Tobikin rotuunottotiedot

[iisiraireri]

...Keskustelussa Tobikin rotuunotosta ja sen seurauksista on ikävä negatiivinen sävy, Ismon tuntien voin todeta herran olevan palavasieluisimpia tuntemiani ppk: n ystäviä.

Minuakin on "nyppinyt" tällä foorumilla ne ikävät loanheitot, jotka ovat kohdistuneet rodusta aidosti kiinnostuneisiin pohjoissuomalaisiin harrastajiin.
Loanviskojien omat ansiot eivät ole olleet ainakaan täällä netissä mitenkään havaittavissa. Täällä virtuaalimaailmassa on helppo aukoa naamaansa, sitä niin
kirjaimellisesti täysin menettäen. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.

[ismo korteniemi]

Onpa tullut monenlaista kommenttia sitten viime kirjoitteluni. Aletaanpa purkamaan kysymyksiä aikajärjestyksessä.

Arviitin mielestä jalostusmenetelmäni eivät ole Kennelliiton hyväksymiä. Tarkennatko Arviiti mitä tuolla tarkoitat. Jos asia olisi niin kuin väität, niin miksi Kennelliitto rekisteröi mukisematta kasvattamani pentueet. Ajatteles Arviiti. Viime keväänä astutin Nätin Pekko-uroksella. Siis sillä uroksella, josta Pystykorvajärjestö oli tehnyt kantelun ja vaatinut sitä poistettavaksi rekisteristä. Mitä teki Kennelliitto? Kennelliitto rekisteröi välittömästi kyseisen pentueen. Olisiko niin Arviiti, etta sinun jalostuslinjasi ei ole sopusoinnussa Kennelliiton suositusten kanssa?

Arviiti ihmettelee että mikä hätä ja hoppu oli käyttää Tobikia siitokseen. Sellainen hoppu siinä oli, että Tobik oli jo siinä iässä jolloin suomalaiset uroskoirat alkavat olla tuhkamunia. Lisäksi Tobikilla oli tulehtunut purema jalassa, johon suomalaiset antibiootit eivät tehonneet. Aikaa ei ollut siis yhtään hukattavaksi. Jos näin ei olisi toimittu, niin nyt olisi jo myöhäistä. Vanhan ja hautaan kaatuvan uroksen siitoskäyttö on hiukan erilaista kuin nuoren uroksen. Yleensäkään en koe olevani jalostaja, vaan enemmänkin geeniperimän säilyttäjä. Niin on parempi, sillä olen opiskellut tuota perinnöllistiedettä aivan liian vähän. Tämä säilyttäjä-termi olisi syytä ottaa yleisempäänkin käyttöön koirapuolella.

