Pentuna vihaisuuden pois kitkeminen

Tämän otsikon alla keskustellaan karjalankarhukoiriin liittyvistä asioista.

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Annukka P
Viestit: 50
Liittynyt: 12 Huhti 2011, 13:35

Re: Pentuna vihaisuuden pois kitkeminen

Viesti Kirjoittaja Annukka P » 16 Helmi 2017, 15:53

Hei,
minulla vastaavanlainen koira pentuna ollessaan (ketjun aloittaja) tuolla yläkerrassa leikkimässä 2 oman lapsen ja 2 vieraan lapsen kanssa, jopa vieraat aikuiset ja lapset pystyvät ottamaan mitä tahansa nyt aikuisen koiran suusta milloin tahansa.
Itse otin noin 11-12 viikkoisena aika matsin koiran kanssa lihaisien luiden takia viikon ajan, epäilin luonnevikaiseksi yms mutta tänäkään päivänä en tiedä syytä tuon ikäisen koiran käytökseen. Nälkä? Ei ole kahta samanlaista koiraa ja tämäkin on nyt vain yksi esimerkki, ei päde välttämättä edes murto-osaan koiria.

En osaa muuta sanoa kuin opetelkaa tarkkailemaan ja ns lukemaan koirianne ja miettimään minkä vuoksi käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Itse oppinut ainakin sitä kautta paljon.

Annukka
Annukka Pirinen

pentti koskelo
Viestit: 982
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 11:47

Re: Pentuna vihaisuuden pois kitkeminen

Viesti Kirjoittaja pentti koskelo » 16 Helmi 2017, 16:20

Vihaisuutten ja muuhinkin koiran tavallisuudesta poikkeavaan käytökseen löytyy aina jokin järkevä selitys. Tämän tositapauksen kuulin alkuviikosta. Tämä sattunut vuonna 1957. Meidän kylälällä kotiseudulla on ollut aina hyvät koirat. Niin oli naaprurin isännälläkin pystykorvauros Murre. Aivan huippu nokkakin sillä oli. Eräänä marraskuun päivänä Murre aloitti haukkumisen. Se haukkui tunnin välein ensin idän suuntaan ja lopuksi lännen suuntaan aina viisi minuuttia kerrallaan. Aina tunnin välein kuin olisi kellosta katsonut. Kuopan katolta se aina haukkua räksytti. Ei auttanut haukkumiseen vaikka isäntä sitä välillä komensi. Sitä haukkua ihmetteli puoli kylää. Joku keksi sitten syyn haukkumiseen. Silloisessa Neuvostoliitossa oli ammuttu maatakiertävälle radalle Sputnikki jolla oli kyydissä Laika narttu.

eskoh
Viestit: 1598
Liittynyt: 13 Huhti 2008, 21:09

Re: Pentuna vihaisuuden pois kitkeminen

Viesti Kirjoittaja eskoh » 16 Helmi 2017, 17:09

Mutta sitten itse asiaan ja yritettävään keskusteluun, pennut voi testata kiukkuisuuden ja levottomuuden osalta muutaman päivän ikäisestä siihen asti kun silmät
ei ole vielä auenneet ja korvat on myös tukossa, jolloin ei ympäristö vaikuttajat ole paljoakaan ehtineet päästä vaikuttamaan.
Ota pentu kämmenelle aseta selälleen, avaa sen suu varovasti ja tutki muutenkin jos ei pane isommin hanttiin luonne on ok, mutta jos kiemurtlee panee kovasti
hanttiin, alkaa paniikin omaisesti huutamaan silloin on normaalissa ärsytyksen sietokyvyssä jotain pielessä, näitä harjoituksia kun jatkaa ja seuraa onko sama
pentu aina kiukkuinen saa osviittaa eri yksilöiden luonteista, siinä kun silmät alkaa rakoilemaan kannattaa kokeilla että koskettaa yllättäen varovasti pentua
silloin ilmenee aran ja heikkohermoisen refleksinomainen kiinnikäymisen yrtys/jopa murahdus.
Esko Halme

BlägBoi
Viestit: 1258
Liittynyt: 10 Elo 2010, 14:54

Re: Pentuna vihaisuuden pois kitkeminen

Viesti Kirjoittaja BlägBoi » 16 Helmi 2017, 17:58

Erilainen käsitys. Pentujen pitäisi saada olla rauhassa. Vain pakollinen yksi tarkastus, onko esimerkiksi kannuskynsiä, sekä pentujen sukupuoli, uros vai narttu. Turha pyörittäminen ja lähmiminen ei ole hyväksi ensimmäisen kahden viikon aikana, antaa vain emon hoitaa pentunsa. Vettä, ruokaa, sopivasti lämmintä. Se riittää. Saadaan tasapainoisia, täysipäisiä koiria.
BlägBoi
Harri Heininen
Suu käy ja ääni kuuluu, omin jaloin metsään mennään ja sieltä pois.

