Tobikin rotuunottotiedot

[iisiraireri]

Alkaa kohta usko loppua tähän touhuun täällä. Tuli SPJ:n jäsenmaksulappu postissa. Käyn todellista "jaakobinpainia";
kannattaako tuota enään maksaa uudelleen? Heti liityin, kun Pantse meille _saatiin_. Nyt tuntuu, että raha valuu täysin hukkaan pohjisten tulevaisuudesta piittaamattomien "edustajien" saunailtojen juominkikuluihin.

Olen jo kahdesti kysynyt mihin tämä ylikorkeudesta johtuva"nollaus" perustuu. Yksikään asiasta valtaa pitävä ei ole vaivautunut vastaamaan. Jos tähän tyyliin ei tule muutosta, niin pitäkää juominkinne; omalla kustannuksella.

[IKa]

Olen jo kahdesti kysynyt mihin tämä ylikorkeudesta johtuva"nollaus" perustuu.

Eiköhän tämä perustu ruotsalaisten ja suomalaisten ulkomuototuomareiden yhteiseen sopimukseen, että Ideaalikokoon sallitaan + / - 2cm variaatio, mutta siitä yli/ali olevat pitäisi hylätä. Ainakin ulkomuototuomariohjeessa lukee näin. Ehkä Teini Pekka voisi valaista tätä asiaa enemmänkin - sitä siis että miksi? Minulle se ainakin on aivan selvä asia, ettei tahallaan kasvata kokoa ja pitäytyy määritelmän mitoissa.

[PM]

Luin iisiraiderin Pantse-kirjoittelun pikaisesti läpi. On todella harmi, että harrastukseensa niin suurella antaamuksella suhtautuvan kohdalle sattuu tällainen ylikorkeus-tapaus. Harrastus olisi varmaan muutoin jatkunut myös näyttely- ja koepuolella. Niin tuosta kirjoittelusta vakaasti päättelen.
Kuinka monta muuta hänen laistaan pettynyttä on ? Tällaisella tapauksella on suuret mahdollisuudet viedä henkilö lopullisesti kenneltoiminnan ulkopuolelle. Se on rudulle aina vahinko.

En tuolla aikaisemmin kirjottanut Pantsesta, vaikka omistaja niin päättelee. Kirjoitin rovaniemeläisestä koirasta, joka oli jo viime kevättalvella ronskisti ylikorkea.

Kasvattajilla on tässäkin mielessä suuri vastuu. Pennunottajista ei saa tulla ostokseensa tyytymättömiä, toiminnan ulkopuolelle ajautuvia. Tällainen vaara on olemassa iisirairinkin kohdalla ylläolevasta kirjoituksesta päätellen.

Pohjanpystykorvan rotumääritelmä löytyy mm SPJ:n kotisivuilta, valitse Pohjanpystykorva, valitse Jalostus ja sieltä rotumääritelmä.
Rotumääritelmässä kokhdassa Koko lukee:
Säkäkorkeus: Ihannesäkäkorkeus uroksilla 45 cm ja nartuilla 42 cm. Sallittu poikkeama + - 2 cm.

Se, mikä ei ole sallittua, on kiellettyä. Niin se on ja sitä ulkomuototuomareidenkin tulee noudattaa. Rotumääritelän selvästä kohdasta poikkeamiseen ei voi antaa lupaa mikään ulkomuototuomareiden koulutusorganisaatio.

[iisiraireri]

Luin iisiraiderin Pantse-kirjoittelun pikaisesti läpi. On todella harmi, että harrastukseensa niin suurella antaamuksella suhtautuvan kohdalle sattuu tällainen ylikorkeus-tapaus. Harrastus olisi varmaan muutoin jatkunut myös näyttely- ja koepuolella. Niin tuosta kirjoittelusta vakaasti päättelen.
Kuinka monta muuta hänen laistaan pettynyttä on ? Tällaisella tapauksella on suuret mahdollisuudet viedä henkilö lopullisesti kenneltoiminnan ulkopuolelle. Se on rudulle aina vahinko...

