SPJ:n hallitusvalinnat, pohjanpystykorvien paikat

SPJ:n yleiseen toimintaan liittyvät keskustelut käydään täällä !

Valvojat: Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1, Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9

lehkari
Viestit: 180
Liittynyt: 18 Syys 2006, 14:23
Paikkakunta: Tampere

SPJ:n hallitusvalinnat, pohjanpystykorvien paikat

ViestiKirjoittaja lehkari » 13 Maalis 2018, 23:05

Tervehdys pystykorvaväki.

Olen ehdolla SPJ:n hallitukseen pohjanpystykorvien toiselle hallituspaikalle. Varajäsenekseni on lupautunut Jani Karttunen, joka on hoitanut hienosti pohjanpystykorvien ainoaa hallituspaikkaa aiemmat 3 vuotta. Olen vakuuttunut, että saan Janilta arvokasta tukea hallitustyössä. Arvelin, että pieni henkilöesittely on paikallaan.

Olen Kari Lehtinen, 52-vuotias metsästäjä ja pystykorvaharrastaja Tampereen Ikurista. Työnantaja on YLE ja työnkuva on erikoistehostemestari ja turvallisuusasiantuntija. Perheeseen kuuluu vaimon lisäksi 3 lasta, joista enää nuorimmainen tyttö, 17 vuotias asuu kotona. Lisäksi meillä asuu 2 pohjanpystykorvanarttua.

Olen metsästänyt kaikkiruokaisesti koko ikäni. Metsästyskortin suoritin 13-vuotiaana ja samana syksynä sain saaliiksi ensimmäisen metson. Sen muistan aina mainita, vaikka se oli nykyharrastuksen mukaan vääräoppisesti lennosta ammuttu.

Koirat on kuuluneet metsästysharrastukseeni aina. Itselläni oli sekarotuinen koira, joka toimi lähinnä karkottavana koirana, mutta kavereilla oli ajokoiria, seisojia, noutajia ja vihdoin -90 luvulla pääsin pyytämään hyvän suomenpystykorvan kanssa Lapissa metsoa. Meillä oli myös mainio Arttu-beagle, jonka ulvahteluhaukusta ammuttiin metsäjäniksiä, rusakoiden perässä se ei metsäteillä pysynyt. Hirvenpyynti tuli mukaan 2000-luvulla ja sitä kautta hirvikoirarodut tulivat tutuiksi.

Oman haukkuvan lintukoiran otin turhan myöhään, vasta 2009 ja roduksi tuli sattuman kaupalla pohjanpystykorva. Karsikon Unna oli ensimmäinen pohjikseni ja todennäköisesti se on myös elämäni koira. Nyt minulla on myös Unnan jälkeläinen 3 vuotias Nuuskulammen Nilla, jonka sain viime syksynä käyttövalioksi ja sen kanssa on käyty metsopoika ja pohjisten SM-kisat, tosin ilman mainittavaa menestystä. Metson pyynti lapissa haukkuvalla lintukoiralla on jokavuotinen elämän kohokohta.

Pohjanpystykorvan hankinnan jälkeen metsästysharrastukseni on muuttunut hyvinkin paljon koiraharrastuksen suuntaan. Linnunhaukkukokeet, palkintotuomarina toimiminen, pohjisten kesäpäivät, pystykorvaväen vilkas some-elämä ja pystykorvatuttavat ympäri suomea ovat rikastuttaneet elämää. Kävin kasvattajakurssin ja olen saattanut maailmaan kaksi pohjanpystykorvapentuetta Nuuskulammen kennelnimen alla. Kasvatustyö tulee pysymään hyvin pienimuotoisena ja keskityn siinä erityisesti metsästysominaisuuksien kehittämiseen terveyttä unohtamatta. Näyttelypuoli on minulla jäänyt hyvin pieneen rooliin, mutta uskon, että voin vielä näillä vuosilla oppia siitäkin lisää.

