Pohjan lohkon hallituspaikka

Tämän otsikon alla keskustellaan karjalankarhukoiriin liittyvistä asioista.

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

hese
Viestit: 81
Liittynyt: 08 Elo 2004, 20:32

Pohjan lohkon hallituspaikka

Viesti Kirjoittaja hese » 11 Helmi 2016, 21:47

Onhan se jonkun tämäkin keskustelu avattava kun ei vielä hallituksessa istuva edustajamme sitä tee.

Eli lohkoltamme avautuu kaksi hallituspaikkaa joista toinen on "karhukoiramandaatti". Nimiä olen kuullut, joistain sopimuksistakin mitä Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan harrastajat (ketkä?) on tehneet hallituspaikasta ja varamiehestä yms.

Mutta se tärkein eli henkilöt jotka on halukkaita sekä joita on pyydetty ehdokkaaksi voisi tulla esille myös tällä foorumilla ja esiintyä jäsenistölle, että pystyisimme luomaan kuvan heidän kyvykkyydestään hoitaa yhteisiä asioitamme vaativassa tehtävässä.
Heino Seluska

timi
Viestit: 14
Liittynyt: 30 Touko 2006, 23:13

Re: Pohjan lohkon hallituspaikka

Viesti Kirjoittaja timi » 12 Helmi 2016, 18:46

Minua on kysytty ja olen antanut suostumuksen joten olen mukana pohjanlohkon hallituspaikkaa karhukoirien edustajana tavoittelemassa.. Tarkempi esittely minusta on seuraavassa pystykorva lehdessä!
Timo Tiiro

Veeti69
Viestit: 2
Liittynyt: 16 Loka 2009, 19:00

Re: Pohjan lohkon hallituspaikka

Viesti Kirjoittaja Veeti69 » 12 Helmi 2016, 23:06

Olen pyydettäessä ilmoittanut suostumukseni ja olen käytettävissä Suomen pystykorvajärjestön pohjan lohkon hallituspaikkaan.

Janne Veteläinen
Kuusamo
Janne Veteläinen

Harri.Sanaksenaho
Viestit: 405
Liittynyt: 07 Touko 2008, 10:19

Re: Pohjan lohkon hallituspaikka

Viesti Kirjoittaja Harri.Sanaksenaho » 24 Helmi 2016, 22:37

Useammalta suunnalta jäsenkuntaamme merkittävä joukkio on pyytänyt, kehoittanut allekirjoittanutta asettautumaan ehdolle SPJ:n Pohjan-lohkon Karjalankarhukoirien hallitusmandaattipaikalle.
Tarkkaan harkittuani olen suostumukseni antanut sekä varsin motivoituneena em. paikalle käytettävissä.

Pitkät perinteet, tänävuonna 80- vuotistaivaltaan juhliva järjestömme on jonkunlaisen totutusta poikkeavan myllerryksen kourissa nyt ja tähän täytyy YHDESSÄ saada korjausliike aikaan pikimmiten.

Useampi keskeisistä toimihenkilöistämme on ilmoittanut jättävänsä paikkansa tulevan vuosikokouksemme alla. Uusiakin on vasta valittu tosin ERI toimihenkilötehtäviin. Näitä kahta edellämainitsemaani mietittäessä on JÄRKEVÄÄ sekä perusteltua pyrkiä valitsemaan tulevassa vuosikokouksessamme tässä vallitsevassa osin sekaannuksen tilassa, tilanteessa eri yhdistys-ja järjestötehtävissä kouliintunutta, osaavaa järjestötehtävät sekä demokratian sisäistäneet kokeneet henkilöt vapautuviin KESKEISIIN toimihenkilötehtäviin saadaksemme nopeasti järjestömme pikaisesti takaisin raiteilleen.

Karjalankarhukoirarodun osalta on tulossa valmisteluun sekä päätettäväksi hyvinkin nopsaan v. 2017 UUSI JTO - ohjelman päivitys ja tähän liittyvä PEVISA. On vasta valittu uusi Jalostuspäällikkö myös, jotenka kiirusta pitää, että valmistelu esitettävään kuntoon ajoissa ehtii.