Kiitos sinulle PM tästä vastauksesta. Vastineesi minun teksteihini on oikeastaan iso palkinto siihen "työmäärään", jonka olen tähän pohjisasiaan laittanut ( joku sanoisi, että uhrannut, mutta nyt en tunne niin). Minut on aina tunnettu henkilönä, jolla on oma mielipide ja joka rohkeaa sen sanoa.
En ole edelleenkään pettynyt Pantseen,päinvastoin. Meillä jo puhutaan vakavasti tyttökoiran hankkimisesta. Tohtiiko joku meille sellaisen myydä, kun seurauksena on tälläinen palstajulkisuus?

Tämä PM:n vastaus laukaisee minussa tarpeen tehdä tällä forumilla ns "välitilinpäätös" aloittelevan harrastelijan ajatuksista, mutta teen sen kunhan kerkiän jäsentelemään asian ajan kanssa.

[VALLE]

Vie toki pantse AVO kokeeseen, jos kerran pelaa. Näin saadaan riistavietti todistettua ja joku voi vaikka innostua käyttämään jotain kejen pennuista jalostukseen. Myös seuraavan pennun saaminen on takuulla helpompaa, jos sinulla on näyttöä kouluttajana.
Lähden tuomaroimaan tarvittaessa niin pantsea kuin muitakin pohjalaisia Rovaniemellä, jos kalenterista aikaa löytyy.

[NoVoeHelevetti]

Olen kyllä tässä rotuunottoasiassa täysin samaa mieltä Vallen kanssa. Suomesta, mutta ei myöskään ruotsista löydy enää sellaisia maatiaisia joiden geenit eivät olisi rodussa olemassa. Mutta tosiaan tuo idänihmemaa Venäjä voisi olla sellainen jolta vielä tarjottavaa löytyisi, kenties paljonkin.
Suvantobikista vielä sen verran, kun koiran ikä oli tiedossa(?), niin kyseessä tuskin oli sairas koira koska tuolla naapurissa noinkin pitkään oli elänyt. Eli siinä mielessä erittäin onnistunut valinta rotuunotolle että ainakaan sairasta koiraa ei tuotu rotuun. Kantajuuttahan ei tietenkään voi tietää sairauksille, kun ei minkäälaista testeriäkään pohjiksille ole kehitetty. Ja muihin asioihin en ota minkäännäköistä kantaa.

[ismo korteniemi]

Ehtoota! JL selittelee tilastotiedettään vuolaasti ja monisanaisesti. Kovin tuntuu sekametelisopalta! Tässä muutama kommentti: JL:n esittelemä tilasto ei anna tieteellisesti kelvollista ja pätevää vastausta siihen kysymykseen, johon olemme vastausta hakemassa. Tuo tilasto kertoi näyttelykäyntimäärät eikä yksilömäärät, sekä niiden mittaustulokset. Korostan vielä, että se, mikä on epätieteellistä ja epäkelpoa, on JL:n rohkeat ja kotiinpäin vedetyt tulkinnat. Mittaustulosten hylkäysprosentit kertovat, että noinkin suuri määrä näyttelyyn viedyistä koirista on ollut rajatapauksia, jotka tuomari on mitannut ylikorkeiksi (tai alikorkeiksi). Väitän edelleen, että koiranäyttelyihin viedään pääasiassa vain niitä koiria, jotka koiran omistaja ja hänen harrastajatuttavansa ovat todenneet oikean korkuisiksi. Pohjanpystykorvapopulaatiossa on runsaasti sellaisia koiria, jotka ovat rajatapauksia. Itsekin olen neuvonut sellaisten koirien omistajia käyttämään koiraansa näyttelyissä useamman kerran. Kuten Ika kertoi, tuomareiden mittaustuloksissa on melkoisia heittoja, joten kyllä se rajatapauskoirakin sieltä ennen pitkää palkintosijan saa. Tietysti joka vuosi on niitä muutamia huimapäitä aloittelijoita, jotka vievät reilusti ylikorkean koiran näyttelyyn, mutta kyllä siperia opettaa, samaa virhettä he eivät toista kertaa tee. Oma tulkintani tuosta hylkäysprosentista, jonka JL esittelee on, että se pitää sisällään lähinnä näyttelystä kiinnostuneiden koiranomistajien rajatapauskoirat. Silloinhan tuo prosenttiluku on todellinen myrskynmerkki ja varoituskolmio siitä tiedosta, mitä jaoston puheenjohtaja ei halua tieteellisin keinoin selvitettävän.