Arviiti näkyy ajattelevan jotenkin siihen suuntaan, että Tobikin jälkeläiset olisivat vieneet paikan vielä paremmilta pennuilta. Näin ei kuitenkaan ole. Tuolloinkin pohjanpystykorvan pennut kävivät kaupaksi niin, että läheskään kaikki halukkaat eivät saaneet omaansa. Tobikin jälkeläiset eivät siis vieneet Arviitin kasvateilta ostajia. Sillehän minä en mitään voi, jos Arviitin kasvattamat pennut eivät jostain muusta syystä käyneet kaupaksi. Olen sitä mieltä, että kun itärajan takaa tuodaan siitoskoira Suomeen, sitä tulee käyttää siitokseen mielummin liikaa kuin liian vähän. Epäkurantti aines voidaan kyllä karsia pois tai ainakin jättää pois jalostuskäytöstä. Liian kanssa aina pärjää, mutta niukkuutta on paha jakaa. Esimerkiksi karjalankarhukoirien kantayksilöissä oli vain yksi uros, joka oli ulkomuodollisesti samaa tasoa kuin Tobik. Tämä uros oli Selki. Selkiä käytettiinkin sitten 53:n pentueen isänä. Tobikia käytettiin viiden pentueen isänä. Kun Kennelliitto hyväksyi aikanaan Selkin jalostuskäytön, niin miksipä sitten Tobikin viittä pentuetta olisi kovinkaan nikoteltu. Jos Arviiti tutustuu tarkemmin karjalankarhukoirahistoriikkiin, hän huomaa, että karjalankarhukoiran kanta-aines oli hyvinkin kirjavaa. Kyllähän siellä on Selkin lisäksi mm. Kanta Jeppe, jonka tunnistaa karjalankarhukoiraksi hyvinkin. Sen sijaan sivulla 28 esiintyvä Otson Jahti muistuttaa lähinnä itälaikaa ja samalla sivulla oleva salmilais-impilahtelaiskoira on kai lähinnä porokoiratyyppiä. Samoin sivulla 41 esiintyvä Sarik vaikuttaa myös porokoiramaiselta. Sivulla 40 olevan Jepen turkin laatu on kai lähinnä pohjanpystykorvamainen. Kivikon Musti (s. 48) puolestaan edustaa jonkinlaista yleispystykorva jne... En kirjoita tätä karhukoira-analyysiani suinkaan parjaavassa mielessä. Yritän vain avata arviitien silmät näkemään minkälaista on rodunjalostuksen alkuvaihe. Puhdasta maatiaiskantaa ei ole olemassakaan. Rotupuhtaus on vain ihmisen keksintö. Karjalan karhukoirankin rotupuhtaus on saatu aikaan vasta vuosikymmenien työn tuloksena.

Arviiti kyselee suvantobikilaisten pentujen ostajien kommentteja. Jos Arviiti vaivautuu lukemaan tämän aiheen kaikki 12 sivua, niin kyllä niitä kommentteja sieltä aika monta löytyy. Yleensäkin tämän keskustelun teemana on se, että koko ajan kysellään samoja kysymyksiä, johon minä sitten yritän kerta toisensa perästä vastata. No, pysyypä Vienan Karjala-hanke ihmisten mielissä kuitenkin.

Ylikorkeus vaivaa Arviitia, Jeppeä ja Ukkoa. Ylikorkeus ei ole pelkästään tobikilaisten ongelma. Ylikorkeus on koko pohjanpystykorvakannan ongelma, samoin suomenpystykorvakannan ja karjalankarhukoirakannan ongelma. Samoin ylikorkeusongelman kanssa painiskelevat kaikkien muidenkin rotujen harrastajat. Minullakaan ei ole viisasten kiveä tähän ylikorkeusongelmaan tai -asiaan. En nimittäin pidä sitä kovinkaan suurena ongelmana. Tiedän kuitenkin sen, että sukusiitosasteen laskeminen tuo esiin ylikorkeuden, samoin ravinto ja moni muu meille tuntematon tekijä. Tämä ylikorkeus(ongelma) vaivaa myös ihmiskuntaa. Viimeisen sadan vuoden aikana ihmisten keskipituus on noussut kummenen senttiä, siis sentin jokaista vuosikymmentä kohden. Jos ette usko, niin käykää Turun linnassa katsomassa sotilaiden haarniskoja ja lukekaa tämä juttu, jonka kopioin googlesta:

"Paljonko ihmisen keskipituus on kasvanut sadan viime vuoden aikana? (28.10.2008)

