SM-valintaohje kysely

Tämän otsikon alla keskustellaan pohjanpystykorviin liittyvistä asioista.

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Vastaa Viestiin

Haluaisitko muuttaa valintaohjeen kohtaa 9 ?

Kyllä
7
50%
Ei
7
50%
 
Ääniä yhteensä: 14

Admin
Ylläpitäjä
Viestit: 349
Liittynyt: 02 Elo 2004, 17:52
Viesti:

SM-valintaohje kysely

Viesti Kirjoittaja Admin » 16 Heinä 2014, 20:26

Pohjanpystykorvajaosto on valmistellut SM-haukkujen valintaohjeen muuttamista jäsenistöltä tulleiden toiveiden mukaisesti. Tasavahvojen ehdotusten joukossa on myös ehdotus olla muuttamatta voimassa olevaa valintaohjetta. Tämän vuoksi päätimme suorittaa asiaa koskevan neuvoa-antavan kyselyn.

Alla on valintaohjeen kohta 9 luettavissa.
9. Mestaruushaukkuihin osallistuvien koirien valintaohje:

Koirien pääsyn otteluun ratkaisee ilmoittautumisajan päättymiseen mennessä edellisellä ja kuluvalla koekaudella saavutetut tulokset. Tuloksista huomioidaan kaksi, joista ainakin toisen tulee olla kuluvalta koekaudelta. Valintapisteet lasketaan alla olevien menettelyohjeiden mukaisesti.

Menettelyohje 1; Kummankin kauden parhaan tuloksen pistemäärät lasketaan yhteen, mikäli edellisen kauden paras tulos on parempi kuin kuluvan kauden toiseksi paras tulos.

Menettelyohje 2; Kuluneen kauden kahden parhaan tuloksen pistemäärät lasketaan yhteen, silloin kun ne ovat parempia kuin edellisen kauden paras tulos.

Menettelyohje 3; Koiralla on vain yksi VOI-tulos joko edelliseltä tai kuluvalta kaudelta. Tällöin valinnassa huomioitava pistemäärä on pelkästään kyseisen tuloksen pistemäärä.

Mikäli voittajaluokassa kilpailleita koiria ei ole ilmoittautunut kahtatoista, voidaan ottelu täydentää kuluvan syksyn aikana AVO1-palkintosijan saavuttaneilla koirilla.

Koirat laitetaan valintajärjestykseen pistemäärien mukaisesti. Jos kahdella tai useammalla koiralla on valintarajalla samat yhteispisteet ja näistä koirista yksi tai useampi joudutaan ottelusta karsimaan, karsinta tapahtuu vertaamalla koirien saavuttamaa kolmatta ja vielä tarvittaessa neljättä VOI luokan LINT tulosta
ylituomarin tai hänen varamiehensä valvonnassa. Varakoirat valitaan samoilla valintaperusteilla. Mikäli AVO1-palkintosijan kuluvalla syksyllä haukkuneita koiria on ilmoittautunut useampia ja niitä joudutaan ottelusta karsimaan karsinta suoritetaan arpomalla.
Pystykorva.info:n tekninen ylläpito
yllapito(at)pystykorva.info

Räpikäs
Viestit: 143
Liittynyt: 12 Syys 2006, 22:11
Paikkakunta: HP

Re: SM-valintaohje kysely

Viesti Kirjoittaja Räpikäs » 18 Heinä 2014, 15:19

Tuotatuota! Pakkohan se on täälläkin avautua.. kun on vähän sydämen asia.. nämä pohjanpystykorvat, niinkuin pystykorvaiset yleensäkkin ja niiden kanssa metsästäminen.
Facebookissa on vapautuneesti puitu asiaa varsin perinpohjaisesti ja kun oon tämmönen torvensoittaja ollut asiassa sielläkin, niin miksenpä täälläkin.