Ensimmäiseen kysymykseeni JL vastaa aloitustekstissään, kun hän myöntää tilaston esittelevän näyttelykäyntikertoja eikä yksilöitä. Oikea lukema on JL:n kertomaan mukaan 359. Lukema muuttui siis todella merkittävästi!!!

Toiseen kysymykseen JL vastaa kannassaan pysyen. Hänen mielestään pohjanpystykorvapopulaation säkäkorkeuksia ei tarvitse tutkia "otantaperiaatetta noudattavalla tilastollisella analyysillä". Hän luottaa siihen, että näyttelyyn tuodaan oikeassa suhteessa niitäkin koiria, jotka ilman muuta saavat hylkäysmerkinnän. Olen sanaton ja mykistynyt tämän SPJ:läisen tilastotieteen edessä. Eihän tällaista tiedettä ole nähty sitten Neuvostoliitossa yleisesti hyväksytyn lamarkismin jälkeen. Minä kun tiedän tapauksen, että edes pohjanpystykorvien kesäpäiville ei haluttu viedä ylärajan koiraa sen jälkeen, kun tuli ilmoitus, että siellä mitataan säkäkorkeuksia.

Tilaston laatiminen on vaativaa, mutta moninverroin vaativampaa on tilastojen tulkinta. Ettei kävisi niin, että "vale, emävale ja tilasto". Tilastoilla voidaan todistaa mikä tahansa asia vääräksi tai oikeaksi tulkitsijan intresseistä riippuen. Olkaamme siis varovaisia tilastollisissa tulkinnoissa. Kaikki tutkimusajankohtaan sattuneet muuttujat pitäisi huomioida, niin kuin se seikka, että parisen vuotta sitten pohjanpystykorvarodun arvostelu kiristyi värin, karvan pituuden ja säkäkorkeuden osalta. Syynä taisi olla jonkinlainen paimenkirje, joka lähetettiin viitosryhnän tuomareille. Tämäkin muuttuja täytyy pitää mielessä, kun hylkäystilastoja arvioidaan. Olisko tässä syy siihen, kun Ika kirjoitti, että "...totuus on, että kookkaita koiria on ehkä enempi, kuin ennen.". Näitä tilastoihin ja niiden tulkintaan vaikuttavia muuttujia kannattaisi vaikkapa yhdessä miettiä ja muistella, sekä kirjata ne ylös julkaisuihin. Muuten tällaiset tiedot ovat tulevaisuuden tilaston tekijöiltä ja tulkitsijoilta saavuttamattomissa.

Ika kyselee pohjanpystykorva-rodun vanhoissa sukulinjoissa esiintyvistä sairauksista. Aika yllättävä kysymys jaoston pitkäaikaiselta jalostusasiantuntijalta. Onhan hän kasvattanut muutaman pohjanpystykorvapentueenkin Nätti-nartullaan(Tuulikummun?, tulikohan tuo koiran nimi oikein?). Tuohon sairausluetteloon voi lisätä myös hammaspuutokset, joita esiintyy pohjanpystykorvilla ilmeisesti sukusiitoksen seurauksena.

Kytösavu luottaa vanhoihin sukuihin enemmän kuin rotuunotettujen tuntemattomiin sukuihin. Kyllähän Kytösavu tietää, että pohjapystykorvan rotuunoton kriteerinä on ollut hyväksytty pevisatulos. Sen vuoksi rotuunotto on nykyän huomattavasti turvallisempaa kuin ennen, olipa kyseessä muinainen kkk:n, spk:n tai ppk:n rotuunotto. Vaikka fallelaisia koiria on vain kaksi kappaletta saatu rekisteriin, niin tiedän useammankin käyneen pevisa-tarkastuksessa. Tähän asti kaikki ovat olleet terveitä. Eiköhän tuokin tieto kerro jo aika paljon fallelaisten koirien taustoista.