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2008
Suomalaisten keskipituus kasvoi 1900-luvun ajan senttimetrin vuosikymmenessä eli yhteensä noin kymmenen senttiä. Kehitys oli samansuuntainen muualla Euroopassa ja selittyy elintason nousulla.
Geenit säätävät ihmisen maksimipituuden, mutta sen, saavutetaanko tämä maksimi, ratkaisevat ympäristötekijät. Suurin merkitys on riittävällä proteiinin, vitamiinien ja hivenaineiden saannilla parin ensimmäisen elinvuoden aikana. Ravitsemustilanteen lisäksi hujahtamistamme selittää hygienian parantuminen, sillä lapsuusiän sairaudet voivat hidastaa pituuskasvua.
Nykyisten nelikymppisten eli vuosina 60–69 syntyneiden miesten keskipituus on 179 senttiä ja naisten 165. Hollantilaiset ovat tunnetusti Euroopan pisimpiä, mutta Afrikassa on vielä pidempiä heimoja.
Väestötasolla alamme pian olla lähellä maksimipituutta, sillä länsimaissa jo 90 prosenttia ihmisten välisistä pituuseroista johtuu geeneistä. Vielä ennen toista maailmansotaa ympäristötekijät vaikuttivat paljon enemmän suomalaisten pituuskasvuun, sillä ravitsemustilanne oli huonompi.
Ennen 1900-luvun teollistumisen aikaa elinoloissa oli suuria vaihteluita myös muualla Euroopassa. Vaikka 168-senttinen Napoleon olisi meidän silmissämme pätkä, hänellä oli vartta noin neljä senttiä enemmän kuin sen ajan ranskalaismiehillä keskimäärin.
Vastaaja:
Karri Silventoinen
kansanterveystieteen dosentti
Helsingin yliopisto"

Sitten Ukko, tuo vanha vihtahousu kyselee että kuinka voidaan uskoa ihmisten puheita. Ainakin karjalankarhukoirahistoriikki ja suomenpystykorvahistoriikki osoittavat että näitä rotuja jalostettiin vuosikymmeniä kuulopuheiden perusteella. Ne suomenpystykorvat, joita ostettiin etelä-Suomeen itä- ja pohjois-Suomesta eivät pääsääntöisesti pelanneet uusilla isännillä. Samoin kävi rajan takaa tuotujen karjalankarhukoirien kanssa. Selki lienee ainoa kkk, joka toimi uudessa kotimaassaan yhtä hyvin kuin Karjalassa. Siitä huolimatta rodunjalostusta jatkettiin ja uskottiin, että nämä heikosti toimivat koirat kantavat jalostukseen kelpaavaa geeniperimää.

Onhan selvää, että se koira, joka pärjää kokeissa on hyvä koira. On myöskin selvää, että on aivan eri juttu haukuttaa koira käyttövalioksi viljapeltojen teeriparvilla kuin pohjois-Suomen kairoissa. Kannattaa myöskin huomata, että koira, jolle on ammuttu kaikkea riistaa harhautuu monesti hirven perään silloin kun pitäisi haukkua lintutulos ja päinvastoin. Koiran geeniperimä voi kuitenkin olla erinomainen vaikka koetulokset jäävät vaatimattomiksi. Kannattaa myös huomioida koiran omistajan elämäntilanne. Eläkeläinen ehtii harjoituttaa koiraansa paljon paremmin, kuin esim. opettajan ammatissa työskentelevä (jolla ei ole mahdollisuutta siirtää lomiansa syksyyn) jne... Koetuloksiakin kannattaa siis lukea kriittisesti. Joskus huipputulos voi irrota viljapellon reunalta ja toisaalta sitten huonosti menestyneen koiran taustalla voi olla toimimaton isäntä. Emme voi läheä siitä, että vain kokeissa palkittuja koiria käytetään siitokseen. Kokeissa käy nimittäin vain 5-10 % metsästyskoirista. Jos joka sukupolvesta valitaan vain nämä 5-10 % siitokseen, niin meiltä loppuvat koirat kymmenessä vuodessa.

Valle kyselee että vieläkö mieli palaa itärajan taakse. Vastaan siihen, että jep. Kunhan nyt ensin saadaan tuo rotukirja uudelleen auki.

Ukko, tuo vanha kehno on siis herännyt henkiin. Katselin Ukon profiilitietoja ja totesin, että tämä nimimerkki perustettiin alkuvuodesta 2005, juuri silloin, kun Vienan Karjala-hanketta valmisteltiin virallisesti. Tämä Ukko-nimimerkki on aivan ilmeisesti laitettu uinuvaksi sivupersoonaksi myöhempää käyttöä varten. Tätä myöhempää käyttöä on ollut kolme kertaa. Joka kerran Ukko-nimimerkki on hyökännyt Tobikin rotuunottoa ja siitoskäyttöä vastaan. Kuka on Ukko? Sen voi itse kukin päätellä. Ehkäpä jaostolle lähetetyt valituskirjelmätkin voisivat antaa viitteitä Ukon persoonasta. Ukko valittaa tekstiäni ympäripyöreäksi ja antaa sitten itse näytteen selkeästä ilmaisutaidostaan kirjoittamalla että: "Olisiko pentueissa tullut tehdä aitoa harkintaa karsinnan suhteen?" Taidatkos sitä selvemmin kysyä ukkoseni?

