Silmätarkastus- mahdollisuus vai menetys?

Tämän otsikon alla keskustellaan karjalankarhukoiriin liittyvistä asioista.

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Vastaa Viestiin
Hirveekoira
Viestit: 25
Liittynyt: 24 Syys 2007, 12:12
Paikkakunta: Muhos

Silmätarkastus- mahdollisuus vai menetys?

Viesti Kirjoittaja Hirveekoira » 22 Heinä 2019, 11:05

Hei,

Otan asian esille koska se on itsellenikin ajankohtainen. Asiallehan en itse mitään voi, mutta täytyy myöntää että harmittaa vietävästi. Nyt kuitenkin haluan herättää keskustelua vain rodun tulevaisuuden kannalta, en itseni takia.

Avaan hieman oman koirani kohdalta tilannetta ensin.

Käytin koirani eläinlääkärillä silmätarkastuksessa toisen kerran, eli koira on nyt yli 5-vuotias. Koiraltani löydettiin toisesta silmästä kortikaalinen katarakta, josta ajan oloon kehittyy kaihi, mikäli koira elää siihen asti. Oman koirani kohdalla löydös oli vain toisessa silmässä ja siinäkin aivan silmän reunassa, eikä lähelläkään pupillia. Eläinlääkäri sanoi, että tuskin häiritsee koiran elinaikana millään tavalla, mutta varmuuttahan ei pysty kukaan sanomaan. Samassa yhteydessä otin myös tuon geenitestin, joka oli kaikilta osin puhdas eli esimerkiksi pra-geeniäkään koira ei kanna. Oma koirani on FiKva ja haukkunut myös hyväksytyn Karh-taipparin ja sitä on myös jalostukseen käytetty jonkin verran. Jälkeläisistä on tullut toimivia koiria ja ainakin kolme on jo haukkunut karhua.

Oman koirani lisäksi on tietooni tullut myös monta jalostuksellisesti arvokasta valio karhukoiraa joilla samalainen lausunto.

Kysynkin nyt, että mitä mieltä olette? Ammummeko me nyt itseämme jalkaan tällä moneen kertaan tutkimisella, koska rotumme populaatio on muutoinkin vähäinen ja kaikki koirat polveutuvat alkujaan muutamista koirista. "Kilpailevat hirvikoirarodut" eivät vaadi pevisassaan näin moneen kertaan tarkastuksia, jos ollenkaan.
Antti Seppälä

JV
Viestit: 58
Liittynyt: 14 Tammi 2006, 15:35

Re: Silmätarkastus- mahdollisuus vai menetys?

Viesti Kirjoittaja JV » 11 Joulu 2019, 20:37

Onneksi ite käytin omani vasta yli 3 vuotiaana s-tarkastuksessa, parivuotiaana tuskin olis mitään löytyny. Alkava kaihi toisessa silmässä.Ei se mettästystä kumminkaan haittaa, vielä;:(
Jari Vesanen

kari.g
Viestit: 31
Liittynyt: 12 Helmi 2013, 20:08

Re: Silmätarkastus- mahdollisuus vai menetys?

Viesti Kirjoittaja kari.g » 12 Joulu 2019, 19:35

Omalla nartuilla kans todettu toisessa silmässä katarakta.koira täyttää kohta 10 v eikä sillä ole ollut mitään vaikutusta koiran toimintaan hirvenpyynnissä.vuosittain sille hirviä ammutaan hyviin haukkuihin.käyttökoirana kyllä hyvä 😀
Kari Gullsten

JV
Viestit: 58
Liittynyt: 14 Tammi 2006, 15:35

Re: Silmätarkastus- mahdollisuus vai menetys?

Viesti Kirjoittaja JV » 12 Joulu 2019, 21:53

:D
Jari Vesanen

Vastaa Viestiin