PM ei vieläkään vastaa kysymyksiini, mutta vuodattaa edelleen krokotiilin kyyneliä ylikorkeiden pohjanpystykorvien puolesta. Kun PM vetosi keskustelleensa Strandgårdin kanssa fallelaisista koirista, niin en malta olla kertomatta, että minä puolestani olen keskustellut taannoin erään arvovaltaisen epitutkijan kanssa suomenpystykorvarodun tilasta. Kyllä minun täytyy sanoa, että PM:kin hihkuisi riemusta, jos spk-rodun suurin ongelma olisi ylikorkeat koirat. Sitä ylikorkeuttahan on nimittäin aivan riittävästi sekä spk-rodussa että kkk-rodussa, niin kuin kaikissa muissakin luonnonkantaisissa roduissa.

PM:n olisi hyvä huomioida, että rotuunotettujen pohjanpystykorvien jälkeläiset ovat erikoisrekisterissä. Jo tämä erikoisrekisteri-nimitys pitää sisällään sen, että pentueen yksilöissä saatta olla melkoinen variaatio. Itse teen ostajalle hyvin selväksi sen, mitä tarkoittaa, kun hän ostaa erikoisrekisterissä olevan pennun. Erityisesti Suvantoikin jälkeläisten ostajille pidin seikkaperäisen selostuksen Tobikin taustoista ja pääjärveläisistä maatiaiskoirista. Kirjasin asioita ylös kauppakirjaankin. Jos ostaja on tiedustellut minulta näyttelykoiraa, niin olen ohjannut hänet FIN-rekisterikoirien, ja mieluiten jonkin muunrotuisten koirien kasvattajien juttusille. Kerron jälleen kerran, että pyrin olemaan enemmänkin säilyttäjä kuin jalostaja. Säilyttäjää jälkipolvet harvoin tuomitsevat, jalostajat sen sijaan ovat aika korvan kritiikin alaisia. En halua olla tässä jalostusasiassa mikään rintamakarkuri, mutta minä olen opiskellut perinnöllisyystieteestä vain perusteet, minkä vuoksi en halua astua liian isoihin saappaisiin. Uskon kuitenkin, että näinkin vajailla perinnöllisyystieteen tiedoilla voi kasvattaa pohjanpystykorvia rodun parhaaksi.

Käsittääkseni olen vastannut nyt kaikkeen olennaiseen. Nyt onkin sitten suru-uutisen aika. Herbert Falle on kuollut! Fallelaisten koirien tarina on siis siltä osalta lopussa. Lähipäivinä Herbert Fallen koiratarhan koirat joutuvat monttuun, eikä niistä ole enää harmia rotuunoton vastustajille. Onneksi saimme kaksi fallelaista koiraa rekisteriin monipuolistamaan pohjanpystykorvan geeniperimää. Fallelaisten koirien osalta olivat siis viimeiset hetket käsillä. Samoinhan oli Tobikin/Suvantobikin geeniperimän laita. Jos ja kun pohjanpystykorvan rotukirja vielä avataan, niin sekä Tobikin että fallelaisten koirien kohtalosta kannattaa ottaa opiksi. Hetkeen ja tilaisuuteen on tartuttava, ehkäpä toista mahdollisuutta ei tule. Missään tapauksessa tuleen ei saa jäädä makaamaan, tarkoitan sillä rotuunoton vastustajien asenteellista parjauskampanjaa, joka käynnistyy välittömästi kaikilla rintamilla siinä vaiheessa, kun uusi rotuunottotapaus tulee tietoon. Jos koirayksilö on rotuunottokelpoinen ulkomuotonsa, perimänsä ja riistaviettinsä osalta, niin se kannattaa viedä rotuunottotilaisuuteen vaikka läpi harmaan kiven.

