdolle".

Nyt on vaan niin että kun luopujia tehtävistä on paljon niin lohkoilta (jokaiselta) täytyy löytyä innokkaita tai sitten ne vain yksinkertaisesti täytetään muilta lohkoilta.

Martti tuolla heitti että olen sanonut että luovutaan lohkon paikoista. Täyttä potaskaa. Olen sanonut että tehtäviin täytyy löytyä henkilöitä joilla on taustaa kulloinkin avoinna olevaan vastuualueeseen. Mikäli lohkolta ei siihen löydy henkilöä niin sitten täytetään se muualta tulleilla. Meillä on jaostossa ollut koko ajan jokaiselta lohkolta edustus!!! Toinen asia mitä edellä mainittu yrittää nyt kovasti nostaa esiin on tuo terveystietojen lista. Ehtohan oli että niitä voitaisiin julkaista että nykyiset GDPR asetukset täyttyy ja henkilötietorekisterin pitämisestä tehdään ohjeet että listoja voidaan julkaista. Tällaista ei ole käsitelty ja niin pitkään listoja ei voida julkaista ilman että rikomme lakia. Meillä on jo nyt rekistereitä jalostusryhmillä joiden laillisuutta voidaan vahvasti kyseenalaistaa ja tässä mielessä Martti toivoisin että todella tarkasti mietitään miten asioita pitää hoitaa.


Toivon että mahdollisimman pian pystyn julkaisemaan "listan" henkilöistä jotka ovat käytettävissä jaostoon niin pääsette ne sitten arvioimaan ja näkemään.

Jari

ps: laittakaa nimi nimimerkin lisäksi että säännöt keskusteluun myös näiltä osin täyttyvät.
Jari Hakulinen

osku
Viestit: 123
Liittynyt: 12 Helmi 2005, 21:18

Re: KKK Jaoston tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja osku » 24 Maalis 2021, 15:34

Tätä olen ajanut että Lappalaiskoira etusivulla kohta JALOSTUS http://www.lappalaiskoirat.fi/ Ovat kaikki mitä testiä verikokeita ym ovat julkisia ei vain Järjestön Jaostojen käytössä , Jos se onnistuu Suomenlapinkoirilla niin miksei SPJ koirilla .
Martti Kamila

ellutii
Viestit: 282
Liittynyt: 30 Marras 2006, 21:22

Re: KKK Jaoston tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja ellutii » 25 Maalis 2021, 22:08

Minäkin näin ko. lappalaiskoirien terveyssivut ihan vastikään ja peukutan kovasti heidän avoimuuttaan; toki en tiedä, mikä prosentti tai promille teststuista on tietonsa ilmoittanut.
Raija Tiilikainen

RipeT
Viestit: 55
Liittynyt: 24 Maalis 2013, 19:59

Re: KKK Jaoston tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja RipeT » 26 Maalis 2021, 20:59

Menee kyllä ohi otsikon aiheen...

Ei kait GDPR koske koiria? :roll:

Vapaaehtoisuuteen näyttää julkisille listoille pääsy perustuvan lappalaisilla.

Esimerkkinä Lapiporokoirien EPI
Jalostustoimikunnan tiedossa on 61 epilepsiaa sairastavaa tai epileptistyyppisiä kohtauksia saanutta lapinporokoiraa. Näistä seuraavien koirien tietoihin on saatu julkaisulupa: -> ja näyttää 20 koiraa olevan julkaistujen listalla

osku
Viestit: 123
Liittynyt: 12 Helmi 2005, 21:18

Re: KKK Jaoston tulevaisuus

Viesti Kirjoittaja osku » 27 Maalis 2021, 10:38

Kyllä se Lappalaisilla on testattava jos meinaa jalostaa koiriaan ! Kyllä se onnistuu myos Spj roduilla kun jaosto on samaa mieltä .Ei Kennelliitto ole esteenä. Ei tarvitse olla 100 urosta testattuna .Testatut koirat kaikki listalle .Ei tarvi omistajan nimeä olla vain Rekisterinumero se riittää !
Martti Kamila

Vastaa Viestiin