Se mitä tähän valintasääntöasiaan esitän, perusteluineen tietenkin, on OMA näkemykseni. Ainakin omassa päässäni näkemys on varsin selkeä, omaa etua tavoittelematon, yleisesti Pohjanpystykorvaa ajatteleva, sekä eri puolella Suomea rotua harrastavien mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia ajatellen muokkautunut. Normaali heinäntekojärkikin on ainakin osaltaan mukana. Ikävääkin asiaa sisältyy, mutta realiteetteihin perustuvaa. Joitakin ilmaisuja ei yksinkertaisesti voi esittää miellyttävästi. Toki näillä ei suoranaisesti osoiteta ketään, mutta tekstin ymmärtämisen kannalta oleellista on käyttää hankaliakin ilmaisuja. Jos joku näistä loukkaantuu, niin ikävää, sillä nämä ei ole hyökkäyksiä ketään tai kenekään mielipidettä kohtaan, eikä tietenkään myöskään rotua kohtaan. Toisaalta mielipidettä esitettäessä ei ole tapana miellyttääkkään ketään. Sen esitän suoraan ja aivan vapaasti ja vapautuneesti saa olla täysin erimieltä. Saatan jopa minäkin muuttaa mielipidettäni, jos huomaan olevani väärässä.

Ihan johdantona: Miksi valitasääntöä tulee muuttaa? Se perimmäinen pointti? Eikö sm-haukkuihin ole osallistunut linnunhaukkukokeiden pisteiden valossa parhaat koirat? Jos vastataan, että on ja halutaan muutosta niin miksi? Jos pisteiden valossa taas ei ole ollut oikeat koirat, niin miten ne sitten valitaan pisteistä kisaileen, jos ei niillä pisteillä? Onko sm-haukkujen tarkoituksena kerätä kisailemaan ne "parhaat", "voittajat", "mestarit"? Mielestäni on! Jokainen nuista sanoista on superlatiiveja, mutta tässä lajissa niihin aina sisältyy kuitenkin kritiikkiä, jopa huumoria. Metsässä kun tuppaa sattumaan ja tapahtumaan kaikenlaista. Tuo kaikkien harrastajien inhoama kelmi, onnetar, on omalla kyseenalaisella panoksellaan läsnä. Luontoäitin valintaahan se on, jota me tuuriksi/onneksi sanotaan. Minä olen ruukannut puhua onnesta silloin, kun koira ei pelaa tai maastossa ei ole ollut mahdollisuuksia. Silloin onni on ollut huono. Jos taas on ollut mahdollisuuksia (lintuja) ja silti tulos on ollut heikko, on linnut olleet tyhmiä, kun eivät suostu haukkua kuuntelemaan. Esimerkki siis huonosta "onnesta". Hyvä onni kai on sitten, kun tilanne on täysin päinvastoin. Siis isännän mielestä. Koirahan on ihan yhtä tietämätön molemmissa tapauksissa onnettaren läsnäolosta. Se ei sitä kertakaikkiaan tajua. Ei ainakaan oma koirani, vaikka "puhetta vaille valmis" onkin. Tuskin muutkaan. Toki jostain syystä niillä huippukoirilla on sitten sitä "onnea" poikkeuksellisen usein. Miksihän?

Valintasäännöstä keskusteltaessa asia, joka eniten hiertää, on edellisen kauden tuloksen käyttäminen sm-valintaan. Jos koira tosiaan haukkuu sen liki sata pistettä, niin eiköhän se sm-kokeeseen kuulu. Se että tulos on kauden vanha ei vaikuta mihinkään. Se koiran kyky käsitellä lintua on satoja vuosia vanhaa koodia siellä koiran pääkopassa, ei se sieltä kevään ja kesän aikana mihinkään häivy. Todistettavasti näin on, kun samoja koiria kuulemma liian usein sm-haukuissa ottelee. Toki sen koiran pitää kuluvallakin kaudellakin kohtuu kova tulos tehdä myös nykyisellä valintasäännöllä, joten se ei edes rapakuntoisena mukaan pääse. On ajateltu myös niin, että kuluvan kauden tuloksenkin pitäisi olla sitte "tarpeeksi iso". Mielestäni edelleen sen liki sadan pisteen koiran paikka on sm haukuissa. 100+50 pistettä on mielestäni parempi tulos, kuin 75+75 pistettä. Se toinen koira ainakin osaa sen linnun koesäännön mukaan käsitellä.
Samoin on putkahdellut esiin juttuja, että "peltokokeet" olisi jotenkin helppoja ja niiden tulokset pitäisi jättää huomioimatta sm-valintaan.