korpiritari
Viestit: 929
Liittynyt: 19 Loka 2013, 13:17

Re: Pentuna vihaisuuden pois kitkeminen

Viesti Kirjoittaja korpiritari » 16 Helmi 2017, 19:51

Kylläpä kylmäsi... Tänään eläinlääkärillä käynti rokotuksella. Aulassa oli vuoroaan oottamassa Saksanpaimenkoira about 2v. Vein Pienen pennun (12viik) sisään ovesta. Tää sakemanni raivostu täysin, "näytti ne parhaatpuolensa". Raivokohtaus "todellinen hullususi" suusta valui mm. vaahto laattana... Omistaja Naisimmee kaksinkäsin tukkiköyvellä pietteli ettei tuu väkisten kimppuun, mikään sana ei tehonnu... Voihan Vee, iso V. raivo jatku vielä tutkimushuoneessa. En tiedä mikä sillä oli, ilmeisesti vaan rokotettiin? Sama raivo jatkuu, kun ulko-ovesta poistuivat. Kyllä siinä elukkalääkäri otsaansa pyyhki tuummaten "tollaisia nuo monasti on". (kaikkia ne ihmiset pitää/kasvattaa suojissaan) HUH!
Rauno Juntunen

eskoh
Viestit: 1598
Liittynyt: 13 Huhti 2008, 21:09

Re: Pentuna vihaisuuden pois kitkeminen

Viesti Kirjoittaja eskoh » 16 Helmi 2017, 20:24

Et kokeillut yhden ulkomuoto tuomarin harrastamaa vierihuitoa, laitetaan kädet taskuun käännytään selin raivoavaan koiruuteen
lähestytään kylkimyyryä kunnes ollaan tarpeeksi ihollaan tarjoteen oikea korva niin lähelle kuin suinkin uskaltaa, jäädään odottamaan
että koira nuolaisee korvaa ja sen jälkeen pitäisi homma olla hoidossa.

Katsoin kerran kun kyseinen kaveri rupesi hieromaan sovintoa häjyn oloisen Lapinkoira urkin kanssa, kaikki meni suunnitelmien mukaan
siihenasti kunnes kaveri oli peruuaatnut niin lähelle jotta kioruus ylettyi korvalliselle, muttei nuolassutkaan vaan loksautti leukansa siihen malliin
että yläpuolen torahammas meni kaverin silmäreikään ja alaleuvan hammas lukitti tuomarilta leukapielet jumiin, oli tiukka paikka mutta koirakin
viisas kun tyytyi vain pitämään korvaansa tarjonnutta vain aloillaan.
Esko Halme

pentti koskelo
Viestit: 982
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 11:47

Re: Pentuna vihaisuuden pois kitkeminen

Viesti Kirjoittaja pentti koskelo » 17 Helmi 2017, 10:54

[quote="esko

Mutta sitten itse asiaan ja yritettävään keskusteluun, pennut voi testata kiukkuisuuden ja levottomuuden osalta muutaman päivän ikäisestä siihen asti kun silmät
ei ole vielä auenneet ja korvat on myös tukossa, jolloin ei ympäristö vaikuttajat ole paljoakaan ehtineet päästä vaikuttamaan.
Ota pentu kämmenelle aseta selälleen, avaa sen suu varovasti ja tutki muutenkin jos ei pane isommin hanttiin luonne on ok, mutta jos kiemurtlee panee kovasti
hanttiin, alkaa paniikin omaisesti huutamaan silloin on normaalissa ärsytyksen sietokyvyssä jotain pielessä, näitä harjoituksia kun jatkaa ja seuraa onko sama
pentu aina kiukkuinen saa osviittaa eri yksilöiden luonteista, siinä kun silmät alkaa rakoilemaan kannattaa kokeilla että koskettaa yllättäen varovasti pentua
silloin ilmenee aran ja heikkohermoisen refleksinomainen kiinnikäymisen yrtys/jopa murahdus.[/quote]

Esko taitaa olla perillä asiasta. Pennun luonteen näkee jo ennen luovutusikää kun niitä pyörittelee ja käsittelee. Luonnevika on perimässä ja tietyt linjat tuottaa sekopäitä.

pentti koskelo
Viestit: 982
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 11:47

Re: Pentuna vihaisuuden pois kitkeminen

Viesti Kirjoittaja pentti koskelo » 17 Helmi 2017, 13:45

Otsikon aihe on.Pentuna vihauisuuden pois kitkeminen. Sitten kun pennut on syntyneet siinä vaihessa ei kannata enää juosta karkuun kun p-askat on jo housussa. Eli ennen astutusta kannattaa selvittää onko uroksen puolella vihaisuutta. Kerran olen joutunut vaihtamaan siitosurosta vihaisuuden vuoksi. Kuten olen jo aikaisemmin todennut niin perimässä se vihaisuus on ja sekopäisyys. Niin se on ihmiselläkin. Syrjäkylällä 60 luvula asusteli hullu isäntä ja sekopäinen emäntä. Heillä oli kaksi täyskasvusta poikaa. Vanhemmasta tuli juoppohullu ja linnaan se jouti nuorempikin käytöshäiriöiden vuoksi,

Valvoja2
Viestit: 72
Liittynyt: 30 Huhti 2014, 10:46

Re: Pentuna vihaisuuden pois kitkeminen

Viesti Kirjoittaja Valvoja2 » 17 Helmi 2017, 15:51

Nokittelu seis ja pysytään asialinjalla.

