Porot ja pystykorvaiset!!!

[iisiraireri]

Tämä on vähän nolo aihe ottaa puheeksi, mutta niinkuin tyyliini kuuluu, reilusti ongelma esiin. Pantse on turhan innokas
noiden porojen perään. Muutaman kerran on poika sännännyt porojen perään ja vaikka kuinka huutaa peräs***i 15 cm ulkona, niin ei mitään vaikutusta. Joka kerta on kuitenkin palannut lähöpaikkaan, mutta kyllähän se huolettaa kuinka kauas tuo joskus säntää.
Niskavilloista olen jo puistellut, mutta saa nähdä miten tuon saa koulittua pois.
Osasyynä voi tietenkin olla se, kun ei ole sitä linnun pudotusta saanut pojalle aikaiseksi. Kun saisi oikeasta työskentelystä kunnon palkan, niin varmaan auttaisi koiraakin hoksaamaan, mitä siellä mettässä oikeasti jahdataan.

Onko joku joutunut käyttämään kovempia konsteja tämän pois koulimiseen?

[DogHolliday]

Totuttaminen voisi olla paras konsti,eli jos löytyy kotiporoja jostakin niin aitauksen viereen istuskelemaan kaikessa rauhassa.
Muut konstit ovat sitten brutaaleja ja onnistuminen on kyseenalaista.

[MAiHa]

Taitaa olla suht normaalia riistaveriselle pennulle ajella poroja/hirviä. Maltilla toruen reissut lyhenee joka kerta. Ite huomasin sen että poroajojen jälkeen kun toruin niin koira otti ilmeisesti nokkiinsa ja ei lähtenyt kunnolla hakemaan. Aina kun oli häviämässä näkyvistä niin pysähtyi ja katsoi että miten ukko reagoi. Aikansa meni kun taas oli normaali liike. Ajattele positiivisesti poroajo jos se lähtee läheltä. Silloin kun pääset kieltämään niin se on mitä mainionta koulutusta. Tietysti jos niistä tulee riesa niin kukapa sitä jaksaa katella. Ite en tarttuisi niskavilloihin. Napakka kielto ja selän kääntö niin pikkuhljaa uppoo että eihän tuo isäntä nuista tykkää.

Huvittavakin esimerkki omalta koiralta. Välillä tuppaa hirvienkin perrään lähtevän ja pari kertaa olen päässyt läheltä seuraamaan kun koira saa vainun ja painuu perään. Mikään puhe ei siinä vaiheessa tehoa. Huusin kuin hinaaja useamman minuutin koiraa pois. n. vartin päästä se tulikin takaisin ja lähestyessään minua vauhti hiljeni kokoajan ja lopulta n. viiden metrin päässä painui maahan ja alkoi ryömimään kohti. Minä naurua pidätellen toruin koiraa. Tais tietää että on väärillä teillä.

[iisiraireri]

Samanlaisia kokemuksia kuin MAiHAlla. Torumisen jälkeen on ensin uppiniskainen, mutta kun vähän puhelee normaaliäänellä, lähtee taas hakemaan hyvän näköistä hakulenkkiä. Laitanpa minäkin tähän aloitusviikon kommelluksen; Pantse lähti parin poron perään, jortka kiersivät märän suon toiselle puolelle. Huusin koko ajan takaisin ja Pantse lähtikin tulemaan kohti. Lähti oikaisemaan siitä suoraan suon yli luokseni. Se jäi kuitenkin sinne suolle seisomaan ja minä ihmettelin, että mikä sille nyt tuli.
Siellä se seisoi 1,5 m halkaisijaltaan olevalla kovalla lautalla keskellä vetelää liejua mahan alus ravassa. Ei uskaltanutkaan palata takaisin kovalle maalle. Menin niin likelle, kun siinä kovemman maan laidalla pääsi. Ei suostunut hyppäämään kohti. Piti taittaa pari pystyynkuivunutta puunrunkoa siihen lautan ja kovan maan väliin, että sain tukea ja ylsin pannasta kiinni. Sain autettua karkulaisen takaisin kovalle maalle. Silloin oli koirakin melko nolon näköinen.
Sehän tuossa huolettaa, että jos sama toistuu kauempana, niin sitten on vitsit vähissä.