Kaikki em. tarvitsee osaavaa tukihenkilöstöä valmistelu sekä esittelyportaaseen eli SPJ:n Hallitus sekä Karhukoirajaoston vapautuville toimihenkilö paikoille. Vuosikokoushan on se ylin päättävä toimielin järjestössämme, joka sitten hyväksyy tai hylkää eli yleensä laittaa jatkovalmisteluun ( Tarvittaessa).

j.k. Yleensäottaen järjestödemokratia pitää sisällään mielipiteen ilmaisunvapauden ts. mielipiteet ja asiat voi riidellä, mutta EIvät koskaan saa henkilöityä eli vaikuttaa henkilösuhteisiin tulehduttavasti.
Tämän edellämainitsemani tärkeän, SISÄISTETTÄVÄKSI jokaiselle olevan "ohjenuoran" olen oppinut toimiessani liki 30 vuotta yhtäputkea eri yhdistys- ja järjestötehtävissä aktiivisesti.

Harri.Sanaksenaho
Viestit: 405
Liittynyt: 07 Touko 2008, 10:19

Re: Pohjan lohkon hallituspaikka

Viesti Kirjoittaja Harri.Sanaksenaho » 28 Helmi 2016, 14:23

Viikolla 9. , eli tulevalla viikolla laitan ehdokas esittelyni tähän osioon, kun ei ehtinyt viimeisimpään Pystykorvalehteen mukaan.
Pidetään keskustelun taso asiallisena.
"Revitellään" jossain toisessa "vähemmän tärkeässä" osiossa mikäli siltä jostakusta tuntuu.

pentti koskelo
Viestit: 982
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 11:47

Re: Pohjan lohkon hallituspaikka

Viesti Kirjoittaja pentti koskelo » 06 Maalis 2016, 22:20

Hallituspaikka Mustat Pohjanlohko

ViestiKirjoittaja Harri.Sanaksenaho » Tänään, 18:20

Hallituspaikka, mustat, pohjanlohko

Harri Sanaksenaho, Kuivaniemi.

Olen 51-vuotias metsätyömailla viihtyvä jo aikuisikään ehtineiden kaksostytön ja -pojan isä.
Lasteni äidin kanssa yhteistä taivalta tähän mennessä 32 vuotta.

Ensimmäinen Karjalankarhukoira tuli kotiini junan tuomana Uhtuan kennelistä Porvoosta vuonna 1977 täydentämään laumaa suomenpystykorvan ja suomenajokoiran lisänä. Lähitulevassa 2017 tulee 40 vuotta yhtäjaksoista taivalta karjalankarhukoiran parissa kohdallani täyteen, joten rodun tuntemukseni on hyvä, niin käyttöpuolella, ulkomuodon osalta että jalostuksen puolelta.
Tällä hetkellä tarhoissani heiluttelee häntäänsä 3 kpl karjalankarhukoiranarttua kolmessa Teilojalaisessa sukupolvessa, FI&SE KVA Teilojan Ewita, FI&SE KVA Teilojan Welho ja Teilojan Wiiru HIRV-1.

* Tavoitteeni SPJ:n karjalankarhukoira hallitusmandaattipaikalla ovat;

- Eheyttää laaja jäsen/harrastajakuntamme yhteistä hyvää tekeväksi järjestöksi.
-Asiat, mielipiteet voi riidellä muttei saa vaikuttaa tulehduttavasti henkilösuhteisiin.
-Harrastuksemme tulee olla KAIKILLE mukavaa toimintaa normiarjen vastapainoksi.
- Jaostojen koontitapa on syytä päivittää nykyaikaan, eli vapautuvat jaospaikat hyvissä ajoin avoimeen julkiseen hakuun. Tavoitteena saada parhaat, osaavimmat henkilöt seulottua esiin viemään kolmea hienoa rotuamme eteenpäin. Jaostojen tärkeimpiin tehtäviin kuuluu mm. toimia asiantuntijalausuntoja antavana toimielimenä hallituksen apuna.
- Karjalankarhukoiran osalta on tulossa 2017 päätettäväksi uusi JTO-ohjelma sekä PEVISA. Kasvattajana, liki 40 vuotta yhtäjaksoisesti rotua harrastaneena tunnen omaavani vahvan rodun tuntemuksen. Koen olevani osaava ”päältäkatsoja” päästäksemme parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen tulevan JTO:n ja PEVISAn osalta.
-Madaltaa kynnystä nuorten ja naisten mukaan saamiseen SPJn harrastustoimintaan oikeilla toimenpiteillä