Vielä haluaisin kirjoittaa muutaman sanan ystävästäni Herbert Fallesta. Herbert Falle oli originelli poikamies, joka asusti siskonsa kanssa kotitaloaan Ruotsissa, Kassan kylässä, liki Torniojokea. Matkaa Suomen rajalle oli noin kilometri. Herbert oli suomalaislähtöä ja puhui vanhaa suomea, "meänkieltä". Herbert Falle oli ruotsalaisten "mattikuivila", jääräpäinen oman tiensä kulkija koirankasvattajana. Käsittääkseni hänen koiraharrastuksensa kulutti enemmän kuin tuotti. Herbert ei siitä välittänyt, vaan totesi, että "on se niin mukavaa kun pikkukoiria syntyy". Missään tapauksessa Herbert ei ollut pentutehtailija. Taloudellinen hyöty koirien myynnistä oli aivan olematon suuren koiralauman aiheuttamiin kuluihin nähden. Herbert oli vain omalaatuinen, sympaattinen ja yksinäinen poikamies, jolla oli omintakeinen tyyli kasvattaa koiria. Sydämeltään Herbert oli koiraihminen. Hän luki kaiken suomalaisen ja ruotsalaisen koirakirjallisuuden, minkä käsiinsä sai. Mm. SPJ:n 70-vuotishistoriikin hän luki kannesta kanteen. Usein Herbert muisteli, että vielä 1960-luvulla Tornionjokilaaksossa oli erittäin pieniä maatiaispohjanpystykorvia, sitä kantaa, joka aikanaan rekisteröitiin norrbottenin haukkuvaksi lintukoiraksi. Herbert harmitteli, että yhtäkään niistä hänen tuntemistaan pienistä pyytökoirista ei viety norrbottenspetsien rotuunottoon ja rekisteröitäväksi. Erityisen lähellä Herbertin sydäntä oli norrbottenspetsien kantakoira, Käck (S-29990-69), jonka valko-musta-ruskeaa väriyhdistelmää Herbert halusi koirapopulaatiossaan säilyttää. Tämä Käck-uros on edelleen Ruotsin ainoa norrbottenspets-hirvichampioni.

Herbert kertoi elättäneensä itsensä oman tilan metsätöillä. Naapureiden ja hirvenpyyntikavereiden mukaan Herbert ei juurikaan raaskinut myydä metsää, vaan elätti itsensä metsän riistalla ja lähivesistöjen kaloilla sekä marjan poiminnalla. Usein oli Herbert todennut naapureilleen, että "pienet tulot riittävät, kunhan ei ole suuria menoja". Herbert oli usein myös todennut, "että eipä nuo rikkaat sen onnellisimmilta vaikuta". Herbert tiesi, että mikään rikkaus ei korvaisi sitä, minkä hän saa kokea metsästys-, kalastus- ja marjanpoimintaretkillään. Herbert Fallen elämäntyön merkityksen arvioivat tulevat pohjanpystykorvarodun kasvattajasukupolvet. Herbertin ansiosta me suomalaiset saimme Käck-sukulinjan geeniperimän talteen.

[iisiraireri]

...
Nyt onkin sitten suru-uutisen aika. Herbert Falle on kuollut! Fallelaisten koirien tarina on siis siltä osalta lopussa. Lähipäivinä Herbert Fallen koiratarhan koirat joutuvat monttuun, eikä niistä ole enää harmia rotuunoton vastustajille. Onneksi saimme kaksi fallelaista koiraa rekisteriin monipuolistamaan pohjanpystykorvan geeniperimää. Fallelaisten koirien osalta olivat siis viimeiset hetket käsillä. Samoinhan oli Tobikin/Suvantobikin geeniperimän laita. Jos ja kun pohjanpystykorvan rotukirja vielä avataan, niin sekä ...

Ikävä uutinen näin viikon alkajaisiksi. Käsittääkseni Fallelaisia on Suomessa enään yksi. Keje on tietääkseni palautunut syntysijoilleen. Jos huonosti käy, niin monttuun joutumassa. Käykö koirille todella noin huonosti? Tämän Ismon tekstin luettuani, mielikuvitus maalaa aika ikävää kuvaa ajatuksieni kankaalle.

[Kytösavu]

"Väitän edelleen, että koiranäyttelyihin viedään pääasiassa vain niitä koiria, jotka koiran omistaja ja hänen harrastajatuttavansa ovat todenneet oikean korkuisiksi. "'

Siinähän sitä sarkaa sitten onkin kynnettäväksi maatiaskoiran ystäville, kuinka tuo asia muutetaan. Kaikki tieto kannan koirista on hyödyllistä, oli se haluttua eli ei. Sama koskee perinnöllisten vikojen ja sairauksien(pevisan), tarkastusten suosion lisäämistä.
Sukusiitosasteista puhuttaessa, onko aina syytä olettaa jokaisen maatiaisen olevan uuttaa verta rekisterissä olevaan kantaan. Ei ole kysymys.







