Kokeiden järjestäminen

SPJ:n yleiseen toimintaan liittyvät keskustelut käydään täällä !

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Vastaa Viestiin
vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Kokeiden järjestäminen

Viesti Kirjoittaja vuonne » 30 Huhti 2017, 14:38

Suomen kamaralla on paljon alueita, joita ei käytetä mihinkään koirakokeseen, varsinkaan linnunhaukkuun.
Tämän johdosta esitän, että esimerkiksi eri piirien tukihenkilöt etsisivät alueiltaan tälläisia käyttämättömiä
maastoalueita koirakokeisiin. Ja olisivat antamassa kaiken tukensa kokeiden järjestämiseen. Varsinkin nyt,
kun metsienhakkuut jylläävät kaikkialla valtakunnassa. Itse olen lupautunut Etelä-Savon etäiselle alueelle
eräälle metsästysseuralle antamaan kaiken tukeni mm.ssa menemällä esitelmöimään kokeiden pidosta hei-
dän kesäkokoukseen ja toimimalla syksymmällä heidä kokeen ylituomarina. Näin he saavat ponnahduslaudan
järjestää kokeita tulevaisuudessakin. Harrastuksemme kannalta on tärkeää, että olisimme harrastamassa
linnunhaukkua joka valtakunnan kolkassa. Linnunhaukuthan pyörivät vuodesta toiseen samoilla kulmilla.
Matti Tarkiainen

Haapajärvi
Viestit: 202
Liittynyt: 14 Huhti 2009, 20:40

Re: Kokeiden järjestäminen

Viesti Kirjoittaja Haapajärvi » 30 Huhti 2017, 17:59

Erinomainen esitys Matilta, tartutaanpa kiinni tarjoukseen!
Tapio Arola

Vastaa Viestiin