En ala tätä juurikaan tässä ruotimaan, kun ei keskusteluun suoranaisesti kuulu. Paketoin ne aika kiusallisesti yhdellä lauseella: Koiranomistajan katkeruus ja kateus. Ei pitäisi kuulua lajiin, kun koirathan ne kilpailee, mutta mutta.. Silläpä siis hlökohtaisesti katson aavistuksen kulmien alta valintamenettelyn arvostelijoita. Olen kanssasi erimieltä ja sillä suti. Nimeämättä ketään, loukkaannut tai et, ihan sama. Minulla on pokkaa esittää asia perusteluineen hlökohtaisena mielipiteenäni.

Asia jota ilmeisesti myös valintasääntömuutoksella tavoitellaan, on vaihtuvuus. Eli joidenkin mielestä liian usein on sama koira peräkkäisissä sm-haukuissa. Pitää myös muistaa, että koetulokset koiralla kertoo myös osansa isäntänsä harrastuneisuudesta.Tämän otin tuosta katkeruuden sisältä irti siksi, koska se ei sinne kuulu. Eihän? Vaihtuvuuttahan tulisi luonnollisesti, jos pohjikset kävisivät kokeissa ja tekisivät siellä tulosta. Näin ei kuitenkaan ole. Pohjiksen taso metsästyskoirana koetulosten perusteella on lähinnä naurettava, jopa säälittävä. Jalostuksen ohjaus koetuloksien perusteella on surkealla tasolla, mahdotonta jopa kertaparituksia lukuunottamatta. Toimivien koirien kärki on kapea, liian kapea jalostuksellisessa mielessä. Paperilla olevien tulosten perusteella toimivan koiran nostaminen pentueista uudelle omistajalle on arpapeliä enemmän kuin todennäköisyyttä. Ja mihinkö yleisimmin asiaa vertaan on tietenkin "punainen serkku". Muista metsästyskoiraroduista puhumatta. Paras lääke tähän vaihtuuvuuteen on viedä se lukijan oma koira sinne metsään ja ihan tuomarin ja paperin kans. Nykysysteemiä helpompaa vaihtuvuuden takaajaa valintasääntöön ei saavuteta tasosta tinkimättä muulla tavoin. Pari isohkoa VOI ykköstä paprulle, aikaa tuloksien tekemiseen kaksi koekautta ja niin oikeus sm-haukkuihin osallistumiseen on teidän. Todella helppoa. Joka puolella Suomea. Ei muutako tekemään vaan, niin johan tulee vaihtuvuutta ja uusia koiria esille myöskin jalostusta palvelemaan.

Rekisteröintimäärien kasvun mukana ei ole koekulttuuri ja sen myötä jalostuksen ohjaus pysynyt. Se on kylmä fakta. Kiusallinen ja nolo meille lehmännahkan väristen koirien harrastajille, mutta fakta, realiteetti! Toivottavasti tilanne pikkuhiljaa korjaantuu, mutta se että valintasääntöä muuttamalla saataisiin uusia superlatiiveja jalostuksen korjaajaksi vaihtuvuutta parantamalla.. Se on katkeraa tekohengitystä meille laiskoille harrastajille. Muutoksien aika toivottavasti tulee joskus.

Tässäpä tietooni tulleet ehdotetut mallit valintasääntöihin, joiden perässä ajatukseni yllämainttuihin "arvoihin" (jos ne joku tuolta tekstin seasta huomaa) perustuen, suhteessa nykyiseen valintasääntöön.