[TikkaM66]

En voi kyllä kuin ihmetellä tätä jatkuvaa nahistelua tämän asian tiimoilta. Ismolle ja muillekin keskustelijoille sopisi hyvin ohjenuoraksi presidentti Mauno Koiviston kommentti: "Ei pidä provosoitua, jos provosoidaan".

[Jeppe]

Ylikorkeus ei vaivaa Jeppeä millään tavalla, esitin vain oman ensisijaisen päätelmän katsoessani Tobikin jälkeläisten näyttelytuloksia.

Kiitokset Ismolle lisäselvityksistä, tällaisen keskusteluketjun mielenkiinto säilyy, kun saa välillä tietoa laajemmin. Luulisin suuren yleisön seuraavan tätä pelkästä mielenkiinnosta ja vain harvojen kiistelevän "lillukanvarsista"

[VALLE]

Kyllä myös kriittinen tarkastelu on sallittua ja jopa suotavaakin. On kuitenkin suoraselkäistä ja reilua tehdä se nimellään oikealla nimellään sen kohdistuessa tiedossa olevaan yksittäiseen kasvattajaan. Pidetään keskustelu reiluna molemmin puolin.

[Kytösavu]

""Onhan selvää, että se koira, joka pärjää kokeissa on hyvä koira. On myöskin selvää, että on aivan eri juttu haukuttaa koira käyttövalioksi viljapeltojen teeriparvilla kuin pohjois-Suomen kairoissa. Kannattaa myöskin huomata, että koira, jolle on ammuttu kaikkea riistaa harhautuu monesti hirven perään silloin kun pitäisi haukkua lintutulos ja päinvastoin. Koiran geeniperimä voi kuitenkin olla erinomainen vaikka koetulokset jäävät vaatimattomiksi. Kannattaa myös huomioida koiran omistajan elämäntilanne. Eläkeläinen ehtii harjoituttaa koiraansa paljon paremmin, kuin esim. opettajan ammatissa työskentelevä (jolla ei ole mahdollisuutta siirtää lomiansa syksyyn) jne... Koetuloksiakin kannattaa siis lukea kriittisesti. Joskus huipputulos voi irrota viljapellon reunalta ja toisaalta sitten huonosti menestyneen koiran taustalla voi olla toimimaton isäntä. Emme voi läheä siitä, että vain kokeissa palkittuja koiria käytetään siitokseen. Kokeissa käy nimittäin vain 5-10 % metsästyskoirista. Jos joka sukupolvesta valitaan vain nämä 5-10 % siitokseen, niin meiltä loppuvat koirat kymmenessä vuodessa.""