[Heini]

Meilläkin oli Eetu nuorempana ensin melko innokas porojen perään, tosin ei niitä monesti tullut vastaan. Kerran lähti tokan perässä melko pitkällekin, eikähän siitä huutamisesta ollut apua. Ei siinä muuten, mutta kun tuli koira takaisin, ei enää riittänytkään kunto hakea lintuja. Kyllä se jo sen yhden kunnon rääkin jälkeen tais vähän vähentää, kun huomas ettei se niille poroille pärjää. Ja jatkossa kun on karjuttu täysillä EI siinä vaiheessa kun koira lähtee porojen perään, on se alkanut uskomaan.
Jos itse näkee porot ensin, kannattaa äkkiä yrittää saada koira kiinni ja sitten kehua ja katsella porojen menoa. Eihän se toruminen enää auta kun koira takaisin tulee. Jos tulee takaisin niin kehua tai jos ei sentään sitä halua niin sitten on huomioimatta, tilanteesta riippuen varmaan.
Kyllä se Eetu silti autosta poroille reuhaa ja varmaan pöläyttää ehkä vieläkin vähän, mutta ei kyllä pitemmälle lähde ja uskoo jos on ite siinä näköpiirissä, jos komentaa. Eikä lähde jos poroja hakemaan tarkoituksella, jos on niitä aiemmin nähnyt.

[IKa]

Niskavilloista olen jo puistellut, mutta saa nähdä miten tuon saa koulittua pois.

Et kai vain silloin, kun koira tuli takaisin luokse? Olisi väärää ehdollistamista, kun tulee luokse, niin tukistetaan. Muuten ei "emot" koskaan kouli pentujaan puistelemalla niskavilloista. Oletko jo kokeillut pilliä? Terävä kertapuhallus luoksetulon merkkinä. Voi opettaa hyvin siten, että kutsuu koiraa ensin pillillä ja sitten "tule", kohta oppii, että pillin puhallus on yhtäkuin "tule".

[iisiraireri]

Et kai vain silloin, kun koira tuli takaisin luokse? Olisi väärää
ehdollistamista, kun tulee luokse, niin tukistetaan. Muuten ei "emot"
koskaan kouli pentujaan puistelemalla niskavilloista. Oletko jo
kokeillut pilliä? Terävä kertapuhallus luoksetulon merkkinä. Voi
opettaa hyvin siten, että kutsuu koiraa ensin pillillä ja sitten
"tule", kohta oppii, että pillin puhallus on yhtäkuin "tule".

Pakko tunnustaa, että tämmöinen moka tuli tehtyä. Kuulin haukusta (tyyni keli), että kävi tosi kaukana minusta.
Hätäpäissäni en muuta keksinyt, kuin ammuin yhden trappipaukun ilmaan. Joku aika siitä tuli takaisin ja tuli luokse ja elkeistä kyllä näki, että tiesi itsekkin tehneensä väärin. No vedettiin siinä henkeä ja muutaman sopuisamman porinan jälkeen alkoi taas kunnon hakuun. Tuli tosiaan mieleen, että pitänee hommata kovaääninen erotuomarin pilli ja kouluttaa poikaa siihen, että mitä se tarkoittaa, kun pilli soi. Täytyy vielä mainita, että noissa tilanteissa on aina päällimmäisenä ajatuksena suuri huoli koirasta, ei niinkään harmita pilalle menevä metsästys. Ainoa koiran paikannusväline, jonka olen investoinut , on puhelinnumero metallilaatassa kaulapannassa. Silloin kun koira on lintutyöskentelyssä, suurta vaaraa ei mielestäni ole, mutta nuo porot tuntuu vievän koiran turhankin kauas, ennen kuin tulee ikävä isännän luo. Jos sellaisella harharetkellä käy kalpaten, niin tuskinpa soi puhelin

[ellutii]

Iisiraireri, elä osta erotuomarin pilliä, vaan osta ns. yliäänipilli. Näin et "möykä" metsässä, mutta koira kuulee sinut vallan mainiosti ja (luontaisesti suorastaan) reagoi pillin ääneen ja tulee luoksesi (voit vahvistaa sitä ainakin alussa antamalla herkun. Tämän jälkeen kaikki koiran luoksetulo/kiinniottaminen on sille mieleistä tapahtumaa, eikä se yritä sinua vältellä ja väistellä) Pikku mainos: oma pilli ostettu Mustista ja Mirristä.

terv.
Ellu

[iisiraireri]

Kuinka kauas tuollainen yliäänipilli kantaa?