1. Lohkovalinta, kuten punaisella "serkulla"- Tekijät puuttuu. Pohjisporukalla ei riitä voimavarat järjestelyihin, eikä kyllä materiaali koirissakaan, että tämä systeemi takaisi tasokkaat, superlatiivikoirien kisat. Ainakaan lähitulevaisuudessa. Kaivattua vaihtuvuutta kyllä saataisiin, mutta sm-kokeen taso? Punaisella se hoituu kyllä, mutta materiaalia sitten onkin ja myös niitä tekijöitä, kokeiden järjestäjiä.
2. Sm-kisavalintaan käytetyn tuloksen rastiminen pois seuraavan vuoden valinnasta- Miksi? Se on ihan yhtä "pätevä" tulos, kuin valintaan käyttämätönkin. Esim. Kaksi koiraa haukkui sata pistettä, toinen käy sm-haukuissa. Kumpi on parempi? Katkeraa nillitystä väitän minä, edelleen..
3. Valintapisteiden kerääminen vasta sm-kisan jälkeen- Eriarvoistaa eripuolella Suomea harrastavat (mm. lumiolosuhteet). Käytännössä seuraava kohta (4.) tulisi sitten kysymykseen.
4. Kaksi tulosta valintaan kuluvalta kaudelta- Olettaen, että ovat VOI tuloksia, ei ainakaan tuo sitä toivottua vaihtelua, kun se tuore tulokas pääsee nykysysteemillä mukaan tällä samalla tavalla. Lisää samoin koekäyntipainetta muutenkin vähäisten pohjisharrastajien taakaksi, kun vastavuoroisuuteenhan tuomaroinnessa nämä perustuu ja koekausi on käytännössä kolme viikkoa, niin autappa siinä sitten tuoreita harrastajia. Samojen tuomareiden varassahan se on kuitenkin.
5. Yksi tulos edelliseltä, kaksi kuluvalta kaudelta- Ei poista puheita siitä edellisen kauden tuloksen käytöstä. Nuoren koiran on käytännössä mahdoton päästä mukaan yhden kauden tuloksilla, kun vaaditaan kolme tulosta, samat perustelut kuin ylläolevissa.
6. Kolme tulosta kuluvalta kaudelta- Tämä nyt ei ainakaan helpota sitä uuden koirakon asemaa, vie jo varmasti aktiiville koepaikan ja joku jää katkerana nuolemaan näppejään. Parantaako myöskään tasoa? Tuskin. Samat aktiivit siellä sm-haukuissa on kuitenkin.
7. 6 paikkaa kuluvan kauden kahdella tuloksella ja 6 paikkaa kuluvan kauden + edellisen kauden, eli puolet kuten nykysäännöllä - En osaa vielä keksiä mitään kamalan huonoa tästä muutakuin sen, että käyntimäärien kasvaessa tulevaisuudessa saattaa pikkusen potuttaa sitä seitsämänneksi parhaan tuloksen tekijää kuluvalla kaudella, kun edellisen kauden tulokseen nojaten joku menee valinnassa ohi. Tällä ei myöskään merkittävää muutosta saada aikaiseksi.
8. Pari- kolme koiraa tulisi valituksi pohjisten omasta nuorten, alle kolmivuotiaiden kisasta- No joo. Vaihtuvuutta tulee, mutta on kyllä liian aikaista tälle linjalle lähteä. Nuoria alle kolmivuotiaita käy kokeissa, varsinkin VOI luokassa niin vähän, että aika ei ainakaan vielä ole kypsä ajatukselle. Jos siis halutaan säilyttää se taso siellä sm-haukuissa? Vaihtuvuuden nimissä?? hmm.. Miksi ei?
9. Nykyinen valintasääntö- Tässä huomioidaan Suomi pitkänä maana harrastaa, eikä vaadi suuria ponnisteluja jos nimenomaan sm-koepaikkaa tavoittelee. Kaikilla kun ei ole mahdollista se satojen kilometrien rällääminen kokeissa ja aluelliset erot järjestettävien kokeiden määrissä on suuret eripuolilla Suomea. Myös yksi hyvä saavutettu tulos voi innostaa kokeeseen vaikka seuraavanakin vuonna, kun tietää, että onistumisella voi päästä vaikkapa sm-kokeeseen.

Muita valintasääntömuutos malleja ei ole minulle asti herunut, tuskin niitä juuri onkaan. Paitsi ehkä se, että "peltokokeiden" tuloksia ei tulisi ottaa valinnassa huomioon. Sepä on sitten huono koira vissiin se, joka tuola pellolla sen sata pistettä lappaa? Sama katkeruus paistaa läpi taas. Eli en edes huomioi. Samoin kuin näiden "peltokokeiden" valvonta. Kuka sen määrää, että millon se tulos tuli "pellolta" ja entä jos ko. kokeessa osa tuloksesta tuliki ihan mettässä.. Joo annanpa olla.