En tiedä yhtään koiraa, joka olisi haukutettu pelkästään viljapelloilla käyttövalioksi, ja vaikka se uskamattomattomalta saattaa kullostaakkin pohjoisen itseään turhaan jalustalle nostaville metsästyskoira experteille, niin täälläkin järjestetään linnunhaukkukokeita metsässä. Lintujakin on tällä kaudella piisannut paremmin ainakin koetulosten muodossa, kuin ikiparatiisin Lapin miehillä.
On ihan totta, että koetuloksia on myös osattava tulkita, ja jokainen tulokseton koira ei ole teeriparviykkösen haukkunutta pohjanmaan koiraa jalostusarvoltaan välttämättä kummempi. Jalostustiedon kannalta kuitenkin koetulokset ovat omia oletuksia parempi, ja jokaisen silmissä oma haukkukone näyttää hieman arvokkaalta rodulleen, kuin välttämättä on. Niin tulee ollakin, itselle mieluisa on kiva kaveri, ja hyvä niin.
Minunkin mielestäni tuloksettomia koiria tulee käyttää suvunjatkamiseen, koetulos ei saa olla ikinä ainoana lähtökohtana. En usko, että missään asiaan perehtyneissä piireissä muuta kukaan väittääkään. Pitkässä Suomenmaassa on liikaa helmiä piilossa, tämän täytyy olla selviö jo Ismon mainitsemista koekäynti prosenteistakin johtuen.
Tänä vuonna olen ollut havaitsevani paikkatakkien rynnnistyksen kokeisiin, uskon uuden ennätyksen koekäyntien määrässä olevan selviö. Eri asia on, kuinka eri taustaista kokeissa käyneet ovat, ja onko silläkin joko yhteys pelaavuuden suhteen metsässä? Syy voi olla sekin, että osa kasvattajista on aktiivisempia kuin toiset, ja kannustavat kasvattejaan tuomaan hyviä ominaisuuksiaan esiin jalostustoiminnan käyttöön ja koko rodun harrastajien hyödyksi. Tämän tulisikin mielestäni olla ykkös lähtökohta metsästyskoira rodussa laajan eri sukuisen koirakannan ylläpitämisen rinnalla.
Ymmärrän katovien sukulinjojen säilyttämisen arvon, mutta onko kuitenkaan ihan kaikkea syytä säilyttääkään. Jos minulla olisi valta, voima ja kunnia, en ottaisi rotuun yhtään koiraa ilman metsässä asiaan perehtyneen henkilön arviota koiran toiminnasta(avo pitkä koe).

[IKa]

Lintujakin on tällä kaudella piisannut paremmin ainakin koetulosten muodossa, kuin ikiparatiisin Lapin miehillä.

Paratiisi mikä paratiisi - yhtään riekkoa ei ole näillä seuduilla näkynyt, muutama metso/koppelo "ailuna" vaarassa - Ainoksi koppeloa kutsun, ainoa kun taitaa olla. Niitä sitten "piukutetaan", muttei metsästetä niitä viimeisiä...

[ismo korteniemi]

Lukekaapa tuore juttu koirarodun jalostuksen nurjasta puolesta Lapin Kansa-sanomalehdestä (la 20.12.2008, sivu 5, yläreuna). Kirjoitus käsittelee cavalier kirngcharlesinspanieli-rodussa esiintyvää syringomyelia-sairautta. Tämä sairaus johtuu siitä että koirien aivot eivät mahdu kunnolla liian lyhyeksi jalostettuun kalloon. Vaikka kyseessä on eri rotu, niin olkoon tämä varoituksen sana ulkomuotojalostukseen innostuneille koiraharrastajille. Meidän tulee muistaa, että koiranäyttelyt keksittiin elitistisen yläluokan tarpeisiin 1800-luvun Euroopassa juuri samaan aikaan, kun ihmisrotuopit tuliviat suosituksi. Edes Saksan Aatu ei lähtenyt karsimaan ihmispopulaatiota ihannekorkeudesta poikkeammisen perusteella. Koirien kohdalla näin tehdään edelleen.

[Kytösavu]

Tunne tuota Euroopan eliittiä, mutta näiden pystykorvaisten näyttelytoiminta lähti liikkeelle ikiajat suomensukuisten kanssa kulkeneiden tyypiltään lähes vakiintuneiden koirien talteen keräämiseksi ja säilyttämiseksi.
Kotimaisten rotujen ulkomuodon "palvonta" näyttäisi olevan tolkussaan, ainakin näyttelyitä seuratessa ja ulkomuototuomareita haastatellessa. Pääosin ääripäitä ja raskautta ei suosita, laatuarvostelun toki nekin voivat saada, ja näinhän sen varmaan tuleekin olla.

