Mietteitä Ikaalisten Talvipäiviltä

SPJ:n yleiseen toimintaan liittyvät keskustelut käydään täällä !

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Vastaa Viestiin
EKL
Viestit: 108
Liittynyt: 28 Maalis 2005, 18:15
Paikkakunta: Oulunsalo

Mietteitä Ikaalisten Talvipäiviltä

Viesti Kirjoittaja EKL » 28 Maalis 2005, 18:18

- Ikaalisten Kylpylässä oli loistavat puitteet kokousten pitoon, ja järjestelyt sujuivatkin siellä mainiosti, paitsi että järjestelytoimikunnan puheenjohtaja oli kilpailevan järjestön valtakirjoja tarkistamassa ja loisti myös poissaolollaan SPJ:n kokousillallisilta.
- Näyttelypäivänä kilpailukehät, mutta vain kaksi!, oli saatu suojaisalle, suuren kallion ja betonirakennusten väliselle alueelle, viettävälle alustalle, kolmannen eli pohjiskehän puuttuessa kokonaan. Ilmeisesti järjestäjät pelkäsivät pohjanpystykorvien aiheuttamaa suurta suosiota ja olivat laittaneet pohjiskehän karhukoirien jälkeen ajankohtaan, jolloin suurin osa yleisöstä oli jo ehtinyt poistua paikalta. Kehän alku vielä myöhästyi yhden tunnin ilmoitetusta, jo valmiiksi myöhäisestä ajankohdasta.
- Kilpailun alettua ei kehän laidalta voinut poistua kahville tms., sillä paikalla ei ollut tulostaulua, jonka avulla olisi pysynyt kärryillä kahvitauon aikaisista tapahtumista.
- Onneksi saimme kurottua aikataulua kiinni, sillä meillä oli todella tehokas tuomari tai sitten erinomaiset koirat. Pohjisten arvosteluun kului 20 koiralle tasan 1 tunti, eli noin 3 minuuttia per koira, kun taas suomenpystykorvilla koirakohtainen arvostelu kesti n. 4,5min ja karhukoirilla n. 5,5min (kahvitauot huomioitu).
- Koirien korkeus huomioitiin vain, ettei rotukohtainen yläraja ylittynyt, alarajasta ei ollut niin väliä. Tarkkaa koirakohtaista senttimäärää ei kirjattu papereihin.
- Ihmetystä herätti myös eräs tuomarin arvosteluperuste: ”..koska tämän miehen koira voitti jo uroskehän, niin nyt on naisen koiran vuoro voittaa nämä nartut..” Eikö tuomari tiedä, että monet kasvattajat / koiran omistajat käyttävät ”yleishandlereita” koiriensa esittämiseen?
- Vaikka koira olisi valioluokassa, ei se ole tae siitä, että koira olisi aina valioluokan edellyttämässä kunnossa; koirathan pitäisi arvostella aina senhetkisen kunnon mukaan. ”-- koska nämä ovat valioluokan koiria, ei näitä tarvi sen enempää arvostella..”
- Onneksi tuomarien nestori seurasi pohjisten arvostelua kehän laidalta, joten hän varmaan huomasi ko. tuomarin show-työskentelyn ja vetää siitä tarvittavat johtopäätökset.
- Järjestäjien moka oli myös BIS-pentu -kehä, joka oli ilmeisesti tarkoitettu vain suomenpystykorvalle, koska karhukoirien ja pohjanpystykorvien ROP-pennut neuvottiin vain kotimatkalle.

SPJ:n talvipäivät on järjestön vuosittainen päänäyttely, joka nyt latistui em. seikkojen takia, eikä varmaankaan vastannut kaikkien kaukaakin tulleiden koiranomistajien odotuksia näyttelyn tasosta.
Ensi talvena Kajaanissa voidaan pystyä vain parempaan – nähdäänpä siis siellä!

Ensio

Vastaa Viestiin