Koirakohtainen elinikä-indeksi

Tämän otsikon alla keskustellaan linnunhaukkukokeisiin (LINT) ja niiden sääntöihin liittyvistä asioista.

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Kytösavu
Viestit: 1805
Liittynyt: 15 Elo 2004, 18:38
Paikkakunta: Lapua
Viesti:

Koirakohtainen elinikä-indeksi

Viesti Kirjoittaja Kytösavu » 23 Joulu 2005, 13:10

Tämä kokeessa sijoitukseen perustuva indeksin laskutapa ei ole mielestäni hyvä, koska se ei ole tasapuolinen, eikä se oikeastaan kerro koirasta paljokaan.

Tämä nykyinen laskutapa myös suosii tarpeettomasti isoja kokeita. Aika harvoin kokeessa on viittä, kuutta koiraa enempää, jolloin tällä laskutavalla ei paljoakaan kerry elinikä-indeksiin. Esimerkkinä 25 koiran koe ja sijoitus 10. Antaa samat elinikä-indeksipisteet kuin viiden koiran kokeen voittajan. Palkintosijassa ero on yleensä tälläisessä tapauksessa pienen kokeen ykkösen ja ison kokeen kolmonen jopa nolla! Lisäksi nykyisellä tyylillä huomioidaan pelkät hakupistekokeetkin indeksiin. Aina ei ole koiran syy, ettei maastossa lintuja tavata.

Kun koiria kerran järjestykseen laitetaan, niin tavan jolla se tehdään, tulisi kertoa koirasta se olennainen, eikä sitä kuinka paljon ja isoja kokeita koiranomistaja on kiertänyt.

Spu
Viestit: 240
Liittynyt: 05 Elo 2004, 21:35

Re: Koirakohtainen elinikä-indeksi

Viesti Kirjoittaja Spu » 23 Joulu 2005, 15:54

Kytösavu kirjoitti:

Kun koiria kerran järjestykseen laitetaan, niin tavan jolla se tehdään, tulisi kertoa koirasta se olennainen, eikä sitä kuinka paljon ja isoja kokeita koiranomistaja on kiertänyt.
Näin on.
Käsittääkseni tämän koeindeksin kokeiluaika on loppumassa ja mielestäni tämän kyseisen indeksoinnin voisi tähän jo lopettaakin ja siirtyä tuohon vanhempaan malliin joka vuosikirjoissa on ollut jo pitkän aikaa.
Jos nyt yleensä näitä indeksejä johonkin tarvitaan, niiden viihdyttävyyden lisäksi
:D

Kytösavu
Viestit: 1805
Liittynyt: 15 Elo 2004, 18:38
Paikkakunta: Lapua
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kytösavu » 23 Joulu 2005, 17:37

Tuo vuosikirjasta tuttu laskentamalli on se oikeampi tapa mielestäni myös..se kertoo koiran tekemiset ja tekemättä jättämiset. Näkisin mielelläni, että tämä tälläisenään otettaisiin käyttöön sijoitukseen perustuvan tilalle.

Kytösavu
Viestit: 1805
Liittynyt: 15 Elo 2004, 18:38
Paikkakunta: Lapua
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kytösavu » 02 Helmi 2006, 19:33

onkos tietoa jatkuuko tämän mallin kokeilu vielä, vai onko tulossa parempi systeemi tähän aiheeseen...

pystäri
Viestit: 44
Liittynyt: 30 Joulu 2004, 08:53
Paikkakunta: äänekoski

Viesti Kirjoittaja pystäri » 07 Helmi 2006, 13:09

jätetäänkö vuosikirjan indekseistä pois esim. tyhjät maastot tai onko löytömahdollisuudet tai pistemäärät rajoituksina vai tuleeko kaikki?