*Saavutukseni käyttökokeissa

- Omistamillani karhukoirilla olen saavuttanut mm. Hirvenhaukut-ottelun, Kuningatar-ottelun ja kennelpiirin mestaruuksia , Tappisarvi-kisa menestys mukaan lukien.
- Hirvenhaukun palkintotuomarikortin hankin 1987 ja koetoimitsija pätevyyden 2007. Koestartteja sekä tuomarointeja on n. 200 kpl.
- Hirvenhaukkukokeita olen paikallisen metsästysseuramme nimissä järjestänyt useita ja viime vuosina toiminut em. tehtävässä Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys r.y:n alaisuudessa.

* Kasvattajana: kennelnimi Teilojan 1998, 16 Karjalankarhukoirapentuetta.

- Kasvattieni koeykkös % rodun kärkipäätä.
- Kasvattini ovat saavuttaneet n. 40 kpl KVA tai MVA valionarvoa, KARH-1 mukaanlukien.
- Kilpailleet Suomen ja Ruotsin valtakunnan mestaruushirvenhaukuissa, menestystäkin on tullut.
- SPJ:n kasvattajakilpailussa useamman kerran sijoitus 3 parhaan joukossa.
- SPJ:n päänäyttelyn kasvattajaryhmään olen joukkueellani osallistunut 1. kerran 2014 saavutuksena karjalankarhukoirissa kasvattajaryhmän voitto.
- SPJ:n Kultamerkki 2006
- SPJ:n ansiopalkinto nro:50 Teilojan kennel 2014
- Suomen kennelliiton Vuolasvirta kasvattajapalkinto 2014

* Yhdistys -ja järjestötoiminta, muutamia mainitakseni;

- Paikallisen metsästysseuramme perustajajäsen, puheenjohtajana 5 vuotta.- Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:tä olen ollut perustamassa ja ollut alusta saakka hallituksen jäsen, varapuheenjohtajana 4 vuotta. Nyt olen toista vuotta toiminut yhdistyksen puheenjohtajana ja saanut mm. useamman taantumavuoden jälkeen jäsenmäärämme voimakkaaseen kasvuun.
- Iin seudun riistanhoitoyhdistys ry hallituksen jäsen 6 vuotta
- SRVA ( suurriistavirka-apu ) toiminnassa mukana yli 20 vuotta

-Hallitusten jäsenenä, puheenjohtajuuksia.
- Lautakuntien, jaostojen , neuvoston jäsenenä.
-Piiritasolla n. 30 paikallisyhdistyksen piirihallituksen ja piirin varapuheenjohtajana.

Yhtäjaksoisesti olen toiminut erilaisissa yhdistys-ja järjestötehtävissä sekä luottamustoimissa liki 30 vuotta. Näin kokoustekninen rutiini ja osaaminen kokousten sujuvaan läpivientiin on hallinnassa.


* Mitäkö lupaan vastuunalaiselle hallituspaikalle valituksi tultuani edellä mainittujen tavoitteiden lisäksi;

- Tehdä parhaani järjestön toimintojen avoimuuden, läpinäkyvyyden lisäämiseksi.
- Tehostaa vuorovaikutteista tiedonkulkua.
- Kohdella jokaista jäsentä tasapuolisesti.

Olen helposti lähestyttävä, avoin, keskusteleva, ratkaisuhakuinen/keskeinen , suorapuheinen ja hyvät neuvottelutaidot erilaisissa luottamustehtävissä oppinut henkilö. Katson omaavani erinomaiset edellytykset hallituspaikkaa täytettäessä edellä mainitut ansiot huomioon ottaen.