[Arviitti]

Tarkennan. Eihän ne mitään lakeja ole vaan kennelliiton suosituksia. Ja vielä nykyään kaikki kahden pohjanpystykorvan pennut rekisteröidään pohjanpystykorviksi. Suomenpystykorvan kohdallahan enää ei kahden liian läheistä sukua olevan vanhemman pentuja rekisteröidä. Ja arvostaisin mikäli ismo jättäisi ylimääräiset ja keskustelun kannalta tarpeettomat kommentit kuten "Tobikin jälkeläiset eivät siis vieneet Arviitin kasvateilta ostajia. Sillehän minä en mitään voi, jos Arviitin kasvattamat pennut eivät jostain muusta syystä käyneet kaupaksi." omiin ajatuksiinsa. Ismo, ajatteletko että kateuksissani olen tähän keskusteluun liittynyt? Mielenkiintoni rotua ja rodun edistämistä kohtaan herättivät mielenkiinnon myös mahdollisiin rotuunottoihin. Tarkoituksenani oli saada kommentteja ja ajatuksia esille monelta kannalta ei saada aikaan syytöksiä ja eripuraa. Onko asiasta mahdotonta keskustella ilman piikittelyä?

"Tämä ylikorkeus(ongelma) vaivaa myös ihmiskuntaa. Viimeisen sadan vuoden aikana ihmisten keskipituus on noussut kummenen senttiä, siis sentin jokaista vuosikymmentä kohden." Eikö tämäkin tosia-asia huomioon ottaen ole totta että kun kaksi pitkää ihmistä saa lapsen, tästäkin tulee yleensä pitkä. Mikäli lyhyet vanhemmat saavat lapsen tästä yleensä tulee myös lyhyt. Näin siis yleensä. Tästä huolimatta yli 90 prosenttia pohjanpystykorvista mahtuu sallittujen rajojen sisälle.Sitten vielä kommentti kkk-vertauksiin: en sano että olet tehnyt oikein tai väärin, mutta se että niin on tehty ennenkin ei yleensä auta asiaa yhtään.

Ja korostan vielä että mielestäni ismo ei ole tehnyt mitään väärää enkä syytä häntä mistään laittomuuksista, joten piikittelyt voitanee jättää shellin baarin keskusteluihin.

[Kytösavu]

Tuollainenkin tuli syksyn aikana bongattua pohjoisesta Ruotsista. Oliskohan siinä vahvistusta paikkatakki kantaan, ei se kyllä mitoissa ole. Haastatellessa kävi ilmi, että periyttänyt varsin eteviä hirven pyytöläisiä.

[ismo korteniemi]

Hyvää Uutta Vuotta Kytösavulle, Arviitille ja kaikille muillekin! Mukava, että Kytösavu on tehnyt mielenkiintoisen havainnon. Näin juuri pitää toimiakin. Kun mielenkiintoinen maatiaiskoira tulee vastaan, niin useampi kuva eri kulmista on tärkeä saada talteen. Toinen tärkeä asia on omistajan yhteysiedot. Sillä pääsee jo pitkälle. Alustavasti on myös syytä kysellä koiran taustat. Jos taustalta löytyy vieraita rotuja, niin asian annetaan olla. Jos taas vanhemmat ovat selkeästi pohjanpystykorvan tyyppisiä koiria, niin mielenkiinto kyllä alkaa heräämään. Rotuunottotuomarithan ne sitten päättävät, kelpaako koira rotuun mm. kokonsa puolesta. Tietysti selvästi ylikorkeata koiraa ei kannata lähteä viemään rotuunottoon, koskapa siitä tulee vain turhaa vaivaa ja kustannuksia sekä pettymys kaiken päälle.

Keskustelin äskettäin Herbert Fallen kanssa norrbottenspetsien rotuunotosta. Herbertin mielestä norrbottenspetsin rotukirja oli auki vain muutaman tunnin vuonna 1967 Öjebyn näyttelyssä. Tuon näyttelytapahtuman jälkeen rotukirja suljettiin ja norrbottenspetseja alettiin jalostaa vain tässä näyttelyssä rotuunotettujen (37 yksilöä?) koirien avulla. Herbert kertoi saman minkä muutkin ruotsalaiset aikalaistodistajat. Rotuunotettuja koiria oli kaiken kokoisia. Kokohaitari oli 38-50 cm. Herbertin mukaan rotuunotetuissa oli jopa 46-47 cm korkeita narttuja.