Toki jos jollain on nykyistä valintasääntöä toimivampi malli, niin Suomi on vapaa maa. Senku tuo julki vaan, niin speksaillaan. Toimivammalla tarkoitan seuraavia asioita: Saadaan paremmat koirat sm-haukkuihin, kuten myös sitä vaihtelua tason laskematta. Alueelliset mahdollisuudet eripuolilla Suomea tulisi olla huomioituna, myös luonnollisesti, paremmin.

Toisaalta oli sääntö ihan mikä tahansa, niin sehän on vain sääntö. Sillä mennään ja mestari on joka vuosi tittelinsä ansainnut. Mutta se on asia erikseen. Nyt mietitään muutosta valintasääntöön ja että miksi muutetaan? Siitä nimenomaan on kysymys.

Yleisesti totean vaikkapa loppukaneetiksi, että käykää niiden pohjiksien kanssa kokeissa. Harrastajat aktivoitukaa, menkää tuomarikurssille, järjestekää kokeita. Auttakaa toisianne harrastuksessa. Hävettää jo tuolla "punaisen serkun" omistajan järjestämissä kokeissa pohjiksen omistajana käydä. Tehkää vastavuoroisesti niille "punaisillekkin" harrastajille koirineen mahdollisuuksia. Mitä enemmän teitä uusia harrastuksen pariin "sotkeutuu", sen enemmän on mahdollisuuksia ja kaikilla helpompi harrastaa. AKTIVOITUKAA! Heh! Pakko vähä saaha huutaa. Syntyperäinen krooninen kolikki vaivaa. :)

-Heikki Niemelin

J.K. Äänestin tuota kohtaa, että nykyinen sm-valintasääntö on ihan ok, eikä tarvi muutosta. Ainakaan toistaiseksi.

J.K.2. Oho, ku tuli kauhiasti tekstiä. Tikkujätskin kans kuitenki jaksaa helteitten aikaankin lukia.

Teukka
Viestit: 147
Liittynyt: 26 Huhti 2007, 15:52

Re: SM-valintaohje kysely

Viesti Kirjoittaja Teukka » 18 Heinä 2014, 22:18

Yksi ehdotus tuosta ylläolevasta listasta puuttuu. Valitaan pohjikset SM-kisoihin samoilla säännöillä kuin koirat valitaan Metsopoikaan eli yhdellä tuloksella. Jos tuossa skabassa on saatu eroteltua parhaat alle 3 vuotiaat tällä systeemillä niin miksei meilläkin. Kaikki koirat on samalla viivalla koekauden alkaessa ja vanhat tulokset ei kupissa enää paina. "Turhat" koekäynnit ja satojen kilsojen ylimääräiset ajelut jää pois.

Elä Hessu pelottele uusia harrastajia, jos jopa sua hävettää käydä kokeissa niin mitä luuleet keltanokan miettivän? Monessa kokeessa kyllä raha kelpaa järjestäjälle rodusta riippumatta.. Mutta eipä silti, tekijöitä tarvitaan myös tästä rodusta.
Teemu Niemi

lehkari
Viestit: 180
Liittynyt: 18 Syys 2006, 14:23
Paikkakunta: Tampere

Re: SM-valintaohje kysely

Viesti Kirjoittaja lehkari » 19 Heinä 2014, 00:12

Heikki pisti aika viiltävän analyysin :) Aika paljon myös omat ajatukset on saman suuntaisia. Nykyinen valintasääntö on mielestäni hyvä ja sitä on turha muuttaa.
Kevyt järjestelmä, jolla parhaat koirat, tai ainakin parhaiten kokeissa onnistuneet koirat, pääsevät ratkomaan suomenmestaruutta. Ei ole kenellekään ylivoimaista käydä muutamassa kokeessa ja tehdä siellä kaksi mahdollisimman hyvää tulosta. SM- kokeisiin pääsyn kynnys on noussut korkealle ja nykyään pitää olla kahdesta kokeesta n. 165 pistettä, jotta voi edes haaveilla mukaan pääsystä. Nuorilla koirilla on aivan yhtä hyvät mahdollisuudet päästä mukaan, tarvitaan vain kaksi hyvää tulosta.Ehkä tulevaisuudessa, jos pohjisten rekisteröinnit lisääntyvät nykyiseen tahtiin ja ennenkaikkea, jos koekäynnit ja hyvät tulokset lisääntyvät samassa suhteessa , voidaan suunnitella punaisten serkkujen tyyppistä lohkonvalinta-järjestelmää.
Nyt on tärkeintä aktivoida uusia ja vanhempiakin pohjisten omistajia käyttämään koiria kokeissa ja koiranetin taulukot kaipaavat uusia AVO1:siä ja VOI:siä jalostuksen tueksi.
Kari Lehtinen
Kari Lehtinen

