Uusi puheenjohtaja

[peija04]

Vuosikokous lähestyy, toivottavasti.
Ilmoitan olevani käytettävissä valitessanne järjestölle uutta puheenjohtajaa.

Alla lehdessä aiemmin julkaistu esittely joiltain osin päivitettynä.

Lyhyt esittely:
Ikä 58 vuotta. Vaimo Eeva, kolme aikuista lasta, kolme lastenlasta.
Kotoisin olen Kouvolasta, asuinpaikka vuodesta 2004 Vihanti, työpaikka Raahen kaupunki, tila-palvelupäällikkö.

Harrastuksia suomenpystykorvat, metsästys, rakentelu, ulkoliikunta, lukeminen ja kirjoittelu.
Suomenpystykorvia vuodesta 1994. Pienimuotoista kasvatustyötä vuodesta 1997 kennelnimellä Peijakkaan.

Pystykorvajärjestön jäsen vuodesta 1994, Lint-palkintotuomari -95, koetoimitsija 2000, kehä-toimitsija 2004 ja Lint-ylituomari vuodesta 2004.

Järjestötoiminnassa mm. Kymenläänin pystykorvakerhon sihteeri ja puheenjohtaja, Kymenlää-nin kennelpiirin hallituksen jäsen ja Tirvan seudun my:n kenneljaoston puheenjohtaja.
Tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin pystykorvajaoston jäsen ja Ylivieskan kennelseuran pystykorvajaoston jäsen.
Ja ehdolla Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtajaksi.

Perustelu puheenjohtajaehdokkaaksi asettumiselle:

Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtajuus on merkittävä tehtävä. Yksi merkittävimmistä koko suomalaisessa koiraharrastustoiminnassa. Tätä asiaa ei aina tahdota muistaa, eivät edes puheenjohtajat itse. Historiallinen tosiasia kuitenkin on, että perusta suomalaiselle koiraharrastukselle ja -kasvatukselle on rakennettu nimenomaan suomalaisia pystykorvakoiria harrastaneiden ihmisten toimesta. Tämän 150 vuotta sitten tehdyn perustan varaan on ajan saatossa rakentunut yhteiskunnan kaikille osa-aluille lonkeronsa levittämään pyrkivä jättiorganisaatio Kennelliitto. Siellä olisi myös hyvä silloin tällöin verestää muistia. Ja kukapa olisi sopivampi henkilö Kennelliittoa siitä muistuttamaan, kuin Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja.

Puheenjohtajalla on Suomen Pystykorvajärjestössä keskeinen asema. Puheenjohtaja on se, joka näkyy ja kuuluu, tai sitten ei näy eikä kuulu. Tämä tarkoittaa, että puheenjohtajan tekemisillä on suora vaikutus järjestön näkyvyyteen, kiinnostavuuteen ja uskottavuuteen, eli mahdollisuuksiin vaikuttaa. Puheenjohtajan tekemisellä on tietenkin suora vaikutus myös järjestön eri tehtävissä olevien, eli käytännön työt tekevien haluun ja kykyyn toimia yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Eikä pidä unohtaa puheenjohtajan vaikuttavuutta yksittäisiin jäseniinkään. Tiivistäen voisi todeta, että aktiivinen puheenjohtaja, aktiivinen järjestö, vähemmän aktiivinen puheenjohtaja, taantuva järjestö.

Puheenjohtaja pystyy vaikuttamaan. Tämä on ilman muuta yksi tärkeimpiä perusteita asettua ehdolle. Mihin puheenjohtaja pystyy vaikuttamaan? Ilmapiiriin, eli siihen miten jäsenet, eli ihmiset kokevat itsensä järjestön jäseninä. On puheenjohtajan tehtävä huolehtia, että jokainen jäsen voi tuntea itsensä merkitykselliseksi, ja tärkeäksi osaksi suurempaa joukkoa jolla on samoja tavoitteita ja päämääriä yhteisen harrastuksen jatkumiseksi ja kehittämiseksi. Samoin on puheenjohtajan tehtävä huolehtia, että jokainen jäsen tuntee saavansa jonkinlaista vastinetta maksamalleen jäsenmaksulle.

Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja pääsee näköalapaikalle. Hän pääsee näkemään ja aistimaan koiraharrastuksen nykytilaa ja eri suuntauksia. Hän pääsee tapamaan ihmisiä, joiden kanssa on erinomaiset mahdollisuudet tehdä yhteistyötä, joka koituu Suomen Pystykorvajärjestön jäsenten hyväksi. Näköalapaikalla ollessaan puheenjohtajan tulee olla terveellä tavalla itsekäs, ja katseen tulee olla suunnattuna tiukasti kohti karjalankarhukoiran, pohjanpystykorvan ja suomenpystykorvan parempaa tulevaisuutta.

Järjestön nykytila:

Järjestö lienee pääosin kohtuullisen hyvässä tilassa. Tarkoittaa, että kun ei kaikkia asioita ja yksityiskohtia tiedä, niin ei voi kovin tarkkaa analyysiakaan tehdä. Kun oikein yrittää tehdä itsensä ulkopuoliseksi, ja katsoa asioita tavallisena tallaajana, niin aika hiljaiselta ja näkymättö-mältähän tämä puuhastelu vaikuttaa. Kun palaa todellisuuteen, ja katsoo asioita puheenjohtajaehdokkaan silmin, niin päällimmäinen vaikutelma on pysähtyneisyys ja huoli sekä epävarmuus tulevaisuudesta. Tästä kertonee myös mielenkiinnottomuus puheenjohtajan tehtävää kohtaan.

Edellinen ei silti tarkoita, että peli on menetetty. Jäsenmäärä, talous ja tärkeimpänä hyvä tuote antavat hyvät mahdollisuudet loistavalle tulevaisuudelle.