JALLU
Viestit: 103
Liittynyt: 06 Elo 2004, 20:29
Paikkakunta: Ivalo

Re: Pentuna vihaisuuden pois kitkeminen

Viesti Kirjoittaja JALLU » 17 Helmi 2017, 21:31

Vihasia koiria ei enää ollukkaan eikä hyviä neuvvoja , kun valvoja vähän arähti!!!!
Minna Honkanen

tikka55
Viestit: 150
Liittynyt: 30 Syys 2015, 18:35
Paikkakunta: Eno

Re: Pentuna vihaisuuden pois kitkeminen

Viesti Kirjoittaja tikka55 » 18 Helmi 2017, 10:59

JALLU kirjoitti:Vihasia koiria ei enää ollukkaan eikä hyviä neuvvoja , kun valvoja vähän arähti!!!!
Joops ei vihasia koiria vaan ainoostaan jottain vihaavia ykssilmäsiä osa-aikatyöntekijöitä!

Ainaski semmonen tunne tullunna lueskellessa...
Kalevi Sallanne

tikka55
Viestit: 150
Liittynyt: 30 Syys 2015, 18:35
Paikkakunta: Eno

Re: Pentuna vihaisuuden pois kitkeminen

Viesti Kirjoittaja tikka55 » 18 Helmi 2017, 11:23

Tää nyt vaan taitaa olla väärä palsta mut tuo edellinen asia vaan tuli mieleen ku jotakuta häirihti jopa koiran pituus korkeus ja päivämatkaki...
Kalevi Sallanne

BlägBoi
Viestit: 1258
Liittynyt: 10 Elo 2010, 14:54

Re: Pentuna vihaisuuden pois kitkeminen

Viesti Kirjoittaja BlägBoi » 19 Helmi 2017, 21:44

Oliskos valvojienkin aika miettiä oma roolinsa, oppia seuraamaan kirjoituksia, ettei ihan kaikkeen pitäisi puuttua. Antakaa jatkua niin kauan, kun ei mene solvaamiseen ja suoranaisen pilkkaamisen asteelle. Keskittyisitte esimerkiksi järjestön tiedottamiseen, niin olisi teilläkin jotain järjellistä, asiallista tekemistä. Ottakaa ne yksipuoliset linssit pois silmiltänne. Jos haluatte puuttua keskusteluun, niin katsokaa, kuka aina aiheuttaa ja mitä. Oppikaa lukemaan kirjoituksia.
BlägBoi
PS: Pentujen vihaisuus ja luonne taitaa ollakin se aika pieni ongelma.
Harri Heininen
Suu käy ja ääni kuuluu, omin jaloin metsään mennään ja sieltä pois.

ville
Viestit: 231
Liittynyt: 23 Elo 2004, 18:25
Paikkakunta: Kainuu

Re: Pentuna vihaisuuden pois kitkeminen

Viesti Kirjoittaja ville » 05 Huhti 2017, 20:24

Nyt ollaan 6,5kk ja ruuan päältä ei enää murista mutta selvästi ei tykkää tyylistä. Reenattu on ruokakupilla ja luillakin.
Muuten ei ole vihoitellut enää ihmisille.

Mutta nyt toisten koirien kanssa olemista opetella.
Tänään törmäsi omalla reviirillä toiseen pentukoiraan joka tosi hyväluontoinen ja iso onkohan se joku alamuntti vai mikä mutta iso.
Sumeilematta olisi mennyt kiinni. Saatiin kiinni koirat ja tutustuivat niin että narussa kiinni. Sitten meni muutama tunti telmiessä. Tosin banaanin kuoren päältä piti ottaa vähän yhteen.
Tähän asti ollut aikuisia koiria vastassa ja ei vaan toimi. Pitäisi saada enemmän olla muiden kanssa.

Olen kyllä varma että jos tulee toinen koira kaadolle niin siitä tulee kahina heti eikä hetken päästä. Tosin ei vanhatkaan ole sietänyt muita koiria kaadolle mutta tällä merkit varsin omistus haluiset.

En kyllä usko että ainakaan kaikilla olisi koirat kovin lutusia kaadolla muita koiria kohtaan.
Jarmo Huotari

ristoreipas
Viestit: 129
Liittynyt: 28 Helmi 2005, 09:13

Re: Pentuna vihaisuuden pois kitkeminen

Viesti Kirjoittaja ristoreipas » 13 Huhti 2017, 12:25

Minä oon täysin samoilla linjoilla,kuin Palviainen tuolla aiemmin kirjoitti. Mitä suurempi herkku, niin sen varmemmin se syödään isännän kädestä. Luottamus kehittyy nopeasti. Pentu tulee jopa kohta esittelemään herkkujaan, mitä itse löytää.
Jani Honkimaa

Vastaa Viestiin