Räpikäs
Viestit: 143
Liittynyt: 12 Syys 2006, 22:11
Paikkakunta: HP

Re: SM-valintaohje kysely

Viesti Kirjoittaja Räpikäs » 19 Heinä 2014, 13:18

Tzööts!
Arvasin, että multa joku malli unohtuu, mutta onneksi meillä on tuo Teukka ja hänen pettämätön virhesilmä. :)
Tuossa Teemun lisäämässä valintamallissa on juurikin nuo hyvät puolet. Pikainen tarkastus koiranettiin näyttää, että VOI1 tuloksia pohjis teki v. 2013 33 kpl:tta. Oli siis ennätysvuosi. Nuihin määriin nähden tuo malli yksistään olisi riittävä. Toivottavasti ei riittäisi kauaa.

Tuota vanhaa tulosta kritisoin kuitenkin vielä. Se on vanha vain sen takia, että koiran omistajalla on kalenteri, jossa on lakisääteiset kiinnipitoajat ja sitäkautta koepäivämäärät ihmisen määrittämänä. Vuosikin vaihtuu välissä. Koira ei tiedä niistä mitään. Ne ei ole koiralle vanhoja. Kilpailevat koirat ovat aikakautensa edustajia, joilla kilpaillaan vaikkapa viisi vuotta. Ei voi siis suoraan ajatella, että jonkun koiran tulos on vanha, se on sen koiran kilpailuaikakautensa tulos. Vaikka valintamalli olisi ollut viimevuosina tulos per kausi tai kolme tulosta kolmelta kaudelta ei muutoksia osallistuviin koiriin olisi juurikaan ollut. Tämä laji on pitkäjänteistä puurtamista kuitenkin aina. No se siitä.

Heh! Mullapa ei hävetäkkään käydä tuola, kun oon omalta osaltani omat koekäyntini "kostanut". Tuo kosto on hyvä sana ja sopivasti humoristinen tuolle vastavuoroisuudelle. Yritetty Teukan kans olla mukana järjestämässäkin jottain ja omalla pienellä panoksella hyvässä porukassa joskus jottain saatu aikaankin. Eipä mulla yleisesti hävetä juuri mikkään muukaan. Ei ainakaan tässä harrastuksessa. Mitä nyt pikkupöhnässä huuellu vieraisiin pöytiin sopimattomia.
Mutta yleisesti jollain moraalisella tasolla hävettää. Kyllä tässä pohjiporukka saa kumarrellen katsoa punaisen suuntaan, että koetuloksia on näinkään paljon. Ja rumiahan nämä lehmännahat on pystykoiriksi. :) Sillä mää siitä..

Ja keltanokka on nyt hyvä vaan ja tarttuu vastuullisesti toimeen. Kukaan ei ole keltanokkaa kummempi syntyissään ollut ja isännän kokemus ei taijja sen koiran edesottamuksiin siellä metsässä vaikuttaa, ainakaan suoritusta parantavasti, että siltä osin uusi ja vanha harrastaja on aina koe-erän alussa samalla viivalla, keltanokkana. JA! Nyt jos koskaan on pohjisväellä kannustusta kokeissa käyntiin ja se lähteminen on myös helpompaa kuin koskaan. Ihan jaoston suunnastakin on tiedotteista luettujen "huhujen" mukaan aktivoiduttu patistelemaan kokeisiin. Siitä peukku sinne suuntaan.

-Heikki Niemelin

Vastaa Viestiin