Olen seurannut SPJ:n ja pohjisjaoston toimintaa vuosia ja nyt tuntuu siltä, että voisin antaa oman panokseni näiden kolmen hienon rodun eteen. Kaikki kolme rotua ovat minulle tuttuja ja on mukava kertoa, että olen päässyt joka rodulle myös riistaa pudottamaan ja kaatamaan. Vuosia sitten, kun minua kyseltiin jaostopaikalle, lupasin, että kun lopulta pohjiksille saadaan toinen hallituspaikka, voin siihen tehtävään lähteä. Nyt on sen lupauksen lunastamisen paikka.

terveisin,

Kari puh. 0400 128284
Kari Lehtinen

herohusty
Viestit: 63
Liittynyt: 10 Helmi 2013, 13:57

Re: SPJ:n hallitusvalinnat, pohjanpystykorvien paikat

ViestiKirjoittaja herohusty » 14 Maalis 2018, 19:34

Tervehdys pystykorvaväelle,

Olen Hannu Hämäläinen 72v., yrittäjäemeritus ja ehdolla SPJ: hallitukseen, varajäsenehdokkaani on Jaakko Pohjoismäki.
Lyhyt esittely:
- neljä vuotta hallituksen varajäsen Janne Kontkasen ja Jani Karttusen aisaparina - neljä vuotta PPK-jaoston pj. (olen hakenut jaoston kouluttajan paikkaa vuodelle 2018)
- Pohjanpytykorva 50v.-juhlakirjatoimikunnan pj.,( konkareiden haastattelut aloitettu)
- Pohjoismaiden yhteistyötoimikunnan jäsen
-ylituomari vsta 2010, mm kaksi kertaa lohkonvalintojen ylituomari
- Sotajoen Kämppäkartanon Pystykorvat ry:n hallituksen vpj. (Korvatunturintie Savukoski)
- koirani kanssa neljä kertaa pohjisten SM:ssä, kaksi kaksoisvaliota, toinen oma kasvatti
- olen tainnut olla järjestämässä arvo-otteluita, talkoolaisena erämessuilla ja Messukeskuksessa
SPJ:n osaston puuhamiehenä. Kymenläänin Pystykorvakerhon vuoden tuomari jokunen vuosi sitten
- viime syksynä 400 km kävelyä lintumettällä Ruotsissa, Savukoskella ja Luumäellä 3 pohjiksen kanssa. ”Kun paljon kävelee, saattaa tulla tulostakin”...

Seuraavia asioita ajaisin:
- iloisuutta ja huumoria SPJ:n toimintaan, ryppyotsaisuus pois mm. koetoiminnasta
- rotujemme yhteistoiminnan parantamista myös jaostotasolla
- jaostojen puheenjohtajille osallistumisoikeus hallituksen kokouksiin omilla kustannuksilla (teen esityksen järjestäytymiskokouksessa)
- etäosallistumisen (pilvipalvelu) lisäämistä hallituksen kokouksiin. (tällä saavutetaan tuhansien eurojen säästö vuodessa eivätkä SPJ:n varat mene pakokaasuina ilmaan)

P.S.Kun näette minut Rokualla, nykäiskää hihasta ja antakaa vinkkejä PPK- 50v. historiakirjaa varten. Ja voihan sitä muutenkin moikata jos siltä tuntuu...

Nähdään SPJ:n kautta aikain sopuisammassa vuosikokouksessa Rokualla!

Hannu 0500 493 329
Hannu Hämäläinen

herohusty
Viestit: 63
Liittynyt: 10 Helmi 2013, 13:57

Re: SPJ:n hallitusvalinnat, pohjanpystykorvien paikat

ViestiKirjoittaja herohusty » 20 Maalis 2018, 21:28

Hyvä pystykorvaväki,
Kiitän, että luotitte minuun ja valitsitte hallituksen jäseneksi.
Kuten edellä ennustin, kokous oli sopuisa ja nyt Savukoskelle hankikantohiihtoa harrastamaan lähiviikoiksi.
Tervetuloa kahville, jos ohi ajelette Tulppioon! Taitas löytyä majotuskin...
P.S. Jos tulette soittamatta, saatan olla pilkillä.
hannu
Hannu Hämäläinen

lehkari
Viestit: 180
Liittynyt: 18 Syys 2006, 14:23
Paikkakunta: Tampere

Re: SPJ:n hallitusvalinnat, pohjanpystykorvien paikat

ViestiKirjoittaja lehkari » 22 Maalis 2018, 23:23

Hannun lailla kiitän luottamuksesta ja teen parhaani hallitustyöskentelyssä.
Lappiin lähden hiihtelemään minäkin, vähän ylemmäs kuin Hannu :)
Pystykorva- asioissa( ja muissakin) minuun saa yhteyden kari.lehtinen@yle.fi ja puhelimella 0400 128284

Kari
Kari Lehtinen


Palaa sivulle “Yleiset rotujärjestön keskustelut”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa