Viesti
Kirjoittaja Sisukas » 08 Tammi 2016, 12:22
Eipä tarvitse olla samaa mieltä kaikessa. Minusta kuitenkin on typerää väittää vaikkapa maidon väriä punaiseksi, kun sen pienellä vaivalla vilkaisemalla voi todeta valkoiseksi. Ei siis ole puhtaasti mielipidekysymys, vaan järjellä todettava fakta. Aivan kuin nuo esittämäni tilastot, jotka kiistatta osoittavat karhukoirien tason käyttöpuolella nousevaksi!
Tästä itse otsikosta, ja myös fiksuja reppumiehiä kuullessani ja lukiessani, herää seuraavia ajatuksia. Ensinnäkään ne piirinkisat eivät vain kaikille ole mikään pakkomielle. Itse osallistuin oman piirin alueella tänä syksynä toista kertaa ikinä edes piirinkarsintoihin! Nuo kisat sattuvat olemaan niin pahasti karhunpyynnin ja linnunmehtuun kanssa päällekkäin, että tuskin seuraavaan viiteen vuoteen taas tulee osallistuttua. Ei se kuitenkaan koiristani tee sen huonompia tai huonommin jalostukseen sopivia. Minulle kokeet on aina ollut ja tulee aina olemaan JALOSTUKSEN APUVÄLINE. Se ei ole minulle koiraurheilua, eikä liioin kilpailua. Minulle koirat ovat ennenkaikkea metsästystä varten. Toki saatan joskus arvokisoihin tavoitella, mutta hyvin välinpitämättömästi, enkä koskaan pyynnin kustannuksella. Oma tuttavapiirini ja metsästyskaverini ovat hyvin pitkälti samankaltaisia. Risto tuossa sanoi, että hirven ampuu mille koiralle vaan. Ampuu varmaan, mutta helpoiten hyvin pelaavalle karjalankarhukoiralle. Ja siinä on se syy, miksi minulla löytyy mustia tarhasta! Ne on hirvenkäsittelynsä ansiosta ne tehokkaimmat pyytöläiset, kun hirvikannasta otetaan tuotto pakastimeen. Minä en tartte ylisitkeitä hirven juoksuttajia, vaan tarkoituksen mukaisesti hakevia, tehokkaita löytäjiä ja hirvelle aktiivisesti jarruja laittavia koiria. Sellaisesta minä tykkään ja sellaisen kanssa metsästelen omaksi ja ilmeisesti monen muunkin iloksi. Ja voin sanoa, että eroja koirista löytyy, myös sellaisia, mitä ei muutamaa koirakohtaista pöytäkirjaa lukemalla näe.
On myös hyvä tajuta, kuinka vähästä koirista tulee jalostuskoira. Vallankin uroksista. Noin 10%. On siis ymmärettävää, ettei kaikki halua tyhjää hypätä kokeissa. Samalla nostan hattua korkealle niille, ketkä kokeissa siitä huolimatta hyppäävät! Se on pr- työtä rodulle ja tarkempia työkaluja jalostajille. Siitä hyötyy kaikki rotua harrastavat. Kaikki käyttövalioksi kykenevät koirat kannattaa käyttövalioksi myös haukuttaa. Pakko ei ole, mutta suotavaa. Itse koiralla kilpaileminen saa jäädä niille, kenelle se on intohimo. Tähän lajiin intohimoisia löytyy ennenkaikkea harmaan väristen harrastajista, väitän minä. Karhukoirapiirit melko hyvin tuntevana ja oman kennelpiirin hirvikoiramiehet tuntevana väitän, että meidän piiristä löytyy "koiralla urheilevia" enenmmän kuin karhukoirapiireistä koko valtakunnasta. Tämä väite ei perustu faktoihin, vaan perstuntumaan. Rotujen tasoero ei kuitenkaan ole yksi yhteen koiralla urheilevien suhteessa. Siksipä rotujen eroja pitää katsoa populaation keskimääräisillä luvuilla, ei millään piirinkisaindekseillä. Tai otetaan sitten vertailuun myös hirvenkaatamisen tehokkuuteen laskettava indeksi. Saattaisi kärkiroduksi nousta harakanvärinen? Hyvästä löytöhaukusta saa maksimissaan 15/100 pistettä, mutta itse hirvenkaatoon se todennäköisesti vaikuttaa 1- 0. Lisäksi valitettavasti nykysääntöjen tulkinnalla niitä täysiä löytöhaukkuja saavat myös aivan surkeat löytöpaikalle jättäjät.
Sen verran Ristolle täytyy laittaa propseja, että pistivät Ristijärvellä toimeksi itse jalostamisen suhteen. Hyviä uroksia siellä on ollut aina ja poikien mielestä morsiamia niillä kävi liian vähän. Ei pelkästään jalostusneuvonnan ansiosta. Joka tapauksessa asian suhteen laitettiin toimeksi ja hommattiin narttu(ja), millä omia uroksia voi käyttää. Tuloksena kolme koiraa Tahkolan Janin listoille! Siinä mallia muillekin. Ei nitistä ja natista huonosta flaksista, vaan tehdään jotain asian suhteen! Ihan vaikka itse. Karhukoiria mahtuu maailmaan ja jos sen luontaiset vahvuudet pidetään vahvuuksina, moni meistä vielä näkee sen tulevan aallon harjankin. Tason nousun myötä tulee tietoisuus rodun vahvuuksista paremmin esille ja ne vahvuudet kestävät vertailun mihin tahansa. Karhukoiran luontaiset pyyntiominaisuudet ovat se avainasia, missä on rodun tulevaisuus. Toivottavasti ne säilyvät yhteisistä hirvikoesäännöistä huolimatta. Tähän kehittämiseen tarvitaan reppumiehiä aivan yhtä paljon kuin koiraurheilijoitakin. Myös me puolikkaat reppumiehet, jotka vain valioksi koiransa haukuttavat, kuulutaan talkooporukkaan.
Johannes Lehtomäki