Ei siis ihme, että meillä on ylikorkeita koiria. Kun lähtötilanne on Suomessakin samantyyppinen, niin ihannetyyppiin päästään vain linjasiitoksen avulla. Kun kuitenkin itsekukin pyrimme alhaiseen sukusiitosasteeseen, niin kyllä meidän on tyytyminen siihen, että samassa pentueesta voi tulla ihannekorkeita, alikkorkeita ja ylikorkeita koiria. Pohjanpystykorvarotu taitaa olla ainutlaatuinen rotu siinä suhteessa, että kanta pyritään saamaan yhtenäiseksi alhaisella sukusiitosasteella. Kaikki muut rodut on jalostettu yhtenäiseksi linjaamalla ja vasta sen jälkeen on alettu kantamaan huolta sukusiitosprosenteista. Väitän edelleen, että pohjanpystykorvarodun kokomääritelmä on ankarampi, kuin millään muulla arktisella metsästyskoirarodulla. Esim. viime keväänä eräs oppilaani esitteli perheensä koiran, rajusti ylikorkean norjan harmaan hirvikoiran. Reilusta ylikorkeudesta huolimatta tämä koira oli saanut koiranäyttelyssä arvosanan hyvä. Katsokaapa sitten venäläisiä rotumääritelmiä ja miettikääpä heidän rotujensa sallituja korkeusvaihteluja.

Tuosta norrbottenspetsien rotuunotosta tuli vielä muutama ajatus mieleen. Ensinnäkin se, että miten kävi niille neljälletoista maatiaispohjanpystykorvalle, jotka Erkki Pihlaja myi Ruotsiin joskus vuonna 1970? Ne ilmeisesti päätyivät paperittomiksi kyläkoiriksi. Melkoinen vahinko. Seuraava ajatus on se, että kyllä Ruotsin puolelta voisi löytyä enemmänkin rotuunottokelpoisia maatiaispohjanpystykorvia. Pitäkääpä silmät auki, kamera viritettynä ja muistiinpanolehtiö saatavilla, kun kuljette Ruotsin maalla!

Sitten Arviiti! Arviiti olit pahoittanut mielesi sanavalinnoistani. Ei tässä kuule Arviiti kannata olla niin herkkänahkainen. Olenhan minäkin saanut lukea yhtä jos toistakin itsestäni ja koiristani. Siinä se on minunkin selkänahkani kovettunut ja palstan lukijamäärä lisääntynyt (kohta 40 000 lukukertaa). Ehkäpä on tosiaan niin Arviiti, että olet vasta-alkaja ja puhtoinen untuvikko, joka aivan tosissaan kuvittelee pohjanpystykorvarodun ainoaksi ongelmaksi suvantobikilaisen ylikorkeuden. Kyllä sinulla vielä silmät aukeavat, luulen niin. Lue Arviiti muitakin keskustelualoituksia, lue Kennelliiton jalostustietokantaa ja pidä muutenkin korvasi auki. Pikku hiljaa alat ymmärtämään rotumme todelliset ongelmat. Ymmärrät sitten senkin, että moni tälle palstalle kirjoitellut kriitikko ei ole vaiennut minun teräväkielisyyteni tähden, vaan...

Sitten vielä vastaan muutamiin Arviitin väitteisiin. Arviiti kirjoittaa yllättäen sp:n rekisterirajoituksista. Minusta tuo ei kuulu millään tavalla tähän Tobik-keskusteluun. Kaikilla Tobikin jälkeläisillä sukusiitosaste on nollassa. Samoinhan on tilanne kaikilla tähänastisilla kasvateillani. Pysytään siis asiassa Arviiti!