Kuivaniemellä 6.3.2016

Yhteistyöterveisin

Harri Sanaksenaho
email: harrisanaksenaho@gmail.com
GSM: 0400-373 623
Tällainen kirjoitus löytyi tuolta toisaalta.
Hyvä Harri.Tsemppiä jatkoon :thumbsup:

joni
Viestit: 273
Liittynyt: 03 Helmi 2010, 22:21

Re: Pohjan lohkon hallituspaikka

Viesti Kirjoittaja joni » 08 Maalis 2016, 21:05

Tervehdys,

nyt kun puhutaan kuitenkin Pohjoisen lohkon mustankoiran paikasta niin mikä on eri yhdistysten kanta edustajan suhteen?

Valittava henkilö on kuitenkin avainasemassa yhdistysten kautta vaikuttamaan kentän harrastajakuntaan ja taas yhdistysten kautta toimii viestintuojana edelleen hallitukseen.

Ketkä ovat nyt varsinaisten henkilöiden varahenkilöt ja millä perusteella heidät on varalle valittu?

Jari
Jari Hakulinen

VerneT
Viestit: 188
Liittynyt: 20 Joulu 2014, 22:06

Re: Pohjan lohkon hallituspaikka

Viesti Kirjoittaja VerneT » 08 Maalis 2016, 21:20

joni kirjoitti:Tervehdys,

nyt kun puhutaan kuitenkin Pohjoisen lohkon mustankoiran paikasta niin mikä on eri yhdistysten kanta edustajan suhteen?
Lapin Karhukoirayhdistys asettui vuosikokouksessa yksimielisesti J. Veteläisen taakse. :thumbsup:
Verne Tervaharju

korpiritari
Viestit: 929
Liittynyt: 19 Loka 2013, 13:17

Re: Pohjan lohkon hallituspaikka

Viesti Kirjoittaja korpiritari » 08 Maalis 2016, 22:11

VerneT kirjoitti:
joni kirjoitti:Tervehdys,

nyt kun puhutaan kuitenkin Pohjoisen lohkon mustankoiran paikasta niin mikä on eri yhdistysten kanta edustajan suhteen?
Lapin Karhukoirayhdistys asettui vuosikokouksessa yksimielisesti J. Veteläisen taakse. :thumbsup:
Tähän kuin saataisiin vielä Kainuulainen varamies, tulisi huomioitua myös nämä lumiolosuhteet karhukoiran eteenpäinviemiseksi :thumbsup:
Rauno Juntunen

alpo.kynngas
Viestit: 71
Liittynyt: 10 Marras 2011, 00:18

Re: Pohjan lohkon hallituspaikka

Viesti Kirjoittaja alpo.kynngas » 08 Maalis 2016, 23:16

En ole ketään osoittanut sormella vaan pistänyt kaikille ehdokkaille avoimen kysymyksen.
Minun pitää uusia kysymys, kun tämä palstalla näyttää olevan tuo Sensuuri päällä. Jos kerta alatte lyhentämään tekstiä siitä tulee torso. ..

Kysymys kuuluu näin .
1 Roturisteys sallia?
2 pitääkö sinisilmäiset sallia normi rekisteriin vain EJ rekisteriin?
3 pevisaa jatkaa vai ei?

Ps. Se voin kertoa että on ollut itsellä sellainen narttu koira jolla on vasen silmä sininen sen nimi on piessan lumikki sillä ei tehty yhtään pentua.

"Mykkien" koirien Kasvattaja.
A.Kyngäs
Alpo Kyngäs

Valvoja
Viestit: 57
Liittynyt: 02 Elo 2004, 19:29

Re: Pohjan lohkon hallituspaikka

Viesti Kirjoittaja Valvoja » 10 Maalis 2016, 08:52

Kaiken palautteen palstan toiminnasta, sekä moderoinnista ym. voi laittaa alla olevaan osoitteeseen.
palaute@pystykorva.info

Vastuuhenkilö SPJ:n keskustelupalstan valvonnassa.

Kojamo
Viestit: 1781
Liittynyt: 05 Elo 2004, 22:59
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Pohjan lohkon hallituspaikka

Viesti Kirjoittaja Kojamo » 10 Maalis 2016, 18:45

Ehdokkaiden ja jäsen yhdistysten soisi vastaavan edellä esitettyihin kysymyksiin?
Lapin karhukoirayhdistys toi sihteerinä välityksellä oman kantansa esille. Mitenkä mahtaa muut yhdistykset?