Kytösavu
Viestit: 1805
Liittynyt: 15 Elo 2004, 18:38
Paikkakunta: Lapua
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kytösavu » 07 Helmi 2006, 17:40

Eikös vaan jätetä. Huomioidaan vain vähintään kahden löytömahdollisuuden kokeet tai sitten vähemmillä eli yhdellä löytömahdollisuudella haukutut yli 50:n pisteet kokeet. Aika reilua joka suhteessa.

pystäri
Viestit: 44
Liittynyt: 30 Joulu 2004, 08:53
Paikkakunta: äänekoski

Viesti Kirjoittaja pystäri » 07 Helmi 2006, 23:12

no jos joitain indeksejä nyt joku haluaa laskea niin pitäs kai siihen sitten ottaa kaikki kokeet myös ne 1 löytömahdollisuuden tai hakupisteet.meinaan on varmaan koiria joille niitä tyhjiä maastoja tulee tiukempaan kuin toisille? :?

Avatar
enp
Viestit: 999
Liittynyt: 02 Elo 2004, 18:47
Paikkakunta: Rovaniemi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja enp » 08 Helmi 2006, 10:17

Kytösavu kirjoitti:onkos tietoa jatkuuko tämän mallin kokeilu vielä, vai onko tulossa parempi systeemi tähän aiheeseen...
Kyllä sitä on kuulemani perusteella päätetty jatkaa. Valitettavasti siihen ei jalostusryhmä voinut ottaa kantaa.
Pystäri kirjoitti:no jos joitain indeksejä nyt joku haluaa laskea niin pitäs kai siihen sitten ottaa kaikki kokeet myös ne 1 löytömahdollisuuden tai hakupisteet.meinaan on varmaan koiria joille niitä tyhjiä maastoja tulee tiukempaan kuin toisille?
Vuosikirjan tilastoa tehdään pelkästään koiranjalostusta silmällä pitäen. Sehän kertoo selkeästi millä koiralla on esim. pitkät haukkuajat ja tai mikä on hyvä seuraaja. Lyhyesti sanottuna siitä näkee parhaiten mikä koira tekee työt vähilläkin linnuilla. Se ei ole koiranomistajien "kirikilpailu" eikä viihteellinen tuloslista.

Eliniäinen koeindeksi ei tällä hetkellä palvele mitenkään suomenpystykorvan jalostusta vaikka siinä on huippukoiriakin kärjessä. Sen ylläpito on mielestäni puhtaasti viihteellistä. Siinä ei huomioida kelien vaikutusta ja määräävin seikka perustuu sijoitukseen kisoissa. Pitäkäämme siis koiranjalostus jatkossakin koenäytöistä saatavaan uskottavaan tietoon perustuvana. 8)

Kytösavu
Viestit: 1805
Liittynyt: 15 Elo 2004, 18:38
Paikkakunta: Lapua
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kytösavu » 08 Helmi 2006, 11:19

Koirilla joilla usein tyhjä maasto, eivät löydy yleensä korkealta vuosikirjan indeksi-mallistakaan. Taitaa usein kulkea käsi kädessä tuo lintujen " kaivaminen" väkisin esiin, hyvien haukkutaitojen lisäksi.

Sijoitukseen perustavassa nykyisessä mallissa saa arvoa ihan liikaa voittajaluokan 0-tuloskin , jos sijoitus vaikka kymmenes.

Itse katson vuosikirjan indeksitaulukosta enemmän ensi- ja uusintahaukkuprosentteja sekä haukkuaikaa, kuin sijoitusta..mielestäni kaikki 20:n parhaan kastissa ovat huippukoiria, toisin kuin esim. sijoitukseen perustavassa laskentamallissa.

Kytösavu
Viestit: 1805
Liittynyt: 15 Elo 2004, 18:38
Paikkakunta: Lapua
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kytösavu » 08 Helmi 2006, 17:08

Esimerkkejä kuluneelta koekaudelta..