Arviiti kirjoittaa myös siitä, kuinka lyhyet ihmiset saavat lyhyitä lapsia jne.. Täällä pohjoisessa on nimeenomaan nähty takavuosikymmeninä, että pienikokoiset vanhemmat saavat normaalikokoisiksi kasvavia lapsia. Syynä on aivan ilmeisesti ympäristötekijät. Lapsilla on ollut monipuolisempi ravinto kuin vanhemmillaan. Tällä hetkelä ollaan varmaan siinä tilanteessa, että tuo Arviitin väite pitää paremmin paikkansa. Siis kuin ympäristötekijät ovat kaikille samat, niin pituuskasvun määrittelee geeniperimä.

Sitten Arviiti viittaa kkk-vertauksiini ja kirjoittaa, "että niin on tehty ennenkin ei yleensä auta asiaa yhtään". Olen tässäkin aika tavalla toista mieltä. Kkk- ja spk-historiikit osoittavat, että geeniperimä kannattaa pitää mahdollisimman laajana. Liian kanssa aina pärjää, vähästä on vaikea jakaa.

Arviiti esittää vielä mielenkiintoisen tilastotiedon. Vain 10 prosenttia pohjanpystykorvista olisi ylikorkeita. Oliko tämä tilastotieto hatusta vedetty, vai tuketuuko väitteesi tutkimustietoon? Oma näppituntumani on kyllä vallan tosenlainen ainakin näistä pohjoisen koirista. Löytyyköhän tuohon asiaan tutkittua tietoa?

[IKa]

Keskustelin äskettäin Herbert Fallen kanssa norrbottenspetsien rotuunotosta. Herbertin mielestä norrbottenspetsin rotukirja oli auki vain muutaman tunnin vuonna 1967 Öjebyn näyttelyssä. Tuon näyttelytapahtuman jälkeen rotukirja suljettiin ja norrbottenspetseja alettiin jalostaa vain tässä näyttelyssä rotuunotettujen (37 yksilöä?) koirien avulla.

Stamboken är inte öppen i Sverige. Den stängdes redan i mitten av 80-talet. Jag har inte exakt uppgift om årtal. (Ewert Lundström 5.8.2004)

Varsinaiset rotuunotot Ruotsissa aloitettiin 1967. Merkittävin katselmus pidettiin Öjebyn näyttelyn yhteydessä. Siellä hyväksyttiin 36 maatiaispystykorvaa norrbottenspetsiksi. Kaikkiaan sikäläisiä maatiaispystykorvia hyväksyttiin rotuun 80–100 yksilöä, joista 15 koiraa oli hankittu lehti-ilmoituksilla Suomesta aina Kainuuta myöten. (Raimo Karvonen, JTO)

Näin siis monta erilaista näkemystä samasta asiasta. SKKn dataa selaillessa näyttäisi siltä, että rotuunottoja tehtiin ainakin vuoteen 1977 asti. Sen jälkeen kaikilla yksilöillä on rekisteröidyt vanhemmat. Laskennassa rotuunottoina on sellaiset koirat, joilla on tuntemattomat vanhemmat, rekisteröimättömät vanhemmat tai sellaiset, joilla toinen vanhemmista rekisterissä ja toinen tuntematon/rekisteröimätön. Yhteensä tällaisten "rotuunottojen" määrä SKKn datassa on varsin suuri 1967-1977 - 92 kpl, aika lähelle mennään tuota Raimo Karvosen mainitsemaa lukua. Mukana siinä on myös 18 Suomesta sinne vietyä/jalostukseen käytettyä koiraa, jotka kulkevat SKKn datassa suomalaisella rekisterinumerolla (SF/Ö) ja muutama sellainen koira, joita voidaan "olettaa" suomalaistaustaisiksi. Suurinta osaa (78%) näistä kaikista käytettiin jalostukseen. Tallennuksessa voi tietenkin olla myös virheitä, joten täysi "totuus" ei tämäkään ole.

[IKa]

Tuollainenkin tuli syksyn aikana bongattua pohjoisesta Ruotsista. Oliskohan siinä vahvistusta paikkatakki kantaan, ei se kyllä mitoissa ole. Haastatellessa kävi ilmi, että periyttänyt varsin eteviä hirven pyytöläisiä.

enempi muistuttaa tätä rotua

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/c ... _Laika.jpg

[Kytösavu]

Se on Hälleforshund.