Alpon rotukohtaisia kysymyksiä täydentäisin kysymällä, miten olet tähän mennessä edistänyt spj:n toimintaa ja miten aiot sitä hallituksen jäsenenä edistää? Hallituksen jäsenenä toimit kuitenkin järjestön eteen, et pelkästään yhtä rotua ja yhtä lohkoa ajatellen.

Toimit myös alueemme edustajana, miten aiot viedä pohjoisen lohkon asioita spj:n suuntaan? Miten aiot hoitaa yhteydet aluemme erirotujen harrastajiin?

Olette kaikki karhukoiraharrastajia. Mitä toimia karhukoirarodun eteenpäin viemiseksi ja kehittämiseksi tulisi tehdä? Ja miten sinä karhukoiramandaatilla voit siihen vaikuttaa?
Simo Sova

kummisetä
Viestit: 266
Liittynyt: 17 Joulu 2006, 21:06

Re: Pohjan lohkon hallituspaikka

Viesti Kirjoittaja kummisetä » 10 Maalis 2016, 20:40

joni kirjoitti:Tervehdys,

nyt kun puhutaan kuitenkin Pohjoisen lohkon mustankoiran paikasta niin mikä on eri yhdistysten kanta edustajan suhteen?

Valittava henkilö on kuitenkin avainasemassa yhdistysten kautta vaikuttamaan kentän harrastajakuntaan ja taas yhdistysten kautta toimii viestintuojana edelleen hallitukseen.

Ketkä ovat nyt varsinaisten henkilöiden varahenkilöt ja millä perusteella heidät on varalle valittu?

Jari
tervehdys.
olen Harrin ,Timon ja Jannen varalla pohjan lohkon mustan koiran hallitus paikkaan.peruste miksi olen johtuu pitkälle siitä että paikka vois kuulua kainuulle.itse en aijo osallistua kyseiseen äänestykseen hallitus paikoista, jos joku haluua antaa valtakirjan voin toimittaa sen kyseisille ehokkaille.

treveisin Risto Karjalainen
Risto Karjalainen

Kojamo
Viestit: 1781
Liittynyt: 05 Elo 2004, 22:59
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Pohjan lohkon hallituspaikka

Viesti Kirjoittaja Kojamo » 10 Maalis 2016, 20:48

Kojamo kirjoitti:Ehdokkaiden ja jäsen yhdistysten soisi vastaavan edellä esitettyihin kysymyksiin?
Lapin karhukoirayhdistys toi sihteerinä välityksellä oman kantansa esille. Mitenkä mahtaa muut yhdistykset?

Alpon rotukohtaisia kysymyksiä täydentäisin kysymällä, miten olet tähän mennessä edistänyt spj:n toimintaa ja miten aiot sitä hallituksen jäsenenä edistää? Hallituksen jäsenenä toimit kuitenkin järjestön eteen, et pelkästään yhtä rotua ja yhtä lohkoa ajatellen.

Toimit myös alueemme edustajana, miten aiot viedä pohjoisen lohkon asioita spj:n suuntaan? Miten aiot hoitaa yhteydet aluemme erirotujen harrastajiin?

Olette kaikki karhukoiraharrastajia. Mitä toimia karhukoirarodun eteenpäin viemiseksi ja kehittämiseksi tulisi tehdä? Ja miten sinä karhukoiramandaatilla voit siihen vaikuttaa?
Hemmmm! eihän tätä voi itte muokata.
Korjaus tuohon Lapin karhukoirayhdistystä koskevaan ilmoitukseen, Ilmoittaja ei ole sihteeri, vaan rivijäsen.
Simo Sova

eskoh
Viestit: 1598
Liittynyt: 13 Huhti 2008, 21:09

Re: Pohjan lohkon hallituspaikka

Viesti Kirjoittaja eskoh » 10 Maalis 2016, 21:27

Pohjankarhukoira yhdistys RY;ynn vuosikokouksessa, Spj;nn avoimeen hallituspaikkaan ehdolle
on asetuttu Janne Veteläisen ja Timo Tiiron taakse.
Esko Halme

Vastaa Viestiin