[iisiraireri]

No kannattaa katsoa netistä; 450 m annetaan monelle mallille kantomatkaksi. Hyvä hoksautus tuo yliäänipilli. Parempi
varmaan kuin oma vihellys metsästystilanteessakin, kun haluaa koiran luokseen. Hinnatkin näkyy olevan sangen kohtuullisia.

[ellutii]

Minä oon niin huono viheltämään, ettei minulla ollut muuta mahollisuutta

[susanna]

Me käytettiin myös Pyryä pentuna poroaitauksessa, jotta tutustuu poroihin. Kyllä se silti tuppas aina jonkun matkaa pöläytteleen niitä, mutta ei pitkästi. Nyt Savukoskella ekaa kertaa se ei välittänyt niistä enään tippaakaan. Niinku Heinikin sanoi, niin ikää kun tulee, niin ei jaksa enää kiinnostaa.

Pennun kanssa sitten taas pähkäiltiin, että mihin pästäs vähän poroja katteleen. Sattumalta sitten tässä Iissä ihan kotimaastossa yhtenä päivänä änkesi mukaan kärvissä oleva ukkoporo, joka ei niin millään jättänyt rauhaan. Kulki ihan vieressä. Siinä Akusti sai hyvää harjoitusta. No, pentu oli myös Lapissa mukana ja sai kyllä siellä tarpeekseen poroista

-susanna

[Heini]

Ei sais nuolaista ennen kuin tipahtaa...

Tänä syksynä näytti edelleen hyvältä nuiden porojen suhteen, Pudasjärvellä niitä pyöri pihapiirissä kymmenittäin. Pihalla kytkettynä Eetu ei välittänyt niistä, ja kun päästi irti ja lähdettiin metsää kohti, porot laukkoi karkuun, niin Eetu ei lähtenyt perään vaan lähti toiseen suuntaan noudattaen minun suuntamerkkiä.

Joka Pudiksen reissulla poroja näkyi metsässä ja pihalla. Syyslomalla käytiin tiistaina iltasella ja keskiviikkoaamuna metässä, ti Eetu ei edelleenkään välittänyt poroista, vaikka metsässä niitä meni aika läheltä, mutta yhtäkkiä ke-aamuna. Porotokan nähdessään Eetu haukkui vähän ja kun porot lähti karkuun, laukkoi perään. Kun nähtiin ekan kerran tilanne ja huuto ei heti tehonnut, isä ampui haulikolla ilmaan ja Eetu kääntyi vikkelään takasi. Nyt lopetuksessakin se kävi ne äkäisesti pöläyttämässä, tosin vain lyhyen matkaa ja tuli melkein heti takaisin kun kutsui.

En vaan yhtään tiedä miksi tuo käytös muuttui yhtäkkiä. Oliskohan sitä ke-aamuna Eetu käynyt jotain äkäisempää poroa lähellä, ja poro olisi jotain puhissut tai Eetulle uhitellut, ja siitä olis Eetukin suuttunut. En osaa kyllä mitään muutakaan syytä keksiä..

Ne porot on kaiken lisäksi niin rasittavia, että pihasta ne aina lähti juoksemaan sinne päin mihin me oltiin menossa, ja metsässäkin ne pyöri vähän väliä jossain lähettyvillä, joten alkoi kyllä ärsyttämään jo ennen kuin Eetu niille edes innostui.

[Veeruska]

Veera lähti muutaman kerran porojen perään, mutta kun porotokka tuli omalle pihalle, innostus hiipui. Nykyisin se on hiukan innostunut autossa ensimmäistä kertaa vuodessa niitä nähdessään. Tulemme poronhoitoalueelle pari kertaa vuodessa, joten on ymmärrettävää, että riistanomainen haju viehättää. Kyllä nämä pohjis-Veera on niin älykäs, viisaampi kuin minä tai mieheni. Saapa nähdä, milloin alkaa käyttää tietsikkaa. Vaan eipä hän sitä tarvitse, omassa päässä löytyy koko hoito.