Pekka Salomäki

[IKa]

Nyt onkin sitten suru-uutisen aika. Herbert Falle on kuollut!

Kuolema koskettaa meitä kaikkia ennemmin tai myöhemmin. Itse olen kokenut sen kolme kertaa viime vuonna, kun hyvin läheisiä perheen ihmisjäseniä on lähtenyt. Jo yhden menettäminen oli raskasta, mutta kun sen perään lähtee vielä kaksi yhtä läheistä, on suru pohjaton - eikä tämä yhteiskunta anna jälkeenjääville edes suruaikaa, vaan vaatii, että byrokratia on selvitettävä jokaisen lähtijän kohdalla kolmen kuukauden kuluessa... Ehkäpä tämä uusi vuosi on armollisempi ja jää aikaa myös poismenneiden ajattelemiseen ja muisteloihin - eikä vain valtion vaatimusten järjestelyyn. Tämän kaiken lisäksi vielä näitä lähimipiä koiraystäviä - perheenjäseniä myös - on samana aikana lähtenyt neljä, joten kohdallani vuosi 2008 oli kuoleman vuosi. Tämä vuosi 2009 on toivottavasti syntymän vuosi...

Mutta eipä sen enempää omista asioista.

FIN-rekisterissä esiintyvien sukujen monet todella vakavat sairaudet

Mitä ovat nämä todella vakavat sairaudet? Jotta voitaisiin puhua todella vakavasta, pitäisi sen jotenkin heikentää koiran elämänlaatua ja lyhentää ikää.

Ika kyselee pohjanpystykorva-rodun vanhoissa sukulinjoissa esiintyvistä sairauksista. Aika yllättävä kysymys jaoston pitkäaikaiselta jalostusasiantuntijalta.

Ehkäpä Ismo voisi avata salaisuuksiensa arkun, sillä jaostolla/jalostustoimikunnalla ei ole sellaista tietoa, joka antaisi aihetta "paniikkiin" eli tiedämme yksittäistapauksia erilaisista "vakavistakin" vaivoista, mutta ei siinä määrin, että voitaisiin puhua ongelmista. Jopa Ismo itse kasvattajana kieltää kasvattajakyselyssä havainneensa kasvateissaan vakavia sairauksia. Kooste kasvattajien näkemyksistä on PK-lehdessä 4/07 ss 46-50, jossa noin kolmannes kertoo kivesviasta, neljännes napatyristä, seitsemäsosa silmävioista, 10% iho-ongelmista. Aiheuttaako yksikään näistä koiralle pysyvää elämisentason heikentymistä? Ehkäpä olisikin aiheellista laatia myös kysely pohjisomistajille niistä vioista/sairauksista, joita he ovat ostamissaan/omistamissaan koirissa havainneet. Omistajat ovat paljon avoimempia kertomaan hyvässä uskossa ostamansa pennun sairauksista/vioista, kuin kasvattaja konsanaan.

Tuohon sairausluetteloon voi lisätä myös hammaspuutokset, joita esiintyy pohjanpystykorvilla ilmeisesti sukusiitoksen seurauksena.

En ihan usko tuota. Minulla itselläni on "hammaspuutoksia" ja muutamalla lapsellani myös. Olenko sisäsiitetty? Tai lapseni? Tuskin - hammaspuutokset ovat nähdäkseni dominantti ominaisuus, epätäydellisellä "penetranssilla" eli kaikilla, joilla tämä "perimä" on se ei välttämättä edes näy.

Missään tapauksessa Herbert ei ollut pentutehtailija.

Edesmenneistä ei pitäisi puhua paheksuvasti, mutta olen kuitenkin tässä toista mieltä. Vuosina 77-87, kun edesmennyt vielä oli SKKn jäsen lähti tarhasta yhteensä noin 450 pentua, joka siis on 40-45 pentua/vuosi. Jos ja kun tiedämme, että pohjis saa keskimäärin 4 - 4,5 pentua /1 pentue - lähti Fallen tarhasta 10 pentuetta vuodessa - sitä minä sanon tehtailuksi. Myös se, että 10-11% kaikista sinä aikana rekisteröidyistä tulee yhdeltä tarhalta viittaa pentutehtailuun....