Ylistaro 17.9.2005 VOI 1 80 p. Sijoitus 1/3.
Lapua 10.9.2005 VOI 0 25 p. Sijoitus 1/3..näistä tulee nykymallilla elin-ikä-indeksiin samat 3,3 pistettä. Tiedän että toisessa kokeessa on ollut pitkät haukut ja uusinta, toisessa koiralla kaksi löytöä ilman ensihaukkua...ei ihan yhtä arvokkaat työt.

Ilmajoki 6.1.2006 VOI 0 25 p. Sijoitus 8/18=3,5 pistettä nykymallin elinikä-indeksiin..eli nyt saa jo enemmän, kuin kahden linnun pudotukseen mahdollisuuden tarjonnut koira.

Ei tällä systeemillä voi koiria järjestykseen laittaa.

pystäri
Viestit: 44
Liittynyt: 30 Joulu 2004, 08:53
Paikkakunta: äänekoski

Viesti Kirjoittaja pystäri » 09 Helmi 2006, 00:05

noissa isoissa kokeissa taitaa olla noitten maastojen kanssa niin että on jokunen "huipputontti"ja loput on otettu mistä on saatu.joten se ison kokeen koira joka haukkuu esim.VOI3 niin uskoisin sen pienemmässä kokeessa(lue paremmassa maastossa)haukkua VOI 1 tuloksen.ja tolla YLISTARON 80 p. tuloksella oli tullu varmaan paremmat pisteet indekseihin suuremmissakin kisoissa kuin 3.3 pistettä.

Kytösavu
Viestit: 1805
Liittynyt: 15 Elo 2004, 18:38
Paikkakunta: Lapua
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kytösavu » 09 Helmi 2006, 01:05

Näin se mennee.

Pyytäisin jotakuta kyseisestä asiasta päättävää kertomaan minulle selkokielellä, mitä parempaa ja tarkoituksen mukaisempaa sijoituspohjaisessa indeksissä on verrattuna vuosikirjan malliin, josta koira saa ansionsa (haukkutyönsä) mukaan indeksipisteitä.

pystäri
Viestit: 44
Liittynyt: 30 Joulu 2004, 08:53
Paikkakunta: äänekoski

Viesti Kirjoittaja pystäri » 09 Helmi 2006, 01:16

joo ja samalla jokunen sana et miksi on löytö/pisterajoja vuosikirja indekseissä? :wink:

Kytösavu
Viestit: 1805
Liittynyt: 15 Elo 2004, 18:38
Paikkakunta: Lapua
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kytösavu » 09 Helmi 2006, 09:39

tolla YLISTARON 80 p. tuloksella oli tullu varmaan paremmat pisteet indekseihin suuremmissakin kisoissa kuin 3.3 pistettä.

Niin. Vaan ei tule pienemmässä kokeessa, joka on varmasti ihan yhtä arvokas jalostustiedon keräämiseen kuin isot kilpailutkin. Siitähän näissä listoissa pitäisi olla kysymys, eikä kiertopalkintojen ja pyssyjen jakamisesta.

Kyllä minunkin reilut toista sataa linnunhaukkukoetta käsittävä kokemus on kertonut, ettei joka maastossa koiralla ole aina ollut mahdollisuutta linnun löytämiseen oppaan puheita kuunnellessa tai maastoa ympärillä silmäilllessä, kelikin on joskus tehnyt tepposet pahemman kerran.

Viisaampien vastausta odotellen, ei kauaa, koska esitys vuosikokoukselle tämän muodon lakkauttamisesta on työn alla.

Avatar
enp
Viestit: 999
Liittynyt: 02 Elo 2004, 18:47
Paikkakunta: Rovaniemi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja enp » 09 Helmi 2006, 10:49

Kytösavu kirjoitti:Viisaampien vastausta odotellen, ei kauaa, koska esitys vuosikokoukselle tämän muodon lakkauttamisesta on työn alla.
No se saa ainakin minun hallussa olevat äänet. Toivottavasti laitat vielä esityksen siitä, että kokeen ajat pidetään entisellään eikä tarvitsisi äänestää muuten hyvää sääntotarkistusta vastaan :oops:

Vastaa Viestiin