Tavoitteita:

Ensimmäinen ja tärkein tavoite, ja samalla myös ratkaiseva, on palauttaa harrastukseen mukavuus.
Tämä ei tarkoita hyviä reissuja hyvällä porukalla hyville metille. Tai tarkoittaa tietenkin, mutta ei pelkästään. Hyvät reissut kruunaavat tehdyn työn, ja näin kuuluukin olla. Mukavuus tulee palauttaa nimenomaan työhön, eli siihen arkipuuhasteluun koirien ja harrastuksen parissa.

Minne mukavuus on kadonnut? Siinäpä miettimistä, sillä sen selvittyä on mahdollisuus ryhtyä korjaaviin toimiin. Väitän, että yksi merkittävimmistä syistä mukavuuden hiipumiseen on asioiden vaikeutuminen ja omassa toiminnassa koetut vastoinkäymiset. Tähän kun lisätään tunne tai kokemus, että apua ja tukea ei saa mistään, niin eipä ihme jos alkaa tympimään. Ja tätä kun jatkuu, niin mukavuus muuttuu vääjäämättä ankeudeksi.

Mitä pitää tehdä? Järjestössä tulee ottaa käyttöön ajattelutapa, eli oman tekemisen vaikutusten arviointi niin, että kaikessa päätöksenteossa tulee varmuudella huomioiduksi, ettei harrastusta missään olosuhteissa tarpeettomasti vaikeuteta. Ja jos vaikeuksia syntyy, niin niihin puututaan. Ja toisen vastoinkäymisistä riemuitsemisen tulee loppua. Se on sairaus, jota ei tarvitse sietää missään olosuhteissa.

Siis mukavaa pitää olla, kun harrastetaan. Ja kun harrastetaan, niin ei saa olla liian tosissaan. Liika totisuus on edellä mainittujen lisäksi varma keino tuhota mukavuus. Liika kannattaa pitää mielessä myös oman navan suhteen. Ainakin sen liiallista tuijottelua kannattaa välttää.

Toisena tärkeänä tavoitteena, ja lähes yhtä ratkaisevana, on koiriemme maineen palauttaminen, tai oikeammin puhdistaminen. On nimittäin erittäin epämiellyttävä tosiasia, että valtaosalla suomalaisista on edelleen, ja ilmeisen syvälle pinttyneenä käsitys, että kotimaiset metsästyspystykorvamme ovat järkiään vihaisia räksyttäjiä, jotka eivät ole millään muotoa soveliaita nykymaailmaan, -aikaan saatikka koiran pentua parhaaksi kaverikseen etsiville nykyihmisille. Tätä tosiasiaa ei tee yhtään helpommaksi se toinen tosiasia, että he ovat totaalisen väärässä.

Mitä pitää tehdä? Olen monessa yhteydessä luullut, että sivistys ja valistus vievät asioita automaattisesti oikeaan suuntaan. Lähes yhtä usein olen pettynyt. Tätäkin harhaluuloa on turha yrittää muuttaa pelkästään kertomalla ja kirjoittamalla. On vaan lähdettävä, ja onneksi moni on jo lähtenytkin, turuille ja toreille koirinemme todistamaan pinttyneet harhaluulot vääriksi. Eikä todistustaakka ole tässä tapauksessa raskas kantaa. Se kävelee itse. Ryhdikkäänä, iloisena, kauniina ja arvonsa tuntevana itseään turhia korostamatta ja ylpistelemättä. Se on itsessään elävä todistus koiran ja ihmisen, Suomalaisen koiran ja Suomalaisen ihmisen vuosisataisesta yhteiselosta ja yhteenkuuluvuudesta, josta kannattaa vallalla olevan kertakäyttökulttuuriin ja kaikkinaiseen viihteeseen perustuvan elämäntavan aikana hakea vaihtoehtoista esimerkkiä. Suomalainen metsästyspystykorva on vuosisatojen ajan ollut isäntänsä tukena, ja on edelleen. Jo pelkkä sen läsnäolo riittää nostamaan taluttajansa hieman muita ylemmäs.

Kehittämiskohteita:

Olen kuullut, että ei kehitystä ilman muutosta. Tästä voisi tehdä johtopäätöksen, että muutos johtaa kehitykseen. Ja voihan näin ollakin. Ei tosin sovi unohtaa, että kehitystä voi tapahtua ainakin kahteen suuntaan.

Itse olen sitä mieltä, että on hyvä ja varsin tarpeellistakin seurata kehitystä, eli koittaa elää ajassa. Muutosta pelkän muutoksen vuoksi en pidä järkevänä. Olen kuullut, että itsensä, eli omien tapojensa muuttaminen on erittäin vaikeaa. Tiedän omasta kokemuksesta, että näin on. Tiedän senkin, että toisen ihmisen muuttaminen on vieläkin vaikeampaa. Tästä olen tullut päätelmään, että kehitystä on mahdollista saada aikaan vain itsessä tapahtuvien muutosten kautta.

Meinasi melkein mennä filosofian puolelle. Mutta se oli tarkoitettu alustukseksi sille, että muistaisimme, että olemme ihmisiä, jotka sattuneesta syystä harrastamme saamaa asiaa ja olemme mukana yhdistyksessä, jonka ainoa voimavara olemme me itse, ja jonka ainoa käyttövoima on meissä itsessämme palava liekki ja halu olla ja tehdä yhdessä toistemme kanssa.

Huolia ja murheita:

Koronan lisäksi on pakko mainita pari. Kasvatustyö ja linnunhaukkukokeessa käynnit. Ei helppo-ja nämä parikaan, vaan eipähän tarvitse miettiä mille alkaa.


Hyvää loppukesää ja tulevaa syksyä toivottaa
Olli Silvennoinen