Taloudellinen hyöty koirien myynnistä oli aivan olematon suuren koiralauman aiheuttamiin kuluihin nähden.

Mihin yksi ihminen tarvitsi kymmeniä metsästyskoiria? Ymmärrän siperianhuskyharrastajana, että rekikoiria on paljon yhdessä tarhassa (10-30), mutta "sanikkaa" vetämään ei varmaan tarvita kymmeniä pohjiksia. Hyviä vetokoiria muutoin nämä pohjikset - on tullut kokeiltua valjaissa näitä kaikkia aikoinaan.

Herbertin ansiosta me suomalaiset saimme Käck-sukulinjan geeniperimän talteen.

Hakukriteerillä "Käck S29990/69 " saan omaan koirasuku-dataani (suomen pohjikset) yhteensä noin 250 Suomen rekisterissä ja 50 Ruotsin rekisterissä (eli suomalaisten taustalla) olevaa koiraa, joiden taustassa Käck esiintyy, monet jo ennekuin "fallelaiset" edes löysivät tiensä tänne. Mm. FIN KVA Caru suomalainen hirvivaliokin omaa Käckin perimää... mutta eihän se KoiraNetistä näy.

[iisiraireri]

...
Mihin yksi ihminen tarvitsi kymmeniä metsästyskoiria? ...

Jos Fallen tarhalta on paljon koiria tullutkin, niin niitä ei näin ollen ole onneksi teetetty jatkuvasti
samoille vanhemmille.

[Uuno]

Nii ku kymmenen pentuetta syntyy vuoen aikana ei ne saata syntyä samoille vanhemmille. Emiä on ainaski pakko olla useampii. Isyyestä kunnon Kekki kyllä selviytyy.

[iisiraireri]

IKa ihmetteli kymmeniä koiria. Heitänpä tähän säikeeseen vielä yhden _ajateltavan_.
Kumpi se lie sitten parempi:
1. 20 yhden koiran omistajaa teettää ristiin rastiin 10 pentuetta vuodessa, tavoitteena oikean kokoinen ja värinen koira.
2. yksi henkilö teettää 20:lla koiralla 10 pentuetta vuodessa ja muotioikuista piittaamatta, säilyttää rodulle ominaisia harvinaisempiakin värejä. Jopa hirviverisyyttä, kuten IKa jo todistikin.

Tähän ei multa toistaiseksi enään mitään lisättävää. Kattellaan miten Pohjiksen käy ajan hampaissa.

[IKa]

Jos Fallen tarhalta on paljon koiria tullutkin, niin niitä ei näin ollen ole onneksi teetetty jatkuvasti
samoille vanhemmille.

Ikävä kyllä tässä tehtiin juuri niin. Käytettiin kahta urosta (joilla molemmilla todettiin kaihi ) kaikille nartuille vuorotellen. Useimmilla nartuilla oli molempien urosten kanssa 3-5 pentuetta. Minulla ei ole mitään syytä uskoa, että pentujen lisäämistavat olisivat vuosien mittaan muuttuneet "inhimillisemmiksi". Suurimman pentumäärän on aikanaan saanut eräs narttuparka 62!!! pentua 12 pentueessa... Aika riskialtista kantaa, mikäli koiria ei ole vuoden 1987 jälkeen tutkittu (jolloin Ruotsissa tuli tutkimuspakko). Käckiä Falle ei ole käyttänyt. Käytetyt nartut olivat useat sukua toisilleen (emä-tyttäriä)

Ja samojen vanhempien jälkeläisiä on nämä kaksi viimeksi Suomeen tullutta urostakin, joista toinen siis on palannut takaisin Ruotsiin kunniallisena "paperikoirana".

[iisiraireri]

Tutkin tuossa vielä noita meidän omia narttuja noilta Fallen "huippuvuosilta". Aika monelta löytyy 10-15 pentuetta.
Se mikä kiinnittää huomiota, on että pentuluku jää monella alle 3 pentua/pentue. Fallella kuitenkin 5-6 pentueessa.
Koirat on kai olleet hyvällä pidolla, kun pentuekoot on olleet jatkuvasti yli keskiarvon.